Sähäkkä syyskuu

Mulla on syyskuussa ihan hirveesti tekemistä. Ylipäänsä mä oon haalinut liikaa puuhaa syksyksi, mutta syyskuu on kaikkein tiukin. Ja mikä ärsyttävintä, on myös pari etukäteisvalmistelua vaativaa luentoa. Ois ehkä pitänyt valmistautua jo nyt rauhallisemmassa elokuussa. Eipä tullut valmistauduttua. Ei mahda mitään. Toki paljon menoista on ihan kivojakin - kolmet työpaikan juhlat, mökkireissu kavereiden kanssa ja äidin viime vuoden synttärilahjamatka Tallinnaan, mutta ilta-aikaisia töitä on ihan liikaa. Koulutusmatkat Bordeaux'hon ja Ouluun. Onneksi lokakuussa on rauhallisempaa. Paitsi että on tentti. Helkkari.

Mä en ollut tänä viikonloppuna mökillä. Hyvä olikin, koska siellä oli sähkökatko. Viime vuonna me oltiin siellä yhtenä kylmänä lokakuisena viikonloppuna kun sähköt oli poikki. Siellä menee sähköt vähän väliä, kun Keski-Suomi tuntuu olevan herkkänä sähköjensä kans. Eikä mun mökki ees oo Keski-Suomessa, mutta sieltäkin menee aina sähköt sympatiasyistä. Todennäköisesti menee ensi viikonloppunakin, kun me ollaan menossa sinne neljän lapsen kanssa. Mut mitä mökillä voi tehdä syksyllä? Siis ainoa mun ymmärtämä mökkipuuha on uiminen, mutta se ei oo tuntikausia mahdollista, jos on kymmenen astetta lämmintä. No siellä on uusi grilli. Ehkä me grillataan.

Mä oon taas vähän innostunut säästä. Huomenna pitäisi sataa kuin saavista kaataen, kolmelta pitäisi tulla 7,8 mm/h. Se on vedenpaisumus. Mä odotan sitä jo aivan tohkeissani! Mun pitää mennä töistä Itikseen ja pelkään, että kadut tulvii, joten ei varmaan kannata mennä 58:lla. Ehkä bussi+metro? Ei kai metro tulvi? Ehdinhän mä neljäksi Itäkeskukseen?

Elämyskameli suosittelee

Ilmatieteenlaitoksen säätiedotus

Tarkistusnumero

Kerroin heinäkuun alussa, kuinka Saksasta tuli viesti, että ois tarjolla lisäpalkka vuosi työnteon loppumisen jälkeen. Ja kuinka Jens yhtäkkiä osoittautui järkeväksi kaveriksi ja lupasi laittaa rahan mun tilille. Kuukausi myöhemmin joku sihteeri ilmoitti yrittäneensä maksaa sitä, mutta tilinumero oli väärin. Vastasin, että ei se oo väärin, se on mun tilinumero, mutta tuossa on vielä toinen, jos haluut kokeilla. Siihen sihteeri vastasi, että sekin on väärä. Molemmissa on kuulemma tarkistusnumero väärin. Selitin, että ei oo, kysyin pankistakin. Sihteeri oli järkähtämätön. Sit se jäi lomalle. Lähettelin useamman sähköpostin sen sijaiselle, joka viimein parin viikon jälkeen vastasi, että no jos mä haluun, voi hän laittaa rahat "väkisin" sille väärän tarkistusnumeron tilille ja katsotaan sit, jääkö ne johonkin vortexiin. Ei jääny. Vastoin kaikkea todennäköisyyttä mun tilille tuli puolitoistatuhatta saksalaista euroa. Olen äimistynyt. Eikä menny kuin 1,5 kuukautta!

Joku pölvästi oli kiinnittänyt Lauttasaarentien pyöräkaistalle valtavat kyltit, joissa oli nopeusrajoitus 6 km/h, omapiirtämiä kuvia ja iskulauseita kuten "Älä kaahaa, joku voi delaa" ja selitys siitä, kuinka lapset ja köpöttelevät mummot kulkevat tästä ja on tosi vaarallista ajaa kovaa pyörällä. On myös tosi vaarallista ajaa liian hiljaa pyörällä - jos mennään kävelyvauhtia, mennään helposti nurin. Juuri tuossa delaamisristeyksessä on hyvät suojatiet myös pyöräkaistan yli ja jopa liikennevalojen nappi kävelykaistan puolella, joten lapset, köpöttelevät mummot ja ihan kaikki muutkin voi jättää hortoilematta pyöräkaistalla enempää kuin on pakko. Handyman, tuo tyyneyden perikuva, järkyttyi kylteistä jopa peruskulkijaa enemmän, koska jos joku johonkin delaa, niin siihen, että unohtuu lukemaan pitkää jollotusta köpöttelevistä mummoista sen sijaan, että kiinnittäisi huomiota liikenteeseen. Niinpä hän oman elämänsä ihmisoikeustaistelijana ilmoitti luvattomista kylteistä rakennusvirastoon ja ne lähti tarkastajan kainalossa hiiteen. Eläköön!

Elämyskameli suosittelee

liikennesääntöjen noudattaminen

Aika paljon silmälaseihin liittyvää asiaa

Mä oon luokan B sädetyöntekijä. Se tarkoittaa, että mun vuosittainen työssä saama sädeannos ei nouse yli 6 mSv:n ja että mulla on oma säteilymittari. Tällä hetkellä se säteilymittari on kyllä pyykissä eli nyt sitä ei kukaan seuraa. En ole tästä mitenkään huonona kuitenkaan. Ei se mittari oo ikinä nollan ylittävää säteilyä rekisteröinytkään. Koska mä oon sädetyöntekijä, on mun työnantajalla velvollisuus hankkia mulle mahdollisimman hyvät säteilysuojat. Ryhdyin rillipääksi puoli vuotta sitten, minkä jälkeen on ollut ikävää käyttää suojalaseja, kun kahdet silmälasit päällekkäin ei oikein toimi. Ihan kuin ois 3D-leffassa. Sinänsä mä pärjäisin kyllä ilman omia lasejakin, mutta silmät väsyy. Niinpä mun työnantaja käytti teidän verorahoja ja osti mulle omat päheet sädesuojalasit vahvuuksilla. Ne on niin hienot. Nykyään oikein odotan että pääsisin läpivalohommiin, että saan uudet lasit päähän.

Tein kotiin pari viikkoa sitten banaanikärpäsille internetistä oppimani hyönteisansan Fairystä ja limoncellosta (etikkaa, viiniä tai mehua ei ollut). Kovinkaan moni banaanikärpäsen ei limoncellolle lämmennyt, kolme meni vahingossa. Vähän myöhemmin mentiin Kälysen (Lankomiehen rouva) mökille, jossa oli paljon ampiaisia ja muitakin hyönteisiä meidän kiusana. Handymanin solvauksista välittämättä tehtiin sielläkin ansa, nyt löytyi omenaviinietikkaa. Se toimi kuin tauti! Muutamassa tunnissa se purkki oli todella karmean näköisesti täynnä ennen iloisesti pörränneitä vainajia. Sai Handyman pitkän nenän.

Mä sain eilen fb:ssa kaukaiselta kaverilta kutsun jonnekin, puhelimella en nähnyt kutsua kokonaan vaan vain pari ekaa sanaa (2016 summer). Jotkut kokee tarpeelliseksi kutsua mua minne sattuu rovaniemeläisiin baarijuhliin, koska ne kutsuu kaikki eikä muista että niiden kavereissa on homekorvia, joten mä aina poistan kaikki kutsut mitä mulle vieraammilta ihmisiltä tulee. Klikkasin notificationin auki saadakseni poistettua sen kutsun ja se olikin semmoinen aurinkolasihuijaus. Lähdin heti sivulta pois, mutta olin jo siis käynyt siellä. En ollut mitään siellä painanut, mutta en mä tiedä vaikka mä ryhtyisin niitä nyt lähettämään kaikille mahdollisille ihmisille. Pliis Ilmoitelkaa, jos mä alan kutsua teitä aurinkolasijuhliin.

Elämyskameli suosittelee 

kaikkien internetin ohjeiden noudattaminen. Paitsi aurinkolasijuhlakutsun hyväksyminen

Lipumista

Matkan on todettava kääntyneen loppupäähänsä, kun lentokoneen lähtöaikaan on alle viisi tuntia. Berliini on ihana, mutta kiva on tulla kotiinkin. Kaupunkilomalla helle ei ole siunaus.

Ekaa kertaa Berliinissä vuonna 2005 me käytiin Spree-risteilyllä. Se oli hauskaa, vaikka satoikin. Sittemmin on Kööpenhaminassa käyty pari kertaa kanava-ajelulla, koska se on ainoa juttu, johon Kööpenhaminassa on varaa. Tästä intoutuneena käytiin sunnuntaina ajelulla Spreellä. Nyt ei satanut vaan porotti niin, että jakaus paloi pahasti ja oikea hartia lievemmin. Mutta oli valtavan kivaa! Spreeltä ja kanavista katsoen Berliinissä ei juuri muuta ole kuin puita. Maisema on kuin Amazonilta. Turistimainen kolmen tunnin lipuminen halki kaupungin oli myös erittäin rauhoittavaa. Koko ajan soi päässä "kannellaan muitakin, joilla on ai-kaa". Zen. Toivottavasti zen auttaa silloinkin, kun mun pitää kammata tukkaa. Jakaus on aika kipeä. Mä katsoin hattuani pakatessani ja muistan ajatelleeni "Ai täällä tää hattu on!" Jospa olisi ajatus jaksanut jatkaa vähän pidemmälle.

Veneajelun jälkeen Handyman kysyi, enkö olekaan menossa teatteriin katsomaan DDR-musikaalia, kuten kuukausi sitten suunnittelin. Olin laittanut tuon teatterikäynnin mielessäni taka-alalle, koska tiedän ettei Handymania sellainen kiinnosta. Kun Handyman sitten muistutti, että näillä matkoilla vähintään puolet jutuista on sellaisia, että hän tulee mukaan vain pakotettuna, päätin tarttua heti toimeen. Mentiin samana iltana. Kyseessä on Hinterm Horizont (Horisontin takana) -niminen musikaali, joka on tehty paikallisen rokkitähden Udo Lindenbergin musiikista ja se kertoo puolitoden tarinan 1983 DDR:ssä esiintyneestä Udo Lindenbergistä ja itäsaksalaisesta tytöstä. Tausta on sinänsä totta - Udo Lindenberg sai esiintyä 1983 Itä-Berliinissä ja DDR perui hänen kesäksi 1984 suunnitellun Itä-Saksan kiertueensa. Udo kertoo tavanneensa tuolloin kivan DDR-tytön, mutta tarkempia tietoja tästä tapaamisesta ei ole annettu. Näytelmä esitettiin saksaksi, mutta siinä oli englanninkieliset tekstit. Näyttelijät olivat hyviä, jotkut oikein hyviä laulamaankin. Laulut olivat turistille tuntemattomia, mutta paikalla olevat saksalaiset vaikuttivat tuntevan ne hyvin. Vähän niinku ois katsellut suomalaisia katsomassa Eppu Normaali -musikaalia (jota mä en oo nähnyt! Järkyttävää!). Lavasteet olivat hienot ja materiaalina käytettiin kivasti myös uutisvideoita. Juoni oli ohut, kuten aina musikaaleissa. Kesto oli kammottava, yhteensä kolme tuntia väliajan sisältäen. Ehkä kiva Udo Lindenberg -faneille, mutta asiaan vihkiytymättömälle vähän liikaa. Näytelmää on esitetty viisi vuotta putkeen, mutta se loppuu nyt teatterin sulkemiseen ensi kuun lopussa. Olenpa käynyt Saksassa teatterissa.

Mä olin katsonut mahdollisia ruokapaikkoja etukäteen netistä. Burgermeister-nimisen entiseen vessaan rakennetun pystybaarin burgereita kehui koko internet, joten sinne päätettiin mennä. Oli kiva päivä, joten päätettiin syödä burgerit läheisessä puistossa, koska baarissa ei ollut penkkejä. Puistoon oli puolen kilometrin kävely. Puisto ei ollut ihan yhtä viehättävä kuin yleensä Berliinin puistot vaan enemmänkin haalistunut pyöreä ruohikkoalue, jonka reunoilla oli muutama puu ja jokunen penkki ja toisessa päässä koriskenttä. Handyman katseli menoa vähän aikaa ja kysyi, että eikös tää ollut Görlitzer Park. Siihen minä että juu-u. Olin tuonut Handymanin tietämättäni Berliinin pahamaineisimpaan huumepuistoon. Niin pahamaineiseen, että YLE:kin oli asiasta uutisoinut. No ehkä lauantai-iltapäivä ei ollut pahin mahdollinen aika puistossa käydä, oli siellä muitakin non-huumeihmisiä, mutta kieltämättä useampia joukkioita, jotka kirjallisuuden mukaan sopivat pilvenmyyjiksi sekä harvinaisen paljon nurmikolla syvästi lepääviä ihmisiä, vaikka ei ollut erityisen lämmin. Kiva. Arkipäivisin meno on kuulemma sellaista, että puistossa partioi vapaaehtoisia aikuisia, jotka saattavat lapsia turvallisesti puiston poikki aggressiivisten pilvenmyyjien ohi. Ehkä en palaa siihen puistoon ihan justiinsa.

Elämyskameli suosittelee 

jos esitellyistä harrasteista pitää valita, ni ehdottomasti turistiajelu Spreellä, hattu suositeltava

Klassikko

3-12-vuotiaana mä asuin rivitalossa. Samassa talossa asui mua vuoden vanhempi Anniina ja kaksi vuotta vanhempi Sini (nimet muutettu, vaikken kyllä tiedä että miksi), jotka oli mun kavereita. Molemmilla oli vielä vanhemmat isosiskot. Tuossa herkässä iässä 1-2 vuoden ikäero on samaa luokkaa kuin nyt 48 vuoden ikäero. Anniina ja Sini sai kuunnella Dingoa, mikä mua ois vähän kiinnostanut, mut mun piti laittaa kädet korville, kun Autiotalossa mainittiin aivovaurio. Ne katseli Lemmenlaivaa, kuten ihan jokainen aikuinenkin nainen siinä talossa. Lemmenlaiva kesti tunnin ja se tunti oli viikon kituliain aika, kun kukaan, paitsi mun kohtuuttoman lapsellinen pikkusisko, joka oli silloin (ja on edelleenkin) mua neljä vuotta nuorempi, ei voinut leikkiä mun kanssa silloin. Kun kitutunti oli ohi, menin luonnollisesti soittamaan Anniinan tai Sinin ovikelloa ja hain niitä ulos kivelle tai vallihaudoille. Anniinan isosiskon huoneen ovessa oli Duran Duranin juliste ja varoitus, mitä voisi tapahtua, jos Anniina tai sen kaverit tulee siihen huoneeseen. En ikinä käynyt. Kerran se ovi oli auki ja mä näin, että sen oven sisäpuolella oli Dirty Dancingin juliste. Mä olin jopa konservatiivisempi kuin nyt, kuten lapset tuppaa olemaan, ja paheksuin vaikken oikein tiennyt, että mitä mä paheksuin.

Vihdoin eilen mulle selvisi, mitä mä paheksuin. Elokuvateatterissa näytettiin Dirty Dancing alkuperäiskielellä ja me mentiin katsomaan, aiemmin ei ollut nähty. Hyvä leffa. En tiedä, mitä Anniinan tuolloin murrosikäinen isosisko on elokuvasta tuolloin tajunnut, varmaan että Patrick Swayze on hottis (tai ei 80-luvulla kukaan ollut hottis, ehkä makee? Kliffaa hei!). Patrick esitti köyhää poikaa ja hahmo oli tarkan markan miehenä säästänyt ensisijaisesti paidoistaan, joten epäilen että teinitytön lienee ollut vaikeaa keskittyä muuhun kuin juroon mutta oikeamieliseen tanssijaan. Synkkä 60-luvun laittoman abortin kuvaus ja toisaalta omavaltaisen naisen kasvutarina saattoivat jäädä paidattoman Patrickin jalkoihin. Tai mistä mä tiedän. Ehkä Anniinan isosisko oli liimannut julisteen oveensa muistuttaakseen itselleen, että naisen asema voi edelleen muuttua. Juoni oli suoraviivainen, mutta oikeastaan tosi hyvä. Musiikki oli luonnollisesti herkullista ja tanssikin viihdyttävää. Ei vitsi, mulla on kaikki muutkin 80-luvun tanssielokuvat (Fame, Footloose ja West Side Story) näkemättä. Ehkä pitäis aloittaa klassikoihin tutustuminen.

Saksa hävisi jalkapallossa. Mä mietin kauan, olisiko pitänyt mennä katsomaan peliä johonkin Biergarteniin tai jopa viralliselle fanimailille, mutta lopulta oli vähän kylmä ja väsyttikin, joten "katsoin" pelin hotellihuoneessa. Tai enhän mä jaksanut sitä koko aikaa vahdata, mutta onneksi on internet. Ekan maalin näin hidastuksena, toista en ollenkaan. Hyvä ettei oltu Biergartenissa. Lannistunut saksalainen on niin masentava näky. Nyt toisaalta, kun Saksa ei pääse loppuotteluun, ei tule toista mahdollisuutta mennä katsomaan ottelua Biergarteniin tällä matkalla. Ehkä en murehdi sitäkään. En mä oo koskaan jääkiekko-otteluakaan missään Biergartenissa (tai ny ylipäänsä muutenkaan) nähnyt. Enkä mä juo kaljaa. 

Elämyskameli suosittelee

Dirty Dancing

Tekniikkaa ja ilmasilta

Taas on harrastettu kulttuuria. Toissapäivänä käytiin tekniikkamuseossa tutustumassa lentokoneisiin, laivoihin, tietokoneisiin ja kaapeleihin. Siellä me on käyty kerran ennenkin ehkä noin kymmenen vuotta sitten, mutta mulla oli tuolloin vatsanpuruja enkä oikein pystynyt keskittymään. Nyt pystyin. Oli ehkä enemmän muille kuin mulle suunniteltu näyttely. Ihan hieno toki, mutta määräänsä enempää laivoja ei jaksa katsella. Arvelisin, että stereotyyppiset lapset ja miehet vois olla kiinnostuneempia.

Eilen käytiin sit ekaa kertaa liittoutuneiden museossa, joka kertoi (länsi)liittoutuneiden ajasta Berliinissä kylmän sodan aikaan. Se oli mun mielestä todella kiinnostavaa. Erityisesti mä perehdyin ilmasilta-asioihin. Se ilmasilta oli huikea. Melkein vuoden ajan jouduttiin parin miljoonan ihmisen kaikki tarpeet tuomaan pienillä lentokoneilla rikkinäiseen kaupunkiin, jonka lentokenttien kiitoradat olivat muhjua. Museo sijaitsi Yhdysvaltojen entisellä kasarmialueella, toinen puoli museosta entisessä leffateatterissa. Museon toinen osa sijaitsi pihan toisella puolella sijaitsevassa rakennuksessa ja väliin piha-alueelle eli pysäköity ilmasillan aikainen lentokone, jollaisia saksalaiset kutsuivat nimellä "Rosinenbomber" (=rusinapommittaja). Jos olisi ollut sunnuntai, olisi lentokoneeseen päässyt sisälle, mutta oli torstai, ni ei sit.

Tänään illalla on tarjolla erilaista kulttuuria, raportoin sit jos saadaan sinne liput.

Elämyskameli suosittelee

Alliierten Museum ja ilmasilta-asiat

Yllättävä Saksa

Kotimaan inaktiiviloma on vaihtunut Berliiniin. Tultiin tänään aamulla sillä sietämättömän varhaisella lennolla, jonka mä aina pihinä varaan. Tällä kertaa se oli ylimyyty ja meitä yritettiin lahjoa 350 euron lahjakortilla lentämään ensin Düsseldorfiin ja sieltä välilaskun kautta Berliiniin, mutta koska Handyman oli kärttyinen (kuten Handyman nykyään aina lentokentällä ollessaan on, jännittää varmaan), murahti se nopeasti tyttöselle että ei käy. Jälkeenpäin ajatellen se oli hyvä ratkaisu, koska hotellissa oltiin jo puoli yhdeksän maissa aamulla ja koska saatiin huone tuurilla heti, voitiin nukkua yöunet loppuun. Oltiin kuitenkin herätty jo 3:45 (GMT+2). Päiväunien jälkeen Handyman olikin jo pirteämpi ja on sittemmin nukkunut vain yhdet tupluurit.

Kaupunki on paikoillaan. Verrattuna kymmenen vuoden takaiseen ihanaan rähjäisyyteen on kuitenkin moni paikka muuttunut liian siistiksi ja kauniiksi eikä kummankaan keskustan alueella pääse enää siihen mua eniten viehättäneeseen tunnelmaan. Paikoitellen tulee melkein espoolainen fiilis. Siksipä täytyy mennä uusille alueille. Tänään käytiin TripAdvisorin suosituksesta syömässä päivällistä Schönebergin Haveli-ravintolassa, joka TA:n mukaan on edullinen ja laadukas intialainen. Internet oli oikeassa. Varmaankin parasta intialaista ruokaa mitä mä oon syönyt. Tuoreet raaka-aineet ja mainiot mausteet. Nopea, ystävällinen palvelu ja kohtuullinen hintataso. Jopa Handyman tykkäsi ja kävi antamassa internetissä viisi tähteä. Se on jo jotain.

Ai niin ja päivällä me käytiin Potsdamer Platzin elokuvamuseon kaupassa ja mä löysin sieltä Golden Girlsin DVD-boksin! Mä oon etsinyt sitä jo pari vuotta. On käynyt kismittämään, että Amazonista sitä ei toimiteta Suomeen ja se maksaakin siellä jotain 200 e. Mut nyt löytyi kuudellakympillä. Ihan helmee! Kaikki seitsemän kautta. Nyt kelpaa olla tyytyväinen.

Saksa on ilahduttanut muutenkin. Mähän oon nyt vuoden verran käynyt kirjeenvaihtoa useamman eri saksalaisen palveluntarjoajan (kahden puhelinoperaattorin, kahden tai kolmen vakuutusyhtiön sekä yhden pankin) kanssa siitä, että kuinka kauan mä niiden tuotteita joudun maksamaan kun mitään vastinetta en rahoillani saa. Ja siis tää on luonnollisesti ollut nimenomaan kirjeiden vaihtoa, koska mitään ei voi toimittaa sähköpostitse saati englannin kielellä. Olin jo luullut päässeeni eroon kaikista saksalaisista, kunnes pari viikkoa sitten mun entisen työnantajan hallinnosta lähetettiin kirje, jossa kerrottiin niiden haluavan maksaa mulle vielä yli 2000 euron likvidaatiokorvauksen. Luulen tämän jotenkin liittyvän sairaalassa hoidettavien yksityispotilaiden erillisiin maksuihin. Olin uupua ajatuksesta. Mulla ei oo enää saksalaista tiliä ja kirjeessä sanottiin, että summa maksetaan "seuraavan palkanmaksun yhteydessä". No mähän en oo saanut sieltä tietenkään mitään palkkaa vuoteen. Pari viikkoa kiukuttelin itsekseni, kunnes sitten eilen lähetin sähköpostia tyypille, jolta kirje oli tullut. Jo etukäteen olin varma, että sieltä ei tulisi edes mitään vastausta, koska saksalaiset ei vastaa sähköposteihin, saati että ne voisivat maksaa suomalaiselle tilille mitään. Olin ällikällä lyöty, kun tänään Jens lähetti takaisin sähköpostin, että eipä probleemosta, maksetaan tohon minkä annoit. Mitä ihmettä? Nyt mä luulen, että mä oon joutunut saksalaiseen piilokameraan. Mikään ei toimi näin sujuvasti. En suostu uskomaan.

Elämyskameli suosittelee

Haveli ja Tyttökullat

P. Hämppi

Handyman on innokas eläinten tarkkailija. Aiemmin eläinharrastus on rajoittunut ihailuun ja hoitamiseen, nyttemmin kahden lasittamattoman parvekkeen myötä myös tuhoamiseen. Handymanilla on menossa jonkinlainen yhden miehen kostoretki hämähäkkejä vastaan. Muutama viikko sitten Handyman luki netistä, että hämähäkit saa hävitettyä tuhoamalla niiden verkot toinen toisensa jälkeen, siitä ne kuulemma oppii olemaan neulomatta niitä samaan paikkaan uudestaan. Handyman hosuu luudalla parvekkeilla päivittäin, mutta mitään selvää apua siitä ei ole todettu. Alkuviikosta Handyman löysi parvekkeelta kymmenen sentin kolikon kokoisen ristilukin, vangitsi sen suureen lasipurkkiin ja antoi sille nimeksi P. Hämppi suuren tamperelaisen parkkihallin mukaan. Samana päivänä oltiin menossa Espooseen, joten P. Hämppi vapautettiin espoolaiseen metsään. Tästä ei ollut apua. P. Hämpin poikasia, muita lajitovereita tai kilpailijoita on sittemmin löytynyt parvekkeilta toistakymmentä. Osan Handyman on kylmästi tappanut, osan vienyt maan pinnalle. Mulla on sellainen fiilis, että me on hävitty tää peli, mutta täytyyhän miehellä harrastuksia olla. Ja niin kauan kun ne harrastukset ei ole moottoripyöriä eikä muurahaiskippoja mun makuuhuoneessa, tilanne on hallinnassa.

Kesäloman lomailuhetket ovat alkamassa. Ylihuomenna lähdetään Berliiniin. Mä oon seurannut eurooppalaisia jalkapallokisoja uutisista lähinnä sillä tarkkuudella, että miten Saksalla menee. Yhtään peliä en ole katsonut alusta loppuun. Muutamaa peliä olen katsonut joitain minuutteja, ehkä viittä peliä yhteensä puolisen tuntia. Mä en ymmärrä sääntöjä. Saksalaiset on kuitenkin innoissaan peleistään ja siksi mä oon iloinen, että ensi torstaina on Saksan peli. Jos uskallan, menen johonkin soveliaaseen sosiaaliseen paikkaan peliä katsomaan ja otan Handymaninkin mukaan, vaikka sitä kiinnostaa jalkapallo vielä huomattavasti mua vähemmän. Mä kyllä luulen, että se saattaa osata säännöt. Jotenkin miehet usein tietää tuommoisia. Mä tiedän, että TV:ssä yläreunassa lukee pelin tilanne ja niiden numeroiden vieressä olevaan ruutuun on merkitty pelaajien paidan väri. Se helpottaa seuraamista kovasti. Maalivahdeilla on erivärinen paita ja siksi mä en tiedäkään, että kumpi maalivahti on kumman puolella. Niinpä mun on parasta lukea tulokset aamulla netistä. Paitsi jos istun saksalaisessa Biergartenissa. Luulen siellä huomaavani, milloin Saksa saa maalin.

Elämyskameli suosittelee
toivotut kotieläimet

Ihmebambu

Mä oon lomalla vähän tarpeettomasti. Mua ei väsytä eikä mulla oo oikein mitään tekemistä. Odottelen, että taas pääsisi töihin, mutta siihen menee vielä kolme viikkoa. Eilen oli eka lomapäivä ja mä kävin töissä. Tänään mä oon nukkunut pitkään, herännyt himmailemaan hetkeksi ja nukkunut taas pitkät päiväunet. Menee se loma siinäkin. Onneksi mun hammaslääkärillä oli synttärit että edes sen varjolla tuli lähdettyä kotoa. Boulevard Social oli hyvä jälleen. Kannatti lähteä.

Vaikka onkin hidas loma, ei mun elämä oo kuitenkaan täysin hiljaista. Melkein päinvastoin. Tuttu Täti-ihminen muutti vastikään pohjoisesta Helsinkiin ja me oltiin avustamassa muutossa. Kiitokseksi Täti-ihminen antoi meille yllätyslahjaksi bambutyynyt. Mä sain taianhohtoisen Miracle Bamboo Pillow'n ja Handyman Restform Bamboo Pillow'n. Siis todellakin kyse on siitä mahtavasta tuotteesta, jota mainostetaan telkkarissa pudottamalla tyynyn päälle keilapallo ja tyynyn alla oleva kananmuna säilyy ehjänä. Mainittakoon, että muiden vertailuun valittujen tyynyjen alle jätetty kananmuna menee rikki. Mä en tiedä yhtään, että miten tää liittyy mun päähän, joka sillä tyynyllä lepää, mutta pakkohan tuollaista testiä on arvostaa. Tyynyt haisivat paketista otettuna aika toksisille, joten niitä lepuutettiin vuorokausi. Vihdoinkin eilen mä pääsin laskemaan pääni ihmebambutyynylle, kun ensin oltiin käyty iltakymmenen jälkeen ostamassa Prismasta jumboisoja tyynyliinoja. Tyynyn alkuopastuksessa neuvottiin pöyhimään tyynyä ja viikkaamaan se sopivasti pöyhittynä niskan ja hartian mukaisesti ennen totaalista rentoutumista ja opastus oli oikeassa. Tyyny on todella mukava! Siitä erikoinen tyyny, että mä en muista koskaan ennen nukahtaneeni yöunille muuten kuin vatsallani ja nyt näin kävi. Jestas sentään. Ensi yönä uudelleen! Ja mainittava on, että tähän asti olen nukkunut Tempurin Ombracio-tyynyllä, joka sekin on mulle ihan täydellinen. Hyvä tyyny on tärkeä, juhannuksena mulla oli koko ajan oikea hartia kipeänä kun nukuin kelvottomalla läytyrällä.

YouTube suositteli Handymanille muurahaisaiheisia videoita. Niinpä se alkoi katsoa sellaisia. Nyt kun mä tulin kotiin, seinällä oli 50-tuumainen muurahainen. Lisäksi Handyman haluaisi oman fornikaarion, mutta mä en oo ihan yhtä innostunut. Edes koiran saaminen hoitoon lomamatkan ajaksi ei ole helppoa, saati sitten sadan muurahaisen. Enkä mä ehkä haluaisi muurahaisia mun kotiin. Tuntuisi että ne kipuaa mun jalkoja pitkin. Mä en oo hyönteisihminen.

Elämyskameli suosittelee 

omaan päähän sopiva tyyny

Paineistettu

Handyman on pettynyt, kun mä en oo kertonut mitään sen korvasta. Siihen on syynsä: mä en oo muistanut. Kun tultiin keskiviikkona lentokoneella tänne, Handymanin korva ei laskeutumisen yhteydessä saanut tasattua painetta. Se oli kuulemma kipeä, suriseva ja rätisevä eikä kuullut mitään. Kokosin kaiken lääkärikoulussa oppimani empatian ja totesin, että kylläpä Handymania on koeteltu. Handyman oli tyytymätön, kun mä en tehnyt mitään. Toivoi, että mä olisin tehnyt sille uuden tärykalvon vaikkapa perunalastusta. Eilen se oli kuulemma jo parantunut. Tänään on hyvä lentää takaisin kotimaahan. Onhan sillä vielä toinen korva.

Saksalaisten järjestämä koulutus on oikein hyvä. Eilen oli paljon luentoja, joista melkein kaikki hyviä ja kiinnostavia. Ne ovat myös pituudeltaan sopivia (15-20 min), joten ne jaksaa kuunnella loppuun. Oli myös työpajoja, joissa piti katsella kuvia omalta koneelta, mutta luonnollisesti ekaa kertaa käytössä ollut kuvapankki hidastui jähmettymiseen saakka, kun 270 konetta yritti siihen kerralla ja lopuksi kosahti koko verkko. Mua hämmästytti lähinnä se, että järjestäjät olivat tästä ihmeissään ja pahoillaan. Oliko ne olleet joskus koulutuksessa, jossa tuollainen toimisi? Optimistit.

Elämyskameli suosittelee

ihmisestä tehty tärykalvo

Vanha suola

Vuoden verran eli Suomeen muuttamisen jälkeen mulla on ollut voimakas Saksa-aversio. Kun kuulin, että tämä koulutus järjestetään tänä vuonna Berliinissä, en ollut kovinkaan innoissani. Samalla fiiliksellä olen lähdössä syyskuussa Ranskaan ja marraskuussa Italiaan. Miksei kaikkia voisi järjestää Pohjois- tai Benelux-maissa tai edes Britanniassa? Kaiken maailman Bordeaux't ja Firenzet pitää kiertää, eihän sinne Helsingistä edes pääse mitenkään helpolla. Voiko Milanon ja Firenzen välinen juna olla a) mukava, b) edes siedettävä matkalaukun kanssa tai c) lähes ajoissa? No, joskus joku ehkä järjestetään Tukholmassa. Sitä odotellessa.

Nyt kuitenkin Berliini on vähän muuttanut mun mielen. Berliini on ollut tänään niin viehättävä, että mä oon taas pihkassa siihen. Ihastus on siinä määrin vakava, että päätin nyt, että kesälomamatkalle tullaan tänne. Koska mun loma on tänä vuonna poikkeuksellisen varhain, eli jo kesä-heinäkuun taitteessa, tullaan siis neljän viikon päästä takaisin! Vähän lähden jo innostumaan. Matkaa olen jo toki ehtinyt suunnitella ja lennot+hotellivaraukset tehdä, onhan tässä jo neljä tuntia matka ollut mietteissä. Ohjelmassa on ainakin viime vuonna avattu vakoojamuseo, Hinterm Horizont -musikaali, WW2:n bunkkerit ja tekniikkamuseo. Ja vielä jos dönerin sais.

Viimeksi me ollaan oltu Berliinissä heinäkuussa 2014 eli melkein kaksi vuotta sitten. Viime vuosi oli ensimmäinen pitkään aikaan, jolloin ei käyty kertaakaan. Parissa vuodessa ehtii tällaisessa isossa kaupungissa tapahtua. Kurfürstendammin tietyö on vihdoin valmis ja katu siis jälleen kaunis. Uusia katuja on raivattu rikki. Unter den Linden on toki edelleen auki, metrolinjan U5 pidennys vielä kesken. Välittömästi Potsdamer Platzin itäpuolelle pitkään rakenteilla ollut valtava ostoskeskus on avattu. Käytiin tänään jo alustavasti sitä katsomassa, kunnes tunnelma latistui Handymanin akrofobiaan. Siirryttiin siis maan tasolle kolmannesta kerroksesta. No, sillä on nyt vielä kaksi päivää lomaa, ehkä se voi vyöttää fobiansa ja yrittää uudelleen. Mulla on niin tiiviit koulutuspäivät (perjantai 8:45-18:00 ja lauantai 9:00-18:30) edessä, että taitaa jäädä kaupunkikierrokset ensi kuuhun.

Onneksi oli pakko tulla eturauhasen takia Berliiniin, että tää mun suuri rakkaus syttyi jälleen. Eturauhanen on kyllä mun elämässä suuri siunaus.

Elämyskameli suosittelee

Berliini. Ei siitä mihinkään pääse.

Uutuuksia

Handyman on todennut, että naiset tykkää uutuuksista. Mä kokeilen mielelläni uutta jugurttia, ksylitolipastillia tai mysliä kerran ja palaan sitten takaisin vanhaan ja tuttuun. Uutuuksiin ei kannata kiintyä, kauden jälkeen niitä ei enää hyllystä löydä. Siksi mä oonkin paradoksaalisesti uutuuksista viehättyvä konservatiivi.

Kaikkein konservatiivisin mä oon matkustelupaikoissani. Aiemmin mentiin lomalla aina Berliiniin. Viime vuonna lomailtiin eksoottisesti Ruotsissa, koska mä halusin uutuutta. Nyt ei oo loma, mutta me ollaan silti Berliinissä. Mulla on koulutus ja Handyman on seuramiehenä. Halusin kuitenkin kokea jotain uutta tällä kertaa, joten ei ollakaan samassa hotellissa kuin aina. (Tai siis sanon, että "halusin kokea jotain uutta", oikeesti Radisson oli täyteen buukattu.) Niinpä ollaan Swissôtelissa eksoottisesti Kurfürstendammin varrella eli lännessä. Hotelli on hieno ja sänky on mukava. Tyynyt samanlaiset valtavat liian pehmeät kuin aina Keski-Euroopassa, mutta siksi konservatiivilla on oma Tempur-matkatyyny mukana.

Pääsin vihdoin testaamaan Leppävaaran uuden maauimalan. Kolme viikkoa kestikin. Maanantaina käytiin Lettipitkon kanssa. Sää oli aurinkoinen mutta viileähkö, kello noin viisi. Siellä oli todella hiljaista. Paikka on siisti (tietty, se on ihan uusi). Lettipitko oli innoissaan tavallista leveämmistä perhekaapeista, jollaiset me otettiin. Perhekaapissa oli ylä- ja alahylly, varmaan hyvä perheille. En osaa ottaa kantaa. Mulle riittää pieni puolikkaankin kokoinen kaappi. Samoin kuin uimahallin pukuhuoneiden puolella, penkkitilaa oli ainakin perhevälikössä liian vähän ja sen viereisessä välikössä tuskin ollenkaan. Toisaalla pikkukaappien välikössä näkyi jopa tuplaleveää penkkiä, mikä on hyvä. Penkistä ei tule säästää. Suihkut on muuten hyvät, mutta käsisuihkuissa on täälläkin säästetty. Sauna on iso. 50 metrin allas on oikeinkin hyvä, leveä vesijuoksurata on plussaa. Käytiin pintapuolisesti katsomassa terapia-allasta, mutta oli niin kylmä ettei menty sinne (miksi? Vesi on lämmintä. En muista). Lisäksi siellä on pieni lastenallas ja kolme vesiliukumäkeä, jotka eivät pääty altaaseen. Aurinkotuoleja on, mutta ei nurmikkoaluetta löhöilijöille. Lisäksi pieni leikkipaikka löytyy. Ihan hyvä uimiseen. Leppis varmasti vähentää Stadikan tungosta, mikä on tietysti hyvä. Mä tykkään enemmän Stadikasta, koska olen konservatiivi, mutta ihan kiva tuota uuttakin on käydä silloin tällöin tyyppaamassa. Etenkin silloin kun siellä on noin rauhallista. Niukan pukuhuonepenkkitilan vuoksi ryysiksessä Leppis on varmaan hermostuttavampi kuin Stadikka.

Mä oon nyt kuukauden ajan käynyt uskollisesti joka torstai Citymarketissa ja lauantaisin Prismassa nyhtökauraa etsimässä. Pari viikkoa sitten kävin viikonlopun aikana jopa neljässä eri Prismassa (Kannelmäki, Kuopio, Mikkeli, Lahti). Ei oo löytynyt kuin tyhjä hyllypaikka. Lettipitko oli matkoillaan kuitenkin paketillisen löytänyt ja kuultuaan mun toiviomatkoista antoi sen ystävällisesti Handymanille lastenhoitopalkkioksi. Mä tein siitä tiistaina perusbolognesen. Vähän pettymykseksi jäi. Rakenne ei ollut ihan optimaalinen, vaan aika kuituinen, pitkiä huituvia. Quorn on parempaa bolognesessa. Makaronilaatikkoon voisi sopia? Aion kuitenkin kokeilla vielä uudelleen, jos firma jossain vaiheessa saisi konkreettista tuotetta kauppaan hypen kaveriksi.

Elämyskameli suosittelee

uutuudet

Loittoneva maailma

Lähdin maanantaina tavallisesti pyörällä töihin. Heti satulaan nousun jälkeen tuli sellainen olo, että pyörä oli viikonlopun aikana kasvanut. Satula tuntui olevan parin-kolmen metrin korkeudella enkä ajaessani voinut uskoa, että pystyisin yltämään jalalla maahan. Varsin kummallinen olo. Tajusin puolimatkassa unohtaneeni silmälasit kotiin. Alkuun, kun mä ne sain, en voinut kävellä portaita alas lasit päässä, kun rappusvälit näyttivät madaltuneen noin 5 sentin korkuisiksi eikä jalka osannut kävellä alaspäin silmien ohjaamana. Nyt sitten aivot on oppineet luulemaan, että lasikorjattu maailma on totta. Eilen, kun olin muistanut silmälasit, jalka ulottui taas maahan. Melkein pelottaa, kuinka metsässä mun 3D-havainnointi onkaan. Pitää pitää prillit tiukasti nenällä, niin Tellus pysyy sopivan etäisyyden päässä.

Elämyskameli suosittelee 

taittoviattomat silmät

Liikennesääntöentusiasti

Pumpumkatti pohdiskeli tänään tykkäävänsä oikeastaan pyöräilyssä lähinnä ulkoilusta ja liikunnasta, ei niinkään vauhdista ja liikenteestä. Hänen ideaalipyöräilyänsä olisikin spinning auringossa. Mä oon ihan toista maata. Ei mullekaan vauhdissa oo muuta kuin välinearvo, mutta mä oon suorastaan tohkeissani liikenteestä. Mulle sopii ihan mahdottoman hyvin reittien suunnittelu ja sen pohdiskelu, missä kohdassa ajetaan ajoradalla ja missä on pyöräkaista. Mä rakastan salaa metrotyömaan ahtauttamaa Lauttasaarentietä, koska lännestä itään ajettaessa se pitää sääntöjen mukaan ajettassa ylittää viisi kertaa alle kilometrin matkalla. Onhan siinä ny tunnelmaa! Vauhtihirmuja voisi ehkä harmittaa hyvien alamäkivauhtien haaskaaminen tien ylitykseen, kun kerran molemmilla puolilla on pyöräkaistat, mutta mulle se on silkkaa huvitusta. Oikeanpuoleinen liikenne!

Sitä vastoin spinningistä mä en tykkää yhtään. Spinningmusiikki on poikkeuksetta huonoa ja ohjaaja keksii koko ajan, minne ollaan menossa, vaikkei oikeasti päästä edes huoneen päästä päähän. Mä ymmärrän kuntopyöräilyn, mutta spinning ei sovi mulle. Salilla lämmitellessä kuntopyörä on ok, koska sitä ajaessa pystyy keskittymään Saaraan ja sorsaan, Pulmusiin tai muuhun graveyard spotissa esitettävään TV-kulttuurin kiintotähteen. Nykyään mä kyllä mieluummin soutelen lämmittelyksi, mutta siis kuntopyöräkin on ihan ookoo.

Pyöräillessä mua ärsyttää suuresti ne autoilijat, jotka antavat tietä pyörätien jatkeella silloin, kun mä olen väistämisvelvollinen. Ei liikenne toimi niin, että pysähdellään ihan randomisti! Joskus mä siinä tilanteessa nousen satulasta ja talutan, jos näyttää siltä, että kukaan ei pääse siitä menemään ennen kuin kotona odottava jauhelihakeitto jäähtyy. Miksi ne tekee niin? Lisäksi mua ärsyttää suuresti jalkakäytävällä pyöräily erityisesti silloin, kun tien toisella puolella on pyöräkaista. Sitä vastoin pyöräkaistalla kävely ei häiritse mua oikeastaan lainkaan. Jalankulkija on kuningas. Mä oon tieliikennelakifani -80.

Elämyskameli suosittelee
Lauttasaarentie

Haavi auki

Mä ja mun sähköavusteinen polkupyörä ollaan nykyään tiiviimpi tiimi kuin 15-vuotiaat riparin vikana iltana. Handyman sentään liimasi siihen all-female propagandaa (Standard Issue -lehden kiitostarran). Enää ei sade tai muukaan ikävyys haittaa menoa. Jätän sen aamulla talliin vain niinä päivinä, kun olen menossa suoraan töistä hankalasti saavutettavaan paikkaan (esim. Tikkurilaan). Etukäteen vähän jännitin, että kuinka mä totun silmälasien kanssa ajamiseen, että kuinka ne mahtuu mun massiivisen kypärän kanssa päähän. No hyvinhän ne mahtuu ja sitä paitsi on aivan mahtavat - kärpäsiä ei lennä silmiin enää ollenkaan! Vielä kun muistaisin ajaa suu kiinni.

Mä oon nyt ihan virallisesti virallinen, kun kävin tänään työterveyslääkärin vastaanotolla saamassa lausunnon sopivuudesta virkaan ja kun ennen kaikkea sen lausunnon eteenpäin toimitin. Ainoa muuttunut asia on palkanmaksupäivä. Olen tyytyväinen.

Me asutaan nykyään ihan luonnon helmassa. Kun parvekkeen ovi on auki, kuulee vesilintujen vaakutusta. Kertaalleen sieltä pomppi talitiainen sisään ja jäi kiinni vasta iloisesti liverrellessään Handymanin leipälautasen muruja nokkiessaan. Handyman oli mennyt ärhentelemään ja tiainen oli älynnyt pomppia takaisin ulos. Tänään aamulla oli ikkuna raollaan ja johan oli taas talitiainen olohuoneessa. Niin olin mäkin. Vähän siinä kummatkin säikähdettiin, tintti teki kunniakierroksen ja lähti taitavasti samaa tietä takaisin. Jännittävä luontoelämys on sekin, että en ole nähnyt puoleen vuoteen yhtään harakkaa, mutta pihassa hilluu itsetietoinen ja komeanokkainen meriharakka. Tiedän, että se on meriharakka, koska katsoin netistä.

Elämyskameli suosittelee
silmälasit

Häämatkalla

Lankomies meni viime syksynä naimisiin diplomi-insinöörin kanssa ja kun muistetaan, että esim. Pikkusisko ja jopa mun äiti on naimisissa diplomi-insinöörin kanssa ja mun uimaseurueeseen kuuluu diplomi-insinööri ja pääministerikin on diplomi-insinööri, niin musta alkaa tuntua, että pikku hiljaa ne valloittaa maailman. Mä en vastustele, diplomi-insinöörit on kivoja. Niillä on diplomi ja tupsu ja se riittää mulle. Diplomi on hauska sanakin.

Oho nyt mä syrjähdin. Mun siis piti aloittaa, että lankomies meni naimisiin ja me annettiin niille häälahjaksi häämatka. Mikään matka ei ole täydellinen ilman mukaan tuppautuvia sukulaisia, joten tuppauduttiin mukaan. Tää on jo sukuperinne, koska myös Pikkusisko ja sen diplomi-insinööri kävi häämatkalla meidän kanssa pari vuotta sitten helatorstaina. Tällä kertaa me matkaillaan Tukholmassa, joka on fantastinen. Tultiin helatorstaina ja huomenna pitää jo lähteä kotiin. Eilen seuraan liittyi myös yllätysvieras eli seurueen bestman.

Tukholman matkailussa on oleellista se, että yritetään puhua ruotsia, vaikka välillä puhutaankin englantia ja saksaa. Ja sitku on puhuttu ruotsia, ollaan kamalan onnellisia, että se onnistui ja keskustelukumppanikin ymmärsi, mistä puhuttiin. Sit pitää olla tohkeissaan ja innoissaan, kun se tarjoilija sanoo takaisin että "kitos palion".

Eilen me vaelleltiin Södermalmilla. Handyman osti Seattle Space Needlen, Lankomies paidan, Diplomi-insinööri aurinkorasvaa, bestman mansikoita ja mä ripsivärin. Onnistunut ostospäivä. Tänään olisi tarkoitus tutustua kulttuuriin. Ainakin ollaan menossa museoon ja hautuumaalle, jos mä ymmärsin oikein. Tai sit rosengårdiin (ei Malmön).

Meidän perheessä on tapahtunut radikaali muutos. Jo pidempään meillä on ollut ongelmana Braunin Oral-B-hammasharjojen akun kesto. Ikiajat (eli ehkä kaksi vuotta) on pitänyt elää kahden hammasharjan taktiikalla, että toinen voi olla latauksessa. Viimeisen puolen vuoden aikana molemmat akut ovat olleet niin väsyneitä, että mä olen siirtynyt akustiseen hammasharjaan, koska ne eivät ole jaksaneet kahden kaluston pesua peräkkäin ja koska mä pesen hampaat ensin, loppuu akku aina Handymanin suussa ja se harmittaa Handymania. Nyt kuitenkin Handyman oli ostanut tarjouksesta uuden sähköhammasharjan ja se ei ookaan Braun. Se on Philipsin Sonicare. Oral-B:hen tottuneelle Sonicare aiheuttaa alkuun naurua. Se kutittaa mahdottomasti ikeniä etenkin yläkaluston alueella. Äänestä tulee mieleen lähinnä hammaslääkärin ilkein työkalu, ultraäänivingutin. Yllättäen kuitenkin parissa viikossa tottui. Enää ei naurata. Siinä on parempi akku kuin Oral-B:ssä ja se on sirompi sekä kevyempi. Matkakotelo on huono (kankainen pussi), mutta etenkin lasten harja tosi hyvä. Kerroin muutoksesta hammaslääkärilleni innoissani ja hän kertoi Sonicaren olevan muualla kuin Suomessa Oral-B:tä suositumpi, Suomessa Oral-B on markkinajohtaja. Molemmat hyviä harjoja. Jos siis haluat muutosta elämääsi, hanki Sonicare.

Elämyskameli suosittelee

Tukholma ja hammashygienia

Meta-TV

Nytin TV-kolumnisti Laura Friman on yleensä eri mieltä mun kanssa TV-ohjelmista. Tai mistä mä tiedän, en jaksa katsella urheilijoiden muistelevan vuoden -88 Salpausselän kisojen pikkumäkeä, toisiaan syöviä merinisäkkäitä enkä toisiaan paratiisisaarella kourivia maanisäkkäitä. Luen kyllä aina, mitä mieltä Friman mistäkin ohjelmasta on, jotta minulla on (jonkun muun) mielipide työpaikan kahvihuoneessa esitettäväksi. Friman ei saa mua katsomaan mitään TV-ohjelmaa. Harva muukaan ihminen saa. Mulle on suositeltu joka toista Netflix-originaalia, komediasarjaa ja laatudraamaa, mutta en ole mihinkään ryhtynyt. Kerran katsoin jakson-pari How I met your motheria suosituksen vuoksi, mutta senhetkisen väsymykseni vuoksi en jaksanut keskittyä siihen ja enempää en ole sit viitsinyt.

Handyman on toista maata. Kun sen idoli suositteli Sohvaperunoita, sitä alettiin katsoa. Uskomattoman loistava ohjelma! Ehkä paras ohjelma ikinä. Katsella ihmisiä katselemassa TV:tä. Mikä parasta, siinä näkee pätkiä myös muista ohjelmista, jotta on edelleen enemmän sanottavaa kahvihuoneessa. Ja tulee tietoiseksi siitä, miten itse katselee TV:tä. Niin metaa. Ihan helmee!

Näin keväällä mulle tulee kova ikävä omaa asuntoa. Linnanmäen ja Lenininpuiston herääminen, kivenheitto Uimastadionille, kesäinen kaupunki. Kyllähän tietysti siinäkin on puolensa, että on uimaranta 20 metrin päässä, mutta vielä on vähän vilakkaa mennä pulikoimaan. Ehkä 3 kk:n kuluttua. Ja sitä ennen pääsee tietysti uimastadionille ja Lintsille, jos haluaa. Todennäköisesti täälläkin on kiva kevätfiilis, mutta kun sitä ei oo ennen kokenut, ei tiedä mitä hienoa on tarjolla. Niinku esim pienet sorsanpoikaset ikkunan alla! Ehkä ne kohta kuoriutuu. Niiden vanhemmat on ainakin jo pesimässä. Ja meriharakat! Ne on kivoja. Eiköhän tässäkin tosiaan viihdy. Aloin heti viihtyä.

Elämyskameli suosittelee
Sohvaperunat. Mut älkää mun suosituksia usko, en mäkään usko.

Päinvastoinkäymisiä

Äidillä oli tapana sanoa "nuttu nurin, onni oikein", kun mulla 80-luvulla pukeutumistreenivaiheessa meni joskus paita väärinpäin. Siitä voisi pessimisti päätellä, että ei mitään niin hyvää, ettei jotain huonoakin. Mä en oo pessimisti ja tulkitsin sen tarkoittavan sitä, että pienistä vastoinkäymisistä huolimatta pääosin voi mennä ihan hyvin. Niin asia on edelleen. On kivaa olla optimisti.

Eilen oli sovittu Lankomiehen vaimon (jatkossa Käly) kanssa uimaan menosta. Mä menin reippaasti aamulla pyörällä töihin, vaikka olikin keuhkojariipivän kylmä. Lähdin töistä sitten Tapiolaan, kun matkalla jossain saaristossa (Lehtisaari tms) etupyörä meni kivasti rotvallin yli, mutta takapyörä jäikin kinnaamaan ja kaatoi mut suojatielle bussin eteen. Hetken siinä laskin jäseniäni, minkä jälkeen keräsin pyöräni, tavarani ja itsekunnioitukseni ja menin kokoamaan niitä kevyen liikenteen väylälle. Siitä reippaasti uudelleen vauhtiin polkaistessani vähän liian myöhään huomasin, että ohjaustanko olikin kaatuessa vääntynyt 30 asteen kulmaan ja kaaduin saman tien uudestaan metriäkään etenemättä. Hurraa. Mikä tärkeintä - pyörä on kunnossa, vaikka Handymanin mulle huomaavaisesti syntymäpäivälahjaksi antama torvi onkin pirstaleina. Polvet on ruvella ja komioilla mustelmilla, mutta siitähän tulee kesäfiilis. Lapsena oli kesäisin aina polvet ruvella, mutta ei talvella koskaan. Housut pysyivät ehjänä, mikä oli niiltä kiva temppu. Tuommoiset ohuet jumppahousut voisivat tuollaisesta niskotella ja rikkoutuakin. Polven ihoa saa uutta, kahdeksan vuotta vanhoja Röhnischin housuja ehkä ei. Suurimman kolauksen sai Handymanin usko mun pyöräilyyn. Mä pelkään, ettei se enää kohta päästä mua yksin tuonne ajelemaan.

Rupiset polvet on pieni nurin oleva nuttu sen rinnalla, että mä sain viran! Hain siis virkaa siihen työhön, mitä nyt olen tehnyt viransijaisuudessa. Huippua! Sinänsä juuri mikään ei muutu - työpaikka on sama, työkaverit on samoja, pomo on sama, työ on samaa, palkka on sama ja työehdot on samoja. Kun kerran aiemmin kysyin sihteeriltä, että miten (silloin saamani määräaikainen) virka muuttaa tilannetta sijaisuuteen verrattuna, totesi hän, että "kun on virka, on jotain mihin lomat ripustaa". No nyt (tai vapusta alkaen) mulla on mihin lomat ripustaa. Sote-uudistus voi tietysti muuttaa ja myllertää kaiken, mutta sen näkee sit. Ei mun tilanne ainakaan huonone siitä, että mulla on virka. Jihuu!

Elämyskameli suosittelee

Itsekunnioituksen rippeet ja paita nurinperin

Pyörällä päästään

Pumpumkatti kertoi aloittaneensa omaksi yllätyksekseen pyöräilykauden, joten kyllä myös mun pitää raportoida.

Menin ekaa kertaa töihin pyörällä tiistaina 29. maaliskuuta. Aamulla oli +2 astetta ja se oli niin kylmä, että kun olin töissä puoli kahdeksalta, niin keuhkoputkissa tuntui vielä kymmeneltä siltä, kuin joku olisi kaatanut sinne nestemäistä typpeä. Ihan kamala kipu. Tuolloin tein päätöksen, että menen pyörällä vain, kun lämpötila on vähintään +4 astetta. Tällä viikolla on ollut sopiva keli melkein joka päivä, mutta kun yhtenä päivänä piti mennä heti töiden jälkeen Itäkeskukseen ja toisena hammaslääkäriin, niin pääsin käytännössä vain kahtena päivänä pyörällä töihin. Nämä päivät sattuivat olemaan keskiviikko ja perjantai. Keskiviikkona mä olin ultraäänessä ja joka toinen potilas hehkutti sitä, kuinka mahtava sää on ja tää on kevään paras päivä ja harmi että te ootte täällä pimeessä. Tänään perjantaina hoitajat olivat auringosta innostuneina kirmailleet ulkona ja tulivat posket punaisina selittämään, että kesä on tullut. Molempina päivinä mä oon odottanut aivan tohkeissani, että työpäivä loppuisi ja mä pääsisin rullailemaan auringonkilossa Lauttasaareen. Ja molempina päivinä on satanut siinä vaiheessa, kun mä oikeesti sieltä töistä pääsin. Keskiviikkona satoi jopa niin paljon, että kotiin tullessani mä olin niin märkä, että läpimärkien vaatteiden riisumisen jälkeen mun piti kuivata ihoni pyyhkeellä. Onneksi pian sen jälkeen oli saunavuoro. Tänään sentään oli vain pientä ripsuttelua. Siinä ne kevään parhaat päivät sit. Mut en mä lannistu. Jos on aamulla vähintään +4 eikä hankalia menoja iltapäivällä, niin mä meen vaikka läpi lumikasan (tai no en mee läpi lumikasaa enkä välttämättä sit oikeesti ihan törkeellä vesisateella aamulla lähde, kun sit on kylmä koko työpäivän).

Pumpumkatti kertoi tarkasti, mitä sillä on päällä pyöräillessään. Se oli selvästi pohtinut asiaa. Mä oon pitänyt tavallista takkia ja perusverkkareita, koska en kehtaa pitää lenkkareita tavallisten housujen kanssa. Kaulaliinaa ja hanskoja olen tarvinnut nyt pyöräillessä ensimmäistä kertaa sitten tammikuun tulipalopakkasten. Sen verran pukeutumista kyllä pohdin, että ehkä jotkut kurikset ois tarpeen, joten tilasin sellaiset Amazonista. Valitettavasti mä en ollut tajunnut, että sadehousukategoriassa kaikki ei ookaan peruskuriksia vaan tuli fleecevuorilliset. Ne on vähän turhan jykevät, kun se kesä on tulossa. Ehkä mä vielä ennen syksyä löydän jotkut toiset. Tai no ehkä ei tartte, kyllä meillä pyyhkeitä piisaa, bring it on!

Mun fillari on ihan ässä. Sähköavusteisuus tekee pyöräilystä oikeasti hauskaa, kun voi jatkuvasti olla säätelemässä, paljonko jalat polkee. Handymanin mielestä avustusta pitäisi pitää aina täysillä, jotta pääsee mahdollisimman kovaa. Mulla on eri filosofia: pidän tasamaalla avustusta yleensä kolmosella-nelosella ja vasta aivan jyrkimmässä mäessä nostan sen ysiin. Näin menen melkein samaa vauhtia koko ajan. Mulla ei oo kiire, mutta kun yritän ilman avustusta pitää vauhdin tasaisena, niin eihän se onnistu ja sit mua harmittaa. Pääsee siis painelemaan nappuloita ja täten vaikuttaa sähkölaitteeseen! Mä tykkään. Lisäksi tänään Erkki Tuomioja juoksi vastaan ja ekana pyöräpäivänä näin Michael Monroen. Helmee.

Elämyskameli suosittelee
keväinen sade (ilman sitä ei saada ruohoa, lehtiä ja kukkia! Sade on kiva asia.)

Istuinalusta

Ekaa kertaa mulla käy niin, etten tiedä, olenko kirjoittanut tästä aiheesta jo. Yritin googlata enkä löytänyt, joten ehkä en ole. Noloa kuitenkin.

Mä kävin viime vuoden puolella Pumpumkatin kanssa Flamingon kylpylässä. En ole tainnut siitäkään kirjoittaa, vai? Mä oon ollut kelvoton kirjoittaja. No, kylpylä oli hieno nähdä, mutta ei sen laajemmin mun juttu. En taida enää mennä. Mua todella ilahdutti allas, jossa pinnan alla soi musiikki eli kelluessaan saattoi kuunnella musiikkia. Jos tarjolla olisi ollut muutakin kuin panhuiluversioita kasarihiteistä, voisin ehkä mennäkin uudelleen. Muuten altaat olivat pettymys. Itäkeskuksen ja Leppävaaran, jopa Tapiolan uimahallit ovat parempia lilluttelukylpemiseen ja tietty uimiseenkin. Saunoja oli joka lähtöön, esim. "kristallisauna", jossa istuttiin puutarhakalusteilla 50-asteisessa huoneessa, jossa oli Ikean kristallikruunu katossa. Perinteinen tervasauna oli tunnelmallinen ja pimeä ja siellä oli kiva tervan tuoksu. Se oli mun suosikki eikä vähiten sen vuoksi, että siellä löylyä heitettiin perinteiseen tapaan seinässä ollutta nappulaa painaen.

Flamingon pukuhuoneessa mun vierellä pukeutui äiti-ihminen ystävänsä ja kahden lapsensa kanssa. Lapset olivat alakouluikäisiä, osittain siis jo itsenäisiä. Kuitenkin tämä lapseton kaveri oli pukeutunut nopeammin (luonnollisesti), koska äiti oli etsinyt lastensa vaatteita, pyyhkeitä, kenkiä ja kaikkea muutakin tavaraa ennen kuin pääsi itse pukeutumaan. Niinpä hän ehdotti, että voisi auttaa. Voisi esimerkiksi laittaa Markon (nimi muutettu) märät tavarat kassiin. Jotenkin tässä touhussa Markon (nimi muutettu) istuinalustaa etsittiin. Paitsi että se ei ollut "istuinalusta", "-alunen", ei "pefletti" eikä edes Wikipedian mukaan alatyylinen "persletti" vaan "peflee". Mulla oli mennä paita jalkaan kun niin kovin pohdin, että miten tuo kirjoitetaan. Peflait? Pephlait? Seitsenvuotiaalla Markolla on peflee. Mä oon 36 eikä mulla oo ikinä ollu pefleetä. Handymanilla ehkä kohta on, jos löydän kaupasta tämmöisen.

Elämyskameli suosittelee

Istuinalusta