Joulukale 2: maksuvälineet

Saksa on euroalueen veturi, lippulaiva ja kaikki muutkin liikennevälineet. Vienti vetää kuin nuohottu piippu navakalla tuulella. Saksalaiset osaa bisneksen. Jotenkin sitä luulisi, että kuluttajatasollakin bisneksen tekeminen olisi mahdollisimman helppoa. No ei oo. Käteistä rahaa pitää olla jatkuvasti tukuittain mukana, koska luottokortilla voi tuurilla maksaa isoissa kaupoissa, jos sielläkään. Esimerkiksi Ikeassa ei käy luottokortti, joten mä jouduin nostamaan Ikean ottomaatilta 2000 euroa pieninä seteleinä. Saksalaisilla on oma Silvermatic-tyyppinen pankkikorttisysteemi, kyseessä ei ole meille tuttu debit-kortti vaan sellainen kohokuvioton lastenkortti, jollaisen sai 15-vuotiaana pankista, jos oli vanhempien lupa. Kortti, jolla ei voi ylittää tiliä ikinä. Jos on hupsista mennyt suoraveloitus tililtä epäsopivaan aikaan kuukaudesta, jää ostokset hihnalle. Tai siis Lidlistä aiemmin tuttuun tapaan saksalaisissa kaupoissa ei ole kassan jälkeen hihnaa vaan laari, jossa raskaat ostokset runnovat kevyet ostokset ja siihen laariin ne kaikki ostokset sit jää, jos saldo oli vaatimaton. Senkin takia täytyy olla koko ajan käteistä. Kampaajalla ei ollut edes sitä pankkikorttimaksumahdollisuutta. Ja siis koska kyseessä ei ole standardin mukainen debit-kortti, ei turistin kannata haaveilla maksavansa kivan lounaansa omalla kortillaan. Se oma Visa Electronkaan ei käy, koska se ei ole virallinen saksalainen MAESTRO-kortti. Ota mukaan rahaa kuin rosvopäällikkö ainakin, jos menet isojen kaupunkien ulkopuolelle. Pikkukaupungissa luottokorttia tarjoava ihminen on luotettavuudessaan samaa tasoa Simpsonien hullun kissamummon kanssa. Eli ei kovin.

Joulukale 1: kieli

Joulukalenteriaika taas! Jospa innostuisin kirjoittamaan enkä vain suunnittelemaan kirjoittamista. Tämän vuoden aihe on itseoikeutetusti saksalaisten kommervenkit. Saksalaiset on tosi hyviä monessa asiassa, mutta toisaalta mahdottoman kummallisia monessa muussa.

Saksan kieli on vänkää. Konsonantteja on helposti kuusi peräkkäin ja diftongeista nautitaan kuin suomessa ikään. Yhdyssanoja käytetään viljalti ja ne on tosi pitkiä. Mun suosikki on Rauchgasentschwefelungsanlage eli savukaasujen rikinpoistolaite. Saksaa pitää puhua tunteella ja nopeasti. Jos yrittää puhua hitaasti, saksalaiset yrittävät auttaa ja kohta puhutaan ihan eri asiasta kuin oli tarkoitus. Kieli on rakennettu siinä määrin muodolliseksi ja vaikeaksi, että lastenkirjatkin kuulostaa verokaavakkeilta. Keskieurooppalaiseen tapaan numerot on mahdottoman vaikeita: kaksikymmentäkahdeksan on kahdeksanjakaksikymmentä. Toki ihan jokainen luku puhelinnumeroista lähtien pitää sanoa parittain noilla väärinpäinnumeroilla, jotta maahanmuuttajan olisi mahdotonta ymmärtää ja että se soittaa sit väärään numeroon. Aina.

Kurkunpää ja muuta

Yleensä mä en päivitä blogia, koska ei ole mitään kerrottavaa. Nyt mä en oo päivittänyt, kun on tapahtunut niin paljon kaikkea, että ei oo ollut aikaa. No, täytyy ottaa talikko käteen ja alkaa kääntää.

Ensinnäkin: me on palattu Amerikasta. Matka meni hyvin, ketään ei ryöstetty eikä edes mikään sampoopullo rikkoutunut matkalaukkuun. Alkuun jetlag tuntui aika vähäiseltä, mutta useamman päivän ajan piti ottaa päiväunet eikä sitten enää illalla saanut unta, joten kyllä jetlagia oli. Tultiin takaisin keskiviikkona 28.10. ja mä päivystin perjantaina 30.10, mikä toi tietysti oman kitkerän mausteensa mukaan unihäiriöön. Nyt mä oon kyllä jo ihan messissä, mikä onkin hyvä kun matkasta alkaa olla kaksi viikkoa. New York oli kyllä kiva paikka, mutta valitettavasti liian kaukana. Onneksi on Eurooppa.

Toiseksi: me on muutettu! Ei asuta enää mun parentseilla. 31.10. nukuttiin täällä eka yö. Alkuun meillä oli mukana vain sänky, pahvilaatikollinen vaatteita ja reititin, mutta nyt 6.11. lähtien kaikki tavarat on täällä. Täytyy purkaa laatikoita. Jonkinlainen deadline on ylihuomenna, kun Raisa-doggi tulee viikonlopuksi hoitoon. Sahat ja Lundia-nupit pitää korjata tassun alta pois.

Tärkeimpänä: mä oon nyt virallisesti täti-ihminen! Pikkusisko ilahdutti Sveitsiläistä suklaaherkkua kolmekiloisella isänpäivälahjalla. Mä oon aivan innoissani. Pieni vauva! Mulla on ollut haasteita terveyden kanssa (sain Lettipitkon klaanilta lahjaksi kurkunpään tulehduksen, joten eka oli kurkkukipu ja nyt ei oo ääntä), joten en ole sukulaistani vielä tavannut. Mutta silti mä oon täti! Ja menen kyllä esittäytymään, kunhan immuunijärjestelmäni on virusvieraansa karkottanut.

Elämyskameli suosittelee

tätiys

Synttärihumussa

Nyt on lauantai-ilta. Odotellaan Handymanin kanssa hotellilla, että Äiti ja Isi saapuisivat Pikkusiskon suosittelemasta 100 km:n päässä olevasta outletistä, että mentäisiin yhdessä syömään. Eilen oli Äidin virallinen pyöreä syntymäpäivä ja sitä juhlistettiin aamupäivällä Macy's-tavaratalossa (hirvee daunari, eihän siellä ollu muuta kuin vaatteita ja tyynyjä!) ja illalla L'asso-ravintolassa. Alun perin oli haaveiltu Per Se -ravintolasta, mutta se oli liian kallis. Mentiin sitten Little Italyyn ja äitikin söi pitsan! Edellisen pitsan se oli varmaan syönyt päivälleen 10 vuotta aiemmin Roomassa. Tää pitsa oli paljon parempi. Äiti oli haltioissaan. Hyvä niin, siihen pyrittiin. Handyman ja Isi söi romanttisesti pitsan puoliksi.

Tänään syntymäpäiviään viettää Äidin pikkuveli, joka on syntynyt 70-luvun alkupuolella. Ehkä jopa tuota tärkeämpänä sankarina juhlitaan Äitiä 9 vuotta ja 364 päivää nuorempaa YK:ta. Ja mikäpä sen sopivampi paikka juhlia sitä kuin New York. Maailmassa kaikki hienot rakennukset pyramideja, Kiinan muuria ja Helsingin tuomiokirkkoa myöten on valaistu sinisenä YK:n kunniaksi tänään. Kammottavassa Lauttasaari elää -ryhmässä, johon ääliönä liityin, on suunniteltu myös Lauttasaaren vesitornin raadon valaisemista juhlan kunniaksi ja hipit kyseleekin toisiltaan, omistaisiko kukaan piirtoheitintä. Tarkoituksena olisi mennä katsomaan, josko itse YK:kin olisi sininen. Internetin mukaan pitäisi olla. Menkää te katsomaan, onko Lauttasaaren vesitornin raato yhdestä kohdasta vähän vaalea.

Kaksi ekaa päivää matkasta vietettiin puhtaan, jopa kammottavan, turististi. Matkusteltiin Big Bus -turistibussifirman doubledeckereillä ympäri kaupunkia, sääkin suosi. Torstaina käytiin sankarin toiveesta katsomassa Vapaudenpatsasta, mutta onneksi vain laivasta. Lipulla olisi päässyt saareenkin, mutta siihen mennessä Äiti oli onneksi jo uupunut jonottamiseen, mantereen puolella piti jonottaa kolme varttia ja Liberty islandillakin ainakin vartin jono näytti olevan. Vapaudenpatsas oli mulle jo turhan juueseitä, mutta ne bussiajelut jopa loistavia. Tänään meillä on ollut vapaapäivä vanhemmista ja mentiin viettämään sitä NYU:n hoodeille, jossa käytiin lautapelikahvilassa (mä ostin suunnitellusti Machi Koron toisen lisäosan ja Betrayal at House on the Hillin), melkein jouduttiin hipin organisoimana police brutalityn vastaiseen mielenosoitukseen ja käytiin KMartissa ostamassa roskapusseja. Meidän elämä on niin hohdokasta. Te kaikki haluisitte elää tätä.

Elämyskameli suosittelee

roskapussit

Lännessä

Kuun vaihteessa tulee kuluneeksi viisi kuukautta siitä, kun mä 15 vuoden tauon jälkeen muutin takaisin vanhempieni kotiin entiseen omaan välillä luonnollisesti Isin TV-palatsiksi rempattuun huoneeseeni. Melkein viisi kuukautta on Handymanin kanssa nukuttu epämukavassa vuodesohvassa. Kohta päästään onneksi takaisin Tempuriin, mutta sitä ennen juhlistetaan viiden kuukauden kommuuniasumista viikon matkalla New Yorkiin vanhempien kanssa. (Osittain juhlistetaan myös Äidin pyöreitä. Pikkusisko ja Sveitsiläinen suklaaherkku oli tietysti kutsuttu mukaan, mutta Espoossa on muita kiireitä.)

Mä en oo ikinä ennen ollut Euroopan ulkopuolella. Mä oon eurooppalainen. Joskus olen haaveillut matkasta Afrikkaan, mutta ennen en ole tosissani koskaan ajatellut lähteväni Yhdysvaltoihin lomalle. No nyt mä oon lähtenyt. Jo aikaero Lontooseen on mulle aika kova juttu. Hermoilen koko ajan siitä, mitä kello on Helsingissä ja miten järjestän nukkumisen tiistaina lähtevällä ja keskiviikkona aamupäivällä saapuvalla paluulennolla, että jaksan päivystää viikon päästä perjantaina. Luonnollisesti olen myös jatkuvasti vakaasti sitä mieltä, että kohta mut ryöstetään tai Handymanin lompakko varastetaan tai joku ampuu jonkun seurueseen kuuluvan. Se tuntuu jotenkin kuuluvan tähän eksperienssiin.

Eräässä Tiina Nopolan Tampere-trilogian kirjassa päähenkilöt Eila ja Rampe matkustavat lomalle jonnekin, ehkä Kanarialle. Ruokahuollosta kerrotaan kirjassa sen verran, että aamulla Eila keittää ison kattilallisen kaurapuuroa, jolla saa kivasti vatsan täyteen. Päivän mittaan voidaan sitten napostella hapankorppuja ja Violaa, jos alkaa hiukoon. Mua nauratti kovasti, kun luin sen kirjan. Enää ei naurata. On helkkari vakavaa. Parentseilla on mukana kuivattua poronlihaa, jota he jyystävät ja imeskelevät, jos nälkä yllättää. Tämä ostettiin varta vasten matkaa varten, ei siis ole mikään kotona vanhaksi menossa ollut biitti. Nyt on sit hirveä huoli siitä, että mitä porolle tapahtuu kun huoneessa ei ole jääkaappia. Lisäksi mukana on hapankorppuja ilman Violaa. Aamu aloitetaan tiukalla naukulla konjakkia, joka kuulemma estää vatsataudin. Konjakkikin on tuotu kotimaasta. Ois kiva, jos tää ois ihan vain huumoria.

Muuten matka on mennyt toistaiseksi (1,5 vrk) kohtuullisen mukavasti. Kun pohdittiin, mihin hotelliin mentiin, mä selvitin hirveästi erilaisia vaihtoehtoja ja kyselin suosituksia. Lopulta kun hotelli valittiin, päädyttiin sen yhden Isin lempparivaraussivun kaikin puolin sopivimpaan hotelliin. Sijainti on rauhallinen keskellä teollisuusaluetta. Ihmisiä ei näy missään, mutta huoneessa on sellainen melu, että luulen jatkuvasti ilmastoinnin olevan päällä. Sijainti on kyllä siinä mielessä hyvä, että metropysäkki on ihan vieressä. Hotelli on ihan siisti ja rauhallinen, mutta vähän erikoinen fiilis tulee siitä, että kylppärin seinällä olevassa kyltissä toivotaan, ettei hotellin pyyhkeitä käytettäisi auton pesemiseen tahraantumisvaaran vuoksi. Hotellissa on ilmainen wifi, siitä plussat Isin suuntaan. Hotellin suurin vanhempia innostanut seikka eli huoneen hintaan sisältyvä aamiainen on mykistävä. Tarjolla on jogurttia, muroja, mysliä, mahdollisuus paistaa vohveleita, paahtoleipää, kakkusia ja voisarvia, kymmeniä valmiiksi paistettuja kananmunia lämpölampun alla, toissavuotinen omena ja juomia (ei kuitenkaan vettä). Hotellin "ravintolassa" on viisi (5) neljän hengen pöytää (siis yhteensä kaikki pöydät) ja jatkuva jono. Mun työpaikan kahvihuone on suurempi kuin kahdeksankerroksisen hotellin aamiaisravintola. Kaikki ruoka nautitaan kertakäyttöastioista. Edes aterimet eivät ole monikäyttöiset. Mä olin useampaan kertaan selittänyt aiemmista majoitusehdotuksistani, että ei se haittaa, vaikka aamiainen ei sisälly hintaan, parempia ja halvalla saa kahviloista. Sitä on kuitenkin kuivaporojengin vaikeaa ymmärtää ja sit me syödään Toni Tiikerin sokerihuurremuroja aamupalaksi. Myös tippikulttuuri on tietysti änkyrälle hankalaa, mutta ei ehkä mennä siihen syvällisemmin. Mä aion kuitenkin suhtautua positiivisesti ja hävetä itsekseni.

Eilen käytiin kahdella sightseeing-bussireissulla ja tänään ois tarkoitus tehdä vielä 1-2 sightseeing-bussimatkaa ja varmaankin mennä Vapaudenpatsaalle. Tarkoitus olisi myös päivän virallisen osuuden jälkeen käydä hakemassa Handymanin kaverille elektroniikkaa ja mä haluisin katsella lautapelejä. Eiköhän me päästä.

Elämyskameli suosittelee

metalliset aterimet! Ja lasinen juomalasi, sellaista ei olla nähty toistaiseksi matkalla kertaakaan

Erätulilla

Mä oon vuoden ajan ollut kaupunkilainen, joka omistaa kesämökin. Se aiheuttaa mulle jonkin verran ekologisia tunnontuskia. Ennen kuin mä lähdin Saksaan, lohdutin itseäni sillä, että mä läpäisin seitsemän K:n testin: ei ollut Kaaraa, Kersaa eikä Kesämökkiä, asuin Keskustassa Kerrostalossa, jota lämmitettiin Kaukolämmöllä ja Kävelin töihin. Juuri tällä hetkellä mun energiankulutustilanne on hälyttävä, koska enää yksi K on validi. Kuun vaihteessa, kun muutetaan täältä Handymanin anoppilasta pois, saan onneksi muutaman K:n takaisin, mutta ainakin auto ja kesämökki jää. Huono omatunto vaivaa.

No mutta koska mulla on se kesämökki, siellä pitää joskus käydä. Mä kävin viime viikonloppuna ja otin Handymanin, Lankomiehen ja mun uuden Kälyn mukaan. Lähdettiin perjantaina suuremmin Valio-myrskyä ajattelematta. 500 metriä ennen mökkiä matka katkesi tien yli sähkölinjan päälle kaatuneisiin puihin. Handyman haki mökiltä moottorisahan, mutta koska oli pimeää kuin säkissä ja miesväki ei ollut teksaslaisten tasolla moottorisahan käytössä, jäivät puut tielle ja auto niiden taakse. Käveltiin tavaroinemme mökille, jossa ei ollut sähköä, joten ei myskään valoja, vettä eikä lämpöä. Kymmeniä litroja vanhempien keräämiä pakastettuja mustikoita kyllä oli. Suureelliset unelmat jauhelihakeitosta ja Hercule Poirot'sta sai unohtaa. Lämmitettiin takkaa mansikkana ja oltiin tyytyväisiä siihen yhteen makkarapakettiin, joka otettiin kaupasta mukaan "jos joku haluaa laittaa kiukaalle". Lankomies istui klapi kädessä takan edessä kahteen asti yöllä, mistä johtuen aamulla mökki oli lämmennyt +4 asteesta siedettäväksi. Samalla mökin siihen asti käyttämätön feature, leivinuuni, oli käyttövalmis. Siellä sai joku tyhjiöpakattu sian osa lepäillä yhdeksän tuntia ja ravita meitä illalla. Onneksi sähkö alkoi kulkea lauantaina aamupäivästä, että hampaita ei tarvinnut enää järvivedellä pestä. Ja sai puhelimenkin ladattua. Sähkö on kyl hyvä keksintö. Mä tykkään.

Mä järjestin toissapäivänä pienet juhlat Pikkusiskolle. Sinne tuli toistakymmentä täysivaltaista vierasta + kaksi imeväistä + neljä sikiötä. Ruokana oli meksikolainen pöytä, josta kukin sai rakentaa itsellensä oman fajitan/tacon/tortillan/wrapin (mä en tiedä, mitä eroa noilla on ja mikä on oikea termi, mutta siis lämmitetty pahvi, jonne saa laittaa ruokaa sisään). Olin tehnyt edellisenä iltana Äidin kanssa salsaa, josta tuli mainion hyvää, mutta jonka jälkeen mun silmää kutitti ja hieroin sitä -> BAD idea. Tein myös sitä hassunnimistä avokadotahnaa, mutta internetin ohjeella siitä tuli liian sipulista. Puolikas sipuli yhteen avokadoon on liian paljon sipulia. Sanokaa minun sanoneen. Jälkiruoaksi oli naapurin tekemiä kaakkuja. Vieraat olivat tyytyväisiä ja sankari ilahtunut. Tämän kerroin lähinnä siksi, että tekisitte salsaa tai ihailisitte sitä, että mä tein salsaa. Koska se oli oikeesti tosi hyvää.

Elämyskameli suosittelee

sähkö

Vaaliahdistus

Lääkäriliitolla on valtuuskunnan vaalit ja niistä töhötetään nyt kovasti kaikissa ammattilehdissä ja internetissä. Kotiin tuli ihan vaalipaketti, jossa on ahkerille ja epäluuloisille äänestyslippu ja -kuori, me muut voidaan äänestää internetissä. Mä alkuun ihan ahdistuin, kun en osannut edes päättää, mitä ryhmittymää äänestäisin. Näissä vaaleissa ei näet äänestetä vakiintuneita puolueita vaan lähinnä ehdokkaan ikään ja vähemmässä määrin erikoisalaan sidottuja ryhmittymiä: nuorten lääkärien yhdistys, Suomen erikoislääkäriyhdistys ja seniorilääkärit ovat kaikki asettaneet omat ehdokkaansa ja lisäksi on pieni tk- ja tt-lääkäreiden vaaliliitto. Eri ryhmittymät ovat lisäksi jakaneet ehdokkaansa ryhmiin joko erikoisalan tai asuinpaikkakunnan mukaan. Mä en osannut päättää edes sitä, olenko enemmän nuorten lääkäreiden yhdistyksen vai erikoislääkäriyhdistyksen kanssa samaa mieltä. Molemmat oli oikeassa, mutta puhuivatkin ihan eri asioita. Löysin molemmista hyvät ehdokkaatkin ja sittenhän mä vasta ahdistuin, kun en osannut päättää. Onneksi mä lopulta tajusin, että ei mun äänellä oo mitään merkitystä. Mä voin hyvin jättää äänestämättä eikä mitään tapahdu. Mä oon vapautunut äänestysvelvollisuuden kahleista. Mulla on vain äänioikeus.

Ne vaalit on tarkemmin pohdittuna joka mielessä epäilyttävät. Kun niissä ei ole vakiintuneita puolueita valittavana, tulee alkuun fiilis, että nehän on tietty kaikki demareita, kun kyseessä on kuitenkin AY-liike. Seuraavaksi muistaa, että eiku kaikki lääkärit onkin oikeistolaisia. Sitten huomaa listoilla poliittisista yhteyksistä tuttuja nimiä ja säikähtää, että tuohan oli viimeksi ihan väärän puolueen kunnallisvaaliehdokas ja jos mä äänestän sen vaaliliittoa, niin ääni meneekin vahingossa sille ja se saa pontta hakeutua vielä korkeammalle politiikassa. Ja kun kaikkien kolmensadan ehdokkaan taustaoja ei voi alkaa googlata, ei uskallakaan äänestää ketään.

Mä oon aika kyllästynyt Facebookiin. Tosi vähän on enää tuttujen omaa sisältöä luettavana (paitsi Vilunki jaksaa kirjoittaa älykkäitä, kivoja, nokkelia ja hyväntuulisia päivityksiään vielä, erityiskiitos ja gerberakimppu!), vain sivukaupalla linkkejä, videoita ja musiikkikappaleita. No enpä mäkään sinne enää juuri mitään keksi tai uskallakaan kirjoittaa, ei oo ihme ettei muutkaan. Aiemmin siellä oli iloinen tunnelma, nyt lähinnä aggressiivinen ja ahdistunut. Mä seuraan nykyään enemmän Twitteriä, joka onkin neutraalimpi, ja haaveilen Instagramiin liittymisestä. Sinne ei kyllä voi mennä, jos suhtautuu miltei vihamielisesti puhelimien kameraan. Mä ajaudun koko ajan kauemmaksi tietoyhteiskunnasta. Siirryn sosiaalisesta mediasta perinteiseen mediaan. Hesariakin mä luen nykyään melkein päivittäin paperilta (joskin edelleen selvästi enemmän sähköisesti), mitä mä en oo tehnyt kuuteen vuoteen.

Katsokaa ny, fb:n alakulo tarttuu muhunkin. Kauheeta valitusta koko päivitys. Mutta mä oonkin kipeä. Joku pediatrinen sairaus - päänsärky ja korva on kovasti kipeä. Ehkä ensi kerralla iloisempaa.

Elämyskameli suosittelee

ihana Vilunki

Oiva loma

Mä oon kokonaan unohtanut raportoida meidän jo viikkoja sitten loppuneen loman teeman. Handyman oli nimittäin ennen lomaa jutellut päivittäistavarakaupasta innostuneen kaverinsa kanssa Oiva-raporteista ja nuuski jokaisen ruokakaupan ja ravintolan Oiva-statuksen. Voi sitä riemua, minkä levein hymy aiheutti! Nyt alun tohkeus on hieman laantunut, mutta edelleen leveä hymy aiheuttaa leveän hymyn. Meillä oli siis Oiva-loma.

Meidän on jo ainakin viikon verran pitänyt mennä Inside Out -elokuvaa katsomaan ja nyt tehtiin aivan poikkeuksellinen päätös mennä näin arki-iltana. Kyseessä on ensisijaisesti aikuisille sopiva animaatio, jota internet rakastaa. Lukemieni arvostelujen perusteella olin tulkinnut, että katsojat itkevät koko ajan. Niinpä mä otin herkimmän tuntemani kukkasen eli Handymanin seuraksi ja mentiin eläviin kuviin. Ihan loistava leffa. Juonensa vuoksi selvästi aikuiseen makuun, mutta ei siis mitenkään arveluttava, sopii lapsillekin. Internetin mukaan kuitenkin juoni on niin monisyinen ja abstrakti, että nelivuotias on kujalla koko ajan, mutta tykkäsi, koska vauhtia riittää ja vielä kahdeksanvuotiaankin on vaikeaa ymmärtää loppuratkaisua. Mutta siis erittäin hyvin kirjoitettu, hauska ja mielenkiintoinen. Eikä edes Handyman itkenyt koko aikaa. Mä oon siinä määrin sosiopaatti, että mun täytyi kysyä Handymanilta jälkeenpäin, mikä se surullisin kohtaus oli. Olin itsestäni ylpeä, että olin tunnekylmyydestäni huolimatta sen tunnistanut. Mainio elokuva. Kerrassaan huippu. Hyvä ihan elokuvana, ei pelkästään animaationa.

Mä olin tänään toimenpidetyössä ja mun hommiin kuului mm. pyelostomian vaihdot. Kun menin huoneeseen arvioimaan pyelostomiarouvan toimenpideasentoa, rouva oli haljeta liitoksistaan, koska oli niin mielissään, että siinä olin minä. Olin ollut hänen omalääkärinsä joskus viisi vuotta sitten ja tekemäni tutkimukset olivat johtaneet vakavan sairauden löytämiseen. Sairaus sinänsä oli nyt viisi vuotta myöhemmin aika ikävässä jamassa, mutta rouva oli silti toiveikas ja iloinen, kuten suuri osa vakavasti sairastuneista. Hän oli kovin onnellinen nähdessään mut ja kyllä mullekin tuli hurjan hyvä mieli. Ihmiset on niin kivoja.

Handymanin iso sydän on laajentunut entisestään. Mistään dilatoivasta kardiomyopatiasta ei ole kyse vaan auttamishalu on johtanut kolmeen yhtäaikaiseen laupeudentyöhön. Handymanilla on nyt yhtä aikaa menossa Lettipitkon 11-kuisen tyttären kaitsemista useamman kerran viikossa, Pikkusiskon ja Sveitsiläisen suklaaherkun talon rakentamista iltaisin ja Porkkiksen sekä AaOon uuden asunnon remontointia aina silloin, kun yllämainittuja ei ole sovittu. Eilen oli kaikkia peräjälkeen. Handyman on mahdottoman kiltti. Älkää, työnantajat, kärsikö tunnontuskia, Handyman oikeasti tykkää niistä hommista ja tekee töitänsä laulellen. Niin kiltti mies.

Elämyskameli suosittelee
Oiva-raporttiriippuvuus

Pitkä ja polveileva vessatarina

Malmössä me vietettiin kaksi yötä ja lähdettiin keskiviikkoaamuna takaisin Tukholmaan. Matkalla kiinnitettiin huomio Smoolannin Älg safariin, jossa olisi päässyt ajamaan autolla hirvimetsällä. Nyt kyllä vähän kirveltää ettei menty. Seuraavalla kerralla.

Lounais-Tukholmassa Kungens kurvassa (I kid you not) poikettiin siihen mun hartaasti toivomaan maailman suurimpaan Ikeaan. Saavuttaessa mä jäin ottamaan valokuvia talosta ja Handyman kipitti kupla otsassa sisään. Asiansa valmiiksi saatuaan Handyman tuli takaisin ulos ja kertoi mulle innoissaan, että siellä on kolme kerrosta. Huisia. Tämä oli kuitenkin aliarvio. Eka noustiin niin korkeat liukuportaat, että Handymania hirvitti. Koska huonekalunäyttelyosa talosta oli pyöreä, oli näyttely rakennettu niin, että vuorotellen kerroksia oli ulkokehällä ja ympyrän sisällä. Näin ollen kerroksia oli tuplasti enemmän! Tarkoitus oli selvästi siis laskeutua kerroksia alaspäin, mutta perus-Ikeasta tuttua käytävää ei ollut, joten meni vielä enemmän sekaisin. Ravintola oli yläkerrassa. Lihapullat syötiin. Tarjolla oli lihapullien kanssa keitinperunoita ja herneitä, joita ei Suomesta saa. Kaikki on niin paljon hienompaa! Muuten Ikeasta ostettiin vain KOPPLA-USB-haaroittaja. Ei lähdetty ostamaan korkkipöytää, vaikka Handyman siihen mieltyikin.

Tukholmassa oli keskiviikkona sama tilanne kuin Tanskassa pari päivää aiemmin: hotellit täynnä. Radissoneissa ei ollut huoneen huonetta, sama tilanne Scandicissa tiistai-iltana katsoen. Keskiviikkoaamuna Scandicista kuitenkin löytyi kaksi vaihtoehtoa: joko hillittömän kallis huone Järva krogista tai vähän halvempi Infra citystä. Kokeneet Tukholman-kävijät tunnistavat heti, etteivät nämä sijaitse keskeisesti. Infra city ei sijaitse edes Tukholmassa vaan Upplands Väsbyssä. Molemmat ovat väsyneitä lentokenttäbussipysäkkihotelleja. Niinpä mentiin Upplands Väsbyyn. Hotelli sijaitsi aivan moottoritien varrella suurella ostosalueella. Joskus 90-luvulla kyseessä on ollut huikean hieno kongressihotelli: 20 kerrosta, lasijulkisivu, suuri aula, johon on rakennettu muovinen viidakko karppialtaineen (karpit eivät olleet muovia). Me saatiin huone kerroksesta 7, satumaiset näkymät aulaan. Huone oli Scandic-siisti. Kun oltiin oltu huoneessa noin vartti, puhelin soi. Respasta soitettiin, että mä olin unohtanut lompakkoni siihen tiskille (strike one). Kun aloin puuhata nukkumaanmenoa, huomasin ettei mun laturi ollut paikallaan eli mä olin unohtanut sen Malmöön (strike two). Kävin iltapisulla ja vedin vessan seinässä olevasta painikkeesta tavalliseen tapaan, jolloin painike upposi seinään eikä enää palautunut (strike three). Tämä johti veden jatkuvaan lorinaan. Kävin selittämässä asian respassa (englanniksi) Andreakselle, joka ymmärsi minun aiheuttaneen tukoksen ja soitti huoltomiehen. Huoltomies tuli kummallisen näköisen karhupumpun kanssa. Karhupumpun hän hylkäsi eteiseen ja alkoi ropata vetopainiketta. Melko pian hän saikin sen korjattua ja vessan vedettyä. Tack ska du ha. Kuitenkin heti kun hän lähti, alkoi vettä lorista taas. Soitin Andreaksen hälyttämään mies takaisin. Tässä vaiheessa kello oli jo 23:30. Toisella kerralla hän ropasi pönttöä miltei puoli tuntia ja totesi, että sönder on. Täytyy saada uusi huone. Seuraavaksi Andreas soitti, että hotelli on täynnä, nukkukaa lorottavassa huoneessa, jossa vessanpöntön huuhtelupainike on irtonaisena pöydällä. Lupasivat jalosti pitää ysikerroksen saunaosaston meitä varten auki. Sehän kätevää. Aamupalakin oli huono ja ankea. Mitään rabattia ei lorohuoneesta saanut, respan aamuvuorolainen Karin oli useaan otteeseen very sorry, että vessa oli rikki. Sehän lohdutti. Suosittelen välttämään Scandic Infra cityä. Ai niin enkä mä ollut unohtanut laturiani, vaikka olinkin jo ehtinyt kysellä sitä Malmöstä. Se löytyi mun käsilaukusta.

Laivamatka takaisin oli jälleen kiva. Tällä kertaa oli DeLuxe-hytti, joka oli isompi kuin perushytti. Siinä oli sängyksi levitettävä nojatuoli, enemmän tilaa parisängyn ympärillä ja vessassa suihkuseinä kepsun verhon sijaan. Meille sattui merinäköalakin. Kiva hytti, sinne voisi mennä toistekin. Suihkuseinä on siitä hyvä laivan vessassa, että se suojaa palohälytykseltä. Vesihöyry näet laukaisee palohälytyksen, minkä Handyman eeppisellä matkallaan Saksasta Vantaalle totesi. Hän oli näet suihkun jälkeen jättänyt vessan oven auki ja kotvasen kuluttua oli saanut vieraakseen kivan palohälytykseen reagoineen laivasedän. Ei ollut Gevaliaa, mutta eipä ollut rihmankiertämääkään. On sitä vieraalle siinäkin sulattamista.

Elämyskameli suosittelee

LVI-huoltotaidot

Pohjolan kirkkaat vedet

Laivalta me päätettiin mennä Malmöhön. Pohdittiin menoa Billundiin, mutta Tanska oli valmistautunut meidän tuloon täyttämällä kaikki hotellit Odensessa, Aarhusissa ja Kööpenhaminassa toiseksi yöksi ja toisena yönä olisi ollut parissa Scandicissa vapaana huone alkaen 398 euroa. Tanska on tosi kallis, mutta tuo kuulostaa jo vähän liioittelulta. Nyt me on siis nukuttu kaksi yötä Malmön Radissonissa. Maanantai-iltana tutustuttiin vanhaan kaupunkiin. Iha jees.

Automatka Malmöhön on siinä mielessä kiva, että koko matka on hyvää tietä, melkein koko matka moottoritietä eikä tarvitse ajaa omituisia kinttupolkuja kuten esim. Helsingistä Jyväskylään, Poriin tai Mikkeliin mentäessä. Toisaalta tämä johtaa siihen, että oikein mitään kiinnostavaa ei matkalla näe lukuunottamatta komeita Vättern-maisemia, kun tie Jönköpingistä pohjoiseen kulkee Vätternin rantaa (miksi kauniin järven rannalle on rakennettu moottoritie?). Toissapäivänä tänne ajettaessa Handyman oli huonovointinen ja otti tunnin torkut kesken matkan, joten mä ajoin kolmanneksen matkasta. Onneksi Handymanin vointi parani peroraalisella nesteytyksellä, joten mä sain katsella merinäköalaa Helsingborgin ja Malmön välissä. Tänään mä aion nesteyttää Handymanin ihan piripintaan, jotta saan keskittyä ydinosaamiseeni (radiokanavien vaihteluun) koko matkan.

Eilen matkustettiin Kööpenhaminaan. Mä oon ällistynyt, kuinka paljon yhtenä lomapäivänä ehtii tehdä verrattuna työpäivään. Nimittäin eka käytiin aamupalalla, sitten ajettiin Juutinrauman sillan yli Manner-Eurooppaan, vietiin auto parkkiin, mentiin Lego-kauppaan, vietiin Legot autoon, mentiin kanavaveneajelulle, poltettiin päänahat, posket ja niskat, mentiin Wagamamaan syömään, pyörittiin Tivolissa pari tuntia ja ajettiin takaisin Skandinavian niemimaalle. Niinko wau. Täysin kiireetön meno koko ajan, mutta ehdittiin tehdä vaikka mitä. Eikä kello ollut silti vasta kuin kuusi, kun palattiin hotelliin!

Kööpenhamina on kyllä yksi mun suosikkikaupungeista, vaikka se vähän ujostuttaakin, että se sijaitsee maassa, jonka kieltä mä en ymmärrä yhtään. Mä oon käynyt siellä aikuisiällä kahdesti ja siellä on aina lämmintä ja aurinkoista. Kaikki on niin kallista että huimaa, mutta kun vaihtokurssi on monimutkainen, on helpompaa vain maksaa kuin vaivata lomapäätään kertolaskuilla. Parasta Kööpenhaminassa on Tivoli, mä todella pidän sen tunnelmasta. Myös kanavaveneajelut on hauskoja. Vuonna 2010 meidän kanavaveneessä oli töissä ihan Lankomiehen näköinen kippari ja sen saunanrakennuskaverin kaksoisolento viihdyttämässä yleisöä. Eilisessä veneessä kapteeni oli vanha setä, jolla oli kapteenin lippalakki ja viihdyttäjänä oli nuori kaveri nimeltä Jeppe. Jepellä ei ollut hattua, mikä huoletti etenkin Handymania kovasti ja Handyman kysyikin multa, miten sanotaan tanskaksi "Jeppe kuule sun äiti oli ihan oikeassa, kun se sanoi, että aurinkoisella säällä pitää käyttää päähinettä! Ihosyövän kanssa ei ole leikkiminen."

Me käytiin viimeksi Kööpenhaminassa siis elokuussa 2010 ja silloin metron rakennustyöt olivat kesken. Nyt ne olivat edelleen kesken. Jonkin kyltin mukaan valmista tulee ihan justiinsa vuonna 2019. Toi on just ongelma siinä, kun ei ole kunnollista itsenäisyyspäivää ja siihen liittyvää tiukkaa takarajaa jokaiselle projektille, valuu valmistumiset vuoden 2017 jälkeiselle ajalle. Suomessahan onneksi eletään sillä mentaliteetilla, että aikaa vuoden 2017 jälkeen ei ole tai ainakin se on epätodennäköistä.

Ruotsissa parasta on Loka-vesi ja vähän Ramlösatkin. Erilaiset maustetut ei-makeutetut vissyt, joiden maku on oikeasti hyvä eikä ole niin paljon kuplia, että tulee vatsa kipeäksi. Loka-kausimaut on herkullisia. Aiemmalta kerralta muistan sitruunapiirakan makuisen Loka-veden, jossa oli sitruunan ja vaniljan makua - se oli herkullinen. Tänä kesänä on Loka loves candy -tempaus, johon liittyen olen maistanut jo Loka Rosa Svampar- ja Loka Hallon&Lakritsskalle -makuja (en ole vielä löytänyt Persikaa). Molemmat, mutta etenkin tuo vadelmalakritsi, ovat mainioita. Lisäksi Ramlösan Mojitea-maku on herkullinen. Myös Loka vadelma-mustikka on ok, mutta ei läheskään niin hyvä kuin yllämainitut. Parasta Lokassa on, että se ei ole tosiaankaan yhtään makeaa vaan maistuu suolattomalta vissyltä, jossa on herkullinen jälkimaku. Kuplat ovat pieniä ja hapotus on kevyt. Suomessa tai Saksassa mä en ikinä juo vissyä, kun siinä on aina se ikävä tylppä suolainen maku ja liikaa kuplia. Ja Loka-vedet (kuten ny muukin vesi) on ihan ookoo juoda lämpimänäkin. Vadelmalakritsi on mun mielestä parempaakin lämpimänä. Ihanat ruotsalaiset. Vesissä on eroja. Ruotsissa ne on parempia.

Elämyskameli suosittelee

Merimatka, elämäni matka

Me ollaan merillä. Tarkemmin sanottuna Silja Symphonyn Promenade-hytissä. Tyylikästä. Mä oon ollut laivalla viimeksi vuonna 2010 ja silloin reittimatkalla Tukholmasta Helsinkiin. Mä muistelin, että laivamatkustelu olisi tylsää mutta kaukana siitä! Täähän on vain mahdottoman nostalgista. Trubaduuri soittaa taukoamatta easy listening -klassikoita, meidän huoneen ikkunan alla on jonglöörishow ja täällä on edelleen Happy Lobster -niminen ravintola. Moni asia on kuitenkin muuttunut. Promenade-hyttien verhot on uusittu, leikkipaikka on nykyään kerroksessa 5 ja ravintolan tarjoilijatädit on eläkeiässä.

Nyt on siis ulkomainen road trip alkanut. Toistaiseksi ainoa varma ohjelmanumero on tutustuminen maailman suurimpaan Ikeaan (Ikea on paikallinen huonekalumyymälä). Suunnitelmissa on myös yöpyä joko Scandic- tai Radisson Blu -ketjun hotell(e)issa. Huomenna aamulla pitäisi tietää, mitä merkitään navigaattoriin kohteeksi. Jospa nyt keksisi.

Mä oon tehnyt suuren muutoksen elämässäni. Olen nimittäin alkanut kuunnella Radio Suomipopia. Aiemmin kuuntelin Korporaation podcasteja, mutta jo useamman vuoden ajan ne on ärsyttäneet mua suuresti. En keksinyt tätä ennen, että ärsytystä voi vähentää lopettamalla niiden kuuntelu. Autossa olen kuunnellut Aaltoa tai Metroa, yksittäisiä kertoja kesäisin Suomipoppia ja jos Handyman on ollut kiltti tai hankala, sen määräyksestä YleX-kanavaa. Nyt kuitenkin mä oon päättänyt, että mun pääkanava on Suomipop ja muita kanavia mä kuuntelen vain hätätilanteissa. Hätätilanteita tulee kyllä melko usein, sillä olen todennut, että Suomessa ei ole muita artisteja kuin Haloo Helsinki!, Jenni Vartiainen ja Sanni. Mä oon ihmetyksekseni alkanut oikeastaan melkein tykätä Haloo Helsinki! -yhtyeestä, mutta ähkiviä naisia mä en jaksa. Niinpä joka toisen biisin kohdalla pitää vaihtaa. Mutta Suomipop on silti mun kanava. Joskus sieltä soitetaan Leevi and the Leavingsia. Se on kivaa. Niiden aamutiimi on pöhkö, mutta kakkajuttuineenkin (toistaiseksi) selvästi vähemmän hermoon käyvä kuin Korporaatio.

Mä oon kokeillut useampia uusia mahtavia lautapelejä! Kaikki kestää noin 30-45 min eikä oo vaikeita oppia. Mainiota!

1) Concept on sananselityspeli, jossa pitää selittää sanoja (daah) puhumatta, käyttäen pelilautaa, jolla on paljon pieniä kuvia, joista muut sitten arvaa. Jos esim. pitäisi selittää "hevonen" voisi laittaa pääkäsitteeksi eläin - ruskea - iso ja sivukäsitteeksi ihminen - päällä. "Maito" voisi olla syötävä - nestemäinen - valkoinen. Mutta miten selität James Bondin, luurangon tai "ei omena kauas puusta putoa"? Mainio peli!

2) Camel Cup on vedonlyöntipeli, jossa järjestetään kamelikilpailu ja veikataan voittajaa. Kamelit saattavat kantaa selässään toisia kameleita, mikä vaikuttaa voittojärjestykseen, pelaajat voivat suolata kamelien menoa tai avustaa haluamiaan kameleita ja veikata useampaa kamelia voittajaksi. Huikean hauska ja jännittävä peli ja vaikka pelimekaniikka onkin monisyinen, on säännöt helppo oppia - eilen kaksi tyyppiä oli raskaana ja silti ymmärsivät jutun kertaselityksestä (kyseiset pelaajat itse olivat tästä ihmeissään, en yleisesti pidä raskautta erityisesti oppimiskykyä huonontavana tekijänä).

3) Qin on tyypillinen Rainer Knizian suunnittelema peli. Periaatteessa pelimekaniikka on ihan näppärä, mutta teema on liimattu päälle ja vaikuttaa masentavan irtonaiselta. Tässä on teemana läänien perustaminen kiinalaiselle maaseudulle ja Kiinasta muistuttavat vain pelilaudan nurkkien lohikäärmeet ja pagodan muotoiset pelinappulat. Ehdottomasti joukon huonoin peli, mutta ei kuitenkaan mikään Monopoli. Sopii niille, jotka haluaa mieluummin pohdiskella ja voittaa kuin suoranaisesti pitää hauskaa pelin parissa. Ehkä 7-.

4) Machi Koro, japanilainen korttipeli. Ameriikassa asuva tiedemieskaveri kävi meillä pelaamassa Conceptiä ja Qiniä ja suositteli mm. tätä. Heti piti käydä kaupassa. Nyt on pelattu kerran ja vaikuttaa tosi kivalta! Kuin vähemmän puuduttava Dominion. Ostin samalla myös Harbor-lisäosan, joka muuttaa pelimekaniikkaa merkittävästi paremmaksi. Ekassa pelissä mulle oli pari sääntöä vieraita, joten pelattiin väärin ja Handyman hävisi -> sen mielestä huono peli. Oikeesti hyvä peli. Tää on mukana Ruotsissa, täytyy kokeilla vielä uudestaan.

5) Colt Express on joukosta ainoa, jota mä en oo vielä pelannut. Tämän vuoden Spiel des Jahres -voittaja, mikä jo sinänsä kertoo hyvää. Tänään mä kokosin pelilaudan, joka on kolmiulotteinen monivaunuinen juna, ja tutustuin sääntöihin. Vaikuttaa erinomaiselta. Voi olla Camel Cupiakin parempi. Nyt kun pääsis testaamaan!

Handyman-parka joutuu nyt taas pelaamaan. Se väittää ettei tykkää pelaamisesta ollenkaan. Mä epäilen, että peliantipatiat liittyy pitkälti häviämisen inhoamiseen. Miesparka todella vihaa hävitä lotossakin. Huooh.

Elämyskameli suosittelee

Concept, Camel Cup, Machi Koro ja Colt Express. Jos joku innostui Qinistä tuon arvion perusteella, saa ostaa sen multa vitosella (ja osaa todella lukea positiivisen arvostelun sanojen takana). Vaikkei se oo yhtä hyvä kuin nuo muut, niin on se vitosen arvoinen. Ehkä kympinkin, mutta vitosella lähtee.

Seikkailumatkan odotettu lässähdys

Oli aika jättää Lappeenranta taakse. Sen verran kuitenkin kiinnosti Saimaan kanava -merkitty hannunvaakunamerkki, että poikettiin Mälkiän sulun ulkoilmamuseoon ja se olikin mielenkiintoinen! Erityisesti mua ilahdutti Urho Kekkosen puisto, sillä UKK on alkanut kiinnostaa mua kovasti. Alkukesästä lähtien mua on vaivannut vuoden 1973 kansallinen poikkeuslakitrauma, kun yksi työkaveri terassilla hiukan päissään alkoi tästä traumasta vaahdota. Pitäisikin perehtyä lähemmin. No mutta se ei Mälkiän sulkua pahenna. Käykää katsomassa!

Alkuperäinen puoliajatus oli mennä Lappeenrannasta Savonlinnaan. Niin me mentiinkin, sillä matkalla huikeinta on katsoa Joukionsalmen sillalta Venäjälle. Savonlinnassa syötiin lihatsut (ihan kamala sana, mutta osa paikallisista saa hermoromahduksen, jos niitä kutsuu lörtsyiksi tai - kuten viikon päästä kymmenen vuotta täyttävä serkkuni kahdeksan vuotta sitten - öössthyksi) ja johan Handyman tapasi siellä jonkun tutun maansiirtourakoitsijan. Päätettiin sitten kuitenkin olla jäämättä Savikseen yöksi, koska mukana oli kassillinen pyykkiä ja huomattavasti vähemmän puhtaita vaatteita eikä pesukoneelle ollut kuin 2,5 tunnin matka. Ajettiin sitten vielä iltasella Mikkelin kautta mökille. Kangasniemi cityssä heti Rautiasta länteen nähtiin tien vierellä valtava hirvi. Se oli komea eläin. Kun sitten Handyman hidasti, niin johan se alkoi toikkaroida poispäin tiestä (jos kyse olisi muusta eläimestä, sanoisin sen "kävelleen" poispäin tiestä, mutta mediasta olen oppinut, että hirvi aina toikkaroi. En tiedä muita eläimiä, jotka poikkeuksetta toikkaroivat. Paitsi epäilemättä susikoira Roi). Handyman, tuo teiden jos ei nyt ritari, niin ainakin trubaduuri, ajoi meidät turvallisesti mökille.

Keskiviikkona aamulla oli suloista herätä siihen, että joku umpiouto äijä koputti ovelle ja kyseli Partasia. Meillä ei kummallakaan parta kasva, joten hätistettiin se pois. Meillä oli suuria suunnitelmia päivälle: piti mennä Jyväskylään treffaamaan Polaah'ta ja sen poikia sekä ostamaan rapumerta, mutta juuri kun oltiin lähdössä, joku asunnontarvitsija lähetti Handymanille tekstarin. Monien ja polveilevien vaiheiden (jotka ovat niin rutikuivia ja tylsiä, että edes minä en sellaisia kehtaa internetiin kirjoittaa) jälkeen päätettiin jättää houkutteleva Jyväskylän retki tekemättä, pakata likaiset pyykit takaisin autoon ja ajaa pääkaupunkiseudulle. Esiteltiin illalla asuntoa todennäköisesti turhaan, koska asunnon tarvitsija, joka oli yllättäen mun tuttu saksantunnilta, ei ollut käsittänyt pohjapiirroksesta, että asunnossa ei sitten kuitenkaan ole sitä erillistä makuuhuonetta. Kaikista monenkirjavista suunnitelmista huolimatta sitten kuitenkin päädyttiin yöksi mun vanhempien seuraan. Olipa aikamoinen antikliimaksi. Mutta arvaan lukijan huojentuvan siitä, että nyt ne pyykit on vihdoin pesty.

Nyt ollaan viikonloppu pääkaupunkiseudulla, tavataan vieras kaukaa ison meren takaa, kuljetetaan imetysvaatteita ympäri Espoota ja Handyman juhlii kaverinsa 40-vuotispäivää. Sunnuntai-iltana alkaa sitten uusi ehkä (todennäköisesti (toivottavasti)) vielä jännittävämpi aktiivivapaamatka. Mennään ihan ulkomaille! Joskin tämän aktiivivapaan henkeen toistaiseksi melkein kaikki mun suunnittelemat aktiviteetit on menneet puihin, kun sekä Kolmården että Liseberg ovat suljettuja. Tulee siis todennäköisesti ankeaa ja tylsää. Sitä odotellessa!

Elämyskameli suosittelee
joku toinen blogi, jossa on kuvia pitkistä hiekkarannoista ja vapaa-aika menee aina putkeen

Aktiivinen vapaus

Mä en oo lomalla, koska eihän kesäkuussa aloittanut ole kerännyt vielä lomia. Mä oon aktiivivapaalla, mikä kuulostaa siltä, että pitäisi vähintään harrastaa koskenlaskua ja ratsastaa mekaanisella härällä. Oikeesti ei onneksi kuitenkaan tarvitse. Voi olla passiivinenkin. Tai sit voi aktiivisesti raportoida kokemuksistaan blogiin.

Mulla oli päivystys sunnuntaina eli pääsin maanantaina kotiin. Päivystys oli taas onneksi sellainen, ettei loman aikana ehdi uusia päivystyksiä ikävöidä: päivällä oli kovinkin rauhallista, mutta yöllä oli meininki kuin ER:n katastrofijaksossa. Aloin jo epäillä, että ihmiset olivat käyneet katsomassa pellehyppyshow'ta mun ja Pumpumkatin kanssa, mutta eivät olleet tajunneet, ettei itse kannata hypätä samalla tavalla ainakaan ilman alla olevaa vesiallasta. Eli kun mä aamulla pääsin töistä, en ollut ihan ehtinyt parin tunnin aamuyöunilla läpikotaisin virkistyä. Samoilla silmillä kävin Lettipitkon kanssa uimassa ja syömässä, kotona pakkaamassa ja sitten lähdettiin matkalle. 

Tää aktiivivapaamatka sotii kaikkia mun periaatteita ja mun syvintä luonnetta vastaan. Mä en oo ees kunnolla suunnitellut, missä pysähdytään, saati lähtenyt jotain hotellihuoneita varaamaan. Mä aktiivivapailen kuin Elinan proverbiaalinen kana. Eka etappi oli porvoolaisen pikkupysähdyksen kautta Lappeenrantaan. Humppa ei siellä soinut. Sen sijaan saatiin viihtyisä ja kaunis huone paikallisesta Scandicista. Sudennälän vuoksi mä en saanut kuitenkaan jäädä sinne nukkumaan edellisyönä näkemättä jääneitä uniani. Toisin kuin te, hyvät lukijat, ehkä luulette, Lappeenrannan maanantai-ilta ei elokuun puolivälissä ole hulinantäyteinen. Pari googlattua ravintolaa oli kadonnut kartalta kokonaan. Päädyimme Olé-nimiseen ravintolaan, jossa ruoka oli keskitason väärällä puolella, mutta palvelu vähintään maksamani 13,1 %:n tipin arvoisesti ystävällistä, huomaavaista ja iloista. Olisin voinut maksaa palvelusta enemmänkin, mutta 13,1 %:lla päädyin tyydyttävään tasakymppiin. Ruoasta olisin voinut maksaa vähemmän, mutta ymmärrän, ettei ison ravintolan avoinna pitäminen elokuisena autiona maanantai-iltana ole ilmaista tai edes kannattavaa ja haluan tukea yrittäjää. Ruokakin olisi voinut olla samalla hinnalla ihan hyvääkin, jos kanapastassa olisi vähemmän sinänsä kyllä oikein kypsennettyä penneä, kastikkeessa jokin muukin vihannes kuin ketsuppi (esim sipuli on hyvä! Ja halpaa ku sipuli), kermaa vain täydentämässä makua, ei ketsupin kanssa ainoana ainesosana eikä valkosipulileipä olisi ollut valkosipulivoilla voideltua paahdettua IsoPaahto-leipää vaan esim sitä talon omaa leipää, jota tuotiin vähän tarpeettomasti etualkuruoaksi.

Kun käveltiin ravintolasta hotellille, oli rannassa poliisiautoja ja ambulansseja. Ajateltiin, että voitaisiin kävellä siitä rauhassa ohi, kun kuitenkaan mitään pelastusoperaatiota ei siinä kävelytiellä näyttänyt olevan käynnissä. Jotain toljottajia siinä seisoi, mutta niinhän se aina on. Kun siitä omat bisnekset maindaten käveltiin, niin johan sieltä joku kloppi tuli sanomaan, ettei siinä saa kävellä kun tullaan kuviin. Filmasivat siinä sitten jotain blockbusteria ja ne poliisiautot ja ambulanssit olikin vain lavasteita. Ihan ison maailman meininkiä eivät saavuttaneet, kun eivät sitten olleet edes sulkeneet lainaamaansa katua vaan turistit saattoivat pelmahtaa paikalle tuosta vain. Lappeenranta on todella viehättävä kaupunki. Kerran oon ennen käynyt, mutten ollut tätä silloin huomannut (muistaakseni oli tukalan kuuma ja jakaus paloi).

Kauan odotettujen unosten ja mainion Scandic-aamupalan jälkeen käytiin Pyryn kanssa mun Lappeenrantaan muuttaneen työkaverin luona tervehdyskäynnillä ja tapaamassa mainiota aurinkoista vauvaa, jonka mä olin tavannut vain sikiönä ennen. Oli hauskaa, terveiset ja lämpimät kiitokset sinne! Vietiin tuliaiseksi kukkia ja pikaisen lappeenrantalaisten kukkakauppojen googlauksen perusteella jokainen kukkakauppa Lappeenrannassa on myös hautaustoimisto, mikä tuo eräänlaisen vastakkainasettelun kukkakauppojen nettisivulle. Hautausbisnes esitellään ensin, sitten mainitaan että meiltä saat myös kukat suruun. Vastakohtaisen pirteästi sivujen alareunassa muistetaan mainita, että hei kukat saat myös iloon! Jeejee! Veimme halutun yhden kimpun bisneksemme Mirjamin kukkaan, jossa Mirjami itse mafiatyyliin hoiteli bisneksiään puhelimitse korituolissa ("Tehdäänkö joku kukka-asetelma kans? Seppele vai kimppu? Liljoja? Saako olla hortensia?" ja "Markku, onko tavallista auringonkukkaa? Pikana!") ja kaksi palkoillista sitoi minkä käsistä lähti. Vahva suositus Mirjamille kaikissa Lappeenrannan suunnalla ilmenevissä kukkatarpeissa!

Kyläilyn jälkeen mentiin Motonetiin ostamaan jännitekynä ja tikkaat. Niistä mulla ei oo sen tarkempaa kerrottavaa. Sitten käytiin katsomassa hiekkaveistoksia, jotka oli taas makeita, vaikkakin jo näin loppukesästä vähän kulahtaneita. Mä jouduin itse vihaamakseni iPadilla kuvaavaksi turistityypiksi (nolonnoloa), koska mä en tiedä, missä mun kameran laturi on enkä jaksanut penkoa kaikkia muuttolaatikoita. Puhelimestakin on storage täynnä. Siksi vihattu iPad. Ilman kuvia on turha lähteä soitellen lomakuvakisaan.

Hiekkaveistosten jälkeen lähdimme ajamaan. Mutta minne? Jatkuu ensi numerossa!

Elämyskameli suosittelee

Mirjamin kukka (suosittelen tätä ihan vilpittömästi, en yhtään sen takia että Mirjami olisi usuttanut kolmannessa mafiapuhelussa verikoirat mun perään jos en suosittelisi)

Enookoskaan

Mä en oo koskaan käynyt hieronnassa enkä maistanut tupakkaa. Vielä kolme lyhyttä tuntia sitten listalle ois kuulunut myös penkkipunnerrus, mutta Pumpumkatti vei mut kuntosalille ja oli ilmeisesti päättänyt, että mä en saa voittaa sitä enookoskaan-pelissä ja se pisti mut penkkipunnertamaan (vai miten se pitää sanoa? Tekeen penkkii?). No nyt oon. Mä otin loparit edellisestä kuntosalisopimuksestani, kun muutin Saksaan enkä oo sittemmin eli tammikuun jälkeen käynyt kuntosalilla. Nyt kun mä harkitsin sopimusta samasta firmasta, jossa Pumpumkatti käy, lupasi se tulla kaveriksi mukaan. Katti vei mut kaikkiin laitteisiin kuin seitsenvuotias Handymanin huomenna Linnanmäellä ja nyt mun kädet on niin hyydelöä, etten ollut kyetä pestä hiuksiani. Mutta olipa hauskaa! Nyt mä oon jäsen. Mut vaikka mä pelkään Pumpumkattia siinä määrin, että luovun enookoskaan-penkkipunnerruksesta, en mene hierontaan, vaikka tänä kesänä mun työnantaja tarjoaisi mulle tyhy-toimintana opiskelijatyön hierontaopistolla. Mä en oo koskaan ollu hieronnassa -kortilla ei hävitä. Itse asiassa kun oikein tarkkaan asiaa pohdin, luulen, etten ole koskaan osallistunut enookoskaan-peliin. Oho. Metaa.

Elämyskameli suosittelee

Pumpumkatin hurlumheijumppa ja maksettu hiustenpesijä

Etsivänikat

Mä oon pikkulikasta (jo 1980-luvulta) lähtien pitänyt hurjasti salapoliisiromaaneista. Aloitin luonnollisesti Neiti Etsivistä, mutta ne kävivät pian aika monotonisiksi. Seuraavana löysin Agatha Christien, jolta mä oon sittemmin lukenut kaikkit tiedossa olevat, ainakin valtaosan useampaan kertaan. Muutama vuosi sitten luin kaikki siihen mennessä ilmestyneet Leena Lehtolaisen Maria Kalliot, mutta niiden juonet kävivät puuduttaviksi myöhemmissä kirjoissa, joten en sittemmin oo niihin palannut. Stieg Larssonin Millennium-trilogia oli huumaava ja sarjan keskeytyminen oli tosissaan harmillista. Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimisto n:o 1 on ihan mahtava, vastikään luin viimeisimmän ja ennakkotilasin seuraavan, joka saapuu iPadiin 17. syyskuuta - kiva että mulla onkin silloin just pari päivää lomaa. Hirveissä detektiivinikoissa löysin Ylen valloittavan Phryne Fisher -sarjan, jota olen nyt sitten alusta lähtien Netflixistä katsellut. Ostin ekan Fisher-kirjan Kindleen, mutta en ole vielä ehtinyt aloittaa sitä, sillä vaikka McCall Smithin The Handsome Man's Deluxe Café loppui jo eilen, täytyy nyt lukea kesken oleva All The Light We Cannot See loppuun ennen kuin saa taas lukea dekkareita. Muut kuin McCall Smithit kun synkistävät liikaa mun näkemystä ihmisluonnosta ja väliin on luettava muuta. Toki voitaisiin keskustella, onko sotatematiikka rikoskirjallisuutta parempaa. Sen verran puolustaudun, että Naisten etsivätoimisto -sarja on mun mielestä enemmän positiivista perusproosaa kuin rikoskirjallisuutta. Sehän, jos mikä, on hyvän mielen kirjallisuutta ja näyttää ihmisyyden parhaat puolet. Sitä lukiessa mä haluaisin aina matkustaa Botswanaan. Mua estää vain lyhyet lomat ja tietoisuus siitä, että kirja on kuitenkin fiktiota. Ei siellä kuitenkaan voisi tutustua Precious Ramotsween, vaikka se onkin mun sielunsisar.

Handyman kävi eilen Assyillä ihanan Apple-jonokaverinsa kanssa. Tuli kotiin kahden jälkeen yöllä eikä Assy-ranneketta ole vieläkään voinut ottaa ranteesta. Assyillä oli ilmeisesti paljon teinejä ja poikkeuksellisesti miesten vessaan jono, naisten vessaan ei. Assyliinit olivat innostuneet Assyistä niin, että päättivät mennä sinne joskus ihan virallisesti. Liikuttavaa. Mulla ei oo oikein tietoa, että vaaditaanko multa esim. eväsleipien tekemistä, mutta aion olla tsemppaava vaimo. Jos oikein hellyn, voin hankkia Assyille sopivan vilkkuvan näppäimistön Handymanille synttärilahjaksi!

Elämyskameli suosittelee

dekkarit ja muut kirjat, mistä ny lukija sattuu tykkäämään

Eksistentiaalinen kriisi

Työkaveri kysyi männäviikolla, että miksi mä pidän blogia. Kysymys tuli jotenkin nopeasti ja puun takaa enkä mä osannut vastata muuta kuin että halusin joskus kokeilla, että tulisiko tätä pidettyä ja että onhan se nyt hauskaa lukea, kuinka nerokkaasti on kirjoittanut marraskuisesta kaupparessusta). Aika huono syy. Kysymys alkoi oikein vaivata ja mä oon tässä nyt jo useampana päivänä pohtinut, että miksi mä pidän blogia. Ei mulla ole mitään syytä. Halu ilahduttaa lukjoita? Velvollisuudentunto? Tapa?

Me oltiin viikonloppu mökillä. Huomattavan korkeanpaikankammoinen Handyman kärsi koko lauantain appiukkonsa kanssa katolla antennihommissa. Varsin yllättäen ja erittäin ilahduttavasti antenni tuli kuntoon. Mä en todella ois osannut odottaa. Kaikkiin hommiin, mihin liittyy sähkö, kuuluu olennaisena osana se, että ne ovat aloittamisensa jälkeen "yllättäen" parista päivästä viikkoon enemmän rikki kuin ennen korjausta ja paranevat vasta siinä vaiheessa, kun montöörin mielenterveys on pilalla ja perhe itkee. Tässä mä en kuullut kovinkaan montaa kirosanaa eikä edes yksikään työkalu, saati -mies pudonnut katolta. Täydellinen menestys. Terveisin nimim. "Handyman's wife"

Lomasuunnitelma-ahdistus nousi pari päivää sitten vielä korkeammalle, kun aloin jo hahmotella mielessäni kiinnostavaa lomamatkaa ulkomaille ja sitten Handyman kertoi, että haluaa ehdottomasti olla kahden viikon loman keskimmäisen viikonlopun lauantaina Etelä-Suomessa (jep, juuri se hankalin päivä. Miksi ihmeessä sen lapsuuden idolin pitää täyttää pyöreitä vuosia just silloin?). Lähde siinä sitten 1,5 viikon matkalle eksoottisiin kaukokohteisiin. Loma on kriisiytymässä, joskin Handyman ilmeisesti velvollisuudentunnosta on nyt suunnittelemassa uutta lomamatkaa. En uskalla toivoa liikoja. Päätynen Järvenpäähän tai Perniön muovipussimuseoon. Jos se on romanttisella päällä, niin mahdollisesti Porin Cumulukseen.

Elämyskameli suosittelee

luettelo mun syistä pitää tätä blogia. Eiku oikeesti maksan 3 euroa sille, joka kokoaa semmoisen.

Kelkasta pudonnut

Mä oon out. Mä en käytä Spotifyta. Kuuntelen musiikkia miltei taukoamatta, mutta aina joko radiosta tai puhelimesta mun itse ostamia kappaleita. Joskus 2009 mä käytin hetkuliinin ajan töihin kävellessäni Handymanin Spotify-tiliä, mutta siinähän kävi sit niin, että kun Handyman 10 min myöhemmin lähti töihin ja alkoi kuunnella musiikkiaan, niin multa meni tili alta. Palasin kuuntelemaan omia mjuusikkejani. Nyt kuitenkin sekä anoppi että jopa mun äiti ovat hiljalleen alkamassa käyttää Spotifyta ja tää aiheuttaa painetta. Ehkä minäkin vielä joskus. Voin sitten kuunnella sieltä Roy Orbisonia ja Pulpia. I drove all night on aika paljon parempi ilman Celine Dionia.

Mulla on siis elokuussa pari viikkoa lomaa ja se aiheuttaa jo nyt kovasti harmia. Mä en yhtään tiedä, mitä haluaisin lomallani tehdä paitsi en ehkä haluaisi olla kotona. Mun vanhemmat on ihan kivoja, mutta mä oon aikuinen ja haluisin ehkä tehdä joskus jotain ilman vanhempiani. Vähän niinku teini. Toisaalta ainakaan Suomessa ei elokuussa koulun alkamisen jälkeen oikein oo mitään tapahtumia. Keski-Eurooppa on tietysti auki elokuussa, mutta se ei nyt just kutsu. Muita vaihtoehtoja mä en edes keksi. Pitäiskö jättää lomailematta kokonaan?

Me käytiin tänään nuorimman kummipojan kaksivuotissynttäreillä. Kyseessä on kolmen siskon pikkuveli, ihastuttava autoista innostunut isäntämies, joka pulputti koko ajan omia kertomuksiaan ja oli innoissaan meidän viemästä Salama McQueen -legosesta. Sankari muuttaa syksyllä perheineen omaan asuntoon Kallioon, mikä on mun mielestä huippua! Sankarin vanhin isosisko, alkuperäinen Kummityttö (nythän mun kummilapsilaumaan kuuluu toinenkin tyttö, Lettipitkon yhdeksänkuinen sirkeäsilmäinen tytär) menee jo esikouluun. Huikeeta! Vanhin kummilapsi täyttää syksyllä jo 13 ja menee yläasteelle. Sekin on ihmeellistä, mä muistan vielä ihan selvästi kuinka se istui Handymanin sylissä ja Handymanin istuma-asentoa tukeva kämmen ylettyi helposti pojan kainalosta lanteille. Kuusi kummilasta, kaikki tosi rakkaita.

Elämyskameli suosittelee

Spotify. Tai mistä mä tiedän.

Raisan huoltopäällikkö

Raisa-doggi on meillä viimeistä iltaa. Tunnin päästä omistaja hakee sen takaisin kotiin. Mä en oo tehnyt mitään Raisan hyvinvoinnin eteen ajoittaista rapsuttelua lukuunottamatta. Sen sijaan Handyman on uurastanut väsymättä: aamuin illoin manööveerannut sen suuta auki tyroksiinitabletteja varten, maanitellut sitä syömään ja juomaan sekä kuljettanut sitä kävelylle aamuvarhaisna ja ajoittain iltamyöhään. Mun vanhemmat tulivat mökiltä sunnuntaina ja koirahöperö Isi on kyllä ottanut itselleen paljon kävelytysvastuuta - iäkäs koiraparka on käynyt ulkoilemassa vähintään viidesti päivässä sittemmin. Melkein kaiken muun ajan Raisa onkin nukkunut väsymystään pois. Mulle tulee vähän haikea olo. Raisa on nimittäin ihan ässä koira. Niin ystävällinen, iloinen ja rauhallinen! Melkein voisin koiran ottamista harkita, ellei olisi mun mielestä ilkeää eläimelle asuttaa eläintä kerrostalossa. Mutta melkein vain. Eiköhän ikävä pian hellitä.

Mulla on teoria, jonka mukaan valtaosa tuoreista vanhemmista tai ainakin äideistä muuttuu lasten myötä aiempaan luonteeseensa nähden joko rennommaksi tai kireämmäksi eikä etukäteen ole mahdollista arvata, kuinka kellekin tulee käymään. Vain harva pysyy samanlaisena, mutta näitä poikkeuksiakin on. Handyman on sen sijaan poikkeus säännön jälkimmäiseen osaan: mikäli Handymanista tulisi joskus jonkun isä, hän muuttuisi mahdottoman kireäksi ja huolestuneeksi. Tämän mä päättelen siitä, että aina kun meillä on eläimiä, Handyman on mahdottoman huolissaan kaikesta pienestä. Huoli on niin suuri, että kaikenmoinen ilo koirasta hautautuu sen alle. Nytkin Raisa sai lyhytaikaisen vatsapulman itselleen sopimattomasta ruoasta sekä pikkuriikkisen haavan kuonoonsa telmittyään koirapuistossa lajitovereidensa kanssa. Molemmat vaivat häiritsivät selvästi enemmän Handymania kuin Raisaa. Aika liikuttavaa.

Handyman sai ostaa hienon Lego-maailmanpyörän (http://shop.lego.com/en-US/Ferris-Wheel-10247) kiitokseksi Saksan muuttojen hoitamisesta. Handyman on kuitenkin kaino eikä kehtaa säilyttää maailmanpyörää appiukkonsa vaivana ja hupina täällä, joten se meni Handymanin viisivuotiaalle Lego-kaverille hoitoon siksi aikaa, kunnes sillä on oma paikka meidän omassa kodissa. Eilen käytiin se viemässä. Kaveri oli aika fiiliksissä. 

Mä saan pitää pari viikkoa lomaa elokuussa. Mä oon siihen ihan tyytyväinen - olen yleensä mielelläni töissä heinäkuun, kun on vähän erityinen meininki. Työkaverit ja potilaat ovat iloisia ja keskitytään olennaiseen. Muutenkin mä oon pitänyt tapana lomailla loppukesästä, mieluusti vasta elokuulla. Nyt kuitenkin eilen tajusin, mikä ongelma siinä on. Olen pitänyt valheellisesti aikaa ennen lomaa "alkukesänä". Kun loma on elokuussa, jää loppukesä tosi lyhyeksi, kun syyskuussa onkin yhtäkkiä jo takkisää. Viime vuonna loma alkoi jo heinäkuun loppupuolella ja silloin kesää riitti myös loman jälkeen. Täytyy ehkä ensi vuonnakin suunnitella niin.

Elämyskameli suosittelee

alkukesä, keskikesä ja loppukesä

Oma nilkka

Viime viikolla oli töissä keskustelua siitä, kuinka kukin selviää päivystyksestä. Nuorin keskustelijoista oli vastikään täyttänyt 30 ja totesi, että kyllä sen huomaa, kun ei enää yksi päivä riitä selviämiseen. Muut nyökyttelivät. Mä tietysti pääsin rehvastelemaan sillä, että 10 vuotta sitten piti nukkua kahdesti kellon ympäri päivystyksen jälkeen, mutta nykyisin se on 2-3 tunnin päiväunet ja hyvät seuraavan yön unet ja done. Heti se pääsi aivosto näyttämään. Nukuin perjantaipäivystyksessä itse asiassa oikeinkin hyvin, kolmesta puoli kymmeneen. Iltapäivällä nukuin tunnin ja seuraavan yön unet jatkuivat iltapäivään. Viime yönä heräsin aamuyöstä, kun Handyman vei peiton ja potkaisi kipeästi sääreen enkä sittemmin enää nukkunut, mutta nyt taas väsyttää kuin Raisa-koiraa. Oikein jännittää, ehtiikö tästä väsymyksestä toipua ennen seuraavaa päivystysvuoroa ensi perjantaina.

Raisa tuli meille hoitoon! Raisa-koiran lauma lähti Kroatiaan eikä Raisa päässyt mukaan, joten se on meillä. Kummallinen koira - ei kuulemma vieraisilla oikein ikinä syö (syö sitten kotona) ja juokin lähinnä lätäköistä. Ja nyt on sitten luvattu poutaa, voi tätä murhetta. Raisa on varttuneempi rouvasdoggi, joka viettää aikansa nukkuen ja päämäärättömästi asunnossa haahuillen. Välillä se tulee hakemaan vähän rapsutuksia. Mä tietysti vähän pelkään sitä, mutta se on saanut multa jo pisteitä, koska ei haise kovinkaan pahalta.

Aina kun on vaalit, mä joudun vaalihurmokseen. Tänä vuonna eduskuntavaalit oli erityisen hyvät, koska niin ennakko- kuin lopullisetkin asetelmat olivat herkulliset ja hallitusneuvotteluistakin raportoitiin riittävästi. Ihan ei kesäkuun puolivälissä ehtinyt haikeus tulla, kun jo alkoi mahdollisuus seurata Kreikan menoa ympäri vuorokauden. Mä oon selannut yötä myöten kaikkia mahdollisia lehtiä niillä kielillä, joita mä osaan lukea. Kulutan kyltymättömästi lukuisia kolumneja, artikkeleita ja analyysejä, seuraan Tsipraksen Twitter-feediä ja perusihmisten blogeja. Kohta tää menee siihen, että alan haalia eurosta kertovia Kindle-kirjoja. Ollapa aikaa!

Elämyskameli suosittelee

Raisa-doggi

Pamu

Mä muutin Suomeen ja välittömästi unohdin pitäväni blogia. Viime viikonloppuna innokas lukija jo kohteliaasti kysyi, että joko pian saisi jotain päivitystä kun uutisia kaivataan. Ja sit mä unohdin taas. Nyt, kun ikkunan takana päivystävä käki herätti lauantaiaamuna työpäiväherätysaikaan, mä muistin.

Eli siis nyt mä oon virallisesti paluumuuttaja eli pamu. Kelakin on sanonut että ookoo sä saat asua täällä ja kuulua Suomen sosiaaliturvaan. Sosiaaliturvallinen olo. Olen ollut töissä kymmenen päivää ja se on ihan loistavaa. Tällä viikolla jo alkoi lausuminen luistaa, nyt muistan jo kaikki elimet, jotka vatsassa on ja hiljalleen alkaa palautua niiden eri tauditkin. Päivittäin mä vielä kyselen, että pitikös tässä taudissa luetella jotain erityistä (esim. munuaissyövässä pitää selvittää urologille, montako munuaisvaltimoa potilaalla on ja missä ne kulkevat, tavallisesti tällaista ei lausuntoihin luetella). Ultraäänianturikin on jo käväissyt kädessä ja jotain sillä on löytynytkin. Vatsataidot ovat vain uinumassa, eivät kokonaan kadonneet. Ja mikä parasta - työ on mielenkiintoista ja mielekästä, työkaverit huippuja ja ihan joka päivä olen päässyt syömään Raviolin hyvänmakuisen, monipuolisen ja terveellisen lounaan (tai no eilen oli Pedron makkarakastiketta ja se on vähän tylsän makuista, mutta salaatti oli hyvää)!

Pikkusisko ja Sveitsiläinen suklaaherkku ovat aloittaneet omakotitaloprojektin ja siihen liittyen heidän piti muuttaa väliaikaiskaksioon ykköskehän varteen. Musta ei ole hyötyä edes omassa muutossani, joten en lähtenyt olematonta apuani tarjoamaan vaan menin Pumpumkatin kanssa Stadikalle. Pumppis sairastui helatorstain aikaan aivokalvontulehdukseen ja on vielä toipilasvaiheessa, vaikkei itse sitä haluaisikaan uskoa, joten kevyt vesijuoksu on hyvää kuntoutusta ennen kaikkea henkisesti. Sitä kun jaksaa ihan samalla intensiteetillä kuin aiemmin toisin kuin leuanvetoa tai askelkyykkyjä. Mun Stadikka-kautta värittää tänä vuonna draamaattinen muutos: perinteinen 90-luvulla hankittu punainen ulkouintilierihattu on muuttokuormassa, joten polskin nyt uudessa mustassa merkkituotelippalakissa. Älkää kuitenkaan peljätkö lähestyä altaassa, ystävät - minä se olen.

Unelmakämppään etsitään uusia vuokralaisia, koska entiset irtisanoivat sopimuksensa ja me päädytäänkin muuttamaan syksyllä vuokralle. Tänään on näyttö. Sitä ennen pitää pukeutua, joten morjens. Yritän muistaa päivittää seuraavan kerran nopeammin.

Elämyskameli suosittelee

uudella hatulla hulluttelu

Viimeinen

Viimeinen saksalainen työvuoro on käynnissä. 54 minuuttia takana, 23 h 6 min edessä. Jos Suomessa Lääkäriliitto on vahva ja taitava, on Saksassa selvästikin hoitoalan liitto junaillut asiansa lääkäreitä paremmin: mun lauantaipäivystys on 24 h yhdeksästä yhdeksään, kun mun hoitajakaverin vuoro on kymmenestä puoli kahdeksaan. Siinä ei oo mitään järkeä, mutta niin se ny on.

Pakkaaminen on sujunut hyvin aikataulun mukaan. Tänään Handyman pakkaa viimeiset bastardot laatikoihin, poistaa lamput katosta ja muovittaa pöydän ja sohvan. Handyman on jo koulutuksensakin puolesta pakkaamisen ammattilainen, joten kaikki mahdollinen, mikä ei mahdu muuttolaatikkoon (esim. Lundia-osat, TV-taso, harjanvarret ja parvekemööpelit) on muovitettu kiristysmuovilla sopivan kokoisiksi paketeiksi ja varjeltu pahvisilla kulmasuojilla, jotta käsittelyssä ja kuljetuksessa ei tule ikäviä kuhmuja. Lisäksi muuttolaatikot on merkitty kirjain- ja numerotunnistein (K eli kiireellinen tai L eli langsam sekä juokseva numerointi) ja sisältö on kirjattu Google Docsiin. Patjalle on hankittu erityinen patjansuojauspussi. Mä luulen ettei edes Aune ja Kalevi Niemellä ollut näin taitavia järjestelyjä, kun he vuonna 1984 muuttivat Vantaan Hiekkaharjussa sijaitsevaan uuteen omakotitaloon, johon oli varta vasten rakennettu iso 40 neliön autotalli ja varastotilat muuttoliiketoimintaa varten.

Tuntuu ihan absurdilta, että ylihuomenna tähän aikaan mä oon jo käynyt Meilahden Raviolissa lounaalla (oon tässä kirjoituksen lomassa tehnyt vähän töitäkin ja nyt kello ei ole enää 9:54 vaan 10:54) ja todennäköisesti istun työpaikan kahvihuoneessa mukavalla sohvalla teekuppi kädessä. Tänne muutettaessa mulla oli kuitenkin kolme viikkoa lomaa, jolloin työasiat oli jääneet vähän taka-alalle koko muuttoruljanssin takia, mutta nyt kun Handyman hoitaa muuton ihan kokonaan itse, mä aloitan töissä heti maanantaiaamuna. Lennän Suomeen siis huomenna sunnuntaina illalla, olen aikataulun mukaisesti perillä klo 00:20 ja menen 7:30 töihin. Toisaalta eka päivä menee kuitenkin harakoille, kun ei oo tunnuksia tms, samalla voi olla väsynyt.

Mä oon tässä tällä viikolla hieman yrittänyt uppoutua taas vatsa-asioihin täältä neuroradiologian uumenista ja kivasti näyttää palautuvan. Edelleen muistan, missä mikäkin elin vatsassa on ja mihin suuntaan paksusuoli kiertää. Suurimmat ongelmat tulevat varmaankin tietotekniikasta - paitsi että täällä on eri ohjelmat, on koko ohjelman käyttö ihan nurinkurista. Kuvia katsellaan aina kahdelta monitorilta ja niiden lisäksi on kolmas apumonitori vasemmalla. Kahdesta päämonitorista Suomessa katsotaan uutta, lausuttavaa kuvaa vasemmalta ja vertailukuvaa oikealta, mutta täällä päinvastoin. Alkuun mun oli ihan mahdotonta tajuta sitä, mutta nyt kun olen oppinut, niin meneekö taas pari kuukautta, että totun tekemään asiat oikein päin? Ja tätä ei auta se, että mun on vaikeaa muutenkin osata oikeaa ja vasenta puhumattakaan siitä, että radiologiassa oikea ja vasen ovat eri päin kuin maailmassa.

Nonni katos ku tekee bloggaamisen välillä töitä, niin aika kuluu! Nyt kello on jo 14:02, hupsista vaan ja viisi tuntia jo päivystetty. Ihan sellainen fiilis, että kohta tää vuoro onkin jo loppu, vaikka noin matemaattisesti pohdittuna on vielä 19 tuntia jäljellä. Jos on saman verran hurlumheitä kuin parin viime tunnin aikana, menee 19 tuntia yhdessä hujauksessa!

Elämyskameli suosittelee
puuduttava kellonaikojen raportointi

Helluntai

Saksassa helluntai on kova juttu. Sunnuntain lisäksi myös maanantai on pyhäpäivä ja helluntaista alkaa koululaisten kahden viikon helluntailoma. Kun ihmettelin tätä, kuulin että helluntai on protestanttien suurin kirkkopyhä. Aha. Mä muistan helluntaista vain sen, että sitä vietetään siksi, että pyhä henki laskeutui jonkun päähän jossain vuorella pulun muodossa. On siinä tietty jo ihan tarpeeksi. Saksassa (ainakin täällä etelässä) myös ensi viikon torstai (siis tänä vuonna 4.6.) on vapaapäivä, joka on erityisesti katolisille tärkeä kirkkopyhä. Mun piti ihan googlata että mistä on kyse ja silloin juhlivat Jeesuksen ruumista. Mä juhlin kuitenkin mieluummin 4. kesäkuuta mun vanhempien 38-vuotishääpäivää, tutun mahdottoman aurinkoisen tytön kaksivuotispäivää ja vaikka Puolustusvoimain lippujuhlaa kuin jonkun ruumista. Mut mä oonkin silloin jo Suomessa. Pääsee töihin eikä siellä tartte miettiä kenenkään ruumista (joojoo mä oon lääkäri, mutta en silti mieti kenenkään ruumista).

Mä oon kyllä nytkin töissä. Päivystys näet. Saa saksalaiset ottaa helluntaistaan kaiken irti. Tää on mun toinen ja toiseksi viimeinen saksalainen päivystys (viime perjantain päivystys meni ohi kun viirus oli sairastuttanut mun äänihuulet ja työkaverin sanoin radiologi tarvitsee työssään silmät, äänen ja yhden käden - kaikki muu on ylimääräistä). Tää viikonloppupäivystys vasta onkin vinkeää! Tänään on kuulemma harvinaisen rauhallista, mutta silti - kun tarvitaan magneettitutkimusta, ei mun kanssa oleva röntgenhoitaja voi tehdä sitä vaan mun pitää soitella kotona vapaalla oleville hoitajille ja kysellä, että josko joku ehtisi kuvaamaan tän tutkimuksen, jonka vois hyvin tehdä huomenna, jos tämän (aikuisen) potilaan isä ei olisi lääkäri.

Me käytiin siis pikavisiitillä Suomessa viikko sitten. Handyman luopui roolistaan taloyhtiön hallituksessa ja mä näin kavereita. Mä kävin myös kahdessa työhaastattelussa. Tai no ei niitä voi ehkä kutsua työhaastatteluiksi, koska oikeassa työhaastattelussa on kai mahdollista myös olla saamatta työpaikkaa. Päätyöpaikassa multa kysyttiin lähinnä, että koska mä haluan pitää lomaa (elokuussa pari viikkoa, lokakuussa pari viikkoa) ja sivutyöpaikassa, että osaanko mä mammografiaa (en). Sovin päätyöpomon kanssa, että perehdyn uroradiologiaan. Mä oon siitä ihan innoissani! Pääsen tekemään pyelostomioita ja oppimaan eturauhasmagneetteja. On siinä näiden lisäksi tietty paljon muutakin, mutta ennen kaikkea kyseessä on optimaalinen sekoitus toimenpidepuuhastelua ja päätetyötä. Ja siihen saa mukaan myös muita vatsa-asioita, jotka mua myös kovasti kiinnostaa. Mikä parasta, mun työssä on huippuluokan pomo ja ihan ässät työkaverit. Ja erotuksena Saksaan joka päivä saa käydä työajalla syömässä!

Elämyskameli suosittelee
ihan vaan yksipäiväinen helluntai, jolloin vielä kaupat on saaneet poikkeusluvan pysyä auki, että pyhän hengen pulusta huolimatta saa ostaa jokapäiväistä quinoaa

Tuoksuvat auttajat

Ennen kuin mä aloin lomailla Saksassa luulin, että saksalaisuuden ja homeopatian yhteys oli urbaani legenda. Sit mä huomasin, että apteekeissa oli homeopatiahyllyjä. Seuraavaksi mä huomasin, että Suomessakin (ainakin Ympyrätalon apteekissa) on homeopatiaosasto. Toisaalta Helsingissä mun saksanopettaja kertoi hoitaneensa virtsatieinfektiotaan kaksi viikkoa homeopatialla, koska on saksalainen. Suorastaan vähän jännitti tulla töihin saksalaiseen sairaalaan. Yllättäen ainoa kosketus homeopatiaan pitkään aikaan oli maininta mun sairauskassan brosyyrissä, jossa todettiin, että vuodessa jäsenille korvataan homeopaattisia valmisteita enintään 100 euron arvosta. Homeopatia ei kuitenkaan töissä ole tullut vastaan eikä kukaan lääkäri siitä puhu. Nyt kuitenkin työsähköpostiin tuli kutsu yliopiston homeopatian osaston järjestämään kaksipäiväiseen seminaariin "Duftende Helfer" (tuoksuvat auttajat), jossa käydään läpi eteeristen öljyjen koostumusta, vaikutusta ja käyttöä ja jonne pitää ottaa mukaan muistiinpanovälineet ja käsipyyhe. En aio mennä, vaikka hinta oli varsin kohtuullinen (50 e).

Hyvä että ehdin leuhkia taas hellesäällä, johan viime yönä oli komea rajuilma ja nyt on taas kylmempi. Huomiselle luvataan 11 astetta lämmintä! Onneksi meillä on alkuviikosta pieni lomanen ja päästään Suomeen lämmittelemään. Tää säätilan muutos tekee hallaa mun vaatesuunnitelmalle, kun alkuviikosta piti jo yli 30 asteen lämmössä siirtyä sandaaleihin enkä mä kuitenkaan oo niin sissi että jatkaisin sitä 20 astetta kylmemmässä. Säätilan mukaan pukeutuminen on hirmu työlästä!

Elämyskameli suosittelee

big pharma

Oman elämäni Päivi Räsänen

Kun joku (joskus Päivi Räsänen, yleensä joku muu) on antanut kohua herättäneen lausunnon, kuuluu asiaan pari päivää myöhemmin uutisoida, kuinka kyseinen ihminen on saanut lausunnostaan paljon palautetta, josta valtaosa myönteistä. Tää hämmästyttää mua aina kovati. Nää kommentoineet ihmiset on niitä, jotka osaa heti ottaa piknikviltin esille, kun on lämmin päivä. Mun (niin proverbiaalinen kuin konkreettinenkin) piknikviltti on yleensä hukassa. Paitsi että nyt mä oon palannut julkisuuteen kertomaan, että oon saanut huikeasti positiivista palautetta kerrottuani, että me palataan Suomeen. Siitä tuli tosi hyvä mieli, kiitos kaikille!

Eilinen päivystys oli ikävämpi kuin olin etukäteen arvannutkaan. Päivystysvapaa oli kyllä just niin kivaa kuin muistelinkin. En haluaisi leuhkia (tai no haluan), mutta täällä on nyt joku helleaalto ja niinpä päivystysvapaalla on ollut 30 astetta lämmintä. Tietty tähän pitää jonkun todeta, että sehän on kamalan tukalaa, mutta, noh, on voinut olla sortseilla ulkona. Kyllä silläkin joku arvo on.

Kevät/alkukesä on mun suosikkivuodenaika. On niin vihreää ja montaa eri vihreää! Mä jotenkin aina unohdan sen ja päädyn tohkeisiin. Lintujen liverrys, valo ja vihreä saa mut erityisen hyvälle tuulelle, kuten varmaan monet muutkin. Auringonpaistettakaan mä en oikeastaan tarvitse, sateellakin on kesällä valoisaa. Mä oon mielestäni ja varmaan objektiivisestikin muutenkin aika optimistinen ja hyväntuulinen ihminen, kesällä tää vielä korostuu. Tänkin mä unohdan talvisin, mutta on toisaalta kiva aina huomata hyvä mieli alkukesästä ja ilahtua.

Elämyskameli suosittelee

alkukesä

Yöllä

Mulla on tänään eka päivystys. Eka oli ihan tavallinen iltavuoro puoli kymmeneen saakka ja nyt mä sitten ihan vain jäin tänne töihin odottamaan, että mun hakulaite (sellainen 80-luvun piippaava kapine, jollainen oli käytössä Malmin sairaalassa 2004, mutta ei enää 2005) soi. Se on jo kaksi kertaa soinut ja molemmilla kerroilla kyse on ollut ulkopuolisen sairaalan konsultaatioista. Niiden suhteen tilanne on samanlainen kuin Suomessakin, niissä ei oo ikinä mitään akuuttia. Sinänsä rauhallista siis.

Täällä päivystäminen on todella paljon pelottavampaa kuin Suomessa. Kun mä aloitin Suomessa päivystämisen, mua jännitti hirveästi se, että osaanko mä radiologiaa tarpeeksi hyvin. Nyt mä en osaa enää stressata siitä, kun ei tässä ny voi mitenkään ihan katastrofaalisesti kuvien suhteen epäonnistua. Sen sijaan pelottaa huikeesti se, että täällä mun pitää osata tehdä kaikki ne jutut, mitä röntgenhoitajat normaalisti tekee. Täällä on mun lisäksi yksi röntgenhoitaja, mutta se meni nukkumaan puoli kymmeneltä ja mä saan soittaa sille vain, jos tänne paikan päälle tulee potilas ja silloinkin mieluusti vain, jos sille pitää antaa varjoainetta (aivoinfarktiepäily). Mulle soitellaan siis ympäröivistä sairaaloista ja mun pitää osata se potilasinfrastruktuuri (=potilaan luominen järjestelmään ja kuvien kirjaaminen), jonka aina muuten tekee röntgenhoitaja. Suomessa mä en oo tehnyt niitä hommia ikinä enkä täälläkään klo 7:30-21:30 välisenä aikana. Täällä vallitsee sellainen omituinen käsitys, että röntgenlääkärin pitää osata tehdä kaikki mitä röntgenhoitajakin osaa. Toisin sanoen röntgenhoitajan ammattitaitoa ei pidetä juuri minkään arvoisena. Ottaen huomioon, että kyseessä on kolmen (Saksa) / 3,5 (Suomi) vuoden koulutus, on mun mielestä aika törkeetä todeta, että mä pystyn täysin erilaisella koulutuksella ihan samaan. Mun nyt ei sentään tarvitse osata mitään rannekuvaa ottaa (yleisradiologien pitää), mutta teoriassa voisin joutua magneettilaitetta käyttämään ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta. Tai no oon mä Suomessa nuokkunut monta kertaa mri-laitteen vieressä tuijottaen lasittunein silmin sydänkäyrää. Mut en mä oikeasti silti saisi potilaasta irti yhtään ainoaa magneettikuvaa.

Samalla kun tää on mun ensimmäinen Saksan päivystys, on se myös mun neljänneksi viimeinen Saksan päivystys. Mä oon päättänyt muuttaa takaisin Suomeen työtyytymättömyyden vuoksi. Munaus on täysin ja yksinomaan mun, Handyman ois jäänyt ihan mielellään tänne. Handyman tulee kyllä siis mukaan eikä meillä oo mitenkään bänks menny. Ja siis älkää toki ymmärtäkö väärin - mä oon myös tosi pahoillani, että mun suosikkimaa ja upea Tübingen pitää jättää taakse, mutta tää työ ei nyt vaan skulaa. Totta kai ennen kaikkea taloudellisista syistä ketuttaa luikkia häntä koipien välissä takaisin Helsinkiin (tai totta puhuen kesäksi vieläpä Vantaalle), mutta toisaalta jos en ois lähtenyt tänne alkuunkaan, harmittaisi vielä enemmän. Ja helpottaa se, että mulla ei oo kuitenkaan minkäänlaisia työllistymisvaikeuksia Suomessakaan (lähetin entiselle pomolle sähköpostia ja hänen ainoa kommenttinsa oli, että millä lennolla mä oon tulossa takaisin). Aika nopeasti tässä nyt lähdetään, tavoitteena olisi aloittaa työ Meilahdessa kesäkuun ekalla viikolla. Mut siihen mennessä pitää siis tehdä vielä neljä saksalaista päivystystä. Onneksi ekaa on takana jo 1,5 tuntia ja edessä enää 8,5 tuntia.

Tosiaan Handymania kuritetaan. Eka se viedään ihanasta Saksasta Suomeen ja sit vielä asutetaan anoppilaan kesäksi. Kaiken kukkuraksi päätettiin (tässä päätöksessä oli Handymankin vähän mukana) vielä mennä juhannukseksi maalle. Siis vielä enemmän maalle kuin Vantaalle, nimittäin mun mökille Etelä-Savoon. Mä kun en ole mökkiäni vielä nähnyt, niin pitää kuulemma mennä (sanovat siis vanhemmat, ei Handyman). Mä en yleensä ole sitten vuoden 2001 maaseutujuhannuksia harrastanut, mutta kyllähän nyt viitisentoista vuoden välein pitää kokeilla kaikkia erikoisuuksia niinku esim. jääkiekon maailmanmestaruuden voittamista. Niinpä mä annan Handymanin pakata mut juhannusaattoaamuna nukkuvana (vaikka Saksan päivystykset jää taakse, vain nynny jättää päivystämättä juhannustorstaina!) autoon ja sit mennään Keski-Suomen ja Etelä-Savon rajalle. Ja siellä sit vietetään juhannusta mun vanhempien kanssa, koska niistä ei nyt vaan saa tarpeekseen sillä, että asuu niiden kanssa. Loppujuhannuksesta saattaa Pikkusiskokin tulla paikalle Sveitsiläisen suklaaherkun kanssa. Ja siellä on järvi, jossa voisi vesijuosta, jos ei oltaisi Suomessa juhannuksena. Ja on siellä vesivessa ja suihkukin, ettei tarvii ihan eläimenä elellä. Sitä paitsi heti juhannuksen jälkeen jo maanantaina pääsee takas töihin.

Elämyskameli suosittelee
unelmien toteuttaminen, vaikkei ne ny aina ihan sit putkeen meniskään

Maaginen vappuyö

Tällä hetkellä Suomessa ilakoidaan. Tai kohta ehkä jo nukutaan ilakoinnin päätteeksi. Kello on Saksassa 1.36, eletään vapunpäivää ja mä käyn pian nukkumaan. Mulla oli tänään (eilen) iltavuoro, joka teoriassa päättyy klo 21.30, mutta käytännössä tällä kertaa meni melkein yhteentoista. Handyman hakee mut yleensä töistä iltavuoron jälkeen, mutta tänään mun piti tulla bussilla, kun HM on 40-vuotisjuhlissa 80 km:n päässä. Olin kotona vasta puoli kahdentoista aikaan. Ihan heti ei kiireisen työvuoron jälkeen voi kuitenkaan nukkua, joten katselin muutaman Housen. Kun nyt Googlen vakoiluapista näen, että HM on edelleen juhlissa eikä vielä matkalla, mun täytyy ehkä mennä nukkumaan.

Saksalainen Vappu kiinnostaa. Selvästi jotain oli yöllä tapahtumassa, kun normaalisti unelias bussivuoro oli melkein täynnä. Keskustassa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista karnevaalitunnelmaa, toki enemmän ihmisiä kuin luulisi siihen aikaan päivästä. Töihin ei tullut yhtään kohellusvammaa. Työkaverin mukaan sählinki alkaa vasta huomenna. Melkein pelottaa. Onneksi flunssainen Långstrump tulee pitämään meistä huolta.

Viime viikonloppuna ulkoilutettiin Pumpumkattia mm. Baden-Badenissa. Baadattiin ja katseltiin komeita maisemia vuorelta. Mua viehättivät erityisesti riippuliitäjät, jotka sopivien tuuliolojen vallitessa hyppäsivär vuorenrinteeltä liitämään. Se oli hienoa! Ajettiin sieltä takaisin pikkuteitä pitkin ja löydettiin ehkä vielä kauniimmat vuoristomaisemat. Saksa on kyllä kaunis. Enkä säteilysuojelun ammattihenkilönä yhtään edes pelännyt, vaikka vietettiin koko päivä Schwarzwaldissa, Saksan Kymenlaaksossa (maaperässä paljon uraania, joten ilmassa paljon radonia uraanin hajoamistuotteena). Toisaalta - nyt kun se huisin todennäköinen rintasyöpä tai muu syöpä tulee (toivottavasti vasta) monien vuosien päästä, voin syyttää Schwarzwaldia. Ja oon mä Kotkassakin käynyt ja Haminassa. Uraanisyöpä.

Nyt se on jo 1.46. Kyä mää ny meen nukkumaan. Hauskaa toukokuuta!

Elämyskameli suosittelee

kauniit maisemat

Hesarin kumartelu

Viime viikonloppuna meillä oli vieraana reipas nelivuotias äitinsä kanssa. Handyman pääsi Legolandiin ja me molemmat opittiin paljon Ninjago-tuoteperheestä. Pelokkaille katsojille en suosittele Ninjago-TV-ohjelmaa, sillä se oli tosi jännä, mutta kun viimein myös Kai löysi potentiaalinsa ja yllätysnimi paljastui vihreäksi ninjaksi, niin kyllä me hurrattiin. Tunnen itseni nyt poikkeuksellisen sivistyneeksi.

Vaalitulos aiheutti täällä lähinnä tyyneyttä. Olin tiiviisti sosiaalisen median äärellä koko vaali-illan, koska YLEn nettilähetys oli ihan susi ja halusin tietää, mitä tapahtuu. Ajattelin, että muut suhtautuvat samanlaisella tyyneydellä tulokseen, koska Fb oli yllättävän hiljaa ja Twitterin valtasi kuvakavalkadi Tuomas Enbusken valvojaiskierroksesta. Pääsin yllättymään, kun neljän vuoden takaa tuttu nillitys alkoi alkuviikosta ja nythän on sitten edelleen internet täynnä surua ja valitusta joka suunnalta. Helsingin sanomien suhteen olen iloinen siitä, että keskustelupalstalla olen nähnyt viikon aikana narinaa niin Hesarin SDP:lle, kokoomukselle, vasemmistolle, RKP:lle kuin vihreillekin kumartavasta linjasta. Hesari tekee jotain oikein, kun kaikki valittavat. Tai no taitaa olla selvää, että HS ei ole perussuomalaisten tai keskustan asialla, mutta kun yli puolet eduskuntapuolueista ovat listalla, on HS aiempaa tasapuolisempi.

Tänä viikonloppuna meillä on sankaritason vieraita, kun tänään syntymäpäiväänsä viettävä Pumpumkatti pakkasi loppuviikosta pehmolelunsa ja ylihuomenna syntymäpäiväänsä juhlivan siippansa ja nukkuu nyt meidän sohvalla. Eilen koettu Mercedes Benz -museo oli yllättävän mielenkiintoinen ja Handyman löysi läheisestä outletistä kahdet kengät ja paidan, mutta ei reissun kohteena ollutta uutta takkia. Tänään päästään Baden-Badeniin kylpemään. Muu ohjelma on toki täysin sankarin käsissä.

Nyt täytyy lopettaa kirjoitus, naputus haittaa nukkuvaa Handymania (nyt klo 7:19) enemmän kuin kukon kiekuminen. Ja se on jo jotain.

Elämyskameli suosittelee

Stuttgartin Mercedes Benz -museo

Viikonloppupuuhat

Tänä viikonloppuna ei tullut kukaan kylään, mikä näin jälkeenpäin ajatellen olikin hyvä, sillä vaikka sää onkin nyt ihan ässä, mä oon toipumassa vatsataudista eikä silloin oo kiva viihdyttää ja vieraiden viihtyminenkin voisi olla niin ja näin. Niinpä on vietetty viikonloppua ihan perinteisin menoin. Eilen käytiin äänestämässä Stuttgartissa. Mä oon äänestänyt jo aika monta kertaa mutta ikinä aiemmin ei vaalivirkailijat oo olleet yhtä yrmyjä kuin Stuttgartissa. Ei tervehdystä, ei yhtään hymyä. Jestas sentään. Luulisi, että kunniakonsulaatin virkamiehen työ on tavallisesti siinä määrin rauhallista, että olisi aikaa kerätä voimia kerran vuodessa tapahtuvaan lauantaivuoroon. Ennakkoäänestystyyliin laput piti tietysti laittaa useampaan kirjekuoreen, joita kuului nuolla antaumuksellisesti kiinni, koska valtiolla ei ole varaa tarrasuljettaviin kirjekuoriin. Handyman pohti, että miksi myös täällä oli uurnan päällä lehti, jota virkailija teatraalisesti siirsi aukon päältä pois, kun kuoren sai laittaa uurnaan. Vaalisalaisuuden kanssa sillä ei voi olla mitään tekemistä, sillä äänihän on suljetussa kirjekuoressa toisen suljetun kirjekuoren sisällä. Ehkä virkailijasedällä oli vain kehittynyt draaman taju.

Tälle päivälle ei ole mitään suunnitelmia. Ajattelin tuossa, että kävisimme Bad Wildbadin kylpylässä, sillä se sijaitsee Baden-Badenia lähempänä, on paperilla hienompi kuin Baden-Badenin kylpylä ja naapurit ovat sitä kovasti suositelleet. Josko olisi niin hieno, että veisimmekin tulevaisuuden kylpylävieraat sinne emmekä B-B:iin! Katselin sitä netistä ja hyvältä näytti. Aloin lukea mainostekstiä: alakerran altaissa saat valita, pidätkö uimapukua vai et, ulkoaltaassa uimavaatteet tulee ablegen. Sanakirja auki, riisua. Just. Mieleen tulee se kerta, kun menin Handymanin kanssa Baden-Badenin roomalais-iiriläiseen kylpylään, jossa ollaan aina nakuna ja jossa ei mun lisäksi ollut yhtään naista, mutta joukottain japanilaisia bisnesmiehiä. Mä en oo kaino, mutta en aio kylpeä Pumpumkatin puolison kanssa nakkena. Keksitään jotain muuta tekemistä.

Elämyskameli suosittelee

uimapuku

Juhannuskelit

Aamulehdessä hilluttiin alkuviikosta sillä tiedolla, että tänä viikonloppuna on Tampereella juhannuskeli eli +13 astetta (sama lämpötila kuin viime juhannuksena). Täällä on sellainen sää, että suomalaiset olisivat tohkeissaan, jos juhannuksena olisi tällaista - aurinko paistaa ja on 23 astetta lämmintä. Vähänpä se mua piristää, oon kotona villasukat jalassa norotaudissa. Handymankin on paitsi kielikoulussa, myös mykkäkoulussa (ah, avioliitto). Huonosti menee, kun ainoa piristävä asia on äänestys. Enkä mä oo ees varma ehdokkaastani enää. Mä meen sinne koppiin ja äänestän todennäköisesti jotain väärää tyyppiä kuitenkin, jota kadun sit loppukuusta. Tulisipa listavaali.

Pääsiäisenä anoppi ja kaveri oli täällä. Käytiin Baden-Badenissa kylpemässä ja läheisessä linnassa ja muut ajoivat Ranskan rajalle purskuttelemaan viinejä (mulla oli silloin tän taudin eka, lievempi aalto). Saatiin naapurilta hyviä ravintolasuosituksia ja yhtä käytiin katsomassakin. Oli oikein kiva perussaksalainen viinitupa. Syötiin pääsiäispäivällinen, lampaanpotkaa punaviinikastikkeessa. Oho. Tällä menolla tästä tulee ruokablogi.

Noro aiheuttaa tuttujen vaivojen lisäksi lyhytsanaisuutta. Aivot ei jaksa pidempää. Schönen Tag noch!

Elämyskameli suosittelee

juhannus

Saksalainen syntymäpäivä

Mulla oli eilen syntymäpäivä! Vuoden paras päivä. Meillä on töissä seinällä synttärikalenteri, jossa lukee kaikkien syntymäpäivät, joten kaikki tiesivät, että mulla oli tällainen erityispäivä. Se tuntuikin olevan iso juttu saksalaisille. Siis don't get me wrong - mä oon itekin aina ihan tohkeissani syntymäpäivästäni ja olen tietysti innoissani, jos muutkin ovat, mutta ymmärrän, että aikuisempi tapa suhtautua syntymäpäivään olisi olla välittämättä siitä suuremmin. Pois se saksalaisista. Ne tuli kaikki onnittelemaan mua. Rohkeimmat halasivat. Muut kätteli. Kättely on ilmeisestikin erityisen saksalainen onnittelutapa. Aluksi luulin, että se oli vain joku kömpelö tervehdysyritys, mutta kun todellakin kaikki kättelivät sanoessaan "Alles Gute zum Geburtstag!", tajusin että se kuuluu oikeesti siihen onnitteluun. Ehkä se onnentoivotus jotenkin välittyy käden kautta?

Mä sain Handymanilta syntymäpäivälahjankin. Mä tykkään kolikoista ja olen kerännyt niitä (lähinnä kaksieurosia) pieneen kukkaroon. Handyman suhtautuu tähän keräilyyn jotenkin hellyyntyneenä, mutta on huolissaan mun kokoelman kunnosta pienessä kukkarossa, joten se antoi mulle pari kansiota, johon mä voin kerätä kaksieurosia. Sääli vaan, että mun kokoelma on vielä varsin pieni ja ennen kaikkea mä oon keskittynyt keräämään niitä ihan peruskaksieurosia (mun tavoite oli saada jokaisesta euromaasta se peruskaksieuronen) eikä niissä kansioissa ole paikkoja niille tylsille valuuttakaksieurosille. Onhan mulla toki hienoja erityiskolikoitakin (esim. Tove Jansson -juhlaraha), mutta mun kokoelman painopiste on selvästi ihan tavalliset ihmisten kolikot. Mä oon kehno numismaatikko.

Viime perjantaina mulla oli iltavuoro ja se oli ihan kammottava päivä. CT:llä kuvattiin perjantaina yhtä monta kuin kahtena peruspäivänä yhteensä. Se oli niin hullua, että Meilahden hirveimmät päivystykset jäivät taakse. 85 %:lla oli joku verisuoniongelma, mikä tarkoittaa tavallisen pään TT-kuvan lisäksi TT-angiografiaa, joka kolminkertaistaa työmäärän tavalliseen TT-tutkimukseen nähden. Päivystävät neurologit olivat jotenkin hädissään ja kädettömiä. Puhelin soi koko ajan ja siellä ne hädissään olevat kädettömät kyselivät vastauksia potilaista, jotka makasivat vielä kuvauslaitteessa samalla kun jonossa niitä ennen oli 18 potilasta. Mä pääsin lähtemään töistä vasta 22:45, kun vuoro loppui 21:30. Huh. Vähän huolettaa mennä tänään iltavuoroon.

Elämyskameli suosittelee

syntymäpäiväkättely: tänään kättelen 31 vuotta täyttävää Lankomiestä ja pyöreitä täyttävää koodinimi Minttu-rakasta (Rampoliinin vaimoke), mahtavaa synttärikarnevaalia molemmille!

Laiska bloggari

Onpa laiskaa, kun ei edes viikonloppuna saa kirjoitettua! Täytyy siis kirjoittaa töissä. Mulla on aamuvuoro ja tyypillisesti varhaisaamut on aika hiljaisia. Joskus kahdeksan jälkeen alkaa tulla teho-osastopotilaita kontrolleihin ja sitten 11:n jälkeen onkin täysi hulina, mutta ainakaan ekan puolituntisen (7:30-8:00) aikana ei yleensä tuu ketään. Paitsi että tänään tuli traumahälytyspotilas, mutta sekin on jo lausuttu (ei traumajälkiä). Ehtii siis kirjoittaa blogia.

Mulla oli lauantaina toivottavasti viimeinen tentti vähään aikaan. Lääkärinoikeudet saadakseen ulkomaalaisen pitää suorittaa yleisen kielikokeen lisäksi myös lääketieteellinen kielikoe ja mä sain yleisen turoilun ja huonon tuurin vuoksi ajan kokeeseen vasta nyt. Mähän sain oikeudet lähinnä mankumalla - pomo soitti byrokraatille ja sanoi, että jo nyt on kumma että tää ei saa tulla töihin, vaikka osaa kieltä ja on tehnyt kaiken mitä te ootte halunneet. Se byrokraatti kuitenkin halusi, että mä teen vielä kuitenkin joka tapauksessa sen virallisen kokeenkin, joten nyt mä sit kävin. Jälkeenpäin todeten siinä on varsin noloja virheitä, mutta mä osaan kieltä ja nolouksienkin kanssa läpi pitäisi päästä. Jossain vaiheessa pitää alkaa uskoa, että omat taidot riittää niihin kokeisiin, mitä eteen tulee, kunhan välttelee jotain ala-asteen maantiedon kokeita tai ranskankielisiä matikankokeita. Helkkari sentään, mä oon kohta melkein 40 v. Itseluottamusta pitäisi tässä vaiheessa jo jonkin verran olla.

Koe järjestettiin Freiburgissa, joka on 200 000 asukkaan kaupunki noin 200 km tästä lounaaseen. Muistan käyneeni Freiburgissa vuonna 1998, kun olin jonkinlainen au pair pienessä kaupungissa sen lähellä. Silloin olin niin ihastunut Freiburgiin, että päätin mennä sinne opiskelemaan. En sitten mennyt, kun heti kirjoitusten jälkeen en uskaltanut ja sitten olinkin jo pihkassa Handymaniin, joka oli Helsingissä. Mut Freiburg oli nytkin ihan valtavan kaunis. Josko sinne joskus menisi ilman kielikoetta. Se on niin lähellä Ranskaa, että joka paikassa näkyi ranskalaiskilpisiä autoja ja valtaosa kylteistä oli myös ranskaksi. Ja matkalla oli tosi hienoja siltoja! Sadan metrin korkeuserot ja huikeet näkymät.

Vaalit lähestyy. Viime viikolla tuli jo ilmoitus äänioikeudesta. Ehdokkaan etsiminen on taas hankalaa. Vaalikoneet haluaa mun äänestävän Kokoomusta, RKP:tä tai Piraattipuoluetta. Mä haluan äänestää Kokoomusta. Äänestäisin mielelläni vain puoluetta, mutta kun joku ehdokas pitää valita, valitsen todennäköisesti Juhana Vartiaisen. Mua miellyttää se, että esim. HS:n vaalikoneessa se ei ole vastannut moniin kohtiin "täysin eri" tai "täysin samaa mieltä". Tulee se fiilis, ettei se oo möyhöttäjä. Toisaalta pääosin se on mun kanssa samaa mieltä niistä asioista, jotka on mulle tärkeimpiä (paitsi siitä, että julkinen sektori on liian suuri, mutta siihenkin sillä on edes jokin perustelu). Mutta onko se demarien vakooja? Toisaalta - mitä se vakoilisi? Miksi mä suhtaudun tähän näin pohtivaisesti? Ei mun äänellä oo mitään väliä. Tarviiko oikeesti kaunista huhtikuista lauantaita tuhlata siihen, että ajaa Stuttgartin Ernst&Youngille äänestämään? Kehtaako olla äänestämättäkään?

Elämyskameli suosittelee
lisää potilaita CT:hen, ettei radiologin päätä ala särkeä!

Oma valinta

Suomen tämän hetken uutinen tuntuu olevan vaalien lisäksi se, että joku tyyppi sai isot ylinopeussakot ja oli siitä harmissaan. Se uutinen on esiintynyt mun fb-feedissä parina viime päivänä jotain seitsemän kertaa, koska yleensä joku mun kaveri on likettänyt jonkun oman kaverinsa kommenttia siihen ja fb haluaa kertoa sen mulle. Sitten tähän mielipiteen alle tulee toistasataa kommenttia, joissa on vuorotellen suuria sakkoja puolustavia ja vastustavia mielipiteitä, pian puhutaan siitä, että miksi vankeusrangaistuksetkin ei sit ole eripituisia eri ihmisille ja lopulta kiukutellaan ja mennään henkilökohtaisuuksiin. Yksi joka keskustelun peruspilareista on pistämätön "ylinopeuden ajaminen on oma valinta".

Mä ajoin tänään ekaa kertaa uudella autollani. Mun piti viedä sädeturvakurssin todistus lääkäriliittoon naapurikaupunkiin. Liiton talo on pienteollisuusalueella kaukana kaikesta ja sinne ei oikein pääse julkisilla, joten mä ajoin. Mä oon viimeksi ajanut Saksassa vuonna 1998 heti kortin saatuani, mutta Saksassa on kiva ajaa. Meidän naapurusto on vielä aika keskeneräinen, paljon työmaita. Olin tulossa kotiinpäin ja tuossa parinsadan metrin päässä täytyy katsoa aika tarkkaan miten ajaa, koska tie on keskeneräinen, siinä menee jalankulkijoita ja tien vierellä on erilaisia rakennustarvikekasoja. Yhtäkkiä rajoitus muuttuu 20:ksi, mutta koska keskityin liikennetilanteeseen, en huomannut rajoituksen muutosta. Ja siinä oli tietysti kamera, joka välähti. Mää oon rikollinen. Yhteiskunnan vihollinen. Pian poliisin tuttu. Terveisiä vankilasta! Olisinpa valinnut toisin - kaatanut ehkä pyöräilijän, mutta ei olisi salama välähtänyt.

Elämyskameli suosittelee

nuhteettomuus

Säteilyä

Mä osallistuin tänä viikonloppuna säteilysuojelukurssille, koska saksalainen lääkäriliitto ei usko Suomen sädeturvakoulutukseen. Ne antoi mulle erikoislääkärin oikeudet, mutta ei silti luota siihen, että mä tietäisin CT:stä tulevan enemmän säteilyä kuin tavallisesta röntgenkuvasta. Kurssi oli kyllä yllättävän hyvä, koska luennoitsijat olivat selvästi pitäneet luentoja jo pitkään, ymmärsivät yleisönsä ja selvästi pitivät asiastaan. Kun vielä lopputentti oli lähinnä muodollisuus (paikoitellen kinkkisiä monivalintatehtäviä, jotka sai kuitenkin tehdä yhdessä kaverin kanssa ja käyttää haluamiansa tietolähteitä), oli lopulta kokemus ihan mukava, vaikka siinä menikin koko viikonloppu. Ainakin mukavampi kuin suomalainen kammottava vastaava kurssi, jonka tentti oli painajaismainen. Söpöliinit saksalaiset.

Nyt täällä on oikeesti kevät. Tänään oli jo +17 astetta lämmintä! Toki se vielä viilenee, keskiviikoksi luvataan +11:tä, mutta kyllä on silti kevät. Joku käveli tänään ulkona sortseissa!

Handyman on käynyt reippaasti jo kolme viikkoa saksantunneillaan. Alkuviikon opettaja on reipas kuulemma klassisen saksanopettajatyyppinen täti-ihminen ja loppuviikosta tulee nuorempi, 40-50-vuotias yksinhuoltaja, jonka kanssa Handyman heittää EU-läbyskää puoliksi vitsiksi muille kurssilaisille, jotka ovat lähinnä Sveitsistä ja Yhdysvalloista kotoisin. Jatkuvasti on paljon läksyjä ja oppitunteja on siis 26 viikossa. Meininki on niinku saksantunnilla yläasteellakin.

Elämyskameli suosittelee

saksalainen säteilysuojelu

Handymanin hemmotteluhetkonen

Mä en suuremmin nauti kampaajalla käynnistä. Suomessa kävin lähikampaamossa, jonne sai aina ajan samalle päivälle ja jossa oli joka päivä eri virolainen tai venäläinen nainen leikkaamassa hiuksia. Yleensä siellä tehtiin musta viisivuotiaan pojan näköinen, mutta parin viikon päästä leikkauksesta hiukset oli sellaiset kuin mä halusin. Tärkeintä oli se, että kukaan kampaajista ei osannut rupattelumäärää suomea, jotta ei tarvinnut kuunnella niiden sukulaisten ongelmia ja että ei kestä kauaa. Leikkaus oli edullinenkin, noin 25 euroa. Handymanille sitävastoin parturissa käynti on hemmottelua. Helsingissä Handymanilla oli oma Sanna-parturi, jolle piti varata aika useita päiviä etukäteen ja jonka kanssa Handyman aina silmät säihkyen jutteli ja joka antoi päähierontaa ja maksoi 40 e.

Sama systeemi täälläkin. Mun piti mennä kampaajalle. Löysin keskustasta kampaamon, johon ei tarvittu ajanvarausta ja jossa leikkuu kuin leikkuu oli 12 e. Puolessa tunnissa ulkona. Handyman on oman päänsä kanssa tuskaillut, että kukaan ei voi olla yhtä hyvä kuin Sanna ja "miten niin mä en voi odottaa kesään, että kävisin parturissa". No viime viikolla se meni. Tukanleikkuu-experienceen oli osallistunut neljä eri parturityttöstä ja show'hun kuului pesu, leikkuu, leikkuun jälkeinen huuhtelu, kulmakarvojen nyppiminen, päähieronta ja muotoilu. Gentleman's day spa. 24 e. Kai muutenkin aina miesten hiustenhoito on vähintään tuplasti kalliimpaa kuin naisten?

Elämyskameli suosittelee

no nonsense -hiustenleikkuu

Mielipide

Mä ihailen sellaisia blogisteja kuten esim. Pumpumkatti, joka pystyy kirjoittamaan alle kolmen malmbergin pituisia blogitekstejä. Mäkin kokeilen!

Mä olin kamalan huono katsomaan TV:tä Suomessa ja vielä huonompi Saksassa. Tai siis kyllä mä katselin TV:tä, mutta en sillä lailla, että se olisi ollut päällä ja mä sattumalta olisin nähnyt jonkun random ohjelman. Katsoin kotimaisilta kanavilta vain niitä ohjelmia, jotka ennalta tiesin kiinnostaviksi (lähinnä lauantai-iltojen brittisarjat ja jotkin amerikkalaiset hömppäsaippuat, kuten Grayn anatomia) ja BBC Entertainmentilta QI:t ja Would I lie to yout. Luin kyllä silloin tällöin TV-aikatauluja, mutta lähinnä pysyäkseni selvillä siitä, mitä oli yleisessä keskustelussa odotettavissa. Mä en oo ikinä katsonut mitään kakkoselta tulevia teemailtoja enkä oma-aloitteisesti kotimaisia huumorisarjoja (kerran näin YouTubesta yhden Putous-sketsin). Euroviisuja mä oon katsonut vuonna 2007 kuuden minuutin ajan (Vilungin vaimon polttarit oli samana päivänä kuin Euroviisufinaali Suomessa ja käveltiin Senaatintorin ohitse juuri, kun näytöltä tuli Hanna Pakarisen laulu) ja vuonna 2013 toisen karsinnan (olin koulutuksessa Ruotsissa ja hotellihuoneen kämppäkaveri halusi katsoa viisuja). En voi siis väittää olevani Euroviisu-entusiasti. Ei kiinnosta.

Nyt kuitenkin täytyy Suomen tämänvuotisen viisuedustajan olla erityisen mieleenpainuva, koska mullakin on siitä mielipide. Mä en oo kuullut sitä laulua (enkä ko. yhtyeeltä mitään muutakaan musiikkia), mutta mua harmittaa, että mun Fb-feedi on täynnä kohkausta asiasta. Erityisesti mua ottaa päähän ne tyypit, jotka sanoo, että kyseessä on yhtye, jonka jäsenet nyt vaan "sattuvat olemaan" kehitysvammaisia. Mä oon tietysti sitä mieltä, että kehitysvammaisilla pitää olla samat oikeudet kuin muillakin ja tsemppaan näitä tyyppejä - jos musiikki on niiden juttu, mahtavaa, go for it. Mut se, että joku kehtaa todeta, että sillä ei oo väliä, että jäsenet on kehitysvammaisia, on toopea. Ihan jokaisesta punkbändistä ei ole tehty TV-ohjelmia ja dokumentteja. Ihan varmasti jossain keravalaisessa autotallissa Jukkis ja Pörde vetää punkkia ihan yhtä sydämellä kuin P. Kurikka kavereineen, mutta jos Jukkis ja Pörde ois päässeet Uuden musiikin kilpailuun, ois Twitter sitä mieltä, että ne on noloja ja #myötähäpeä ja siismitähelvettiämiksmuntelkkaristatuleetällaistahirveetäpaskaa. Mun mielestä on aivan selvä ja hyvä asia, että kehitysvammaisuus on tän nimipäiväbändin kantava voima. Se on aivan fine, joku catch pitää olla, mutta muiden ihmisten teeskentely, että sillä ei oo väliä, on tyhmää. Sillähän ne myy! Jukkiksen ja Pörden bändistä me ei tulla ikinä kuulemaan, koska niillä ei oo catchia. Naapuriautotallin Pera ja Makunen on ihan samanlaisia. Nimipäiväposselle kaikkee hyvää, toivottavasti pitävät hauskaa Wienissä ja saavat mahtavia kokemuksia. Samoin Jukkikselle ja Pördelle. Mua ei kiinnosta teidänkään musiikki. Mut ei se mitään, tärkeintä että teitä itseenne kiinnostaa.

Elämyskameli suosittelee
kaikki kukkivat kukkaset lähiöiden kosteusvaurioisissa bändikämpissä

PS Tää oli vika kerta, kun jaksan innostua Euroviisuista.
PPS Tää ny oli sitten kuitenkin ainakin puolen malmbergin mittainen. Mä en vaan osaa tiivistää.