Kelkasta pudonnut

Mä oon out. Mä en käytä Spotifyta. Kuuntelen musiikkia miltei taukoamatta, mutta aina joko radiosta tai puhelimesta mun itse ostamia kappaleita. Joskus 2009 mä käytin hetkuliinin ajan töihin kävellessäni Handymanin Spotify-tiliä, mutta siinähän kävi sit niin, että kun Handyman 10 min myöhemmin lähti töihin ja alkoi kuunnella musiikkiaan, niin multa meni tili alta. Palasin kuuntelemaan omia mjuusikkejani. Nyt kuitenkin sekä anoppi että jopa mun äiti ovat hiljalleen alkamassa käyttää Spotifyta ja tää aiheuttaa painetta. Ehkä minäkin vielä joskus. Voin sitten kuunnella sieltä Roy Orbisonia ja Pulpia. I drove all night on aika paljon parempi ilman Celine Dionia.

Mulla on siis elokuussa pari viikkoa lomaa ja se aiheuttaa jo nyt kovasti harmia. Mä en yhtään tiedä, mitä haluaisin lomallani tehdä paitsi en ehkä haluaisi olla kotona. Mun vanhemmat on ihan kivoja, mutta mä oon aikuinen ja haluisin ehkä tehdä joskus jotain ilman vanhempiani. Vähän niinku teini. Toisaalta ainakaan Suomessa ei elokuussa koulun alkamisen jälkeen oikein oo mitään tapahtumia. Keski-Eurooppa on tietysti auki elokuussa, mutta se ei nyt just kutsu. Muita vaihtoehtoja mä en edes keksi. Pitäiskö jättää lomailematta kokonaan?

Me käytiin tänään nuorimman kummipojan kaksivuotissynttäreillä. Kyseessä on kolmen siskon pikkuveli, ihastuttava autoista innostunut isäntämies, joka pulputti koko ajan omia kertomuksiaan ja oli innoissaan meidän viemästä Salama McQueen -legosesta. Sankari muuttaa syksyllä perheineen omaan asuntoon Kallioon, mikä on mun mielestä huippua! Sankarin vanhin isosisko, alkuperäinen Kummityttö (nythän mun kummilapsilaumaan kuuluu toinenkin tyttö, Lettipitkon yhdeksänkuinen sirkeäsilmäinen tytär) menee jo esikouluun. Huikeeta! Vanhin kummilapsi täyttää syksyllä jo 13 ja menee yläasteelle. Sekin on ihmeellistä, mä muistan vielä ihan selvästi kuinka se istui Handymanin sylissä ja Handymanin istuma-asentoa tukeva kämmen ylettyi helposti pojan kainalosta lanteille. Kuusi kummilasta, kaikki tosi rakkaita.

Elämyskameli suosittelee

Spotify. Tai mistä mä tiedän.

Raisan huoltopäällikkö

Raisa-doggi on meillä viimeistä iltaa. Tunnin päästä omistaja hakee sen takaisin kotiin. Mä en oo tehnyt mitään Raisan hyvinvoinnin eteen ajoittaista rapsuttelua lukuunottamatta. Sen sijaan Handyman on uurastanut väsymättä: aamuin illoin manööveerannut sen suuta auki tyroksiinitabletteja varten, maanitellut sitä syömään ja juomaan sekä kuljettanut sitä kävelylle aamuvarhaisna ja ajoittain iltamyöhään. Mun vanhemmat tulivat mökiltä sunnuntaina ja koirahöperö Isi on kyllä ottanut itselleen paljon kävelytysvastuuta - iäkäs koiraparka on käynyt ulkoilemassa vähintään viidesti päivässä sittemmin. Melkein kaiken muun ajan Raisa onkin nukkunut väsymystään pois. Mulle tulee vähän haikea olo. Raisa on nimittäin ihan ässä koira. Niin ystävällinen, iloinen ja rauhallinen! Melkein voisin koiran ottamista harkita, ellei olisi mun mielestä ilkeää eläimelle asuttaa eläintä kerrostalossa. Mutta melkein vain. Eiköhän ikävä pian hellitä.

Mulla on teoria, jonka mukaan valtaosa tuoreista vanhemmista tai ainakin äideistä muuttuu lasten myötä aiempaan luonteeseensa nähden joko rennommaksi tai kireämmäksi eikä etukäteen ole mahdollista arvata, kuinka kellekin tulee käymään. Vain harva pysyy samanlaisena, mutta näitä poikkeuksiakin on. Handyman on sen sijaan poikkeus säännön jälkimmäiseen osaan: mikäli Handymanista tulisi joskus jonkun isä, hän muuttuisi mahdottoman kireäksi ja huolestuneeksi. Tämän mä päättelen siitä, että aina kun meillä on eläimiä, Handyman on mahdottoman huolissaan kaikesta pienestä. Huoli on niin suuri, että kaikenmoinen ilo koirasta hautautuu sen alle. Nytkin Raisa sai lyhytaikaisen vatsapulman itselleen sopimattomasta ruoasta sekä pikkuriikkisen haavan kuonoonsa telmittyään koirapuistossa lajitovereidensa kanssa. Molemmat vaivat häiritsivät selvästi enemmän Handymania kuin Raisaa. Aika liikuttavaa.

Handyman sai ostaa hienon Lego-maailmanpyörän (http://shop.lego.com/en-US/Ferris-Wheel-10247) kiitokseksi Saksan muuttojen hoitamisesta. Handyman on kuitenkin kaino eikä kehtaa säilyttää maailmanpyörää appiukkonsa vaivana ja hupina täällä, joten se meni Handymanin viisivuotiaalle Lego-kaverille hoitoon siksi aikaa, kunnes sillä on oma paikka meidän omassa kodissa. Eilen käytiin se viemässä. Kaveri oli aika fiiliksissä. 

Mä saan pitää pari viikkoa lomaa elokuussa. Mä oon siihen ihan tyytyväinen - olen yleensä mielelläni töissä heinäkuun, kun on vähän erityinen meininki. Työkaverit ja potilaat ovat iloisia ja keskitytään olennaiseen. Muutenkin mä oon pitänyt tapana lomailla loppukesästä, mieluusti vasta elokuulla. Nyt kuitenkin eilen tajusin, mikä ongelma siinä on. Olen pitänyt valheellisesti aikaa ennen lomaa "alkukesänä". Kun loma on elokuussa, jää loppukesä tosi lyhyeksi, kun syyskuussa onkin yhtäkkiä jo takkisää. Viime vuonna loma alkoi jo heinäkuun loppupuolella ja silloin kesää riitti myös loman jälkeen. Täytyy ehkä ensi vuonnakin suunnitella niin.

Elämyskameli suosittelee

alkukesä, keskikesä ja loppukesä

Oma nilkka

Viime viikolla oli töissä keskustelua siitä, kuinka kukin selviää päivystyksestä. Nuorin keskustelijoista oli vastikään täyttänyt 30 ja totesi, että kyllä sen huomaa, kun ei enää yksi päivä riitä selviämiseen. Muut nyökyttelivät. Mä tietysti pääsin rehvastelemaan sillä, että 10 vuotta sitten piti nukkua kahdesti kellon ympäri päivystyksen jälkeen, mutta nykyisin se on 2-3 tunnin päiväunet ja hyvät seuraavan yön unet ja done. Heti se pääsi aivosto näyttämään. Nukuin perjantaipäivystyksessä itse asiassa oikeinkin hyvin, kolmesta puoli kymmeneen. Iltapäivällä nukuin tunnin ja seuraavan yön unet jatkuivat iltapäivään. Viime yönä heräsin aamuyöstä, kun Handyman vei peiton ja potkaisi kipeästi sääreen enkä sittemmin enää nukkunut, mutta nyt taas väsyttää kuin Raisa-koiraa. Oikein jännittää, ehtiikö tästä väsymyksestä toipua ennen seuraavaa päivystysvuoroa ensi perjantaina.

Raisa tuli meille hoitoon! Raisa-koiran lauma lähti Kroatiaan eikä Raisa päässyt mukaan, joten se on meillä. Kummallinen koira - ei kuulemma vieraisilla oikein ikinä syö (syö sitten kotona) ja juokin lähinnä lätäköistä. Ja nyt on sitten luvattu poutaa, voi tätä murhetta. Raisa on varttuneempi rouvasdoggi, joka viettää aikansa nukkuen ja päämäärättömästi asunnossa haahuillen. Välillä se tulee hakemaan vähän rapsutuksia. Mä tietysti vähän pelkään sitä, mutta se on saanut multa jo pisteitä, koska ei haise kovinkaan pahalta.

Aina kun on vaalit, mä joudun vaalihurmokseen. Tänä vuonna eduskuntavaalit oli erityisen hyvät, koska niin ennakko- kuin lopullisetkin asetelmat olivat herkulliset ja hallitusneuvotteluistakin raportoitiin riittävästi. Ihan ei kesäkuun puolivälissä ehtinyt haikeus tulla, kun jo alkoi mahdollisuus seurata Kreikan menoa ympäri vuorokauden. Mä oon selannut yötä myöten kaikkia mahdollisia lehtiä niillä kielillä, joita mä osaan lukea. Kulutan kyltymättömästi lukuisia kolumneja, artikkeleita ja analyysejä, seuraan Tsipraksen Twitter-feediä ja perusihmisten blogeja. Kohta tää menee siihen, että alan haalia eurosta kertovia Kindle-kirjoja. Ollapa aikaa!

Elämyskameli suosittelee

Raisa-doggi

Pamu

Mä muutin Suomeen ja välittömästi unohdin pitäväni blogia. Viime viikonloppuna innokas lukija jo kohteliaasti kysyi, että joko pian saisi jotain päivitystä kun uutisia kaivataan. Ja sit mä unohdin taas. Nyt, kun ikkunan takana päivystävä käki herätti lauantaiaamuna työpäiväherätysaikaan, mä muistin.

Eli siis nyt mä oon virallisesti paluumuuttaja eli pamu. Kelakin on sanonut että ookoo sä saat asua täällä ja kuulua Suomen sosiaaliturvaan. Sosiaaliturvallinen olo. Olen ollut töissä kymmenen päivää ja se on ihan loistavaa. Tällä viikolla jo alkoi lausuminen luistaa, nyt muistan jo kaikki elimet, jotka vatsassa on ja hiljalleen alkaa palautua niiden eri tauditkin. Päivittäin mä vielä kyselen, että pitikös tässä taudissa luetella jotain erityistä (esim. munuaissyövässä pitää selvittää urologille, montako munuaisvaltimoa potilaalla on ja missä ne kulkevat, tavallisesti tällaista ei lausuntoihin luetella). Ultraäänianturikin on jo käväissyt kädessä ja jotain sillä on löytynytkin. Vatsataidot ovat vain uinumassa, eivät kokonaan kadonneet. Ja mikä parasta - työ on mielenkiintoista ja mielekästä, työkaverit huippuja ja ihan joka päivä olen päässyt syömään Raviolin hyvänmakuisen, monipuolisen ja terveellisen lounaan (tai no eilen oli Pedron makkarakastiketta ja se on vähän tylsän makuista, mutta salaatti oli hyvää)!

Pikkusisko ja Sveitsiläinen suklaaherkku ovat aloittaneet omakotitaloprojektin ja siihen liittyen heidän piti muuttaa väliaikaiskaksioon ykköskehän varteen. Musta ei ole hyötyä edes omassa muutossani, joten en lähtenyt olematonta apuani tarjoamaan vaan menin Pumpumkatin kanssa Stadikalle. Pumppis sairastui helatorstain aikaan aivokalvontulehdukseen ja on vielä toipilasvaiheessa, vaikkei itse sitä haluaisikaan uskoa, joten kevyt vesijuoksu on hyvää kuntoutusta ennen kaikkea henkisesti. Sitä kun jaksaa ihan samalla intensiteetillä kuin aiemmin toisin kuin leuanvetoa tai askelkyykkyjä. Mun Stadikka-kautta värittää tänä vuonna draamaattinen muutos: perinteinen 90-luvulla hankittu punainen ulkouintilierihattu on muuttokuormassa, joten polskin nyt uudessa mustassa merkkituotelippalakissa. Älkää kuitenkaan peljätkö lähestyä altaassa, ystävät - minä se olen.

Unelmakämppään etsitään uusia vuokralaisia, koska entiset irtisanoivat sopimuksensa ja me päädytäänkin muuttamaan syksyllä vuokralle. Tänään on näyttö. Sitä ennen pitää pukeutua, joten morjens. Yritän muistaa päivittää seuraavan kerran nopeammin.

Elämyskameli suosittelee

uudella hatulla hulluttelu

Viimeinen

Viimeinen saksalainen työvuoro on käynnissä. 54 minuuttia takana, 23 h 6 min edessä. Jos Suomessa Lääkäriliitto on vahva ja taitava, on Saksassa selvästikin hoitoalan liitto junaillut asiansa lääkäreitä paremmin: mun lauantaipäivystys on 24 h yhdeksästä yhdeksään, kun mun hoitajakaverin vuoro on kymmenestä puoli kahdeksaan. Siinä ei oo mitään järkeä, mutta niin se ny on.

Pakkaaminen on sujunut hyvin aikataulun mukaan. Tänään Handyman pakkaa viimeiset bastardot laatikoihin, poistaa lamput katosta ja muovittaa pöydän ja sohvan. Handyman on jo koulutuksensakin puolesta pakkaamisen ammattilainen, joten kaikki mahdollinen, mikä ei mahdu muuttolaatikkoon (esim. Lundia-osat, TV-taso, harjanvarret ja parvekemööpelit) on muovitettu kiristysmuovilla sopivan kokoisiksi paketeiksi ja varjeltu pahvisilla kulmasuojilla, jotta käsittelyssä ja kuljetuksessa ei tule ikäviä kuhmuja. Lisäksi muuttolaatikot on merkitty kirjain- ja numerotunnistein (K eli kiireellinen tai L eli langsam sekä juokseva numerointi) ja sisältö on kirjattu Google Docsiin. Patjalle on hankittu erityinen patjansuojauspussi. Mä luulen ettei edes Aune ja Kalevi Niemellä ollut näin taitavia järjestelyjä, kun he vuonna 1984 muuttivat Vantaan Hiekkaharjussa sijaitsevaan uuteen omakotitaloon, johon oli varta vasten rakennettu iso 40 neliön autotalli ja varastotilat muuttoliiketoimintaa varten.

Tuntuu ihan absurdilta, että ylihuomenna tähän aikaan mä oon jo käynyt Meilahden Raviolissa lounaalla (oon tässä kirjoituksen lomassa tehnyt vähän töitäkin ja nyt kello ei ole enää 9:54 vaan 10:54) ja todennäköisesti istun työpaikan kahvihuoneessa mukavalla sohvalla teekuppi kädessä. Tänne muutettaessa mulla oli kuitenkin kolme viikkoa lomaa, jolloin työasiat oli jääneet vähän taka-alalle koko muuttoruljanssin takia, mutta nyt kun Handyman hoitaa muuton ihan kokonaan itse, mä aloitan töissä heti maanantaiaamuna. Lennän Suomeen siis huomenna sunnuntaina illalla, olen aikataulun mukaisesti perillä klo 00:20 ja menen 7:30 töihin. Toisaalta eka päivä menee kuitenkin harakoille, kun ei oo tunnuksia tms, samalla voi olla väsynyt.

Mä oon tässä tällä viikolla hieman yrittänyt uppoutua taas vatsa-asioihin täältä neuroradiologian uumenista ja kivasti näyttää palautuvan. Edelleen muistan, missä mikäkin elin vatsassa on ja mihin suuntaan paksusuoli kiertää. Suurimmat ongelmat tulevat varmaankin tietotekniikasta - paitsi että täällä on eri ohjelmat, on koko ohjelman käyttö ihan nurinkurista. Kuvia katsellaan aina kahdelta monitorilta ja niiden lisäksi on kolmas apumonitori vasemmalla. Kahdesta päämonitorista Suomessa katsotaan uutta, lausuttavaa kuvaa vasemmalta ja vertailukuvaa oikealta, mutta täällä päinvastoin. Alkuun mun oli ihan mahdotonta tajuta sitä, mutta nyt kun olen oppinut, niin meneekö taas pari kuukautta, että totun tekemään asiat oikein päin? Ja tätä ei auta se, että mun on vaikeaa muutenkin osata oikeaa ja vasenta puhumattakaan siitä, että radiologiassa oikea ja vasen ovat eri päin kuin maailmassa.

Nonni katos ku tekee bloggaamisen välillä töitä, niin aika kuluu! Nyt kello on jo 14:02, hupsista vaan ja viisi tuntia jo päivystetty. Ihan sellainen fiilis, että kohta tää vuoro onkin jo loppu, vaikka noin matemaattisesti pohdittuna on vielä 19 tuntia jäljellä. Jos on saman verran hurlumheitä kuin parin viime tunnin aikana, menee 19 tuntia yhdessä hujauksessa!

Elämyskameli suosittelee
puuduttava kellonaikojen raportointi

Helluntai

Saksassa helluntai on kova juttu. Sunnuntain lisäksi myös maanantai on pyhäpäivä ja helluntaista alkaa koululaisten kahden viikon helluntailoma. Kun ihmettelin tätä, kuulin että helluntai on protestanttien suurin kirkkopyhä. Aha. Mä muistan helluntaista vain sen, että sitä vietetään siksi, että pyhä henki laskeutui jonkun päähän jossain vuorella pulun muodossa. On siinä tietty jo ihan tarpeeksi. Saksassa (ainakin täällä etelässä) myös ensi viikon torstai (siis tänä vuonna 4.6.) on vapaapäivä, joka on erityisesti katolisille tärkeä kirkkopyhä. Mun piti ihan googlata että mistä on kyse ja silloin juhlivat Jeesuksen ruumista. Mä juhlin kuitenkin mieluummin 4. kesäkuuta mun vanhempien 38-vuotishääpäivää, tutun mahdottoman aurinkoisen tytön kaksivuotispäivää ja vaikka Puolustusvoimain lippujuhlaa kuin jonkun ruumista. Mut mä oonkin silloin jo Suomessa. Pääsee töihin eikä siellä tartte miettiä kenenkään ruumista (joojoo mä oon lääkäri, mutta en silti mieti kenenkään ruumista).

Mä oon kyllä nytkin töissä. Päivystys näet. Saa saksalaiset ottaa helluntaistaan kaiken irti. Tää on mun toinen ja toiseksi viimeinen saksalainen päivystys (viime perjantain päivystys meni ohi kun viirus oli sairastuttanut mun äänihuulet ja työkaverin sanoin radiologi tarvitsee työssään silmät, äänen ja yhden käden - kaikki muu on ylimääräistä). Tää viikonloppupäivystys vasta onkin vinkeää! Tänään on kuulemma harvinaisen rauhallista, mutta silti - kun tarvitaan magneettitutkimusta, ei mun kanssa oleva röntgenhoitaja voi tehdä sitä vaan mun pitää soitella kotona vapaalla oleville hoitajille ja kysellä, että josko joku ehtisi kuvaamaan tän tutkimuksen, jonka vois hyvin tehdä huomenna, jos tämän (aikuisen) potilaan isä ei olisi lääkäri.

Me käytiin siis pikavisiitillä Suomessa viikko sitten. Handyman luopui roolistaan taloyhtiön hallituksessa ja mä näin kavereita. Mä kävin myös kahdessa työhaastattelussa. Tai no ei niitä voi ehkä kutsua työhaastatteluiksi, koska oikeassa työhaastattelussa on kai mahdollista myös olla saamatta työpaikkaa. Päätyöpaikassa multa kysyttiin lähinnä, että koska mä haluan pitää lomaa (elokuussa pari viikkoa, lokakuussa pari viikkoa) ja sivutyöpaikassa, että osaanko mä mammografiaa (en). Sovin päätyöpomon kanssa, että perehdyn uroradiologiaan. Mä oon siitä ihan innoissani! Pääsen tekemään pyelostomioita ja oppimaan eturauhasmagneetteja. On siinä näiden lisäksi tietty paljon muutakin, mutta ennen kaikkea kyseessä on optimaalinen sekoitus toimenpidepuuhastelua ja päätetyötä. Ja siihen saa mukaan myös muita vatsa-asioita, jotka mua myös kovasti kiinnostaa. Mikä parasta, mun työssä on huippuluokan pomo ja ihan ässät työkaverit. Ja erotuksena Saksaan joka päivä saa käydä työajalla syömässä!

Elämyskameli suosittelee
ihan vaan yksipäiväinen helluntai, jolloin vielä kaupat on saaneet poikkeusluvan pysyä auki, että pyhän hengen pulusta huolimatta saa ostaa jokapäiväistä quinoaa

Tuoksuvat auttajat

Ennen kuin mä aloin lomailla Saksassa luulin, että saksalaisuuden ja homeopatian yhteys oli urbaani legenda. Sit mä huomasin, että apteekeissa oli homeopatiahyllyjä. Seuraavaksi mä huomasin, että Suomessakin (ainakin Ympyrätalon apteekissa) on homeopatiaosasto. Toisaalta Helsingissä mun saksanopettaja kertoi hoitaneensa virtsatieinfektiotaan kaksi viikkoa homeopatialla, koska on saksalainen. Suorastaan vähän jännitti tulla töihin saksalaiseen sairaalaan. Yllättäen ainoa kosketus homeopatiaan pitkään aikaan oli maininta mun sairauskassan brosyyrissä, jossa todettiin, että vuodessa jäsenille korvataan homeopaattisia valmisteita enintään 100 euron arvosta. Homeopatia ei kuitenkaan töissä ole tullut vastaan eikä kukaan lääkäri siitä puhu. Nyt kuitenkin työsähköpostiin tuli kutsu yliopiston homeopatian osaston järjestämään kaksipäiväiseen seminaariin "Duftende Helfer" (tuoksuvat auttajat), jossa käydään läpi eteeristen öljyjen koostumusta, vaikutusta ja käyttöä ja jonne pitää ottaa mukaan muistiinpanovälineet ja käsipyyhe. En aio mennä, vaikka hinta oli varsin kohtuullinen (50 e).

Hyvä että ehdin leuhkia taas hellesäällä, johan viime yönä oli komea rajuilma ja nyt on taas kylmempi. Huomiselle luvataan 11 astetta lämmintä! Onneksi meillä on alkuviikosta pieni lomanen ja päästään Suomeen lämmittelemään. Tää säätilan muutos tekee hallaa mun vaatesuunnitelmalle, kun alkuviikosta piti jo yli 30 asteen lämmössä siirtyä sandaaleihin enkä mä kuitenkaan oo niin sissi että jatkaisin sitä 20 astetta kylmemmässä. Säätilan mukaan pukeutuminen on hirmu työlästä!

Elämyskameli suosittelee

big pharma

Oman elämäni Päivi Räsänen

Kun joku (joskus Päivi Räsänen, yleensä joku muu) on antanut kohua herättäneen lausunnon, kuuluu asiaan pari päivää myöhemmin uutisoida, kuinka kyseinen ihminen on saanut lausunnostaan paljon palautetta, josta valtaosa myönteistä. Tää hämmästyttää mua aina kovati. Nää kommentoineet ihmiset on niitä, jotka osaa heti ottaa piknikviltin esille, kun on lämmin päivä. Mun (niin proverbiaalinen kuin konkreettinenkin) piknikviltti on yleensä hukassa. Paitsi että nyt mä oon palannut julkisuuteen kertomaan, että oon saanut huikeasti positiivista palautetta kerrottuani, että me palataan Suomeen. Siitä tuli tosi hyvä mieli, kiitos kaikille!

Eilinen päivystys oli ikävämpi kuin olin etukäteen arvannutkaan. Päivystysvapaa oli kyllä just niin kivaa kuin muistelinkin. En haluaisi leuhkia (tai no haluan), mutta täällä on nyt joku helleaalto ja niinpä päivystysvapaalla on ollut 30 astetta lämmintä. Tietty tähän pitää jonkun todeta, että sehän on kamalan tukalaa, mutta, noh, on voinut olla sortseilla ulkona. Kyllä silläkin joku arvo on.

Kevät/alkukesä on mun suosikkivuodenaika. On niin vihreää ja montaa eri vihreää! Mä jotenkin aina unohdan sen ja päädyn tohkeisiin. Lintujen liverrys, valo ja vihreä saa mut erityisen hyvälle tuulelle, kuten varmaan monet muutkin. Auringonpaistettakaan mä en oikeastaan tarvitse, sateellakin on kesällä valoisaa. Mä oon mielestäni ja varmaan objektiivisestikin muutenkin aika optimistinen ja hyväntuulinen ihminen, kesällä tää vielä korostuu. Tänkin mä unohdan talvisin, mutta on toisaalta kiva aina huomata hyvä mieli alkukesästä ja ilahtua.

Elämyskameli suosittelee

alkukesä

Yöllä

Mulla on tänään eka päivystys. Eka oli ihan tavallinen iltavuoro puoli kymmeneen saakka ja nyt mä sitten ihan vain jäin tänne töihin odottamaan, että mun hakulaite (sellainen 80-luvun piippaava kapine, jollainen oli käytössä Malmin sairaalassa 2004, mutta ei enää 2005) soi. Se on jo kaksi kertaa soinut ja molemmilla kerroilla kyse on ollut ulkopuolisen sairaalan konsultaatioista. Niiden suhteen tilanne on samanlainen kuin Suomessakin, niissä ei oo ikinä mitään akuuttia. Sinänsä rauhallista siis.

Täällä päivystäminen on todella paljon pelottavampaa kuin Suomessa. Kun mä aloitin Suomessa päivystämisen, mua jännitti hirveästi se, että osaanko mä radiologiaa tarpeeksi hyvin. Nyt mä en osaa enää stressata siitä, kun ei tässä ny voi mitenkään ihan katastrofaalisesti kuvien suhteen epäonnistua. Sen sijaan pelottaa huikeesti se, että täällä mun pitää osata tehdä kaikki ne jutut, mitä röntgenhoitajat normaalisti tekee. Täällä on mun lisäksi yksi röntgenhoitaja, mutta se meni nukkumaan puoli kymmeneltä ja mä saan soittaa sille vain, jos tänne paikan päälle tulee potilas ja silloinkin mieluusti vain, jos sille pitää antaa varjoainetta (aivoinfarktiepäily). Mulle soitellaan siis ympäröivistä sairaaloista ja mun pitää osata se potilasinfrastruktuuri (=potilaan luominen järjestelmään ja kuvien kirjaaminen), jonka aina muuten tekee röntgenhoitaja. Suomessa mä en oo tehnyt niitä hommia ikinä enkä täälläkään klo 7:30-21:30 välisenä aikana. Täällä vallitsee sellainen omituinen käsitys, että röntgenlääkärin pitää osata tehdä kaikki mitä röntgenhoitajakin osaa. Toisin sanoen röntgenhoitajan ammattitaitoa ei pidetä juuri minkään arvoisena. Ottaen huomioon, että kyseessä on kolmen (Saksa) / 3,5 (Suomi) vuoden koulutus, on mun mielestä aika törkeetä todeta, että mä pystyn täysin erilaisella koulutuksella ihan samaan. Mun nyt ei sentään tarvitse osata mitään rannekuvaa ottaa (yleisradiologien pitää), mutta teoriassa voisin joutua magneettilaitetta käyttämään ilman minkäänlaista aiempaa kokemusta. Tai no oon mä Suomessa nuokkunut monta kertaa mri-laitteen vieressä tuijottaen lasittunein silmin sydänkäyrää. Mut en mä oikeasti silti saisi potilaasta irti yhtään ainoaa magneettikuvaa.

Samalla kun tää on mun ensimmäinen Saksan päivystys, on se myös mun neljänneksi viimeinen Saksan päivystys. Mä oon päättänyt muuttaa takaisin Suomeen työtyytymättömyyden vuoksi. Munaus on täysin ja yksinomaan mun, Handyman ois jäänyt ihan mielellään tänne. Handyman tulee kyllä siis mukaan eikä meillä oo mitenkään bänks menny. Ja siis älkää toki ymmärtäkö väärin - mä oon myös tosi pahoillani, että mun suosikkimaa ja upea Tübingen pitää jättää taakse, mutta tää työ ei nyt vaan skulaa. Totta kai ennen kaikkea taloudellisista syistä ketuttaa luikkia häntä koipien välissä takaisin Helsinkiin (tai totta puhuen kesäksi vieläpä Vantaalle), mutta toisaalta jos en ois lähtenyt tänne alkuunkaan, harmittaisi vielä enemmän. Ja helpottaa se, että mulla ei oo kuitenkaan minkäänlaisia työllistymisvaikeuksia Suomessakaan (lähetin entiselle pomolle sähköpostia ja hänen ainoa kommenttinsa oli, että millä lennolla mä oon tulossa takaisin). Aika nopeasti tässä nyt lähdetään, tavoitteena olisi aloittaa työ Meilahdessa kesäkuun ekalla viikolla. Mut siihen mennessä pitää siis tehdä vielä neljä saksalaista päivystystä. Onneksi ekaa on takana jo 1,5 tuntia ja edessä enää 8,5 tuntia.

Tosiaan Handymania kuritetaan. Eka se viedään ihanasta Saksasta Suomeen ja sit vielä asutetaan anoppilaan kesäksi. Kaiken kukkuraksi päätettiin (tässä päätöksessä oli Handymankin vähän mukana) vielä mennä juhannukseksi maalle. Siis vielä enemmän maalle kuin Vantaalle, nimittäin mun mökille Etelä-Savoon. Mä kun en ole mökkiäni vielä nähnyt, niin pitää kuulemma mennä (sanovat siis vanhemmat, ei Handyman). Mä en yleensä ole sitten vuoden 2001 maaseutujuhannuksia harrastanut, mutta kyllähän nyt viitisentoista vuoden välein pitää kokeilla kaikkia erikoisuuksia niinku esim. jääkiekon maailmanmestaruuden voittamista. Niinpä mä annan Handymanin pakata mut juhannusaattoaamuna nukkuvana (vaikka Saksan päivystykset jää taakse, vain nynny jättää päivystämättä juhannustorstaina!) autoon ja sit mennään Keski-Suomen ja Etelä-Savon rajalle. Ja siellä sit vietetään juhannusta mun vanhempien kanssa, koska niistä ei nyt vaan saa tarpeekseen sillä, että asuu niiden kanssa. Loppujuhannuksesta saattaa Pikkusiskokin tulla paikalle Sveitsiläisen suklaaherkun kanssa. Ja siellä on järvi, jossa voisi vesijuosta, jos ei oltaisi Suomessa juhannuksena. Ja on siellä vesivessa ja suihkukin, ettei tarvii ihan eläimenä elellä. Sitä paitsi heti juhannuksen jälkeen jo maanantaina pääsee takas töihin.

Elämyskameli suosittelee
unelmien toteuttaminen, vaikkei ne ny aina ihan sit putkeen meniskään

Maaginen vappuyö

Tällä hetkellä Suomessa ilakoidaan. Tai kohta ehkä jo nukutaan ilakoinnin päätteeksi. Kello on Saksassa 1.36, eletään vapunpäivää ja mä käyn pian nukkumaan. Mulla oli tänään (eilen) iltavuoro, joka teoriassa päättyy klo 21.30, mutta käytännössä tällä kertaa meni melkein yhteentoista. Handyman hakee mut yleensä töistä iltavuoron jälkeen, mutta tänään mun piti tulla bussilla, kun HM on 40-vuotisjuhlissa 80 km:n päässä. Olin kotona vasta puoli kahdentoista aikaan. Ihan heti ei kiireisen työvuoron jälkeen voi kuitenkaan nukkua, joten katselin muutaman Housen. Kun nyt Googlen vakoiluapista näen, että HM on edelleen juhlissa eikä vielä matkalla, mun täytyy ehkä mennä nukkumaan.

Saksalainen Vappu kiinnostaa. Selvästi jotain oli yöllä tapahtumassa, kun normaalisti unelias bussivuoro oli melkein täynnä. Keskustassa ei kuitenkaan ollut minkäänlaista karnevaalitunnelmaa, toki enemmän ihmisiä kuin luulisi siihen aikaan päivästä. Töihin ei tullut yhtään kohellusvammaa. Työkaverin mukaan sählinki alkaa vasta huomenna. Melkein pelottaa. Onneksi flunssainen Långstrump tulee pitämään meistä huolta.

Viime viikonloppuna ulkoilutettiin Pumpumkattia mm. Baden-Badenissa. Baadattiin ja katseltiin komeita maisemia vuorelta. Mua viehättivät erityisesti riippuliitäjät, jotka sopivien tuuliolojen vallitessa hyppäsivär vuorenrinteeltä liitämään. Se oli hienoa! Ajettiin sieltä takaisin pikkuteitä pitkin ja löydettiin ehkä vielä kauniimmat vuoristomaisemat. Saksa on kyllä kaunis. Enkä säteilysuojelun ammattihenkilönä yhtään edes pelännyt, vaikka vietettiin koko päivä Schwarzwaldissa, Saksan Kymenlaaksossa (maaperässä paljon uraania, joten ilmassa paljon radonia uraanin hajoamistuotteena). Toisaalta - nyt kun se huisin todennäköinen rintasyöpä tai muu syöpä tulee (toivottavasti vasta) monien vuosien päästä, voin syyttää Schwarzwaldia. Ja oon mä Kotkassakin käynyt ja Haminassa. Uraanisyöpä.

Nyt se on jo 1.46. Kyä mää ny meen nukkumaan. Hauskaa toukokuuta!

Elämyskameli suosittelee

kauniit maisemat

Hesarin kumartelu

Viime viikonloppuna meillä oli vieraana reipas nelivuotias äitinsä kanssa. Handyman pääsi Legolandiin ja me molemmat opittiin paljon Ninjago-tuoteperheestä. Pelokkaille katsojille en suosittele Ninjago-TV-ohjelmaa, sillä se oli tosi jännä, mutta kun viimein myös Kai löysi potentiaalinsa ja yllätysnimi paljastui vihreäksi ninjaksi, niin kyllä me hurrattiin. Tunnen itseni nyt poikkeuksellisen sivistyneeksi.

Vaalitulos aiheutti täällä lähinnä tyyneyttä. Olin tiiviisti sosiaalisen median äärellä koko vaali-illan, koska YLEn nettilähetys oli ihan susi ja halusin tietää, mitä tapahtuu. Ajattelin, että muut suhtautuvat samanlaisella tyyneydellä tulokseen, koska Fb oli yllättävän hiljaa ja Twitterin valtasi kuvakavalkadi Tuomas Enbusken valvojaiskierroksesta. Pääsin yllättymään, kun neljän vuoden takaa tuttu nillitys alkoi alkuviikosta ja nythän on sitten edelleen internet täynnä surua ja valitusta joka suunnalta. Helsingin sanomien suhteen olen iloinen siitä, että keskustelupalstalla olen nähnyt viikon aikana narinaa niin Hesarin SDP:lle, kokoomukselle, vasemmistolle, RKP:lle kuin vihreillekin kumartavasta linjasta. Hesari tekee jotain oikein, kun kaikki valittavat. Tai no taitaa olla selvää, että HS ei ole perussuomalaisten tai keskustan asialla, mutta kun yli puolet eduskuntapuolueista ovat listalla, on HS aiempaa tasapuolisempi.

Tänä viikonloppuna meillä on sankaritason vieraita, kun tänään syntymäpäiväänsä viettävä Pumpumkatti pakkasi loppuviikosta pehmolelunsa ja ylihuomenna syntymäpäiväänsä juhlivan siippansa ja nukkuu nyt meidän sohvalla. Eilen koettu Mercedes Benz -museo oli yllättävän mielenkiintoinen ja Handyman löysi läheisestä outletistä kahdet kengät ja paidan, mutta ei reissun kohteena ollutta uutta takkia. Tänään päästään Baden-Badeniin kylpemään. Muu ohjelma on toki täysin sankarin käsissä.

Nyt täytyy lopettaa kirjoitus, naputus haittaa nukkuvaa Handymania (nyt klo 7:19) enemmän kuin kukon kiekuminen. Ja se on jo jotain.

Elämyskameli suosittelee

Stuttgartin Mercedes Benz -museo

Viikonloppupuuhat

Tänä viikonloppuna ei tullut kukaan kylään, mikä näin jälkeenpäin ajatellen olikin hyvä, sillä vaikka sää onkin nyt ihan ässä, mä oon toipumassa vatsataudista eikä silloin oo kiva viihdyttää ja vieraiden viihtyminenkin voisi olla niin ja näin. Niinpä on vietetty viikonloppua ihan perinteisin menoin. Eilen käytiin äänestämässä Stuttgartissa. Mä oon äänestänyt jo aika monta kertaa mutta ikinä aiemmin ei vaalivirkailijat oo olleet yhtä yrmyjä kuin Stuttgartissa. Ei tervehdystä, ei yhtään hymyä. Jestas sentään. Luulisi, että kunniakonsulaatin virkamiehen työ on tavallisesti siinä määrin rauhallista, että olisi aikaa kerätä voimia kerran vuodessa tapahtuvaan lauantaivuoroon. Ennakkoäänestystyyliin laput piti tietysti laittaa useampaan kirjekuoreen, joita kuului nuolla antaumuksellisesti kiinni, koska valtiolla ei ole varaa tarrasuljettaviin kirjekuoriin. Handyman pohti, että miksi myös täällä oli uurnan päällä lehti, jota virkailija teatraalisesti siirsi aukon päältä pois, kun kuoren sai laittaa uurnaan. Vaalisalaisuuden kanssa sillä ei voi olla mitään tekemistä, sillä äänihän on suljetussa kirjekuoressa toisen suljetun kirjekuoren sisällä. Ehkä virkailijasedällä oli vain kehittynyt draaman taju.

Tälle päivälle ei ole mitään suunnitelmia. Ajattelin tuossa, että kävisimme Bad Wildbadin kylpylässä, sillä se sijaitsee Baden-Badenia lähempänä, on paperilla hienompi kuin Baden-Badenin kylpylä ja naapurit ovat sitä kovasti suositelleet. Josko olisi niin hieno, että veisimmekin tulevaisuuden kylpylävieraat sinne emmekä B-B:iin! Katselin sitä netistä ja hyvältä näytti. Aloin lukea mainostekstiä: alakerran altaissa saat valita, pidätkö uimapukua vai et, ulkoaltaassa uimavaatteet tulee ablegen. Sanakirja auki, riisua. Just. Mieleen tulee se kerta, kun menin Handymanin kanssa Baden-Badenin roomalais-iiriläiseen kylpylään, jossa ollaan aina nakuna ja jossa ei mun lisäksi ollut yhtään naista, mutta joukottain japanilaisia bisnesmiehiä. Mä en oo kaino, mutta en aio kylpeä Pumpumkatin puolison kanssa nakkena. Keksitään jotain muuta tekemistä.

Elämyskameli suosittelee

uimapuku

Juhannuskelit

Aamulehdessä hilluttiin alkuviikosta sillä tiedolla, että tänä viikonloppuna on Tampereella juhannuskeli eli +13 astetta (sama lämpötila kuin viime juhannuksena). Täällä on sellainen sää, että suomalaiset olisivat tohkeissaan, jos juhannuksena olisi tällaista - aurinko paistaa ja on 23 astetta lämmintä. Vähänpä se mua piristää, oon kotona villasukat jalassa norotaudissa. Handymankin on paitsi kielikoulussa, myös mykkäkoulussa (ah, avioliitto). Huonosti menee, kun ainoa piristävä asia on äänestys. Enkä mä oo ees varma ehdokkaastani enää. Mä meen sinne koppiin ja äänestän todennäköisesti jotain väärää tyyppiä kuitenkin, jota kadun sit loppukuusta. Tulisipa listavaali.

Pääsiäisenä anoppi ja kaveri oli täällä. Käytiin Baden-Badenissa kylpemässä ja läheisessä linnassa ja muut ajoivat Ranskan rajalle purskuttelemaan viinejä (mulla oli silloin tän taudin eka, lievempi aalto). Saatiin naapurilta hyviä ravintolasuosituksia ja yhtä käytiin katsomassakin. Oli oikein kiva perussaksalainen viinitupa. Syötiin pääsiäispäivällinen, lampaanpotkaa punaviinikastikkeessa. Oho. Tällä menolla tästä tulee ruokablogi.

Noro aiheuttaa tuttujen vaivojen lisäksi lyhytsanaisuutta. Aivot ei jaksa pidempää. Schönen Tag noch!

Elämyskameli suosittelee

juhannus

Saksalainen syntymäpäivä

Mulla oli eilen syntymäpäivä! Vuoden paras päivä. Meillä on töissä seinällä synttärikalenteri, jossa lukee kaikkien syntymäpäivät, joten kaikki tiesivät, että mulla oli tällainen erityispäivä. Se tuntuikin olevan iso juttu saksalaisille. Siis don't get me wrong - mä oon itekin aina ihan tohkeissani syntymäpäivästäni ja olen tietysti innoissani, jos muutkin ovat, mutta ymmärrän, että aikuisempi tapa suhtautua syntymäpäivään olisi olla välittämättä siitä suuremmin. Pois se saksalaisista. Ne tuli kaikki onnittelemaan mua. Rohkeimmat halasivat. Muut kätteli. Kättely on ilmeisestikin erityisen saksalainen onnittelutapa. Aluksi luulin, että se oli vain joku kömpelö tervehdysyritys, mutta kun todellakin kaikki kättelivät sanoessaan "Alles Gute zum Geburtstag!", tajusin että se kuuluu oikeesti siihen onnitteluun. Ehkä se onnentoivotus jotenkin välittyy käden kautta?

Mä sain Handymanilta syntymäpäivälahjankin. Mä tykkään kolikoista ja olen kerännyt niitä (lähinnä kaksieurosia) pieneen kukkaroon. Handyman suhtautuu tähän keräilyyn jotenkin hellyyntyneenä, mutta on huolissaan mun kokoelman kunnosta pienessä kukkarossa, joten se antoi mulle pari kansiota, johon mä voin kerätä kaksieurosia. Sääli vaan, että mun kokoelma on vielä varsin pieni ja ennen kaikkea mä oon keskittynyt keräämään niitä ihan peruskaksieurosia (mun tavoite oli saada jokaisesta euromaasta se peruskaksieuronen) eikä niissä kansioissa ole paikkoja niille tylsille valuuttakaksieurosille. Onhan mulla toki hienoja erityiskolikoitakin (esim. Tove Jansson -juhlaraha), mutta mun kokoelman painopiste on selvästi ihan tavalliset ihmisten kolikot. Mä oon kehno numismaatikko.

Viime perjantaina mulla oli iltavuoro ja se oli ihan kammottava päivä. CT:llä kuvattiin perjantaina yhtä monta kuin kahtena peruspäivänä yhteensä. Se oli niin hullua, että Meilahden hirveimmät päivystykset jäivät taakse. 85 %:lla oli joku verisuoniongelma, mikä tarkoittaa tavallisen pään TT-kuvan lisäksi TT-angiografiaa, joka kolminkertaistaa työmäärän tavalliseen TT-tutkimukseen nähden. Päivystävät neurologit olivat jotenkin hädissään ja kädettömiä. Puhelin soi koko ajan ja siellä ne hädissään olevat kädettömät kyselivät vastauksia potilaista, jotka makasivat vielä kuvauslaitteessa samalla kun jonossa niitä ennen oli 18 potilasta. Mä pääsin lähtemään töistä vasta 22:45, kun vuoro loppui 21:30. Huh. Vähän huolettaa mennä tänään iltavuoroon.

Elämyskameli suosittelee

syntymäpäiväkättely: tänään kättelen 31 vuotta täyttävää Lankomiestä ja pyöreitä täyttävää koodinimi Minttu-rakasta (Rampoliinin vaimoke), mahtavaa synttärikarnevaalia molemmille!

Laiska bloggari

Onpa laiskaa, kun ei edes viikonloppuna saa kirjoitettua! Täytyy siis kirjoittaa töissä. Mulla on aamuvuoro ja tyypillisesti varhaisaamut on aika hiljaisia. Joskus kahdeksan jälkeen alkaa tulla teho-osastopotilaita kontrolleihin ja sitten 11:n jälkeen onkin täysi hulina, mutta ainakaan ekan puolituntisen (7:30-8:00) aikana ei yleensä tuu ketään. Paitsi että tänään tuli traumahälytyspotilas, mutta sekin on jo lausuttu (ei traumajälkiä). Ehtii siis kirjoittaa blogia.

Mulla oli lauantaina toivottavasti viimeinen tentti vähään aikaan. Lääkärinoikeudet saadakseen ulkomaalaisen pitää suorittaa yleisen kielikokeen lisäksi myös lääketieteellinen kielikoe ja mä sain yleisen turoilun ja huonon tuurin vuoksi ajan kokeeseen vasta nyt. Mähän sain oikeudet lähinnä mankumalla - pomo soitti byrokraatille ja sanoi, että jo nyt on kumma että tää ei saa tulla töihin, vaikka osaa kieltä ja on tehnyt kaiken mitä te ootte halunneet. Se byrokraatti kuitenkin halusi, että mä teen vielä kuitenkin joka tapauksessa sen virallisen kokeenkin, joten nyt mä sit kävin. Jälkeenpäin todeten siinä on varsin noloja virheitä, mutta mä osaan kieltä ja nolouksienkin kanssa läpi pitäisi päästä. Jossain vaiheessa pitää alkaa uskoa, että omat taidot riittää niihin kokeisiin, mitä eteen tulee, kunhan välttelee jotain ala-asteen maantiedon kokeita tai ranskankielisiä matikankokeita. Helkkari sentään, mä oon kohta melkein 40 v. Itseluottamusta pitäisi tässä vaiheessa jo jonkin verran olla.

Koe järjestettiin Freiburgissa, joka on 200 000 asukkaan kaupunki noin 200 km tästä lounaaseen. Muistan käyneeni Freiburgissa vuonna 1998, kun olin jonkinlainen au pair pienessä kaupungissa sen lähellä. Silloin olin niin ihastunut Freiburgiin, että päätin mennä sinne opiskelemaan. En sitten mennyt, kun heti kirjoitusten jälkeen en uskaltanut ja sitten olinkin jo pihkassa Handymaniin, joka oli Helsingissä. Mut Freiburg oli nytkin ihan valtavan kaunis. Josko sinne joskus menisi ilman kielikoetta. Se on niin lähellä Ranskaa, että joka paikassa näkyi ranskalaiskilpisiä autoja ja valtaosa kylteistä oli myös ranskaksi. Ja matkalla oli tosi hienoja siltoja! Sadan metrin korkeuserot ja huikeet näkymät.

Vaalit lähestyy. Viime viikolla tuli jo ilmoitus äänioikeudesta. Ehdokkaan etsiminen on taas hankalaa. Vaalikoneet haluaa mun äänestävän Kokoomusta, RKP:tä tai Piraattipuoluetta. Mä haluan äänestää Kokoomusta. Äänestäisin mielelläni vain puoluetta, mutta kun joku ehdokas pitää valita, valitsen todennäköisesti Juhana Vartiaisen. Mua miellyttää se, että esim. HS:n vaalikoneessa se ei ole vastannut moniin kohtiin "täysin eri" tai "täysin samaa mieltä". Tulee se fiilis, ettei se oo möyhöttäjä. Toisaalta pääosin se on mun kanssa samaa mieltä niistä asioista, jotka on mulle tärkeimpiä (paitsi siitä, että julkinen sektori on liian suuri, mutta siihenkin sillä on edes jokin perustelu). Mutta onko se demarien vakooja? Toisaalta - mitä se vakoilisi? Miksi mä suhtaudun tähän näin pohtivaisesti? Ei mun äänellä oo mitään väliä. Tarviiko oikeesti kaunista huhtikuista lauantaita tuhlata siihen, että ajaa Stuttgartin Ernst&Youngille äänestämään? Kehtaako olla äänestämättäkään?

Elämyskameli suosittelee
lisää potilaita CT:hen, ettei radiologin päätä ala särkeä!

Oma valinta

Suomen tämän hetken uutinen tuntuu olevan vaalien lisäksi se, että joku tyyppi sai isot ylinopeussakot ja oli siitä harmissaan. Se uutinen on esiintynyt mun fb-feedissä parina viime päivänä jotain seitsemän kertaa, koska yleensä joku mun kaveri on likettänyt jonkun oman kaverinsa kommenttia siihen ja fb haluaa kertoa sen mulle. Sitten tähän mielipiteen alle tulee toistasataa kommenttia, joissa on vuorotellen suuria sakkoja puolustavia ja vastustavia mielipiteitä, pian puhutaan siitä, että miksi vankeusrangaistuksetkin ei sit ole eripituisia eri ihmisille ja lopulta kiukutellaan ja mennään henkilökohtaisuuksiin. Yksi joka keskustelun peruspilareista on pistämätön "ylinopeuden ajaminen on oma valinta".

Mä ajoin tänään ekaa kertaa uudella autollani. Mun piti viedä sädeturvakurssin todistus lääkäriliittoon naapurikaupunkiin. Liiton talo on pienteollisuusalueella kaukana kaikesta ja sinne ei oikein pääse julkisilla, joten mä ajoin. Mä oon viimeksi ajanut Saksassa vuonna 1998 heti kortin saatuani, mutta Saksassa on kiva ajaa. Meidän naapurusto on vielä aika keskeneräinen, paljon työmaita. Olin tulossa kotiinpäin ja tuossa parinsadan metrin päässä täytyy katsoa aika tarkkaan miten ajaa, koska tie on keskeneräinen, siinä menee jalankulkijoita ja tien vierellä on erilaisia rakennustarvikekasoja. Yhtäkkiä rajoitus muuttuu 20:ksi, mutta koska keskityin liikennetilanteeseen, en huomannut rajoituksen muutosta. Ja siinä oli tietysti kamera, joka välähti. Mää oon rikollinen. Yhteiskunnan vihollinen. Pian poliisin tuttu. Terveisiä vankilasta! Olisinpa valinnut toisin - kaatanut ehkä pyöräilijän, mutta ei olisi salama välähtänyt.

Elämyskameli suosittelee

nuhteettomuus

Säteilyä

Mä osallistuin tänä viikonloppuna säteilysuojelukurssille, koska saksalainen lääkäriliitto ei usko Suomen sädeturvakoulutukseen. Ne antoi mulle erikoislääkärin oikeudet, mutta ei silti luota siihen, että mä tietäisin CT:stä tulevan enemmän säteilyä kuin tavallisesta röntgenkuvasta. Kurssi oli kyllä yllättävän hyvä, koska luennoitsijat olivat selvästi pitäneet luentoja jo pitkään, ymmärsivät yleisönsä ja selvästi pitivät asiastaan. Kun vielä lopputentti oli lähinnä muodollisuus (paikoitellen kinkkisiä monivalintatehtäviä, jotka sai kuitenkin tehdä yhdessä kaverin kanssa ja käyttää haluamiansa tietolähteitä), oli lopulta kokemus ihan mukava, vaikka siinä menikin koko viikonloppu. Ainakin mukavampi kuin suomalainen kammottava vastaava kurssi, jonka tentti oli painajaismainen. Söpöliinit saksalaiset.

Nyt täällä on oikeesti kevät. Tänään oli jo +17 astetta lämmintä! Toki se vielä viilenee, keskiviikoksi luvataan +11:tä, mutta kyllä on silti kevät. Joku käveli tänään ulkona sortseissa!

Handyman on käynyt reippaasti jo kolme viikkoa saksantunneillaan. Alkuviikon opettaja on reipas kuulemma klassisen saksanopettajatyyppinen täti-ihminen ja loppuviikosta tulee nuorempi, 40-50-vuotias yksinhuoltaja, jonka kanssa Handyman heittää EU-läbyskää puoliksi vitsiksi muille kurssilaisille, jotka ovat lähinnä Sveitsistä ja Yhdysvalloista kotoisin. Jatkuvasti on paljon läksyjä ja oppitunteja on siis 26 viikossa. Meininki on niinku saksantunnilla yläasteellakin.

Elämyskameli suosittelee

saksalainen säteilysuojelu

Handymanin hemmotteluhetkonen

Mä en suuremmin nauti kampaajalla käynnistä. Suomessa kävin lähikampaamossa, jonne sai aina ajan samalle päivälle ja jossa oli joka päivä eri virolainen tai venäläinen nainen leikkaamassa hiuksia. Yleensä siellä tehtiin musta viisivuotiaan pojan näköinen, mutta parin viikon päästä leikkauksesta hiukset oli sellaiset kuin mä halusin. Tärkeintä oli se, että kukaan kampaajista ei osannut rupattelumäärää suomea, jotta ei tarvinnut kuunnella niiden sukulaisten ongelmia ja että ei kestä kauaa. Leikkaus oli edullinenkin, noin 25 euroa. Handymanille sitävastoin parturissa käynti on hemmottelua. Helsingissä Handymanilla oli oma Sanna-parturi, jolle piti varata aika useita päiviä etukäteen ja jonka kanssa Handyman aina silmät säihkyen jutteli ja joka antoi päähierontaa ja maksoi 40 e.

Sama systeemi täälläkin. Mun piti mennä kampaajalle. Löysin keskustasta kampaamon, johon ei tarvittu ajanvarausta ja jossa leikkuu kuin leikkuu oli 12 e. Puolessa tunnissa ulkona. Handyman on oman päänsä kanssa tuskaillut, että kukaan ei voi olla yhtä hyvä kuin Sanna ja "miten niin mä en voi odottaa kesään, että kävisin parturissa". No viime viikolla se meni. Tukanleikkuu-experienceen oli osallistunut neljä eri parturityttöstä ja show'hun kuului pesu, leikkuu, leikkuun jälkeinen huuhtelu, kulmakarvojen nyppiminen, päähieronta ja muotoilu. Gentleman's day spa. 24 e. Kai muutenkin aina miesten hiustenhoito on vähintään tuplasti kalliimpaa kuin naisten?

Elämyskameli suosittelee

no nonsense -hiustenleikkuu

Mielipide

Mä ihailen sellaisia blogisteja kuten esim. Pumpumkatti, joka pystyy kirjoittamaan alle kolmen malmbergin pituisia blogitekstejä. Mäkin kokeilen!

Mä olin kamalan huono katsomaan TV:tä Suomessa ja vielä huonompi Saksassa. Tai siis kyllä mä katselin TV:tä, mutta en sillä lailla, että se olisi ollut päällä ja mä sattumalta olisin nähnyt jonkun random ohjelman. Katsoin kotimaisilta kanavilta vain niitä ohjelmia, jotka ennalta tiesin kiinnostaviksi (lähinnä lauantai-iltojen brittisarjat ja jotkin amerikkalaiset hömppäsaippuat, kuten Grayn anatomia) ja BBC Entertainmentilta QI:t ja Would I lie to yout. Luin kyllä silloin tällöin TV-aikatauluja, mutta lähinnä pysyäkseni selvillä siitä, mitä oli yleisessä keskustelussa odotettavissa. Mä en oo ikinä katsonut mitään kakkoselta tulevia teemailtoja enkä oma-aloitteisesti kotimaisia huumorisarjoja (kerran näin YouTubesta yhden Putous-sketsin). Euroviisuja mä oon katsonut vuonna 2007 kuuden minuutin ajan (Vilungin vaimon polttarit oli samana päivänä kuin Euroviisufinaali Suomessa ja käveltiin Senaatintorin ohitse juuri, kun näytöltä tuli Hanna Pakarisen laulu) ja vuonna 2013 toisen karsinnan (olin koulutuksessa Ruotsissa ja hotellihuoneen kämppäkaveri halusi katsoa viisuja). En voi siis väittää olevani Euroviisu-entusiasti. Ei kiinnosta.

Nyt kuitenkin täytyy Suomen tämänvuotisen viisuedustajan olla erityisen mieleenpainuva, koska mullakin on siitä mielipide. Mä en oo kuullut sitä laulua (enkä ko. yhtyeeltä mitään muutakaan musiikkia), mutta mua harmittaa, että mun Fb-feedi on täynnä kohkausta asiasta. Erityisesti mua ottaa päähän ne tyypit, jotka sanoo, että kyseessä on yhtye, jonka jäsenet nyt vaan "sattuvat olemaan" kehitysvammaisia. Mä oon tietysti sitä mieltä, että kehitysvammaisilla pitää olla samat oikeudet kuin muillakin ja tsemppaan näitä tyyppejä - jos musiikki on niiden juttu, mahtavaa, go for it. Mut se, että joku kehtaa todeta, että sillä ei oo väliä, että jäsenet on kehitysvammaisia, on toopea. Ihan jokaisesta punkbändistä ei ole tehty TV-ohjelmia ja dokumentteja. Ihan varmasti jossain keravalaisessa autotallissa Jukkis ja Pörde vetää punkkia ihan yhtä sydämellä kuin P. Kurikka kavereineen, mutta jos Jukkis ja Pörde ois päässeet Uuden musiikin kilpailuun, ois Twitter sitä mieltä, että ne on noloja ja #myötähäpeä ja siismitähelvettiämiksmuntelkkaristatuleetällaistahirveetäpaskaa. Mun mielestä on aivan selvä ja hyvä asia, että kehitysvammaisuus on tän nimipäiväbändin kantava voima. Se on aivan fine, joku catch pitää olla, mutta muiden ihmisten teeskentely, että sillä ei oo väliä, on tyhmää. Sillähän ne myy! Jukkiksen ja Pörden bändistä me ei tulla ikinä kuulemaan, koska niillä ei oo catchia. Naapuriautotallin Pera ja Makunen on ihan samanlaisia. Nimipäiväposselle kaikkee hyvää, toivottavasti pitävät hauskaa Wienissä ja saavat mahtavia kokemuksia. Samoin Jukkikselle ja Pördelle. Mua ei kiinnosta teidänkään musiikki. Mut ei se mitään, tärkeintä että teitä itseenne kiinnostaa.

Elämyskameli suosittelee
kaikki kukkivat kukkaset lähiöiden kosteusvaurioisissa bändikämpissä

PS Tää oli vika kerta, kun jaksan innostua Euroviisuista.
PPS Tää ny oli sitten kuitenkin ainakin puolen malmbergin mittainen. Mä en vaan osaa tiivistää.

Ympäristön vihollinen

Meillä on auto. Jo ennen muuttoa sovittiin, että ostetaan auto, koska vaikka Tübingenin sisäiset julkisen liikenteen yhteydet ovat hyvät, on kauemmas meneminen vähän kankeaa. Nyt vihdoin pari viikkoa sitten mä keräsin tarpeeksi kärsivällisyyttä alkaa selailla erilaisia autovaihtoehtoja netistä. Meidän kriteerit oli että pitää olla alle 8000 euron hintainen neliovinen (viisiovinen?) automaattivaihteinen hatchback, mieluiten Golf, joka on ensirekisteröity vuoden 2006 jälkeen. Vakionopeudensäädin on ehdoton, penkinlämmittimet, parkkitutka ja bluetooth plussaa. Luulisi, ettei olisi ihan mahdotonta.

Turns out, että on vaikeaa. Suurin ongelma oli se, että koska meillä ei ole autoa, jolla mennä katsomaan sitä autoa, pitää joka kerta vuokrata auto. Sit tietysti ne mahdolliset autot on levittäytyneenä sinne tänne pikkuisiin kyliin ja kun käytännössä ainoa mahdollinen päivä käydä katsomassa autoja on lauantai, jolloin kaupat menee kiinni kahdelta, ei ehdi suhata autobahnia päästä päähän. Viime viikonloppuna käytiin mikroskooppisen kokoisessa kylässä 85 km:n päässä varsin hämärässä käytettyjen autojen liikkeessä, jossa meininki oli kuin Twin Peaksissa. Yhtään asiakasta ei missään, mutta neljä työntekijää, joiden työtila lämmitettiin puulla. Aikuisella naisella oli pipo päässä sisällä. Auto oli ruostunut kummallisesta paikasta ja kun haluttiin mennä koeajolle, pomon pikkuveli tuli istumaan takapenkille ja ohjasti meidät noin 300 metrin matkan 20 km/h:n rajoitusalueella. Ei ihan optimaalinen reitti. Auto oli kyllä siinä mielessä ok, että me oltaisiin varmaan ostettu se, ellei ostaessa olisi selvinnyt, että ei sitä autoa voi heti saada mukaan kuitenkaan. Toisin kuin Suomessa, Saksassa auton rekisterikilvet ovat omistaja- ei autokohtaiset. Niinpä, jotta voin ottaa auton mukaani kaupasta, täytyy minun olla rekisteröinyt auto ensin oman kunnan virastossa ja sitä varten minun pitää ensin ostaa se auto ja sille vakuutus. Tämän jälkeen nostimme hintarajan 10000 euroon (mahdollisuus vähemmän ruostuneisiin autoihin) ja laskimme etsintäsäteen 20 km:iin. Ja sit se löytyikin. Jes.

Tää autotalo, josta me auto ostettiin, sijaitsee 17 km:n päässä. Kauppaan pääsee junalla ja kävellen/taksilla vikat kilometrit. Kauppa tuntui selvästi ammattimaisemmalta kuin sen pikkukylän turkkilainen sauna takkoineen. Kun haluttiin koeajolle, tehtiin ensin paperi, jonka allekirjoittamalla sai ajella puoli tuntia itsekseen missä halusi. Auto oli hyvä, mutta siinä ei ollut vakionopeudensäädintä. Kun totesin koeajon jälkeen, että olisin ostanut, jos olisi vakionopeudensäädin, sanoi myyjä että nou problem, asennetaan se kaupan päälle ja korjataan vielä tuo kupru tuosta nokasta. Ihan mahtavaa. Tehtiin kaupat saman tien. Seuraavana päivänä menin 10 minuutiksi virastoon ja sain lämpimät uudet rekisterikilvet mukaani. Toiverekisterinumero maksoi 10,20 euroa, joten Handyman sai ihan itse valita, mikä rekisterinumero on. Eilen käytiin hakemassa auto kilvet kainalossa. Vakionopeudensäätimen vipu on asennettu, mutta sen toimintakuntoon saattaminen vaatii ensi viikolla pienen kurvin VW-liikkeeseen. Meillä on auto! Tunnen vapauden aiheuttaman tuulenvireen ohuissa hiuksissani! Autolla ajettiin tietty heti Ikeaan, josta ostettiin mulle yöpöytä ja tuleville yövieraille peitto.

Ikeasta tulikin mieleeni, että lupasin laittaa teille kuvat PAXeista. Lepuuttakaa silmiänne näissä:

Makuuhuoneen nelimetrinen jättiläinen. Vasemmalla Handymanin pikkutakkeja + laatikoissa esim. lakanoita ja pyyhkeitä. Toinen vasemmalta on mun kaappi. Kolmas vasemmalta on pyykkikaappi + pitkät roikkuvat + Handymanin paitoja. Oikeanpuoleisin on Handymanin kaappi. Nyt avattuna korkeakiiltoiset FARDAL-ovet LANSA-vetimillä. Valaistus Ikean perus-STRIBERG, joka syttyy kun ovet avataan.

Tässä eteisen PAX, joka on oveton kokonaisuus. Kuva on vähän ahdas, kun eteisessä ei ole kunnolla tilaa kuvata. Erityisominaisuutena tässä on valaistus, joka on myös STRIBERG, mutta ilman ovia se olisi tauotta päällä. Tämä ei Handymania tyydyttänyt, joten meillä on siinä liiketunnistus. Se on vau.

Elämyskameli suosittelee

Handymanin omat, mielettömän hienot viritykset

Deutsche Postia!

Deutsche Post on täällä yhtä luotettu kuin Itella vai Posti vai Group vai mikä se nyt onkaan Suomessa. Paikalliset ymmärtävät sisäsyntyisesti, miten sen kanssa tulee toimia, mutta mamulle finessit ovat vieraita ja vaikeita omaksua. Posti kannetaan ulkona oleviin postilaatikoihin päivittäin sunnuntaita lukuunottamatta. Koska postilaatikot ovat pieniä, on monilla (ei meillä) laatikon alapinnalla erillinen paikka lehdille. Koska meillä ei ole tällaista, ovat lehdet aina rutussa, kun ne runnotaan liian pieneen laatikkoon. Tämän vuoksi isojen kirjekuorten takapinnalle teipataan jäykkä pahvi, joten tärkeät dokumentit eivät mene ruttuun. Valtaosa kirjeistä tulee kapeissa kuorissa, joissa A4-kokoinen paperi on taitettu kolmeen osaan. Tää on selvä eroavaisuus Suomeen, jossa käytetään kuoria, joihin A4 mahtuu puoliksi taitettuna. Mindblowing.

Yhtään kirjekuorta isommat paketit eivät mahdu postilaatikkoon. Niiden toimitus vasta onkin epäselvää! Joskus postimies tulee koputtamaan ovelle (meillä harvemmin, koska talo ei ole vielä valmis eikä meidän ovessa lue asunnon numeroa saati nimiä). Jos koputukseen ei vastata, voi postimies antaa paketin naapuriin ja jättää saajalle lapun, että käy kysymässä Herr Schulzelta. Meillekin on tuotu naapurin paketti. Omakotitalossa asuvat tekevät yleensä postin kanssa sopimuksen, että mihin paketit laitetaan (esim. autotalliin). Joskus laatikkoon mahtumaton paketti viedään takaisin postitoimistoon, mistä sen voi hakea. Siitäkin on lappu postilaatikossa. Kun kerran kävin hakemassa kirjattua kirjettä postista, oli edessä jonottava mies hakemassa omaa pakettiaan. Hänelle oli jätetty postilaatikkoon tieto, että paketti on postitoimistossa, mutta lapun jättämisen jälkeen postimies olikin nähnyt naapurin ja antanut paketin hänelle. Niinpä mies oli postitoimistossa ja sieltä sanottiin, että huolimatta tuosta lapusta se onkin nyt Herr Müllerillä Dorfstraße 16:ssa, kysypä siltä.

Postin kanssa ei ole leikkiminen. Lankomies kävi ystävällisesti hankkimassa meille suihkuun saippuatelineen (mamuuteen kuuluu olennaisesti se, että inhotaan kaikkia paikallisia tuotteita ja vaivataan kaikkia sukulaisia hankkimaan Kunnon Suomalaisia Saippuatelineitä (no ei, mutta täällä ei oo suihkutankoon kiinnitettäviä saippuatelineitä)) ja lähetti sen postissa (kiitos, ihku Lankomies!). Hän oli hienotunteisesti kirjoittanut saajaksi "Hausfrau Handymaninsukunimi". Paketti piti hakea tällä kertaa postista ja näyttää tietty henkkarit (aina pitää näyttää henkkarit ja joka paikassa kysytään syntymäpaikkakuntaa ja se myös kirjoitetaan joka paikkaan, esim. lääkärinoikeustodistukseen). Virkailija katsoi vakavana, että Handymaninsukunimi ok, mutta etunimi ei täsmää. Sää oot Pyry ja tää paketti on osoitettu Hausfraulle. Siinä meinasi jäädä saippuakuppi viranomaiselle. Onneksi miehet totesivat, että tää on varmaan waimolle, ota nyt tän kerran.

Mä oon vihdoin saanut hankittua saksalaisen puhelinliittymän. Suomalainenkin on, mutta tällä hetkellä se ei ole kiinni missään puhelimessa, joten siihen ei kannata ottaa yhteyttä. WhatsApp toimii. Kovinkaan helppoa ei ollut saada saksalaista liittymää, koska Vodafone halusi toimittaa SIM-kortin kuriirilla ja kuriirifirma ilmoitti, että tällaista osoitetta ei ole olemassakaan. Lähettivät sähköpostia ja käskivät soittaa. Niinpä mä soitin ja selitin. Kolmen päivän aikana soitin neljään eri numeroon (aina edellisestä palvelunumerosta totesivat, että tää on nyt väärä numero, soita tuonne) ja vietin puhelimessa aikaa kolmatta tuntia. Lopulta tilasin uuden liittymän, joka sit toimitettiin ihan mukisematta. Vielä ei oo ollu tarpeeksi energiaa tilata myös Handymanille saksalaista liittymää. Ehkä motivaatio kasvaa sitten kun tulee taas Soneran lasku.

Elämyskameli suosittelee

sähköinen kommunikaatio

Eeppinen PAX-kertomus

Långstrump osti asunnon vuonna 2009. Koska asunto olisi ostokunnossa voinut sisustustyylinsä puolesta toimia loistavasti Pekka ja Pätkä -elokuvan lavastuksena, piti interiööriä vähän ehostaa ennen kuin sinne pystyi muuttamaan. Mulle mieleenpainuvinta siinä remontissa oli taittopyörällä ajavan PakuOvelle-teinin muistutus pakettiauton pitkästä akselivälistä, yksisuuntaisella kalliolaiskadulla pakettiauton peruuttamisen hirveys ja Ikean PAX-säilytysjärjestelmän synnytyksen tuskallisuus - aina oli jokin osa loppu hyllystä tai sitten tuli väärä. En ole sittemmin joutunut pakettiautoa ajamaan kumpaankaan suuntaan missään päin maailmaa, joten opin kerrasta. Lienee kuitenkin helppoa kuvitella, että mä hieman epäröin, kun Handyman totesi, että Saksassa pitää sit ostaa niin makuuhuoneeseen kuin eteiseenkin PAX-järjestelmä.

Yllättäen makkarin nelimetrinen saranaovellinen PAX syntyi varsin vähällä murheella. Kaikki tarvittavat osat olivat kerralla keräiltävissä, kuljetus eteiseen asti oli näppärää eikä älyttömän kallistakaan ja kokoaminenkin sujui suhteellisen vähän riidellen. Handyman näytti jopa hetkellisesti iloiselta, kun sai käyttää BOSCH-tuotteitaan. Lopputulos on myös siisti, mun mielestä tyylikäs ja varsin toimiva. Mä jo ihan innostuin.

Eteisen PAXia ei ostettu samalla, sillä sitä varten piti odottaa lattialämmityksen säätökeskuksen etulevyä. Se tuli vihdoin, joten PAX oli luonnollisesti seuraava askel. Nyt on alkanut selvitä, että makuuhuoneen PAXin tarkoitus olikin vain aiheuttaa mulle valheellinen rauhan tunne. Oltiin jo etukäteen suunniteltu, millainen systeemi siihen tulee (2 x 75 cm ilman ovia). Tarkoitus oli käydä hakemassa pienet osat erikseen Opelilla ja tilata kuljetus rungoille ja muille suuremmille laatikoille. Asia tuli puheeksi autotallissa yläkerran naapurin Paten kanssa, jolla oli myös PAX-tarvetta, alennuskortti ja käytössä pakettiauto. Hylättiin kuljetussuunnitelmat ja viime perjantaina Handyman ja Pate menivät tuntikausiksi käsi kädessä haaveilemaan lähimmän Ikean PAX-maailmaan. Saivat ostettua kaiken lukuunottamatta KOMPLEMENT-tilanjakajaa ja kantoivat lauantaiaamuna tavarat sisään ensin Patelle ja sitten meille. Kiinnosti kovasti päästä rakentamaan, mutta koska aurinko paistoi kauniisti, ei viitsinyt heti aloittaa. Sen sijaan Ikean nettisivun mukaan oli lähimpään tavarataloon tullut 20 KOMPLEMENT-tilanjakajaa lisää. Lisäksi mä huomasin, että Handyman oli unohtanut ostaa pari hyllytasoa. Mä innostuin lähtemään hakemaan niitä julkisilla kulkuneuvoilla ja sain Handymanin mukaan lupaamalla lihapullalounaan.

Lähi-Ikeaan on 30 km eli bussi ja kolme junaa. Matka kestää julkisilla 1,5 tuntia. No problem, lauantai! Saatiin lihapullia ja kaikki mitä tarvittiin. Yllättäen KOMPLEMENT-tilanjakaja painaakin 17 kg. Kiva kolmessa junassa. Handyman ilmoitti, että edes hän, supermän, ei ehkä jaksa kantaa 17 kg:n tilanjakajaa ja kahta 5 kg:n hyllylevyä puoltatoista tuntia, joten ostettiin kympillä Ikean kaljakärryt. Nopean 1,5 tunnin pyrähdyksen jälkeen oltiin kotona ja valmiina kokoamaan PAX. Kun ekan rungon paketti saatiin auki, Handyman totesi sen olevan 25 cm liian kapea. Ilmeisesti perjantaina Handyman ja Pate olivat lumoutuneet toistensa silmistä siinä määrin, että joku toinen ilkeä PAX-asiakas oli naarmuttanut Handymanin runkoa ja kun olivat vaihtaneet paketin uuteen, olivat ottaneet vahingossa rungon väärästä pinosta. Nyt Pate ja Handyman ovat ensi viikonloppuna menossa uudelleen yhdessä Ikeaan vaihtamaan rungon ja ostamaan Patelle roskiksen.

Tarinan opetukset:

-PAX on taloudellisesti huokea, mutta psyykkisesti vaativa harrastus

-kikkarapäiset naapurit on kivoja ja auttavaisia

-lähi-Ikeaan voi mennä julkisilla vain teoreettisesti

-AINA pitää tarkistaa JOKAISEN Ikea-paketin numerokoodi

Laillinen

Nyt mä oon ihan oikeasti lääkäri. Viikko sitten sain lääkärinoikeudet ja toissapäivänä työsopimuksenkin. Erikoislääkäri mä en ole vielä, koska maanantaina käydessäni viemässä erikoislääkäripaperit sain ensin kuulla, että Suomessa ei yksinkertaisesti voi erikoistua radiologiksi tai jos voikin, niin sitä ei voi Saksassa tunnustaa. "Mutta ootsä varma ettet sä oo kardiologi? Tai endokrinologi?" kyselivät lääkäriliiton virkamiehet selatessaan sohvatyynyn kokoista kirjaansa. Noin kymmenen minuutin selaamisen jälkeen kuitenkin löytyi, että kyllä se on sittenkin mahdollista, kunhan on sopivan viranomaisen antama paperi. Sopivien viranomaisten listalta löytyi "Helsingin yliopisto / Helsinki universitet, Turun yliopisto, Tampereen yliopisto, Itä-Suomen yliopisto, Oulun yliopisto". Valitettavasti mun todistuksessa ei lukenut näitä kaikkia vaan vain Helsingin yliopisto. Virkamies oli epäileväisen näköinen, kun yritin selittää, että kyseessä on eri yliopistot, koska on kuulemma epätodennäköistä, että koko maassa olisi vain viisi lääketieteellistä tiedekuntaa. Jo Baden-Württembergin osavaltiossa on viisi! Jep, mutta Suomessa on 5,4 miljoonaa ihmistä, Baden-Württembergissä 10,5 miljoonaa. Ach ja.

En saa myöskään vielä päivystää, koska sitä varten mun pitää käydä säteilysuojelukurssilla ja -tentissä. Tämäkin oli lääkäriliiton (eri) sihteerin keksimä sääntö. Saksalaisten röntgenlääkärien pitää tehdä 1+3+2+2 päivän pituiset fysiikka- ja sädeturvakoulutukset erikoistumisaikana ja sitten valmistumisen jälkeen yhden päivän kurssi viiden vuoden välein. Mä oon Suomessa toki suorittanut vaadittavat fysiikka- ja säteilysuojeluopinnot, mulla on niistä todistukset ja ohjelmat saksaksi käännettynä. Lisäksi käännätin viime syksynä käymäni sädeturvapäivien todistuksen ja ohjelman. Sain ohjeet tehdä näin, kun soitin pari viikkoa sitten sille lääkäriliiton sihteerille. Kun mä sitten käännöksineni menin sen pakeille, oli se jo etukäteen mun papereihin tarkemmin tutustumatta päättänyt, että mun pitää vielä tehdä se kolmen päivän peruskurssi ja tentti. Ei kuitenkaan onneksi enempää. No nyt mä sit meen pe-su 6.-8.3. klo 9-17 kuuntelemaan sädeturvaa saksaksi, huipennuksena tentti saksaksi. Enkä mä saa päivystää ennen kuin mä oon päässyt siitä läpi. Noloa. Mutta toisaalta - ei päivystyksiä ainakaan ennen vappua. En nyt ole kovinkaan surullinen, sillä ainakaan taloudellisesti ei päivystäminen täällä ole juurikaan kannattavaa. Ja kyllä mä ehdin vielä päivystää.

Ihan vielä mä en oo muutenkaan tuottava lääkäri, koska mulla ei oo tunnuksia mihinkään ohjelmiin paitsi sähköpostiin ja internetiin. Ihan joka jooseppi ei näet saksalaisessa sairaalassa saakaan käyttää internetiä! Lääkärit ok, osa hoitajista ja osa erityistyöntekijöistä (esim. psykologit ja erilaiset terapeutit) ok. Muut voivat surffata kotona. En ole nähnyt kenenkään pelaavan Candy Crush Sagaa. Suomessa joskus tuntui siltä, että vuorossa oli Tehyn työehtosopimuksen mukaan oltava CT-, MRI- ja angiohoitajien lisäksi CCS-hoitaja. Saksassa kun on ollut tosi rauhallista iltavuorossa, joku on lukenut paikallista lehteä netistä. Mutta siitäkin tulee huono omatunto ja pääuutisten jälkeen pitää esim järjestellä tipanlaittokoria.

Mä ostin liput Take Thatin keikalle Stuttgartiin 11. lokakuuta! Oli pakko. Ostin toiveikkaasti kaksi lippua, koska yhden ostaminen tuntuu niin säälittävältä. Haluaako joku tulla Take Thatin keikalle Stuttgartiin 11. lokakuuta?

Elämyskameli suosittelee

Take That Stuttgartissa 11. lokakuuta

Unohtunut kuva

Mää unohdin laittaa mukaan todistuksen erilaisista bussikuvioista! Tässä se on. Etsi suosikkisi! (Tai anna mä arvaan: kaikkien suosikki on cowboy eli Mann mit Hut. Mun ainakin.)

Jos tuutte kylään, niin kalabussi ja saksibussi tulee lähimmäksi. Huom. saksibussi kulkee vain arkisin!

...ja koska mä olin niin mölli, että unohdin tuon kuvan, hyvittelen lukijoitani vielä toisella kuvalla. Tässä on kohuttu Handymanin tiskiharjateline in action:

Vähän aavemaiset nuo varjot, mutta kuvasin vasta pimeän tullen. Tosi toimiva ratkaisu, kiitos Handymanille!

Ja juuri tätä kirjoittaessani kuin tervehdyksenä kaikille Elämyskamelin lukijoille kulki kalabussi ikkunan ohitse kaupungin suuntaan.

Pienet erot

Mä oon asunut Saksassa nyt kuukauden. Vielä ei oo tullut ikävä Suomeen, mutta tässä on ollut niin paljon erilaista kiirettä, että en oo sellaisia ehtinyt pohtiakaan. Suomalaiset Saksassa -fb-ryhmän mukaan pahin ikävävaihe on puolen vuoden kohdalla. Sitä odotellessa. Tänne saa tulla mieluusti käymään, tervetuloa! Muutama viikonloppu on jo varattu - Lettipitko tulee Pikkukummitytön kanssa ensi kuussa, anoppi pääsiäisenä ja Långstrump vappuna. Sellainen kaino toive olisi, että josko vierailijat voisivat tuoda Vaasan Ruispaloja. Niitä nimittäin on ikävä. Mä toin niitä Kuopiosta, mutta nyt ne on jo loppu ja saksalainen leipä, vaikka onkin hyvää, ei oo Vaasan Ruispalat -hyvää.

Tuoreena mamuna mä oon herkimmässä vaiheessa huomaamaan Saksan ja Suomen suurimmat erot pienissä käytännön asioissa. Niinku esimerkiksi että täällä ei harrasteta astiankuivatuskaappeja. Mä oikeastaan tiesinkin, että se on syvästi suomalainen keksintö ja käytäntö, mutta ei sen puutetta ymmärrä ennen kuin sen kokee itse. Suurin kysymys on tietysti se, missä tiskiharjaa säilyttää, kun sitä ei voi laittaa siihen ritilään roikkumaan? Handyman ratkaisi pulman asentamalla meillä Suomessa vyösäilytyskäytössä olleen pienen ritiläkorin tiskialtaan yläpuolella olevan hyllyn alle - problem solved. Koriin voi myös laittaa keittiön liinat. Toinen eriskummallinen ero Suomeen on se, että valokatkaisijat toimivat väärin päin. Valot siis napsautetaan katkaisijan alareunasta päälle ja yläreunasta pois. Myös ovet avautuvat Suomeen nähden väärin päin eli sisäänpäin. Tämä on toisaalta ilmeisesti se yleismaailmallinen tapa, koska jo Ruotsissa on näin. Handymanin mukaan myös valokatkaisija on täällä oikeastaan oikein päin, koska myös Suomessa se joku nipukka sen katkaisijan alla toimii niin, että se päälle-asetus on alareunassa ja pois-asetus alareunassa (mä en ihan tajunnut). Eikä missään vessassa oo käsisuihkuja. Busseissa ei makseta kuljettajalle vaan automaattiin, jossa käy paikallinen pankkikortti (EC-kortti), kunhan siinä on ennakkolatausominaisuus (meillä ei oo) tai kolikoilla. Seteleillä ei voi maksaa. Jos siis haluaa maksaa bussissa, pitää aina olla kasa kolikoita mukana. Mulla on toki tarkoitus ostaa kuukausilippu, mutta siihen asti pitää olla kolikoita.

Bussisysteemi on muutoin ihastuttava. Eniten mua riemastuttaa siinä se, että esteettömyysperiaate toimii täällä iloisesti. Vai mitä mieltä olette siitä, että busseilla on numeroiden lisäksi kuvat, jotta myös lapset ja lukutaidottomat osaavat valita oikean bussin? Ihan meidän kodin viereen pääsee kalabussilla ja saksibussilla ja myös kisubussi tulee lähelle. Töihin mennessä pitää vaihtaa keskustassa esim. risti- tai elefanttibussiin. Pohjoiseen uimahalliin mennään jalkapallobussilla. Nerokasta! Kuukausilippu maksaa noin 40 e/kk, mutta sairaalan työntekijät saa työsuhde-etuna työmatkalipun (Jobticket) 201,40 eurolla vuodessa. Ihan älyttömän edullista!

Ai niin - mä oon tosiaan kohta sairaalan työntekijä. Byrokraatti antoi nimittäin periksi ja oikeudet saapuivat kirjattuna kirjeenä perjantaina! Menin tietysti heti sairaalan hallintoon ja siellä sihteeri oli vähintään yhtä iloinen kuin minä. Työsopimus allekirjoitetaan tiistaina tai keskiviikkona ja sen jälkeen mä voin saada palkkaa. Mä oon ollut töissä jo viikon, eli mun päiväohjelma ei käytännössä muutu, mutta sitten mä en oo enää laiton. Voin saada työsopimuksen myötä bussilipun ja palkan lisäksi myös avaimet, työvaatteet, työntekijäkortin ja tunnukset tietoteknisiin ohjelmiin. Sitten tulee melkein paikallinen olo. Se kyllä häviää nopeasti, kun pääsen itse sanelemaan, kun enhän mä osaa virallista kankeaa lausuntokieltä juuri ollenkaan. Muistan vielä, kuinka yläasteella ei lyhyessä saksassa opeteltu genetiiviä, koska "se on niin harvinainen sijamuoto". No ei oo virallisessa kielessä. Onneksi mä oon kuitenkin lukenut saksaa yläasteen jälkeenkin.

Handymankin alkaa tottua elämään Saksassa. Sillä aikaa kun mä oon töissä, se ulkoilee, puuhailee kotosalla ja hoitaa erilaisia käytännön asioita. Ensi viikolla meidän on tarkoitus mennä käymään työvoimatoimistossa kyselemässä, että löytyisikö kielitaidottomalle mamulle minkälaista työtä. Ehkä jossain vaiheessa jotain. Tai että olisiko valtiolla tarjota jotain kielikurssia. Pian (heti kun mä tiedän, että saan palkkaa) olisi tarkoitus ostaa auto, että Handyman pääsee liikkumaan pidemmällekin tarvittaessa. Nyt meillä on vielä muutaman päivän ajan se kauhea Astra, mutta sitten se pitää onneksi palauttaa. Tänään se saa viedä meidät vielä Baden Badeniin kylpylään. Astra on todellakin ärsyttävä auto - ei kiihdy, kun kiihdyttää, siinä on huono parkkitutka (paitsi että ei kerro, että mihin suuntaan on ahdasta, alkaa valoissa ihan paikallaan odotellessa yhtäkkiä piipata, että herranjestas tuossa edessä on auto), takapenkki on auton isosta koosta huolimatta todella ahdas ja se kuluttaa kamalasti bensaa. Plussapuolena on ratinlämmitys, muuta en keksi. Älä osta Astraa.

Elämyskameli suosittelee

kalabussi

Maailman vihollinen

Kuopiossa järjestettiin loppuviikosta neuro- ja päivystysradiologian kongressi. Mut oli pyydetty panelistiksi päivystysaiheiseen keskusteluun ja koska tämän myötä itse kurssimaksu, majoitukset ja matkat Helsingin ja Kuopion välillä korvattiin sekä kyseessä nyt oli oikeasti neuroradiologinen koulutus, mä päätin mennä. Matka oli aika tuskallinen, sillä Stuttgartista ei tule suoria lentoja Suomeen, joten jouduin matkustamaan molempiin suuntiin kahdella välilaskulla, tällä kertaa pysähdyin Hampurissa Helsingin lisäksi. Ja tietysti ahdistin koko ajan sitä, että mä tuhoan tän maapallon lentokoneineni. Molemmilla matkoilla Saksan sisäisellä lennolla käytettiin isompaa konetta kuin Hampurista Suomeen päin. Oli telkkariruudut, ettei lentoemäntien tarvinnut itse näyttää turvatiedotetta vaan se tuli Air Berlinin tapaan animaationa. Itse lennon aikana näytettiin jatkuvasti, kuinka pitkällä jo ollaan. Epäselväksi jäi, mitä hyötyä tällaisesta karttanäkymästä on:

Lentokoneen pyrstö on Kööpenhaminassa ja nokka Välimeressä. Toisaalta Hampuri on Puolassa ja Stuttgart Ranskassa.

Kuopiossa oli mukavaa. Mä oon käynyt siellä kerran aiemmin, silloinkin koulutuksessa. En tunne paikkaa yhtään. Siellä opiskelleen kaverin suosituksesta majoituin hotelli Atlakseen ja se todella kannatti. Hotelli oli ihan keskustassa torin laidalla. Huone oli siisti, internet riittävä, palvelu ystävällistä ja aamupala monipuolinen ja hyvä. Parempaa ei voisi toivoa. Mä sain vielä huoneen, josta oli näkymä torille. Yhden hengen huoneen hinta oli 97 e/yö. Suosittelen. Muuten Kuopio oli sellainen, kuin nyt talvisin suomalaiset kaupungit on. Lumen syvyys oli 45 senttiä ja sitä satoi koko ajan lisää. Yllättäen ja onneksi ei sentään ollut kovin kylmä. Luennot olivat hyviä. Mä olin kelvoton panelisti, mutta muutoin koulutus oli laadukas. Eli ihan ok.

Tübingen ehkä vähän hermostui siitä, että mä lähdin Suomeen, koska täälläkin on sadellut lunta useampana päivänä. Tai ehkä enemmänkin lunta sataa iltaisin ja öisin, jolloin aamulla maa on valkea, mutta lumi ehtii sulaa päivällä. Mä kävelin tänään aamulla uimaan ja silloin jalkakäytävällä oli nuoskalunta, mutta nyt asvaltti on jo musta. Nurmikolla on paikoitellen vielä hieman valkeaa. Odotan kevättä.

Nyt mä oon tsekannut myös Tübingenin toisen uimahallin (Hallenbad Nord), tää on se jonka yhteydessä on se saunakin (saunassa en käynyt). Siellä oli isompi allas ja myös kaksi muuta allasta. Keskustan uimahallin (Uhlandbad) kokemusten jälkeen mä olin ottanut ison kylpypyyhkeen, jotta en joutuisi enää laittamaan märkää uimapukua peseytymisen jälkeen päälle, mutta Nordissa ei miesten ja naisten pukutilat olekaan erikseen enkä mä tiedä, kuinka järkyttävää jollekin miehelle olisi, jos pyyhkeen alta ei näkyisi uimapuvun olkaimia. Niinpä mä puin sen nihkeän uimapuvun suihkun jälkeen. Tänään mä menin taas Uhlandbadiin. Olen nyt havainnut, että molemmissa uimahalleissa on suihkutilassa myös erillinen, ovella eristetty suihkukoppi, jossa osa naisista häveliäästi peseytyy. Toisaalta tänään myös isossa suihkutilassa moni oli alasti. Mää haluaisin nyt tietää, että mikä tässä asiassa on oikein. Tai ehkä mä vain teen kuten haluan, kunnes saan tarkempia ohjeita. Ehkä tästä ei nyt pitäisi murehtia näin paljon.

Elämyskameli suosittelee
hotelli Atlas, Kuopio

Läheltä piti

Nyt on ollut vaikeaa. Eilen oli ekaa kertaa vakavasti sellainen fiilis, että mä jätän tän Saksa-projektin tähän ja luikin häntä koipien välissä takas Helsinkiin. Soittaisin Suomen pomolle, että tehdäänkin sillee että tulen ensi viikosta lähtien takaisin töihin eikä puhuta tästä Saksa-bisneksestä enää ikinä mitään. Hiljaa maksaisin kiltisti vuoden vuokrasopimukseni ja muuttaisin vanhempien luo, koska oman asunnon vuokralaisilla on puolen vuoden irtisanomisaika. Sain nimittäin vihdoin viime perjantaina viimeisenkin paperin lääkärinoikeuksien hakemista varten käsiini ja vein paperinipun osavaltion terveysministeriöön voitonriemuisena. Oikeuksia lupailtiin sieltä 7-14 päivän kuluttua. Ei paha. Saksa-pomon kanssa oli sovittu, että mä meen oikeuksien puutteesta huolimatta töihin sovitusti maanantaista lähtien, mutta viikon sisään mulla ne oikeudet olis - no problem. Hyvä fiilis jes.

Eilen puolenpäivän maissa tuli osavaltion bürokraatilta sähköposti, että no kato muutama paperi vielä puuttuu. Esim. kopio mun alkuperäisestä lisensiaattitodistuksesta (siis käännös siellä oli, mutta se alkuperäinen suomenkielinen paperi, en tiedä mihin ne sitä käyttää. Eikö niillä oo riittävästi piirustuspaperia siellä?) ja suomalainen rikosrekisteriote. No nää oli ihan kopioitavissa. Lisäksi mun pitäisi kirjoittaa vapaamuotoinen ilmoitus siitä, että haluan työskennellä nimenomaan Baden-Württembergin osavaltiossa enkä ole hakenut oikeuksia muissa osavaltioissa. Nou problem. Vaikeammaksi osoittautui se, että tarvitsivat myös certificate of good standing -paperin, virallisen B2-tason kielitodistuksen yleisestä ja C1-tason kielikokeen lääketieteellisestä kielitaidosta. Mä tiedustelin, että kun en oo ikinä moisesta hyvän aseman sertifikaatista kuullutkaan niin että mistä semmoisen saisi. Ja kun oon ny Suomessa tehnyt tuon virallisen C1-tason yleisen kielikokeen niin piisaisko se? Byrokraatti oli sitä mieltä, että juu kyllä se Goethe-instituutin paperi riittää ja ehkä me hyväksytään tää sun lähettämä Valviran paperi certificateksi, mutta sinne lääketieteelliseen kielikokeeseen pitää ny kyl mennä. Ja seuraava vapaa tenttihetki ois sitten 14. maaliskuuta, tulosten saaminen kestää 2-4 viikkoa. Että ilmoittaudupas tyttö ny sinne.

Mitä helkkaria?! Tenttejä järjestetään pari-kolme kertaa kuussa, esim tällä viikolla kaksi kertaa, mutta ennen maaliskuun puoliväliä ajat ovat täynnä. Jos olisitte viitsineet nettisivuillanne kertoa, että sellainen pitää tehdä, niin olisin mennyt viivana jo pari viikkoa sitten. Mutta ilmoitatte nyt sitten viikkoa ennen työn alkua, että eiku hei tää koe! Ja että minkäänlaista työtä missään sairaalaympäristössä ei vankilatuomion uhalla saa tehdä hetkeäkään ennen sitä paperia, jonka saa ostaa 200 eurolla, kun on käynyt tässä 165 euron kokeessa ensin (kunhan on sitä ennen käynyt siinä 170 euron yleisessä kielikokeessa). Tää tieto lannisti niin kovasti, että jopa minä, Handymanin sanoin kivisydäminen paska, tirautin pienen itkun. 

Työnantajakin jo hermostui, mutta mun onneksi byrokraatille eikä mulle. Niillä on ollut useita vierailevia lääkäreitä töissä, joista valtaosa EU:n ulkopuolelta ilman mitään kielitaitoa (edes englantia) eikä oo mitään byrokratiaongelmia ollut. Kaikki paperit on tulleet heti. Lisäksi Saksassa on sellainen periaate, että pyritään tukemaan a) naisten, b) ulkomaalaisten ja c) vaikeavammaisten työllistymistä julkiselle sektorille ja mä oon kahta edellä mainituista (tarkennus: a ja b). Niinpä mä hankin halutut kopiot ja menin tänään sovitusti pomon puheille. Pomo soitti tälle byrokraatille puolen tunnin puhelun, jossa vetosi mm. nykyiseen punavihreään hallitukseen, jonka aikana nämä nais- ja ulkomaalaissäännöt on kehitetty. Tähän byrokraatti totesi pomon olevan väärässä: hallitus ei ole punavihreä vaan viherpunainen. Jostain syystä pomon piti luetella mm. kaikki eri radiologiset modaliteetit, jotka firmassa on käytössä sekä kirota useaan otteeseen, että jo on kumma kun me saataisiin EU:sta kotoisin oleva jo valmiiksi koulutettu naispuolinen erikoislääkäri, joka osaa saksaa "paremmin kuin minä (his words, not mine)" eikä kelpaa! Byrokraatti yllättäen heltyi vanhan schwaabiherran vakuutteluista ja lupasi mulle väliaikaiset oikeudet, jos pomo kirjallisesti todistaa mun lääketieteellisen sanaston olevan sitä tasoa, että ne voi maksaa mulle palkkaa. Huh!

Eli nyt mä saan aloittaa maanantaina, jeejeejee! Heti maanantaiksi mulle on varattu paikka lääkäreiden IT-koulutuksesta klo 9-17. Kuulostaa hyvältä aloitukselta, tietotekniikkaa saksaksi. Ja siis kyllä mun tietysti pitää mennä sinne lääketieteelliseen kielikokeeseen silloin maaliskuun puolivälissä. Voin alkaa kohta murehtia sitä, koska siellä pitäisi paitsi osata kieltä, myös "tavallisimpia yleislääkärin potilastapauksia" ja kokeeseen kuuluu esim. potilaan kanssa kommunikaatiota (eli mun pitäisi osata kertoa jostain verenpainetaudin elintapahoidosta ja antaa polviartroosin jumppaohjeita). Siitä vasta murhe syntyy, enhän mä osaa mitään peruslääketiedettä enää edes suomeksi! Saati että tietäisin, mitä joku kutina tai juiliminen on saksaksi. Mutta eka mä riemuitsen, että pomo sai nitistettyä byrokraatin.

Ai niin tai ihan eka mä meen Suomeen. Istun nimittäin juuri Stuttgartin lentokentällä, lento Hampurin ja Helsingin kautta Kuopioon lähtee 65 minuutin päästä. Tää kaikki paperikammotus on johtanut siihen, etten ole ollenkaan muistanut jännittää huomista päivystys- ja neuroradiologian päivien paneelikeskustelijan osaani. Ehkä sitten ensi yönä.

Elämyskameli suosittelee

kivat pomot

Huikeita edistysaskelia

Uuteen elinympäristöön tottumisessa on viime päivinä otettu suuria edistysaskeleita. Ensinnäkin PAX valmistui jo alkuviikosta eikä yhtään osaa tarvinnut vaihtaa eikä palauttaa. Samalla ostettu RAMSÄTRA-TV-tasokin on nyt koottu ja eilen sen päälle nostettiin valtava Handymanin hankkima uusi telkkari. Ja nyt on jo saatu Netflix toimimaan. Ennen kaikkea internet toimii ja vaikka saapunut modeemi ei olekaan Handymanin toivomaa siltaavaa mallia (jota sen kyllä luvattiin olevan), on netti mun näkökulmasta ihan riittävän (eli huiman) nopea. Kun nyt jätesysteemikin alkaa käydä vähän selvemmäksi ja pihalle tulee ihan näillä hetkillä sekajäte- ja biojäteastiatkin, on asiat aika hyvin.

Tänään käytiin pienellä kävelyllä keskustassa ja koska oli biojätepussitarve, pistäydyttiin Müller-nimisessä kaupassa. Mä oon nähnyt Müllereitä aiemminkin eri kaupungeissa ja ajatellut, että kyseessä on Aholaidan tai Tarjoustalon tyyppinen kemppari-/kotitaloustavaran ostopaikka. No olihan se sitäkin, mutta se olikin yllättäen kolmikerroksinen tavaratalo! En mä ollut tajunnut, että siihen edes mahtuisi sellaista. Siellä myytiin melkeinpä kaikkea paitsi vaatteita ja ruokaa. Esim. leluosasto oli valtava ja lautapelejä oli yhtä paljon kuin Lautapelit.fi-kaupassa. Päivittäiskosmetiikkaa oli vaikka kuinka paljon ja siellä myytiin myös esim. naamiaisasuja. Mahtavaa.

Niin ja vielä naapuritkin ovat mukavia! Talo on vielä ihan rakennustyömaa ja arkisin täällä ravaa jokalaista työmiestä, joten harvaan asuntoon on vielä muutettu, mutta juuri tutustuttiin pariin asukkaaseen ja vaikuttivat tosi kivoilta. Kesällä, kun talo on (toivottavasti) valmis ja kämpät täynnä, pidetään bileet! Huippua!

Nyt meillä on jo pankkikortitkin. Siitä tulee aika paikallinen olo. Ja mulla on sellainen tunne, että mun kielitaito paranee koko ajan. Mikä hienointa - niin Handymaninkin. Se oppii koko ajan uusia sanoja ihan kuin kaksivuotias lapsi. On ehkä motivaatio nyt enemmän kohdallaan kuin Kauppiksen pakollisella kurssilla.

Mä uskaltauduin uimahalliinkin. Se olikin erikoinen kokemus. Kyseessä on miltei satavuotias uimahalli ihan kaupungin keskustassa. Yrjönkatu tulee elävästi mieleen, mutta meininki on aivan erilaista. Toimitus menee näin:

1. Pääovesta tullaan aulaan, jossa on lippuautomaatti ja lasiseinän takana näkee altaan. Ostetaan lippu, joka on luottokortin kokoinen muovinen kortti, vaikka olisi ihan kertalippu (fiksua).
2. Kävellään portaat ylös.
3. Yläkerrassa on rakennustyömailta tuttu portti, jossa on pyörivät metalliset tangot. Lippu laitetaan porttiin, jolloin pääsee sisään.
4. Valitaan oma puoli (miehet/naiset), jotka sijaitsevat vastakkain parvella, josta näkee uima-altaalle vähän samalla lailla kuin Yrjönkadulla.
5. Mennään pieneen koppiin, jossa on ovi molemmin puolin, penkki, peili ja henkari.
6. Riisutaan vaatteet, asetellaan ne henkariin, jossa on mm. paikka kengille ja alusvaatteille ja laitetaan uimapuku päälle.
7. Mennään kopista ulos toiseen suuntaan kuin mistä tultiin. Sieltä löytyy lukittavia komeroita, joihin voi tavaransa laittaa.
8. Mennään portaita alas. Monessa paikassa lukee, että pitää peseytyä ennen altaaseen menoa.
9. Portaiden alapäässä on kolme samanlaista sinistä ovea. Yhdessä lukee Toilette, kahdessa ei mitään. Ovet eivät ole lukossa, mutta kiinni. Kun avaa ensimmäisen, pääsee miesten puolelle. Kun avaa toisen, pääsee suihkuhuoneeseen. Siellä on pari lasta ja kolme naista, joista kaksi on suihkussa, yksi tavallisissa sisävaatteissa paimentamassa lapsia. Kaikilla on uimapuku päällä.
10. Suihkutellaan eikä uskalleta ottaa uimapukua pois päältä.
11. Mennään altaalle. Altaassa on yksi rata erotettu nopeille uimareille, muutoin se on yksi iso tila. Mennään altaaseen. Aiheutetaan hämmennystä vesijuoksuvyöllä. Todetaan, että isossa tilassa uimisessa ei ole mitään sääntöjä vaan pulikoidaan miten sattuu. Mennään ihan omaa tahtia itse valitussa kohdassa. Todetaan, että saksalaiset pitävät tauon jokaisen 25 metrin pyrähdyksen välillä.
12. Noustaan altaasta tunnin kuluttua. Mennään suihkuhuoneeseen. Olisi tarve peseytyä. Harkitaan, uskaltaako uimapuvun ottaa pois. Todetaan, että ollaan irstaita pohjoismaalaisia ja otetaan uimapuku pois. Peseydytään normaaliin tapaan.
13. Pukeudutaan uudestaan uimapukuun (koska on otettu käsipyyhe, kun isompi ei mahdu uimakassiin eikä pitkää yläkerran käytävää kehtaa nakuna kulkea, kun se ei näytä olevan tapana. Painetaan mieleen, että otetaan kunnon kylpypyyhe mukaan seuraavan kerran, jolloin ei märkää uimapukua tarvitse laittaa uudelleen päälle suihkun jälkeen), haetaan omat tavarat lukittavasta kaapista ja mennään taas siihen pieneen komeroon vaihtamaan vaatteet.
14. Mennään kotiin ja halutaan mennä uimaan pian uudelleen.

Eli ihan toimiva. Pukeutumisen ja riisuutumisen yksityisyys on ehkä vähän hämmentävää, samoin suihkusysteemi. Saunaa tietty kaipaa, mutta ei kuulu konseptiin ja kyllähän se on sähköntuhlinkia. Tai kaupungin toisen uimahallin yhteydessä on saunamaailma, mutta sen käyttö maksaa 11 euroa, kun kertalippu uimaan on vain neljä euroa. Muuten mä en oo mitenkään erityisesti saunan perään, mutta uimiseen se jotenkin kuuluu. Kotiin mä en sitä tarvitse. Kesällä pääsee lisäksi maauimalaan, jonka kausi on yhtä pitkä kuin Uimastadionin kausi. Sitä mä odotan.

Elämyskameli suosittelee

yhteiset pukutilat ja saunat uimahalleissa

Raharössykkä

Pohjois-Saksan isoissa kaupungeissa alkaa hiljalleen luottokortin käyttö yleistyä. Täällä meillä konservatiivisessa etelässä sellainen on unennäköä. Siksikin meidän piti ihan heti ekana päivänä käydä hankkimassa tili ja siihen EC-kortti (jonkinlainen pankkikortti, varmaan vähän niinku Visa Electron). Tänään tuli siihen jo PIN-koodi postissa, jee! Vielä kun itse korttikin tulisi niin elämä hiukan helpottuisi. Tällainen pohjoismaiseen elämäntyyliin tottunut mamu kun pitää jotenkin niin vieraana ajatuksena kulkea kaupungilla kassi täynnä rahaa. Missään ei kehtaa kaivaa pikku senttiliinejä esiin ja sit niitä on kolikkokukkaro täynnä. 

Nyt on käyty Ikeassa! Ekalla kerralla katseltiin, toisella kerralla ostettiin neljä metriä PAX-säilytysjärjestelmää ja RAMSÄTRA-TV-taso. Edes Ikeassa ei voi maksaa pankkikortilla, joten mä nostin tukun rahaa automaatista ja menin sitten niitä siihen kassalle laskemaan. Kun näet automaatista nostaa 1000 euroa, saa mm. 20 kympin seteliä. Jono takana kiitteli, ettei mulla ollut EC-korttia. PAXit ja RAMSÄTRA tuodaan meille huomenna, niitä varten pitää olla passissa kotona klo 8-21. Ja se on pieni vaiva PAXin kokoamisen aiheuttaman murheen rinnalla. Eniten mua jo etukäteen kauhistuttaa se, että yksi runkopaketti painaa 55 kg eli ihan älyttömästi. Kuinka me saadaan ne siirtymään eteisestä makkariin?

Ikeassa mua riemastutti se, että Schweden Shopissa myytävät Ikean oman merkin näkkileivät on selvästi suomalaista pientä pyöreää. Ne on saman kokoisia ja tehty Suomessa. Mä ostin heti paketillisen hätäleiväksi. Se on vieläpä mun suosikkinäkkäri! Kyllä nyt kelpaa. Muuten ruokakaupasta ostettavat leivät on joko ihan vaaleaa tai sitten vähän kitkerän makuisia siemenleipiä. Olen päätynyt ostamaan jälkimmäisiä. Parasta olla ajattelematta ruisleipää. Aiemmin mulla on Berliinin lomilla mennyt kraanavedestä vatsa sekaisin. Hanavesi on juomakelpoista, mutta tietenkin sen koostumus eroaa Helsingin vedestä. Nyt yritän karaista itseäni juomalla pulloveteen sekoitettua hanavettä. Vesi on ihan hyvän makuista kyllä, enkä mä pelkää mikrobeja. Vesi on kyllä selvästi kovempaa kuin Suomessa, suihkun seinät ja lavuaarit on jo viikossa kalkista rumat.

Eilen mä kävin leuhuttelemassa käteisvarojani elektroniikkamyymälä Saturnissa, koska ajattelin ostaa mikron. Saatiin viimeinen tarjousmikro - ihan siistin näköinen Samsung 139 e. Tänään kun oli aika lämmittää makaronilaatikkoa ja Handyman asensi mikron paikalleen (=työnsi töpselin seinään), ei tapahtunut mitään. Kaputt. Uudestaan mikro Astraan ja rahat takaisin. Mä melkein toivon, että päädyn olemaan ostamatta mikroa jatkossakaan, koska täällä ei ole sille kaappitilaa ja se vie paljon pöytätilaa. Saa nähdä. Mal sehen.

Elämyskameli suosittelee

Ikea-näkkileipä

Büroslavia

Lauantain vastoinkäymiset - matkalle jääneet laukut ja autovuokraamon kädetys - ovat takana. Mun etukäteen hurjasti jännittämä sisäänmuutto meni kuin sadussa. Yksi kolmesta muuttomiehestä oli telonut itsensä jalkapallokentällä, mutta se ei haitannut, sillä olin tietämättäni buukannut yhden isä-poikaparin, joten miehiä oli sittenkin kolme. Lisäksi näistä kolmesta miehestä kahdella oli yhteensä 38 vuoden muuttoammattilaisura takana. Äijät kantoivat ongelmitta useamman laatikon kerrallaan ja jopa neuvoivat mua, että miten asuntoa kohdellaan ("älä laita sitä ristikkoa nojaamaan seinään, tulee jälki! Laita nojaamaan laatikkoa vasten"). Kaksi isoa, pienestä remonttiovesta mahtumatonta mööpeliä (ruokapöytä ja sohvan runko) ne kuljetti autotallin kautta kärryllä, joka sattui olemaan niillä mukana. Uskomatonta. Koko homma kesti kolme varttia. Ihan mieletöntä. Mä luovutan kaikki ennakkoluuloni fb:n kirppariryhmistä. Tai ainakin niiltä saa ammattitaitoista muuttoapua lyhyellä varoitusajalla.

Nyt on sitten purettu laatikoita, mikä onkin vaikeaa lähinnä siksi, että ei ole säilytystilaa. Vaatteita varten pitäisi käydä Ikeassa ostamassa PAX-säilytysratkaisu, mikä pelottaa mua jo edeltä. Ainoa PAX-kokemus, joka mulla on, on Långstrumpin edellisen asunnon PAX, jota varten jouduttiin kärsimään ja jopa tappelemaan kauniaislaisen suomenruotsalaisen sedän kanssa. Mutta ei auta - muita säilytysratkaisuja ei Ikealla ole eikä mamulla ole varaa non-Ikeaankaan. Täytyy siis vetää syvään henkeä ja mennä Ikeaan. Menen heti, kun kärsivällisyys riittää.

Eilen oli tehokas päivä. Aloitettiin heti aamusta käymällä kunnantalolla rekisteröimässä itsemme asukkaiksi. Sitten käytiin passikuvassa (joka paikkaan ne kuitenkin haluaa valokuvan), liittymässä sairaskassan jäseniksi, verovirastossa ja pankissa. Nyt on veronumero ja pankkitilikin. Sitten tilattiin internetliittymä, TV-paketti ja lankapuhelinliittymä (koska internettiä ei saa ilman lankapuhelinliittymää. Tietenkään). Nämä kaikki oli hankittu kolmeen mennessä. Ja välissä oli pitänyt kotonakin käydä. Saksalaiset ovat innoissaan bürokratiasta, mutta ei ihme - se on valtavan tehokasta.

Mutta sitten se taas alkoi, mamu-experience. Autonvuokrausfirmasta oli sanottu, että tulkaa kolmen jälkeen. Vuokrausfirma ei ole Tübingenissä, koska otimme auton läheltä lentoasemaa. Sinne matkustusaika hitailla lähijunilla kesti 80 min. Kun saavuimme paikalle vähän ennen viittä, ei firmassa ollut ketään (menee kiinni kuudelta). Ovessa oli lappu, jossa oli puhelinnumero. Numeroon ei kukaan vastannut. 10 min odotuksen jälkeen pari äijää tuli paikalle ja avasi oven. Kun ilmoitettiin, että tultin hakemaan auto, nämä totesivat, ettei mitään autoa ole. Olivat odottaneet meitä kolmelta ja kun ei tultu, oli meille varattu Opel Astra poissa. Siinä vaiheessa mä aloin jo pikkuisen hermostua, meille kun oli sanottu, että tulkaa kolmen jälkeen ja viideltä on kolmen jälkeen. Kundi soitti jonnekin ja sanoi, että kohta auto tulee. Ei ne olleet sitä kellekään vuokranneet vaan kolmas firman jannu ajeli sillä omia asioitaan. Tehtiin paperit valmiiksi, lupasivat jopa hyvittää meidän ylimääräiset juna- ja bussilippumaksut. Sitten mentiin tietysti tarkistamaan auton jo olemassa olevat naarmut. Se ei ollut ihan helppoa, koska auto oli likainen. Ne ei olleet siis pesseet sitä edellisen vuokraajan jäljiltä! Handyman löysi pienen naarmun kuskin ovesta, johon jantteri totesi, että "toi on niin pieni, ettei sillä oo väliä. Vasta kahden euron kolikon kokoiset naarmut me merkataan". Kun kysyttiin, että kai tämä lukee vuokrausehdoissakin, niin ei kuulemma lukenut. Ihme vellihousutoimintaa. Kirjoitat sen nyt siihen. Urpo.

Kun viimein päästiin tällä vuokra-autolla matkaan, todettiin, ettei Opel todellakaan ole hyvä auto. Kun painaa esim. ohitustilanteessa kaasun pohjaan, kierrokset nousevat ja moottori vinkuu, mutta nopeus ei nouse. Kun sitten hetken jurnuttaa kaasu pohjassa, kiihtyy auto varsin laiskasti. Ja parkkitutka piipittää herkästi kuitenkaan näyttämättä, että missä päin sen mielestä on ahdasta. Ostaisin vaikka Citroënin mieluummin (en kuitenkaan osta).

Nyt pitää lähteä eläkevakuutusasioita hoitamaan. Koskaan ei ole liian aikaista.

Elämyskameli suosittelee

Opel Astran ja ennen kaikkea autonvuokrausfirma Enterprisen välttäminen 

Multikulti-mamuliini

Nyt mä oon käytännössä muuttanut maasta. Tavarat on matkalla ja me ollaan tämä yö hotellissa. Huomenna aamupäivällä kannetaan kuorma sisään. Meille selvisi keskiviikkona, että me ei ollakaan tilattu muuttomiehiä vaan vain tilaa autossa, joten tuli aika kiire etsiä kantajia. Lähtöpäähän saatiinkin Lankomies ja kolme kaveria, joiden avulla 65 pahvilaatikkoa, kymmenkunta muovilaatikkoa ja huonekalut siirtyivät tunnissa kuudennesta kerroksesta rekkaan. Saksan pää oli kimurantimpi, kun me ei tunneta täältä ketään. Otin yhteyttä pariin muuttofirmaan, joista ei sähköposteihin edes vastattu. Sitten keksin laittaa avunhakuilmoituksen paikalliseen fb-kirpputoriryhmään ja mulle tuli saman tien kymmeniä tarjokkaita. Valitsin heistä kolme, joista yksi on tänään jalkapalloturnauksessa loukkaantunut, joten kuitenkin kaksi ammattimuuttomiestä saadaan avuksi. Hyvältä kuulostaa. Kiusallista on se, että talon julkisivu ja rappukäytävä ovat vielä varsin keskeneräiset, joten varmaankin isoimmat huonekalut joudutaan tuomaan autotallin kautta ja että Handymanin selkä on sökö, mutta siis pääosin menee hyvin!

Multikulti-maahanmuuttajan elämä on toki hankalaa. Tänään hankaluus konkretisoitui siten, että ruumaan laitetut matkalaukut jäivät saapumatta välilaskulta mukaan Stuttgartiin. Nyt siis mm. Handymanin matkalaukussa oleva imuri ja vaihtovaatteet on jossain välitilassa. Toinen harmitus tuli siinä, että oltiin vuokrattu auto, jota sitten ei vuokrausfirmassa ollutkaan. Eikä mitään muutakaan autoa. Siellä kohauteltiin hartioita ja vikistiin, mutta eihän ne nyt sitten kuitenkaan voineet autoa taikoakaan. Kaikki oli vuokralla. Surkea nettipalvelu, kun antaa vuokrata auton, vaikkei autoa ole. Ja hieman harmittaa sekin, että mä en tajunnut pukeutua Saksan säiden mukaisesti. Täällä on liian kuuma Helsingin talvivaatteille. Mutta niin kauan kuin ongelmat ovat tätä vaikeustasoa, voi olla onnellinen. Handyman on sentään hyvällä tuulella.

Käytiin tänään syömässä Tübingenin keskustan kebappilassa. Mukava turkkilaissetä kysyi saksaa takeltelevilta uusmamuilta, että mistä ollaan kotoisin. Kun tunnustettiin, että Suomesta, niin selvisi että kebusedällä on kavereita Kuusankoskella. Osasi kysyä, että "kaikki salaatti? Sipuli? Valkosipuli?", jatkoi, että "tosi hyvä ruoka!" ja lopuksi vielä "tervetuloa myöhemmin!" Liikkistä.

Elämyskameli suosittelee

uudet elämyskeitaat