Joulukale 12: Rupa ja näkkileipä

Ruispalat (rupa) on mun lempileipää. Tää ei liene mikään yllätys, koska se on kai Suomen ostetuin leipä. Tai käy mulle moni muukin ruisleipä nyt kun ei tartte enää pelätä Ruisaurinkoa, joka oli puistattavan hirveän makuinen leipä. 90-luvulla todella osattiin. Esim. perus-Real on erinomaista, mut meillä on yleensä Ruispaloja, koska Handyman tykkää niistä enemmän ku Realista. Mulle käy hyvin Ruispalojen molemmat puolet mut ehkä hiukan enemmän tykkään alapuolesta. Mainitsen tän, koska olen julkisuudesta ymmärtänyt, että monelle on hyvinkin tärkeää, kumpaa puolta syö. Mä en juurikaan tykkää makeista leivistä paitsi kalakeiton kanssa kuuluu olla saaristolaisleipää. Muuten en lähde setsuuria syömään. Näkkileivät on mun mielestä myös erittäin oivallisia, etenkin vanha kunnon Koulunäkki, jota mulla on aina kaapissa. Saksassa mä söin mielelläni Ikean näkkileipää, kun se oli Pientä pyöreää suoraan kotimaasta. Nyyh.

Kaikkien aikojen rakastetuin joulujuoma

Mä katsoin tänään neulehommissa hetken aikaa MTV:ltä Lastenklinikoiden kummien joulukonserttia. Diandra lauloi kauniisti Hallelujah'n. Konserttia juonsi Marco Bjurström ja joku mulle vieras nainen. Diandran jälkeen tää nainen juonsi show'n mainostauolle maanitellen katsojia kuitenkin pysymään kanavalla, koska katkon jälkeen olisi luvassa mm. kaikkien aikojen rakastetuin joululaulu "Sydämen joulutee". Hetkisen jo olin hämmentynyt siitä, etten oo ollenkaan kuullut tällaista ikisuosikkia. Ehdin jo epäillä, että Arttu Wiskari olisi julkaissut uuden joulusinkun, jota tällaisin ylisanoin mainostetaan. Mut sit mä tajusin, että puute oli enemmänkin juontajattaren artikulaatiotaidoissa. Kurkku on vähän ilmoitellut itsestään - se lienee jouluteetä vailla. Tai -rooibosta.

Elämyskameli suosittelee
kuulevat korvat ja nokkelat aivot

Joulukale 11: kakku

Mä maistoin kakkua ekaa kertaa rippikouluiässä. Sitä ennen pidin kakkuja epäluotettavina, niiden sisään kun voi piilottaa mitä tahansa. Se on kai aika yleistä, eihän lastenkutsuillakaan kukaan syö kakkua. Mulla on kyllä edelleen parikymmentä vuotta myöhemminkin sama asenne. Kakkujen sisällä voi olla vaikka juustoa ja aika usein onkin. Mä sallin kakut ihmisille, jotka niistä tykkää mut mä en välitä edelleenkään. Suklaakakut on järjestään mulle liian makeita. Nykyään internet on täynnä suklaakakkuja, joihin laitetaan suklaan lisäksi toista ja joskus kolmattakin suklaata. Ei hyväksytty 80-luvulla sellaista. Suklaakakku tarkoitti sitä, että tavalliseen sokerikakkutaikinaan laitettiin värin vuoksi Van Houtenia. Joku marjatäytteinen vois vielä muuten mennä, mutta se itse kakkuaines siinä marjojen välissä on aina niin tylsän makuista. Mieluummin söisi ne marjat yksikseen tai voihan ne laittaa piirakkaan, jos haluaa fiilistellä. Kuivakakuista aika on kai ajanut ohi, viimeksi kukaan oli tosissaan kuivakakun kanssa koohottamassa 90-luvulla. Bloggerin autocorrect haluaisi kirjoittaa "kuivakkaista". Se tietää.

Joulukale 10: spaghetti bolognese

Spagetti on mun mielipastaa ja ragú alla bolognese mun mielisoosi. Nää menee yhdessä koska vain. Lapsena jauhelihaspagetti oli mun lempiruokaa ja on se edelleenkin top kolmosessa. Mä teen tietysti parasta kastiketta itse. Siihen tulee tomaatin, sipulin ja jauhelihan lisäksi porkkanaraastetta, selleriä ja herkkusieniä. Kermalla voi vähän pyöristää makua, mutta kermaa ei saa laittaa liikaa. Porkkana ja selleri pitää hauduttaa niin kauan, että unohtaa tekevänsä ruokaa, kasari saa pulputtaa liedellä siihen asti että kaipaa lisää nestettä. Jos on kiire, ne jätetään pois. Ilman herkkusieniä ei mun kastiketta voi tehdä. Melkein saa sipuliin puuttua, kunhan herkkusienet ei puutu. Jauhelihan sijaan voi laittaa jotain vastaavaa, mutta soijarouheesta ei synny sama suutuntuma. Quorn on parempi sen suhteen. Maku pysyy samana, koska eihän jauheliha ny maistu juuri miltään. Se mua surettaa, että juuri mistään ravintolasta ei saa parempaa annosta kuin mun keittiöstä. Sen takia tilaankin sen ravintolassa nykyään vain silloin, kun en kerrassaan mitään muuta hyvää listalta löydä. Se on aina riski, koska huono, intohimoton bolognese pilaa päivän kovemmin kuin rullautuva sukka.

Joulukale 9: hapanmaitotuote

Tänään on päivystys, jossa tärkeintä on seura ja toiseksi tärkeintä ruoka. Seura on ensiluokkaista, koska näin erikoislääkäristatuksella sen saa itse valita. Enemmän pitää siis keskittyä ruokaan. Mulla on mukana yksi einesateria ja 1-2 jogurttia (mä tiedän, että jugurtti oolla on oikein, mutta se näyttää niin teennäiseltä, että aion jatkossa uhmata oikeutta) sekä muistaessani hedelmä ja pähkinöitä. Yleensä en muista kahta viimeksi mainittua, kun niitä ei oteta jääkaapista.

Einesateria on tarkka. Aiemmin mulla oli aina Saarioisten jauhelihakeitto. Kun päivystyksiä oli neljä kuussa, siihen ehti kyllästyä. Seuraavaksi harrastin Vian lihapullapastaa. Se olikin hyvä. Kun se oli lämmennyt mikrossa tarpeeksi, se päästi riemullisen töräyksen. Siihenkin kuitenkin kyllästyi. Nykyään mulla on Saarioisten butter chicken. Se on ihmeellisen hyvä eines. Niin hyvä eines, etten pettyisi vaikka saisin sellaisen ravintolassa (siis maun puolesta, pettyisi kyllä jos ravintolaruoka näyttäisi samalta kuin se eines). Nykyään kun etupäivystän vain kerran kuussa, einekseen kyllästyy neljä kertaa hitaammin kuin aiemmin.

Jugurtti on myös tarkka. Olen kokeillut melkein kaikkea. Nyt kuitenkin tiedän, että jugurtissa ei ole mieltä, jos se ei ole hyvä. Siksi mulla on aina mukana Valion A+ luonnonjugurtti, jossa on marjamysliä kannessa. Se on ihanan hyvää. Viimeksi otin myös Ihana-merkkisen glögijugurtin. Se oli epämiellyttävän makuista. Onneksi oli myös kunnon A+.

Muista hapatetuista maitotuotteista mä en juurikaan pidä. Viili on kammottanut mua lapsesta lähtien olemalla venyvää ja mulle ei oo tullut ikinä sellaista fiilistä, että piimää pitäisi maistaa. Rahka ei oo mun suuri suosikki, mutta jos ny on pakko, niin kyllä mä voin vähän ottaa. Rahkajugurtit on ihan jees marjojen kanssa, kun ne maistuu enemmän jugurtilta. Rahka kun ei juuri maistu miltään, mutta vie ikävästi suusta kaiken kosteuden. Sen kanssa tarvitsee hurjasti nestettä. Siksi jugurtti.

Joulukale 8: taginemaustettu broileripannu ja muut työpaikkaruokalan herkut

Työpaikkaruokala ansaitsee kultaa. Siellä on arkisin aina kuusi vaihtoehtoa (kaksi peruslinjaruokaa, kasvislinjaruoka, keitto, grillivaihtoehto ja salaatti). Mä otan yleensä linjastosta, koska sit pääsee nopeammin jonosta - linjaruoan voi maksaa vanhoilla HKL:n kymmenen matkan lipuilla, muut ruoat maksetaan rahalla. Ajoittain otan muuta riippuen siitä, mitä tekee mieli. Otan usein puuron, jos se on keittolounaana tai lohifileen, jos sitä saa grillistä.

Linjaruoka on kuitenkin siis yleensä herkullista. Viime viikolla esiteltiin uusi ruokalaji, taginemaustettu broileripannu. Siitä tuli saman tien mun suosikki. Etukäteen pohdiskelin, että mitä se mahtaa tarkoittaa - taginehan on astia. En ole koskaan maistanut paistinpannumaustettua kalaleikettäkään. Olen tehnyt itse pataruokia, joita on suositeltu tekemään taginessa, mutta mulla ne on joutuneet sarpanevaan. Samoja mausteita kuitenkin siis tässäkin: luumua, aprikoosia ja pippuria. Se oli mahdottoman hyvää. Onni on työpaikkaruokala!

Muita ruokalaherkkuja on falafel, ruiskuorrutettu lohi (uunissa paistettu lohifilee, jonka päällä on hapankorppumurusia) ja siskonmakkarakeitto.

Joulukale 7: orientaalinen kana: butter chicken

Tänään on keskiviikko, saunapäivä. Mä asun ekaa kertaa elämässäni saunavuorollisessa kerrostalossa ja meillä on saunavuoro keskiviikkoisin klo 19. Kuten tavallista, saunaan tulevat seuraksi Lankomies ja Kälynen. Ne tulee jo kuudeksi tai ainakin yrittävät tulla kuudeksi ja sit syödään orientaalista kanaa. Tai näin käy kaikkina muina keskiviikkoina paitsi tänään, kun mulla on kampaaja. Mut noin niinku yleensä.

Mä oon aika taitava tekemään erilaisia orientaalisia kanaruokia. Koko idea lähti butter chickenistä. Googlailin sitä ja löysin kivan näköisen reseptin suomalaiselta verkkosivulta. Tein sitä yhtenä saunailtana ja sehän oli erinomaista. Tosi hyvä resepti. Siihen tuli ainakin paseerattua tomaattia, inkivääriä ja mun suosikkimaustetta juustokuminaa. Siitä se ajatus sitten lähti. Ihan joka keskiviikko ei ole eri kanaa eikä aina edes kanaa, mutta kyseessä on silti orientaalisen kanan ilta. Butter chickeniäkin on ollut jo useampaan kertaan.

Orientaalisen kanan jälkeen lähdetään saunaan, jossa me Kälysen kanssa laitetaan naamioita ja kuoritaan sitä sun tätä. Meillä on siis täydellinen spa-kokemus. Sit saunan jälkeen tullaan takaisin sohvalle katsomaan Grand Tour. Tähän kuuluu myös jalkahierontamahdollisuus. Aika hyvä setti.

Joulukale 6: hot dog

Tänään pidetään perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto meillä. Väkeä tulee enemmän kuin ehkä ikinä, kolmattakymmentä. Ohjelmassa on juttelua, legojen rikkomista ja hillumista. Tarjolla perinteisesti kalakeittoa ja hodareita. Ruokalista muotoutui tällaiseksi muutama vuosi sitten. Onnea, 99-vuotias itsenäinen Suomi!

Hot dog on hyvin yksinkertainen, mutta erinomainen tuote. Leipä on pieni ja toimii lähinnä haarukkana ja maustepurkkina. Nakki on hyvä, tänään jälleen Sörkan yönakkeja. Mä en oo koskaan syönyt hodareita kodin tai Ikean ulkopuolella, joten en tiedä perinteisiä mausteita. Meillä on tarjolla ketsuppia, sinappia ja sinappikurkkurelissiä sekä mahdollisesti paahdettua sipulia, jos sitä löytyy kaapista ja jos jaksetaan siivota ne sipulit lattialta (eli ehkä ei).

Joulukale 5: pieni sitrushedelmä

Pienet sitrushedelmät on lystikkäitä. Tai ainakin hyvän makuisia. Silloin tällöin pohdin, mitä eroa satsumilla, klementiineillä ja mandariineilla on, mutta ihan niin paljon ei kiinnosta, että lähtisin googlaamaan. Ei siis oikeastaan juurikaan. Mä tykkään myös isoista sitrushedelmistä paitsi en karvaista.

Mä muistan, kuinka joulukuussa 2000 mun teki hirveästi mieli sitrushedelmää. Oli embryologian tentti ja joku oli ottanut tenttiin mukaan evääksi pieniä sitrushedelmiä. Ne tuoksui hyvältä ja mä pohdin, miksi mäkin en ollu yhtä fiksu. No ehkä siksi, että se oli kahden tunnin tentti eikä mulla oo ollu edes kuuden tunnin tenteissä yo-kirjoitusten jälkeen mitään eväitä. Silloin ois kyl voinut olla. Se embryologian tentti oli muutenkin pähkähullu - kysyttiin oikeasti jotain sellaista, että minkä näköinen on 24 päivän ikäinen alkio. Koealueeseen kuului kuvia eri ikäisistä alkioista. Kaikki oli palloja, joissa oli erilaisia kaaria ja mutkia sisällä. Mä piirsin jonkun muistamani pallon ilman mitään käsitystä, oliko se nyt 24 päivää vai 47 päivän ikäinen. Mulla oli suora näkyvyys kahden edessä istuvan papereihin ja niillä oli molemmilla keskenään samoin kuin muhun verrattuna erilainen pallo. En osannut edes kauhistua, kun se kysymys oli niin pähkähullu. Mut se ei liity sitrushedelmiin. Paitsi et nekin on palloja, joissa on kaaria. Siinäpä aasinsilta.

Yleensä mä syön pienen sitrushedelmän yksinkertaisesti kuorimisen jälkeen lohko kerrallaan. Viime aikoina mä oon kuitenkin lähtenyt niiden kanssa slow food movementiin siten, että ennen kuin alan syödä, nypin lohkojen pinnalta kaikki valkoiset rämmäleet pois siksi, että naku hedelmä näyttää niin kivalta. En kuitenkaan aina, koska se on sosiaalisesti epäilyttävää ja koska mä syön esim. työpaikkaruokalassa mielelläni mandariinin tms. jälkiruoaksi ja mun pitää ehtiä joskus takas töihinkin.

Joulukale 4: karjalanpiirakka

Karjalanpiirakka on mun suuri rakkaus. Se oli jo lapsena mun suosikki ja on sitä edelleen. Toinen mun isoäideistä leipoi piirakoita itse ja ne oli mahtavan hyviä. Itse se oli vähän noloissaan leipomisestaan, kun koki itsensä jotenkin laittomaksi - oli Lapista eikä Karjalasta. Mä en saanut sen takia kehua niitä piirakoita kellekään. No mut mummusta on aika jättänyt jo pitkälti toistakymmentä vuotta sitten, joten nyt uhmaan hänen kieltoaan. Ne oli hyviä.

Riisipiirakkahan on täydellinen tuote. Se on helposti syötävissä missä tahansa ja pysyy pääosin kasassakin ilman kohtuutonta sotkemista tai tuunaamista (vrt. esim mämmirove käsilaukussa). En itse vaadi piirakkaa kestämään tuntien höykytystä varistamatta riisejään, mutta en syytä ihmisiä, jotka vaativat. Nykyisten teollisten piirakoiden aikakautena tämäkin onnistuu.

Paras karis on luonnollisesti itse tehty. Meillä ois suunnitelma leipoa niitä Kälysen kanssa joskus. Ehkä joskus leivotaankin! Mä en oo kuitenkaan puritaani - mulle kelpaa monenlaiset piirakat, mutta vain riisitäytteellä. Muistelen Ehon piirakoiden olleen jotenkin huonoja ja mauttomia, mutta kun Ehoakaan ei ole varmaan kymmeneen vuoteen enää ollut, ei tämä ole kovinkaan oleellinen tieto piirakkakaupoilla. Rainbow on ihan hyvää. Saarioisten iso vaalee on aika kasari ja jo niin kaukana kariksesta, että suljen sen pois keskustelusta. Imatralaiset kelpaa oikeinkin hyvin. Kotipaistoiset pakasteet on usein tosi hyviä. Päälle saa mun mielestä kukin laittaa mitä haluaa. Mä vedän natuna, perusvoideltuna tai munavoilla.

Joulukale 3: juusto

Ok, let's get it over with. Mä en tykkää juustosta. Kirjoitan niistä nyt 3. joulukuuta, koska eilen oli mun työpaikan pikkujoulut, jotka järjestettiin meillä nyyttikesteinä. Kolme tyyppiä toi juustoa (suunnitellusti). Mä oon seestynyt, suostun että mun kotiin tuodaan juustoa. Jopa kammottavan hajuista ja tarkoituksella homeista. Tokikaan mä en syö sitä. Kuulemma pikkulapsena mä olin syönyt juustoa ihan siinä missä muutkin, mutta kaksivuotiaana päätin, että tää ei oo mulle. Näin vanhempana mä oon ruvennut luisumaan hyvistä periaatteistani. Nykyään mä syön Valion tavallisinta raejuustoa, mozzarellaa ja Kainuun leipäjuustoa ja lisäksi piilotettuna (esim. pitsan päällä) liikkeenharjoittajan valitsemaa juustoa. Itse en juustoa mihinkään lisää. En suostu edes koskemaan juustoon, en edes Kainuun leipäjuustoon. Se on se konsistenssi. Ja se on jo se sanakin. Eikö juuuusto ällötä teitä jo sanana? Se on niin venyvä ja vetelä. Yh. Ja sit se on se haju. Kaupassa pitää kävellä henkeä pidättäen juustohyllyjen ohi. Mut mä en vastusta. Jos mä saan olla maailmassa, ni juustokin saa. Jopa mun kotona. Just niin kauan, kunnes juhlat on ohi.

Joulukale 2: pinaattilettu

Nonni! Nyt tästä tuli ruokakalenteri, kiitos Polaah'n. Erinomainen idea. Mut nyt mun pitää keksiä 23 eri ruokaan liittyvää juttua esiteltäväksi. Katsotaan, joudunko mieron tielle. Melkein toivon, että joutuisin. En suorilta keksi, kuinka 23 ruokaan liittyvän jutun keksimättömyydellä joutuisi mieron tielle.

No mut ensimmäisenä ruoka-aiheisena postauksena käsitellään pinaattiletut. Mä en oikein välitä einespinaattiletuista ja koulussakin se oli yksi mun lukuisista inhokkiruoista (se ny ei paljon vaadi, mä oon epäluuloinen kranttu). Sitten kerran mä seesteisellä hetkellä pohdiskelin, kuinka kaikki einesruoat perustuu johonkin perusruokaan ja silloin mä tajusin, että pinaattilettujakin voi tehdä itse. Ekalla kerralla tein tuoreesta babypinaatista. Siinä oli aika työ ja silti pinaatinpalat oli kiusallisen kookkaita. Se ei ollut erityisen hyvää. Sit mä tajusin, että pakastepinaatti on kuin tehty pinaattilettuja varten. Sen jälkeen mä teinkin niitä melkein jokaiseen peli-iltaan, joita silloin järjestettiin tämän tästä. Sittemmin mä aloin tuunata perusohjetta ja totesin, että osa vehnäjauhoista kannattaa korvata ohrajauholla ja kaurahiutaleilla, niin maku on parempi. Oon myös joskus tehnyt niitä kauranesteeseen, mikä on ollut ihan jees. Vegaaniversiota en kuitenkaan ole ollut motivoitunut testailemaan. Mut siis nykyään mä tykkään pinaattiletuista. Niistä mun itse tekemistä.

Ai miksi mä en aiemmin tykännyt pinaattiletuista? Noku niiden kanssa tuputetaan aina sitä puolukkahilloa, joka ei mun mielestä sovi mihinkään kunnon ruokaan. Se on hillo. Jos johonkin, niin puuroon tai jäätelöön. Ei suolaiseen ruokaan.

Kalepohdiskelua

Mä muistin toissapäivänä, että kohta alkaa joulukalenteriaika. Yritin keksiä aihetta, mutten tosiaan keksinyt mitään. Mietin asiaa jo lokakuussa enkä silloinkaan saanut yhtään ideaa. Eilen muistin uudelleen illalla, mainitsin asiasta Handymanillekin. HM tarjoutui kirjoittamaan haamukirjoittajana 10 euron päivähintaan. No way. Mun piti keksiä eilen joku aihe, mutta sit oli saunailta ja unohdin. Nyt on sit joulukuu eikä mulla oo vieläkään kalenteriaihetta. Oisko jotain ehdotusta?

Elämyskameli suosittelee 

joku muu joulukalenteri

Munakennon pohjalla

Tällä viikolla mä oon tehnyt useita munauksia. Osa kalliita. Menin torstaina Tikkurilaan privaattihommiin. Katsoin Pasilan asemalla, koska lähtee seuraava pääradan lähijuna. Menin siihen ja ehdin hyvin. Tuli tarkastajat. Eipä hätää, mä olin tietysti leimannut seutulipun jo edeltävässä bussissa. Sepä ei riittänytkään, sillä satuin ilmeisesti päivän ainoaan junaan, joka ei pysähdy Tikkurilassa. Todella. Vaikka kaikki kaukojunat pysähtyy Tikkurilassa, on nykyään yksi lähijuna, joka pysähtyy ekaa kertaa Pasilan jälkeen Keravalla. Ja vaikka mä en halunnu Keravalle, niin mun piti maksaa siitä 80 euroa. Muistan elävästi, kuinka muutama vuosi sitten VR mainosti isolla, että kaikki junat alkaa pysähtyä Tikkurilassa, koska Tiksistä pääsee lentokentälle (silloin bussilla, nykyisin tietty junallakin). Vähemmänpä ovat mainostaneet sitä, että nykyään kaikki junat paitsi se yksi lähijuna pysähtyy Tikkurilassa. Ja siihen kun nouset, saat sakot. Eka tarkastusmaksu ikinä. Tunnustan - oma munaus. Junat voi muuttua eikä pidä nousta junaan, jonka pysähtymispaikkoja ei tiedä. Mutta millainen änkyrä tekee päärataa kulkevan junan, joka ei pysähdy Tikkurilassa?! Ja sit se smurffi ei ees voinu myydä mulle lippua. Ja sit se sanoi että pääsen ihan heti takas Tiksiin R-junalla. No en päässy kun se mun mänttijuna oli myöhässä, joten seisoin Keravalla sateessa. Aika harvoin on harmittanut yhtä paljon.

Sit mä munasin niin, että sijoituslistoja laatiessani olin lukuisten muutosten jälkeen vahingossa sijoittanut itseni työpisteeseen perjantaina, vaikka olin vapaapäivällä. Töissä oltiin helisemässä. Tuli niin huono omatunto, että otin vahingossa lauantaille poikkeustilanteen vuoksi perustetun päiväpäivystyksen, vaikkei ollut suinkaan pakko ja vaikka mä olin jo moneen kertaan päättänyt, etten ota sitä. Sekin oli munaus. Niinpä mä olin eilen tuntikausia töissä ilman että sain sanella, joten näpyttelin jokaisen lausunnon käsin. Tuli aika dorka olo.

Kaikki ei kuitenkaan mennyt tälläkään viikolla mönkään. Kävin nimittäin tänään kolmen lapsen ja yhden aikuisen kanssa leffassa katsomassa Tatua ja Patua. Huikee leffa! Kauheen kivaa, että lapsille tehdään hyviä ja oivaltavia elokuvia. Kivahan tuollaista iloista elokuvaa on katsoa. Pitäiskin lukea Tatu ja Patu -kirjoja. Saakohan niitä e-kirjoina? Mä en nykyään saa ostaa fyysisiä kirjoja. Menkää katsomaan, hus! Ja jos ootte samanlaisia möllejä kuin mä, ettei Fobban pelossa kehtaa mennä ilman lapsia, niin ottakaa jotain lapsia mukaan. Vanhemmat antaa niitä aika helpolla lainaksi.

Elämyskameli suosittelee

halvat munaukset, jos on pakko mennä munimaan

Lokakuun huumaa

Tentti oli ja meni. Toivottavasti meni läpikin. Täytyy hetken verran vielä odotella. Mikä tärkeintä, tentin jälkeen oli suunniteltu hurlumheilauantai Kälysen kanssa. Se oli mieletöntä!

• Eka käytiin brunssilla ravintola Mercurissa, joka on - wait for it - Ruusulankadun keilahallin ravintola. Ihan oikeesti! Olin googlannut brunsseja etukäteen ja tätä joku hipsteri blogissaan suositteli. Jos hipsterit jostain jotain tietää ni brunsseista. Kannatti ottaa hipsteristä vaari! Ruoka oli herkullista ja ravintola viihtyisä ja palvelu ystävällistä. Ihan mahtava paikka! Joka toinen lauantai Ruusulankadun keilahallissa. Brunssi 22,50 e, brunssi+hohtokeilaus 28,50 e. Mene sinne. 
• Seuraavaksi mentiin Kampin Glory for You -kauneushoitolaan jalkahoitoon. Aula on ankea, mutta hoitotilat kivat. Kälysellä oli mainio keski-ikäinen kokenut kosmetologi, mulla nuori ja epävarma. Nuori tyri mun varpaankynnen, joka on nyt kipeä, mutta muuten meni hyvin. Ei ollutkaan mikä tahansa jalkahoito vaan kuninkaan tyttären jalkahoito. Parasta jalkahoidossa on hieronta ja toiseksi parasta alun lämmin jalkakylpy. Kaikki kutittelut, kynsinauhatökkimiset ja lakkailut on pakkopullaa, jotka on pakko kestää, että pääsee hierontaan. Kunpa pääsisi pelkkään hierontaan. Mutta ei. Rapsutuksella, hionnalla ja kaiken maailman hinkutuksella Sinun pitää hierontasi maksaman. Ja rahalla.
• Sit shoppailtiin. Molemmat osti kengät (samanlaiset, totta kai, ku oli Kälynen-Kameli-päivä) ja sit ostoskeltiin erilaisia Lush-haisuleita meidän keskiviikkoisia yhteisiä kylpysessioita varten. Savipohjainen pesumönjä, ikääntyvälle iholle suunnattu naamio ja kuorintakimpale. Aah, onneksi huomenna on keskiviikko!
• Päivä huipentui kulttuuriin! Arena-teatterissa menee Komisario Palmun erehdys ja sitä piti mennä katsomaan. Handymankin tuli mukaan. Mää tykkäsin! En ollut lukenut enkä nähnyt sitä etukäteen, joten en vastannut Nyt-liitteen arviota, jonka mukaan kaikki tietää, kuka murhaaja on. Se oli tosi viihdyttävä! Näyttelijät olivat hyviä ja show jännä.
• Lopulta käytiin vielä Sävelessä syömässä. Täydellinen päivä!

Sittemmin mä oon ollut töissä ja yrittänyt päästä taas jonkinlaiseen rutiiniin lukuloman jälkeen. Pakkaa sekoitti viime viikon meillä hengaillut Dora-doggi, joka on kiva kaveri. Dora ulkoilutti Handymania tuntikausia päivittäin ja kaiken muun ajan joko kotona ollessa painosti palvovalla katseellaan (jos itse katseli sohvalla telkkaria, Dora istui lattialla ja katseli katsojaa) tai poissa kotoa ollessa ahdisti ajatuksella, että pitäisi olla kotona Doraa silittämässä. Onneksi meillä ei ole koiraa. Se olisi henkisesti liian raskasta mulle. Kauhee vastuu.

Handymanin työt lähestyy. Viikon päästä se on ollut jo ekaa päivää töissä! Nyt se on kipeänä ekaa kertaa 1,5 vuoteen, mutta tää on paras hetki - jos on nyt flunssassa, on todennäköisesti kykenevä töihin jo viikon päästä. Toivottavasti. Tai sit kahden verroin kipeänä.

Elämyskameli suosittelee

puuhapäivä sukulaisen seurassa

Vika päivä

Nonni. Nyt on mun lukuloma melkein loppu, huomenna on tentti. Pari viikkoa oon siis ollut kotona lukemassa. Koealueen kuuluu kolme kirjaa ja muutaman lehden muutama vuosikerta. Olen lukenut yhdestä kirjasta yli puolet ja yhdestä lehdestä puolitoista vuosikertaa. Tarkoitus oli lukea se kirja kokonaan, mutta se oli ihan kamala. Todella sekava, hutiloiden tehty ja itsestäänselvyyksiä toistava. Ei siis hyvä kirja. Mun valitsema lehti oli paljon parempi. Suurena ongelmana on se, että silloin kun luen, koen etten osaa juuri mitään. Silloin kun en lue, olen vähän liian itsevarma, vakuuttunut että kyllä se menee läpi. Oikeesti oon ehkä vähän hermostunut. Se on varmaan ihan hyvä, liika rehvakkuus ei oo mulla koskaan johtanut onnistumiseen. Ja se vasta positiivinen juttu onkin, että se tentti on vihdoin huomenna. Alkoi jo vähän kasetti jumittua. Tajusin tänään, että olen ollut viimeksi ulkona yli viisi minuuttia yhteen menoon kuusi päivää sitten. Olen kyllä käynyt uimassa, kuntosalilla ja jopa syntymäpäiväjuhlilla, mutta en ulkona. Niinpä jätin tänään maksasyöpäkertauksen lyhyemmälle ja lähdin päivällä kävelylle. Syksy on kivaa! Kunpa lunta ei tulisi vielä pitkään aikaan. Toivottavasti ei tänä vuonna.

Sen sijaan - mikä onkin kivaa - Handymanin kasetti luistaa aiempaa paremmin. Handyman sai töitä! Sehän on ollut työttömänä jo melkein kaksi vuotta (vika työpäivä 5.12.2014). Tai siis ei työttömänä vaan työelämän ulkopuolella, jos Tilastokeskukselta kysytään. Handymanin työpaikka on kyllä vuoden iloisin uutinen. Nyt kun se vain pääsisi sinne töihin. Sitä varten pitää odottaa marraskuuta, joka täten on vuoden paras kuukausi! Hauskasti uudessa työpaikassa aloittaa myös Lankomiehen vaimo (mikähän sen Kameli-nimi olikaan? Ehkä Kälynen?), Pikkusisko ja pikkuruinen Siskontyttö. Tsemppiä kaikille!

Nonni. Nyt tuli huono omatunto, että en ole edes vilkaissut niiden muiden lehtien otsikoita. Ehkä pitäisi.

Elämyskameli suosittelee 

tenteissä juoksemisen lopettaminen jossain iässä

HesEläkeläinen

Mä oon just laivassa matkalla Tallinnasta Helsinkiin. Annettiin Pikkusiskon kanssa viime lokakuussa Äidille synttärilahjaksi matka Tallinnaan ja nyt mentiin ennen kuin se ehtii täyttää taas vuosia. Edestakas Eckerö Linellä ja yö hotellissa. Äiti ja Pikkusisko kävi jossain kauneushoidoissa, mä hoidin siskontyttöä. Eka vein sen keinumaan. Kumpikaan meistä ei vaikuttanut olevan keinumisesta erityisen innoissaan, joten seuraavaksi mentiin syömään. Mä yritin olla trendikäs ja menin pieneen kahvilaan, jossa tilasin itselleni ruoan ja vasta tämän jälkeen huomasin, ettei siellä ole syöttötuoleja. Söin salaattini nopeasti, koska seuralaiseni oli nälkäisempi kuin minä. Pohdin, että missä on varmasti syöttötuoleja ja koska Ikeaan en löytänyt, menin Heseen. Lapsi söi kaikkien aikojen ensimmäisen kaupasta ostetun ruokansa pikaruokalassa. Se meni muuten tosi hyvin, mutta meidän takana istui kaksi suomalaista eläkeläistä. Näistä toinen käyttäytyi tavallisesti, toinen oli ihan hillitön. Eka se oli harmissaan, kun ei saanut ranskanperunoita. Turns out se oli pyytänyt pelkän hampurilaisen. Sitten se jotenkin levitti sen hampurilaisensa ihan atomeiksi eteensä pöydälle ja kyseli, että missä on haarukka ja veitsi. Toinen täti sanoi, että se on helpompi syödä näin käsin. Tämä oli kyllä nyt mahdotonta, kun pihvit ja tomaatit ja majoneesit oli jo levitelty. Levittelijä katseli ympärilleen ja totesi, että kellään ei ole haarukkaa, kuulemma ainoa näkyvä aterin oli se pieni muovinen lusikka, jolla työnsin Pirkka-lohirisottoa sukulaiseni suuhun. Mummo katseli lusikkaa niin ahnaasti, että katsoin parhaimmaksi ohjata hänet tiskillä. Kyllähän ny Hesessä haarukoita on ainakin salaatin kylkiäiseksi. Täti sai tästä tarmoa ja meni tiskille vaatimaan haarukkaa ja veistä. Eka suomeksi, mistä ei tullut mitään. Sitten kovempaa suomeksi. Sitten naljaillen suomeksi. SItten suomeksi vaadittiin esimiestä kassalle. Tässä vaiheessa mummon kaveri tuli pyytämään veistä ja haarukkaa englanniksi. Tämäkään ei valitettavasti onnistunut, koska ilmeisesti HesTyöntekijä ei osannut englantia. Tässä vaiheessa mummo alkoi olla jo aika kuumana, että kuinka on mahdollista että ei englantia osaa (toim.huom. ei mummo itsekaään osannut). Lopulta joku paikallinen mies pyysi työntekijää antamaan eläkeläiselle sen fakin veitsen ja haarukan. Toki tässä vaiheessa burgeri oli jo aika kylmä. Täti oli tyytymätön. Me lähdettiin pois.

Käytiin syömässä ravintola Farmissa. Kuulemma modernia eestiläistä ruokaa. Hyvää on moderni eestiläinen ruoka. Lisäksi tunnelma, sisustus ja palvelu olivat oikein oivalliset. Elämyskamelin suositus.

Mä oon viimeisten kymmenen päivän aikana viettänyt viisi yötä hotellissa kolmessa eri kaupungissa ja nyt mä alan jo olla ihan kypsä tähän matkaamiseen. Mä muistan, että Handyman oli aika kypsä matkatöihinsä aikoinaan ja mun isällä oli vuosikausia huomattavasti enemmän matka- kuin kotipäiviä. Hevii. Mä en kyllä jaksaisi.

Elämyskameli suosittelee

ravintola Farm

Ihan niinku Torressa

Stop the press! Lausuin väärän todistuksen lähimmäisestä hotellista. Kyllä huoneessa oli sittenkin hammasmuki (kertakäyttöinen muovimuki, ajaa asiansa). Sitä vastoin lämmintä vettä ei suihkuun saanut. Tai sitäkin alkoi tulla siinä vaiheessa, kun mä olin jo peseytynyt, just kun olin lähdössä. Ei ihan optimisuoritus. Aamupala oli suppea, mutta ihan ok. Yöllä kyynärpää ja suonenvedot valvotti, mutta se ei oo hotellin vika. Edelleenkin - sijainti, siisteys, palvelu ja hinta on mainiot. Tänään käytiin jo kolmannessa bistrossa, jälleen meidän hotellin kadulta. Tällä kadulla on varmaan puolet kaupungin ravintoloista. Jos tuutte Bordeaux'hon budjettimatkalle, voin lämpimästi suositella Acanthé-hotellia. Nonni, bisnes hoidettu. 

Kongressikin on tosi hyvä. Ranskalaiset ihmiset on pääosin tosi ystävällisiä ja puhuvat englantiakin. (No ei ihan kaikki tietenkään, äskeisessä bistrossa työskennellyt miestarjoilija puhui lakkaamatta ranskaa meille ja vaikutti lähinnä turhautuneelta, että me ei puhuttu ranskaa takaisin. Mut se ei puhunut englantia, joten kyllä mä ymmärrän. Suomalaiset turistitkin puhuu Torressa suomea. Ja se tarjoilija oli sentään kotomaassaan). Kongressin aiheena on urologinen ja gynekologinen radiologia. Mä oon keskittynyt nyt gyneen, koska sitä mä en osaa ollenkaan (sitä mä en ikinä tee) ja siitäkin tullee tenttikysymys. Jotain on osattava siihenkin vastata. Eli ei elämää vaan tenttiä varten. Summeeraa kivasti mun koko elämän pänttäämisen.

Elämyskameli suosittelee 

edelleenkin sen Canelé-kammotuksen välttely. Tänäänkin yrittivät sellaista lounasboksista syöttää. No way.

En France

Mä oon Ranskassa. Huomenna alkaa kongressi, joten lento lähti luonnollisesti Helsinki-Vantaalta tänä aamuna seitsemältä. Matkustettiin parin työkaverin kanssa Amsterdamin kautta Bordeaux'hon, joka onkin kiva kaupunki. Mä oon ollut tarkoituksella Ranskassa viimeksi vuonna 1995, kun kielimatkalle mennessä oltiin kolme päivää Pariisissa. Sittemmin mä oon kerran vuonna 1998 pyöräillyt Saksasta Ranskan puolelle ostamaan patonkia, mutta se oli melkein vahinko. Oli kyl hyvää patonkia.

Mä oon nyt Ranskassa kolme päivää. Ekana päivänä meillä ei siis ollut koulutusta, kun eka päivä oli vain jäsenille eikä me olla jäseniä. Niinpä käytiin sightseeing-bussiajelulla ja syömässä kahdessa eri bistrossa (siis lounas ja päivällinen, ei peräkkäin). Ajelu oli kiinnostava. Tää kaupunki on perustettu 2700 vuotta sitten. Jumankauta 2700 vuotta! Sehän on ihan älytön aika. Ajelun hintaan kuului perinteinen paikallinen canelé-kakkara, joka oli ennakkovaroitusten mukaan "makea, ruskea ja joustava". Tää kuvaus epäilytti mua jo etukäteen, mutta kun se ny oli tyypillinen paikallisherkkunen niin maistoin. 17 gramman kakkarasta jäi puolet syömättä. Se oli kamalaa. Konsistenssi oli kuminen, mieleen tuli jonkinlainen stressilelu. Oli vaikeaa saada sitä hampailla rikki. Maku oli mitäänsanomaton, mutta vastenmielinen. 

Meidän hotelli on historiallisessa kävelykeskustassa, viereinen talo on UNESCOn maailmanperintökohde. Hotelli on vaatimaton, mutta siisti ja respan henkilökunta herttaista. Olen pohtinut, että mikä on kahden ja kolmen tähden hotellien ero. Nyt se selvisi. Kahden tähden hotellit on ihan yhtä siistejä, mutta niissä ei oo hammasmukia. Ihmiset on ystävällisiä. Jälkimmäisessä bistrossa oli mielettömän hyvää ruokaa. Söin kokonaisen taimenen! Vähän siinä kalpeni, kun lautasella oli kokonainen taimen silmineen ja evineen päivineen, mutta kyllä mä osasin. Se oli tosi hyvää. Olin ylpeä itsestäni, kun osasin sanoa tarjoilijalle ruoan jälkeen "Merci beaucoup. C'est magnifique" (tuo taisi olla preesens mutta mun ranskantaito rajoittuu Hercule Poirot'n sananparsiin ja Edith Piafin hittibiisin nimeen, joten tässä ei ny ruveta menneitä aikamuotoja arvailemaan).

Mut mä oon herännyt tänään Helsingissä puoli viideltä paikallista aikaa. Nyt kello on Bordeaux'ssa melkein puoli kymmenen paikallista aikaa. Huomenna täytyy opiskella kymmenen tuntia paikallista aikaa. Pitää mennä nukkumaan.

Elämyskameli suosittelee

Hercule Poirot'n lukeminen kielenopiskelumielessä ja canelén välttäminen viimeiseen saakka

Lukutoukka

Mulla on tentti ensi kuussa. Melkein jo sanoisin, että ehkä vika tentti ikinä, mutta tunnen itseni paremmin. Johonkin tenttiin mä takuulla vielä ährään. Ehkä sit toiseksi viimeinen tentti ikinä. Tai kolmanneksi. Mutta siis tenttiin pitäisi lukea. Olen hankkinut kirjan, joka loogisesti maksoi Kindle-versiona 310 dollaria, 50 dollaria enemmän kuin 3,5 kg:n painoisena sidottuna kirjana. Mun hyllyyn ei mahdu, joten maksoin mielihyvin 50 dollaria enemmän. Työkaveri osti kirjan 1,5 kuukautta myöhemmin Googlen kirjakaupasta 170 dollaria halvemmalla. No, olin mä ehtinyt ensimmäisen luvun lukea jo ennen kuin se ilmestyi G-kirjana, eli profit. Mä olin jo etukäteen innoissani siitä, että kerrankin mäkin keksin jotain veroilmoituksen tulonhankkimisvähennyskohtaan. Olin ekaa kertaa aatellut laittaa sinne itse maksamiani työmatkojakin eli sitä ajatellen on kyl hyvä, että toi kirja oli noin kallis.

Mun pitäisi siis lukea kai jotain siihen tenttiin. Toistaiseksi olen lukenut kolme lukua melkein kokonaan. Toistaiseksi luetut hommat on varsin perusasiaa, esim. että kuinka tietokonetomografialaite toimii. Tavallisen TT-laitteen mä vielä jotenkin ymmärrän siihen saakka, kunnes alkaa se tietokoneosuus siitä tomografiasta. Nyt kuitenkin nää uudet laitteet toimii jotenkin sillee, että niissä on yhtä aikaa kahdenlaista eri sädettä ja ne voi olla kolmella eri tavalla siinä koneessa. Siinä mä putosin. Vielä ei oo päästy edes siihen itse asiaan ja mut on jo liputettu ulos. Ennen kuin siihen itse asiaan päästään, kirjassa kerrotaan vielä magneettikuvauksen tekniikasta. Jos joskus lukiossa ajatteli, että nää kvantit on kauheen kivoja, kun nää on vähän niinku satuolentoja, saa nyt kauhukseen huomata, että magneettikuva syntyy kvanteista. Ne pyörii protonin sisällä eri suuntiin ja näyttää, että tuolla se syöpä on. Protoni on tosi pieni. Ilmankos magneettikuvat on usein niin hankalia. Siksipä mä oon keskittynyt lukemaan morbideja blogeja, Naisten etsivätoimistoa nro 1 sekä Phryne Fisher -dekkareita. Niitä yhdistää se, että kaikissa on ihania naisia. Naisten etsivätoimistossa nro 1 kukaan ei kuole toisin kuin morbideissa blogeissa ja PF-dekkareissa. Ja näistä kirjoista mä ymmärrän kaiken paitsi sen, että Precious Ramotswe teitittelee aviomiestään. Mut ehkä se on joku botswanalainen tapa.

Mä lähdin tiistaina pyörällä töihin ihan tohkeissani, kun ennusteista huolimatta ei satanut. Tai siis ei satanut siinä vaiheessa, kun yläkerrassa otin kypärän päähän ja laitoin lenkkarit jalkaan. Siinä vaiheessa, kun mä olin saanut pyörän varastosta (eli noin neljä minuuttia myöhemmin) satoikin jo ihan kunnolla. Satoi koko matkan ja oli niin kylmä, että melkein jo toivoin, että olisi hanskat kädessä. Kun sitten töihin päästyäni menin liian ahtaaseen katoksen alla sijaitsevaan pyöräparkkiin ja sain pyöräni liian ahtaaseen väliin, oli se sade loppunut. Sittemmin ei ole ennusteista huolimatta satanut. Onneksi mun kypärän otsalippa esti rillien kastumisen, eli en ollut läpimärkä. Ja onneksi töissä oli saneluhuoneessa niin kuuma, että vaatteet kuivuivat nopeasti. Ja onneksi pyöräily on silti kivaa. Ikävintä pyöräilyssä on monet muut pyöräilijät, mutta ne nyt on ikävintä myös kävelyssä ja autoilussa. Mä en käsitä, kuinka varmasti ihan mukavat, tavalliset ihmiset muuttuu kaistapäiksi pyöräillessään. Kuinka mikään sääntö ei päde. Silloin kun eniten ottaa päähän, pitää ajatella jotain muuta. Ihmetellä vaikka botswanalaisia käytöstapoja.

Elämyskameli suosittelee
dekkarit kvanttien sijaan