Talvilajit

Hitsi että mä inhoan osaamattomia talvipyöräilijöitä. Tänäänkin vastaan tuli kesärenkailla vanhalla jopolla nuori tyttö, joka puhui ajaessaan kännykkäänsä. Pahinta näissä sunnuntaipyöräilijöissä on se, mikä kesälläkin eniten ottaa päähän eli että ne eivät kunnioita jalkakäytäviä! Jalkakäytävät eivät muutu pyöräteiksi, kun alkaa sataa lunta. Talvella pätee sama sääntö kuin kesällä: jos pelkäät ajaa autojen keskellä paikassa, missä ei ole pyörätietä tai -kaistaa, tulee sinun vaihtaa harrastuksesi kävelyyn. Myös hiihtäjät ottavat hieman päähän, koska hosuvat porkillaan ja suksillaan monot jalassa ratikassa ja kailottavat kovaan ääneen, montako sataa kilometriä tänäänkin jäi taakse. Lisäksi hiihtämisestä tulee mieleen lähinnä rään valuminen ja se ei oo viehättävää. Sen sijaan luistelu on positiivisten lajien listalla. Tänään kävellessäni Brahen kentän ohi mä näin iloisia luistelijoita ja zambonien tansseja ja kuulin kaiuttimista Yksinäistä peltirumpua, Satumaa-tangoa ja Rakkauden haudallaa. Siitä tuli hyvälle mielelle. Mulla periaatteessa on luistimet. Jos siellä olisi joskus hyvin hiljaista, voisin mennä (ruuhkassa mä en voi mennä, koska olen kömpelö).

Mä unohdin kokonaan kirjoittaa joulumunauksesta. Oltiin ostettu anopille lahjaksi Finnkinon Metropolitan-oopperanäytöksiin kaksi lippua. Yksi joulunalusilta kului rattoisasti niin, että käännettiin koko kämppä nurinniskoin niitä etsiessä. Ei löydetty, jouduttiin ostamaan uudet. No aattoiltana ne sitten löytyi Handymanin lahjakirjan välistä. Mä olin laittanut ne sinne suoristumaan ja unohtanut saman tien. Munaus. Noh, annettiin ne sit mun äidille ja nyt anoppi ja äiti on menossa yhdessä Tennispalatsiin oopperaan...

Elämyskameli suosittelee
luistelu

Ohuita uutispäiviä

Isojen lehtien päätoimittajat mahtavat kiitellä Hong Kongin paloa ja tapaninpäiväksi ennustettua myrskyä, että jouluna oli jotain kirjoitettavaa. Honkkarin palo oli tietysti valitettava juttu mullekin henkilökohtaisesti, tuo hirvittävä roskapalatsihan oli mun ensimmäinen oikea työpaikka. Olin siellä töissä kassaneitinä yhden kesän ja seuraavan joulun. Hirveintä oli se, että vaikeasti lukihäiriöinen pomo halusi ehdottomasti tehdä mainokset itse eikä myyjätkään aina ymmärtäneet, mitä tarjoustuotteita niissä mainostettiin. Ilta-Sanomien ykkösuutisena ainakin HS:n etusivun linkissä oli aatonaatosta lähtien "Bensapumppu jäässä, perheenäiti jäi pakkaseen", jossa kerrottiin surkeaa tarinaa siitä, kuinka äiti-ihminen oli tankannut Suomenniemen ST1-asemalla ja ihmetellyt, kun auton bensamittari ei lainkaan hievahtanut. Lähti sitten kuitenkin ajamaan, kunnes auto sammui bensanpuutteeseen muutaman kilometrin päästä (joo, ykkösuutinen). Onneksi kuitenkin nyt alkavat pyhät olla ohi, jolloin uutisrintamakin vähän innostuu. Nyt Ilta-Sanomien ykkösuutinen onkin jo "Jeesuksen kasvot ilmestyivät pistaasipähkinään".

Huomenna pääsee jo töihin! Ihan kivaa, alkaa nää pyhät jo väsyttää. Me ollaan aika taitavasti vältelty jouluruokia - vain aattona puoliltaöin joutui pikkuisen syömään, mut silloinkin vain lohta, paistikastiketta ja Handyman mätileipää. Mä olin järkyttynyt siitä, että Helsingin mun mielestä paras nepalilainen Mountain oli kiinni pyhät, mutta onneksi Kampin kiinalaiseen pääsi. Mua ihmetyttää suuresti, että kuinka ihmiset pärjää sen järkyttävän ruokamääränsä kanssa, kun eihän niitä samoja ruokia enää tapanina halua syödä, vaikka kuinka rakastaisi livekalaa. Meitäkin kutsuttiin sekä eilen että tänään moneen paikkaan syömään. Kyllähän sukua voisi mennä muuten katsomaan, mutta ruoan tuputtaminen vie suvusta maun.

Elämyskameli suosittelee
pistaasipähkinä

Perinnejoulu

Siitä onkin kauan, kun viimeksi olin jouluaaton muualla kuin ulkomailla tai töissä. Vaihtelun pitäisi virkistää, joten kokeiltiin ekstriimiä perhejoulua. Aamusta mentiin anopille, jossa mä keitin kattilallisen puuroa. Anopilla katseltiin myös ekaa kertaa Handymanin liikuttavia vauvakuvia (niiden katsominen on aavistuksen työlästä, koska diakuvaus oli silloin muodissa) - Handyman on ollut ihanan iloinen isopäinen pieni poika! Sitten kuunneltiin radiota, josta tuli tunnin sisään kaksi kertaa Sylvian joululaulu. Anopilta tultiin Handymanin kanssa käymään kotona ja migreenipotilas (en mä) otti torkut. Seitsemän jälkeen lähdettiin Vantaalle, jossa Joulupukki oli käväissyt tuomassa toinen toistaan hienompia lahjoja. Mun kirjeessä oli pyydetty lähinnä Kindle-kirjoja, mutta tontut ei osaa käyttää Amazonia, joten paketit oli täynnä yllätyksiä. Ehkä paras yllätys oli moonbootsien näköiset untuvatöppöset, joissa jalat on ihanan lämpöiset (kotonahan mulla on normaalisti kahdet villasukat ja silti varpaat on viileähköt). Muuten mä sain esim. Toy Story 3 - ja Despicable Me -blurayt, hiustenhoitotuotteita, suolamyllyn, käsirasvaa ja intialaisia maustekastikkeita. Mä en saanut yhtään kirjaa! Varmaan eka vuosi ikinä. Se oli kyl hyvä, koska mä haluan kirjani Kindlelle. Sit me saatiin Handymanin kanssa yhteensä 8 leffalippua (toivottavasti on tulossa hyviä leffoja). Handyman sai tukun kirjoja, 25-vuotiasta viskiä, juoksupaidan, kuumailmapuhaltimen, lehtiä ja legosen. Äiti ja Isi sai Aliaksen ja sitä me sit pelattiin. Turns out Handyman, mä ja Pikkusisko ollaan aika ässiä Aliaksessa ja vanhemmat ihan maailman surkeimpia.

Tänään tuli telkkarista mun lapsuuden lempileffa Maija Poppanen. Oli pakko katsoa. Oli se edelleenkin ihan mainio. Erikoistehosteet oli huikeita ottaen huomioon, että leffa on valmistunut vuonna 1964.

Elämyskameli suosittelee

Maija Poppanen

Luukku 24: Berliini

Kuten kuumeiset Kamelin seuraajat jo arvasivatkin, nyt matkustetaan Berliiniin, tuohon sydäntenmurskaajakaupunkiin. Berliini-entusiastille on yhtä aikaa ihanaa ja kiduttavaa, että Berliini on koko ajan olemassa, vaikka itse ei ookaan siellä. Kamalan ihanaa.

Berliiniin kannattaa mennä epäekologisesti lentämällä, koska laivalla tai junalla sinne kestää tuhottoman kauan ja lentäminen on huomattavasti halvempaa. Halvimmat AirBerlin-lennot saa kolmellakympillä. Muutenkin kannattaa valita AirBerlin, koska se ei lakkoile ja siellä saa valita, haluaako maksaa valjusta lämpimästä ateriasta vai ei. Nykyään Suomesta kaikki lennot saapuvat valitettavasti vielä ankealle Tegelin kentälle, mutta parin vuoden päästä kaikki pääsee upouuteen Schönefeldiin. Tegelistä täytyy mennä keskustaan bussilla, mutta Schönefeldiin menee raiteet. Hyvä niin.

Berliinissä voi shoppailla melkein missä tahansa. Vanha legendaarinen Kurfürstendamm Tauenzienstrasseineen on toki turistin ensimmäinen kohde - siellä on esim. KaDeWe ja Nike-kauppa. Tehokas perusshoppaaja hakeutuu Alexanderplatzin vieressä sijaitsevaan karmean vaaleanpunaiseen Alexa-kauppakeskukseen. Itse platzilla oleileva Galerie Kaufhof on myös oiva tavaratalo. Yllättävistä paikoista löytyy hurmaavien pikkukauppojen keskittymiä, joista valitettavan harvoin kuitenkaan löytää mitään tarpeellista. Ruokaa voi ostaa toki Aldista, Lidlistä tai tavarataloista. Ja KaDeWen Feinschmeckeretage on ehdottomasti nähtävä.

Nähtävyyksiä Berliinissä on niin paljon, ettei Bloggerin Kamelille varattu levytila riitä. Ensikertalaiselle mun suosituslistalla on

• Alexanderplatz, jolla on kiva seistä ja miettiä, kuinka sinne on mahtunut miltei miljoona mielenosoittajaa
• Alexanderplatzin vieressä sijaitseva komean korkea Fernsehturm ja etenkin sen kahvilan herkullinen aamupala
• DDR-museo, jossa pääsee tutustumaan DDR:n arkihistoriaan eli siihen, millaista siellä oli oikeasti asua
• Reichstag ympäristöineen: Reichstagin kupolista on hienot näkymät (ja sinne pääsee ilmaiseksi!), mutta sinne on jonoa. Vaikkei jaksaisi jonottaa, kannattaa käydä katsomassa taloja. Ne on komeita.
• Potsdamer Platz, joka oli 1920-luvulla elinvoimainen keskusta-alue, mutta jäi II maailmansodan jälkeen death stripille. 1990-luvulla se päätettiin rakentaa uudelleen ja siitä tuli mykistävän upea kulttuurikeskus: siellä on paljon ravintoloita, pari teatteria ja ennen kaikkea harvinainen leffoja alkuperäisversioina esittävä leffateatteri
• Brandenburger Tor, joka nyt vain kuuluu nähdä. Sijaitsee näppärästi Reichstagin ja Potsdamer Platzin välissä aivan murhattujen juutalaisten muistomerkin vieressä
• Gedächtniskirche, Zoon aseman vieressä sijaitseva sodan muistomerkiksi jätetty tuhoutunut kirkko
• sään salliessa kiertoristeily Spreellä
• joku muuriin liittyvä paikka - parhaita on Bernauer Strassen Gedenkstätte Berliner Mauer (maksuton) ja Haus am Checkpoint Charlie (hinta n. 10 e ja paljon amerikkalaisia, mutta ehkä ihmisläheisempi)
• jos kiinnostusta riittää, käynti Stasi-museossa
• jos kiinnostusta ja kielitaitoa riittää, käynti Stasi-vankilassa

Syöminen ja asuminen ovat Berliinissä edullista hupia. Niinpä siellä kannattaa syödä ja asua. Erinomaisia ja huokeita ravintoloita ovat mm. Monsieur Vuong ja Suno Sushi. Toki Berliinissä saa myös paikallista herkkua currywurstia, jota mä en ole uskaltanut maistaa. Angloamerikkalaisesta kulttuuri-imperialismista innostuvat (esim. mä) innostuvat siitä, että Saksassa myös Burger King ja Starbucks myyvät auliisti tuotteitaan. Jos ruoka on halpaa, niin limsa on ravintoloissa hinnoissaan eikä sitä paitsi saksalaiset osaa myydä raflassa laittikokista enempää kuin 2 dl kerrallaan. Kalja on kyllä varmaan edullista. Hanavettä voi Lonely Planetin mukaan juoda, mutta mä en suosittele suomalaiseen veteen tottuneille. Menee masu sekas.

Ah, Berliini. Mun feivöritti.

Elämyskameli suosittelee

tota listaa tossa edellä

Luukku 23: Kangasala

Mä oon sen verran anaalinen, että ennen joulukalenterin alkamista mä tein kirjallisen suunnitelman esiteltävistä matkakohteista ja olen tähän asti noudattanut sitä orjallisesti. Tämä nössöily loppuu nyt. Tänään mä en kerrokaan Rovaniemestä, josta mulla on vähemmän sanottavaa kuin Oslosta, vaan Kangasalasta. Kangasala on ensimmäinen esiteltävä matkakohde, joka ei ole kaupunki eli tämä on suorastaan historiallista!

Kangasalan keskusta on erittäin 80-lukulainen: kaksikerroksinen bussiasema, jonka edessä on nakkikiska, K-Supermarket Kesäpäivä (luonnollisesti), pieni ketjuun kuulumaton kirjakauppa ja kukkakauppa. Keskustassa sijaitsee myös poliisilaitos (jossa Äidin serkku on töissä), kunnantalo, kenkäkauppa (jonka yläkerran ikkunasta on esitelty Äidin puolivuotiasta paljasta takapuolta) ja kirkko (jonka seinässä on itkevä kivi ja jossa mun vanhemmat on menneet naimisiin).

Keskustasta kivenheitto länteen päin on harju, jolta on henkeäsalpaavat maisemat järville. Mä luulen, että se on just se Sakari Topeliuksen kuuluisa Harjulan seljänne, mutta en oo varma. Joka tapauksessa siellä kannattaa käydä. Siitä vielä pikkuisen länteen on Huutijärven kunnanosa, jossa on maailman pienin ja surkein kauppa, jossa myydään lähinnä kermaa ja surviaisen toukkia.

Kangasalla pystyy käymään uimassa. Lisäksi siellä voi kalastaa ja nähdä paljon mun sukulaisia, esim. 98-vuotiaan isomummon. Jos ei jaksa lähteä paikan päälle, voi katsoa YouTubesta, kuinka nimimerkki khtervola laulaa Kesäpäivä Kangasalla, vaikkei oikein osaa säveltä. Kuvituksena on laulun englanniksi käännetty sanoitus (I am on the highest branch of the hill formation) ihastuttavalla retuliinilla taustalla.

Kangasalasta nykypäivään. Tänään juhlitaan festivusta! Jee hei kaikki onhan teillä jo festivussalot pystyssä ja painimolskit öljytty? Joulu on niin out, festivus on in. Paitsi et mä vaihdan festivuksen kinkun/kalkkunan lahjojen antamiseen. Tää ei häiritse mun mielestä yhtään festivuksen pyrkimystä epäkaupallisuuteen. Näin sydämeeni festivuksen teen. Sitä paitsi festivus on mulle siitäkin rakas juhla, että mulla on festivuksena hääpäivä tai joku vihkimys- tai avioliittopäivä ainakin.

Elämyskameli suosittelee
suureelliset festivusjuhlat

Luukku 22: Oslo

Ei jeesus. Taas kaupunki, josta mulla ei oo mitään sanottavaa. Mä oon käynyt Norjassa joskus takapenkki-iässä, silloin kun autoissa ei ollut ilmastointia. Oli himputin kuuma kesä ja autossa oli hirveän kuuma koko ajan. Me oltiin menossa Oslosta Bergeniin. Mä olin etukäteen lukenut, että Bergen on Euroopan sateisin kaupunki ja tää ilahdutti mua kuumassa autossa suuresti. Mun järkytys ja pettymys oli suuri, kun Bergenissä sittenkin paistoi aurinko ja oli ihan yhtä kuuma kuin muuallakin. Lisäksi mä oon käynyt joskus Lapissa ja uinut Jäämeressä, sekin oli Norjan puolella. Oslosta mulla ei oo muuta tietoa kuin se, että Handyman on nähnyt siellä paljon Stokke-vauvanvaunuja ja huumorintajuttomia norjalaisia.

Oslo siikseen, keskitytään muihin asioihin. Mä luin Ilta-Sanomia ja hämmennyin tapani mukaan mielipidepalstasta. Lehden mielipidepalstahan on käytännössä analoginen internetin keskustelupalsta, mutta koska päivitystahti on niin hidas, lehdessä ei oikeasti voi käydä mitään keskustelua. Niinpä jokainen viesti on keskustelunavaus. Pari mykistävän hienoa tekstiä siellä oli, esim. nimimerkin Redoutable(?) laatima joulujuhla-aiheinen päänavaus otsikolla Sopiiko jouluevankeliumi vielä joulujuhlaan: "Jouluevankeliumi on joulun ydinsanoma, eikä sitä ole vielä onnistuttu pilaamaan kaupallisuudella. Jos joulukuvaelmaa ei saa esittää joulujuhlassa, miksi ylipäänsä järjestää koko juhlaa? Vaikka itse ei olisikaan uskonnollinen, ei voi kiistää vanhaa kulttuuriperintöämme, kristinuskoa perimätapoineen. Tuskin tänne tulevat edes vaativat meitä luopumaan vanhoista uskonnollissävytteisistä juhlaperinteistämme." Joopa joo, tuli vähän puskan takaa samalla tavalla kuin Virpi Salmen esille tuoma Heinillä härkien kaukalon -tyypin ajatus. Toisen riemastuttavan mielipiteen esitti nimimerkki Ulkopuolinen tarkkailija otsikolla Mikä on sinun joululevytoiveesi?: "Tässä on joitakin mieleen tulleita 'lemppareitani'. Ehdoton ykkönen on ollut aina Maa on niin kaunis, ehkä etenkin Tapiolan yhteiskoulun kuoron tulkinta. Tuossa joululaulussa kiteytyy jotenkin se rauha, jota arvostan joulussa. Muita suosikkilaulujani ovat olleet Art Carneyn T'was the Night Before Christmas (1954), Big(sic!) Crosbyn Do You Hear What I Hear, vähän väistämättä White Christmas, Chris Rean Driving Home for Christmas ja Juice Leskisen Sika." Vähän väistämättä herää kysymys, että sou wot.

Toisena riemullisena aiheena haluaisin nostaa yleiseen keskusteluun Lettiksen 30-vuotissynttärit, jotka ovat tänään! Hurraa! Hurraa! Hurraa!! Lettis on ihanan touhukas tohottaja, joka on yhtäältä Nikkei-veitsen terävä tiedemies, toisaalta empaattinen mutta jämäkkä lääkäri ja kolmannelta herkkä, hyväsydäminen ja älykäs yksityishenkilö ja mulle hurjan rakas ystävä. Niinpä mä aionkin tänään mennä juhlimaan tuota valtaisan kummallisen Kameli-nickin itselleen valinnutta tyttökultaa. Paljon onnea, Lettipitko, paljon onnea vaan! And many more.

Elämyskameli suosittelee
Lettiksen private synttäripartyt, joihin ei ketä hyvänsä kutsutakaan

Luukku 21: Hämeenlinna

Hämeenlinna, Etelä-Suomen läänin pääkaupunki, on monen visiitin arvoinen. Tai ainakin visiitin arvoinen. Siellä on Stockaa lukuunottamatta kaikki, mitä ihminen tarvitsee: Prisma, jäätelöbaari, monipuolinen radiologian osasto ja kaksi asuntomessualuetta. Juna-asemakin on lähellä keskustaa.

Hämeen linna on selvästi vähemmän tylsä paikka kuin miltä se kuulostaa. Siellä järjestetään näyttelyitä ja esittelyjä, siellä on kahvila ja upeat maisemat. Lisäksi linnan vieressä on pari museota, esim. säästöpankkimuseo ja varsin mielenkiintoinen vankilamuseo.

Torin laidalla on hyvä kahvila, jossa Handymanin suureksi iloksi myydään kakkua, jota saa itse leikata haluamansa palan. Siellä tarjoillaan myös karjalanpiirakoita ja erilaisia leivoksia ja pullia. Kahvilan vieressä on lankakauppa, josta mä en löytänyt juuri mitään ostettavaa.

Hämeenlinnassa asuu hämäläisiä ihmisiä, jotka ovat legendan mukaan varovaisia ja hitaalla, mutta oikeasti varsin herttaisia. Hämeenlinnalaiset ovat tamperelaisten ohella sitä paitsi urbaaneimpia hämäläisiä, joista hämäläisyys on jo päässyt jotenkin karisemaan ja ne tuntuu vain kaupunkilaisilta, joilla on ihana murre ja vakava näkemys elämästä. Lammilaiset ja muut non-hämeenlinnalaiset on paljon hämäläisempiä.

Elämyskameli suosittelee
uudempi asuntomessualue

Luukku 20: Tallinna

Tallinna ei oo mun mielestä kiva kohde. Suurelta osin se johtunee ennakkoluuloista ja vähintään yhtä suurelta osin siitä, että sinne pitää mennä ankeilla laivoilla. Mua myös nolottaa olla suomalaisturisti Tallinnassa, koska paikallisväestöllä on vähintään yhtä suuret ennakkoluulot mua kohtaan kuin toisinpäin.

Tallinnassa on vanha kaupunki. Vaikka mä oonkin kiinnostunut 1900-luvun historiasta, en oo vielä missään kaupngissa jaksanut kiinnostua vanhasta kaupungista. Historia on siellä liian vanhaa ja infrastruktuuri surkeaa. Tallinnassakin vanhan kaupungin kadut on päällystetty mukulakivin - kauheeta.

Tallinnaan meneminen on kiusallista, koska siellä on ihan sama fiilis kuin menisi esim. Nokialle. Samat Prismat ja Seppälät. Tältä mahtaa tukholmalaisesta tuntua Helsingissä. Keksisivät omat kauppaketjunsa perhana! Ruokakaupoissa Tallinnassa haisee juusto ja liha. Rahka on kohupiim, joka on mun mielestä ihan suunnattoman ruma sana. Satamassa on vastenmielisiä alkoholimyymälöitä, joissa myydään kossua ja salmiakkikossua siksareissa. Yääh.

Tallinnassa on kyllä ihania puistoja ja se niiden taidemuseo on rakennuksena upea ja näyttelytkin on ihan hienoja. Nää on ehkä Tallinnan parhaat puolet ja niiden vuoksi sinne kannattaa joskus mennä. Esim. kymmenen vuoden päästä taas.

Elämyskameli suosittelee
sorsat tallinnalaispuiston vesielementissä

Enneagrammi

Joku Handymanin työkaveri oli ehdottanut, että Handymanin pitäisi tehdä enneagrammi itsestään. Ketään yllättämättä Handyman todettiin Innostuvaksi Suunnittelijaksi. Handyman jotenkin innostui tästä testistä niin, että käski munkin tehdä sen. Oishan mun pitänyt tietää, että mä oon nynnykkä. Mun tyypin tarkemmassa kuvauksessa todetaan, että mulle "on tärkeää säilyttää oma rauha ja henkinen tasapaino. Mä vetäydyn mielelläni omaan sisäiseen maailmaani ja nautin yksinolosta ja omista mukavista rutiineistani. Mä pyrin välttämään ristiriitoja ja konflikteja. Mä sopeudun mieluummin muiden toiveisiin kuin korostan omia eriäviä mielipiteitäni." Tottahan toi on, mutta voisiko oikeesti ihminen olla nynnympi? Nymmää masennuin.

Jotenkin mulla on pari päivää ollut kesäfiilis. Eilen alkoi soida päässä Kesäpäivä Kangasalla, johon löytyi netistä vielä kolme mulle entuudestaan tuntematonta säkeistöä ja tänään oon rallatellut toista biisiä, jota en tähän mainitse, jotta se ei ala soida kaikkien muidenkin päässä. Nyt tätä kirjoittaessa tuli Jag tror på sommaren. Kesäfiilistä ei lannistanut edes uusi pyry saati kauppojen joululaulut. Kesäpäivä Kangasalla on helppo sekoittaa Do They Know It's Christmasin kanssa hurjaksi megamiksiksi.

Joulukortti

Kuten todettu jo viime vuonna, mä tykkään lähetellä joulukortteja. Haluan kuitenkin tässä nyt virallisesti ilmoittaa, että mä en lähetä niitä siitä syystä kuin mitä Itella luulee. Mä en todellakaan halua maata pitkin pituuttani anopin pöydällä. Mut siksi mä en anopille korttia lähettänytkään.

Luukku 19: Kotka

Kotka on lintu ja viehättävä merikaupunki. Kotkaan kannattaa mennä, jos haluaa nähdä merikeskus Vellamon rakennuksen ja aulan ja ne kannattaa haluta nähdä. Meidän oli tarkoitus mennä puolitoista vuotta sitten merikeskus Vellamoon, mutta mentiinkin vain aulaan. Aulakin oli hieno ja merikeskuksen kaupassa oli paljon tavaraa, jota ei tehnyt mieli ostaa.

Merikeskusta etsien Kotkan keskustan liepeillä ajellessa tulee hyvä mieli katsellessa rehellistä tehdasmaisemaa. Rannassa on telakka-aparaatteja ja satoja autoja odottaa lastausta johonkin suuntaan. Olo on kuin 80-luvulla, kun uutisissa kerrottiin Holkerista.

Sunnuntaisin Kotkassa ruokapaikat ovat kortilla kesälläkin. Kokemuksesta osaan suositella Keskuskadun ja Koulukadun risteyksessä sijatsevaa Erkan-ravintolaa, jota me kantikset kutsumme hellästi Erkan Nakiksi. Sen vieressä on lisäksi myös sunnuntaisin auki oleva konditoria, josta saa hyviä leivoksia ja kaakaota. Paikallinen väestö kertoo myös, että kivenheiton päästä Erkan Nakista Mariankadulla on kohtuullinen kiinalainen.

Kotkassa järjestetään kuuleman mukaan myös Meripäivät. Mä en oo koskaan päässyt siellä käymään, mutta aikalaiskuvausten perusteella kyseessä lienee lähinnä teinien ryyppäjäisten ja markkinoiden sekoitus. Pitäis kyllä joskus mennä.

Kotkalaiset ihmiset näyttää kaikki Rampolta. Jos haluat tutustua ihmisiin menemättä itse Kotkaan, voi Rampon nähdä joskus meillä ja usein muutoin Helsingissä.

Elämyskameli suosittelee
merikeskus Vellamon aula ja Erkan Nakki

Luukku 18: Lontoo

Pitävätköhän Suomessa pikkukaupungeissa tai maaseudulla asuvat ihmiset Helsinkiä jotenkin irrallisena osana muusta Suomesta? Mä hätkähdin lukiessani Alexander McCall Smithiä, että siinä Edinburghissa asuvat ihmiset päivittelivät, että ei tällaista toimintaa ole meillä vaan ainoastaan metropoleissa kuten New Yorkissa tai Lontoossa. Siinä siis todella annettiin ymmärtää, että edinburghilaisten mielestä pääkaupunki on ensisijaisesti metropoli, toissijaisesti pääkaupunki (toki mukana saattoi olla myös skotlantilaisten kotiseutuylpeyttä).

Lontoo on kyllä oikeasti metropoli. Toistaiseksi suurin kaupunki, jossa mä oon ikinä käynyt, mutta asia tullee muuttumaan muutaman lähivuoden aikana, kun pääsen tutustumaan Moskovaan. Brittiläinen kulttuuri on kiinnostanut mua pikkutytöstä lähtien ja mä oon edelleen siitä ja etenkin sen murroksesta kiinnostunut. Viime vuosina ei ole kovasti tullut imperiumissa matkailtua, koska Handyman on ehkä enemmän anglofobi kuin -fiili. Toki kolmisen kertaa viimeisten viiden vuoden aikana on Britanniassa käväisty ja nämä kokemukset yhdistettynä 90-luvun tutkimusretkiin ovat pohjana tälle blogitekstille.

Lontoo on todellakin liian suuri ihmisen tutkia. Se on mun mielestä ihanaa. Joskus tuntuu, että masentaa, kun ei riitä aika, rahat eikä ihmisikä sen koluamiseen, mutta toisaalta on kivaa löytää oma kaupunki isosta kaupungista. Helsinki on kuitenkin niin pieni, että melko lailla kaikkien omat kaupungit on keskenään samanlaisia. Lontoossa tietty parasta on se, että koska anglokulttuuri on niin laajalle levinnyt, niin kieli on jo teinille tuttua. Lisäksi se kieli, jota koulussa opetetaan on ihan kelvollista käytettäväksi jopa Lontoossa, vrt. Tukholma ja suomenruotsi.

Lontoossa on upeita museoita. Mä jaksoin käydä monessa jo teininä, mutta nyt suorastaan himottaisi mennä esim. Imperial War Museumiin. No toivottavasti tulee vielä Lontooseenkin joskus mentyä.

Lontoon pahin miinus on hintataso. Mitään ei raaski ostaa ainakaan silloin, kun punta on kallis. Vähänkään kivemmat hotellit maksaa yöltä saman kuin 50 neliön vuokrakämppä Berliinistä kahdeksi viikoksi. Toki jos haluaa Lontooseen, ei Berliinin edullisuus lohduta yhtään. Varmaan kuitenkin Lontoostakin voi ostaa jotain halvemmalla kuin Helsingistä. Tai jos ei halvemmalla, niin ainakin suuremmasta valikoimasta.

Britti-ihmiset on ihan jees. Kohteliaiksihan heitä usein sanotaan, mutta en mä tiedä onko kohteliaiden sanojen käyttö kohteliasta. Samanlaista väkeä kuin muuallakin.

Julkinen liikenne on kattava, mutta koska metrot ovat ikivanhoja, eivät ne ole aina loogisia. Metrokartassa voi olla merkitty vaihtomahdollisuus linjalta toiselle jollakin asemalla, mutta käytännössä lähtölaiturien välillä voi olla puoli kilometriä, joka suoritetaan kadulla. Ei se oo mun mielestä vaihtoasema, jos ei pääse tunnelireittiä. Mut tää on mun ja reittikartan laatijan välinen asia.

Lontoosta voi tehdä myös matkoja muualle Brittein saarille. Mä oon käynyt esim. päivämatkalla Liverpoolissa. Lisäksi mä pääsin tutustumaan moniin pienempiin kaupunkiin serkun kyydillä 2005, jolloin näin esim Oxfordin, Cambridgen ja Peterborough'n sekä monta pienempää kaupunkia, joiden nimiäkään mä en muista. Etenkin Cambridge oli ihana.

Elämyskameli suosittelee
anglofilia

Luukku 17: Jyväskylä

Hyvänen aika. Mä melkein unohdin tän luukun. Heräsin puoli viideltä, enkä saanut heti unta - onneksi. Kamelin integriteetti olisi ollut vaarassa jo toisen kerran samalla viikolla, kun joulukalenteri ei olisi päivittynyt kuudelta.

Aiheena on Jyväskylä. Mä tiedän, että mä lupasin Pariisin kohdalla, että jatkossa pitäisi olla jotain sanottavaa, mutta tarkkasilmäisimmät huomasivat, että lupaus koski vain ulkomaan matkakohteita. Jyväskylän mä laitoin tähän lähinnä sen takia, että mä kävin siellä kerran enkä saanut minkäänlaista otetta koko paikasta. Toivoin, että kokeneemmat Jyskän kävijät tuhahtelevat mulle kommenteissa siitä, kuinka upea kaupunki se onkaan.

Jyväskylässä ei saa iltaisin ruokaa mistään. Me oltiin läpikulkumatkalla, tultiin kahdeksan jälkeen illalla pari vuotta sitten, eikä löydetty muuta ruokapaikkaa kuin hotellin ravintola (joka sinänsä oli ihan ookoo). Mä luulin et Jyväskylä ois joku Keski-Suomen sykkivä sydän, mut pääkadulla ei ollut kahdeksan jälkeen arki-iltana mikään auki, pelkästään hyytävä kylmyys tervehti meitä. Jyväskylä on siitäkin metka kaupunki, että mulle ei tuu mieleen yhtään nähtävyyttä, mikä siellä pitäisi olla. Siis jopa Järvenpäästä mä tiedän jotain Sibelius-aiheista, Imatralta sen kosken ja Kuusamossakin on kai joku mäki. Jyväskylässä on yliopisto ja juna-asema, mut onko siellä mitään muuta? Jyväshyvää ei lasketa.

Onneksi mä julistin jo viime kuussa, että nää tekstit saattaa olla lyhyitä. Tää on, koska mua väsyttää. Vielä ei oo kello kuitenkaan edes viittä.

Elämyskameli suosittelee

Jyväskylän Scandicin alakerran ravintola.

Luukku 16: Pariisi

Pariisi ei oo mun mielestä romanttinen, vaan törkyinen kaupunki (mut mä oonkin kuivis, joka pitää saksalaiskaupungeista). Pariisissa haisee kesäisin itäblokille, vaikkei se ookaan itäblokkia.

Mä en osaa ranskaa. Lukion kolmannella luin sitä kolme kurssia huvikseni (yksi kurssi lukulomalla ja toinen kirjoitusten jälkeen) ja olihan se ihan hauskaa, mutta ei mun kieli. Mä oon tietty häpeissäni osaamattomuudestani ja uskon, että se on syy mun Ranska-ennakkoluuloille ja siksi mä en tykkää Pariisistakaan.

Sen mä Pariisista muistan, että kukaan ei oikeasti halunnut tai suostunut puhumaan englantia. Miten turhauttavaa! Postista ei saa postimerkkejäkään ostettua niillä kielillä, joita mä puhun. Mä yritin ostaa myös esim. omenoita eikä siitäkään tullut mitään vaan sain pussillisen jotain nauriin tyyppisiä kitkeroita eikä ne olleet ees halpoja. Joskin tää oli frangiaikaa.

Eiffel-torni oli kyl kiva, mut mä tykkäänkin korkeista paikoista.

Tää oli toiseksi viimeinen ulkomaan matkakohde, josta mulla ei oo mitään sanottavaa. Mä lupaan.

Elämyskameli suosittelee
kielitaito

Luukku 15: Pori

Pori on sisämaassa sijaitseva rannikkokaupunki. Se on varmaankin sen kaupungin tragedia. Porilaisilla ihmisillä on melko huono maine, mikä johtunee pitkälti viihdeteollisuuden mustamaalauskampanjasta, koska suuri osa suomalaisista tuntee Porin vain Vares-elokuvasta. Mulla oli varsin suuret ennakkoluulot porilaisia kohtaan, kunnes tapasin varsin herttaisen porilaisen nuoren (tai, no nuorehkon) miehen.

Pori ei ole kummoinenkaan kesäkaupunki. Sen keskusta on pilattu yksisuuntaisilla kaduilla ja pysäköinti on yllättävän kallista. Siellä on kaksi kauppakeskusta, joista Bepop on Myyrmannia ja Tikkuriakin ankeempi ja Isokarhua mä en löytänyt. Isokarhu on kuulemma parempi, koska Ihq Diplomi-insinööriavomies (eiks tällä jätkällä pitänyt olla joku lyhyempi lempinimi?) on rakentanut sen.

Porissa on kai joku porilaispaikallisherkku, mutta ei me uskallettu sellaista lähteä maistamaan. Me syötiin Mäkissä.

Nyt loppu Pori-tarinat. Mä täytän tän tyhjän tilan kertomalla uudesta kirjainnostuksesta. Mä oon kuullut tosi paljon hyvää Alexander McCall Smithin Naisten etsivätoimisto n:o I:stä. Kindlen helpotettua mun kirjaostoksia mä päätin alkaa lukea tätä sarjaa. Harmi vain läheskään kaikkia niitä kirjoja ei Amazonista myydä eurooppalaiseen Kindleen. Sen sijaan mä ostin ensimmäisen osan toisesta McCall Smithin kirjasarjasta (The Sunday Philosophy Club) ja se oli loistava! Kirja ei painotu rikoksen ratkaisuun vaan päähenkilöiden henkilökuviin, jotka maalataan mestarillisesti. Vaikka mä hukkasin ja kuoletin eilen pankki-Visa-yhdistelmäni ja päätin, etten osta Masterilla mitään mikä ei ole täysin välttämätöntä, ostin toisen osan tästä kirjasarjasta. Mut se olikin täysin välttämätön. Toinen loistava kirja, jota juuri nyt luen, on Stephen Fryn The Fry Chronicles, joka on toinen osa Stephen Fryn muistelmista. Ekaa osaa mä en oo lukenut. Näyttää olevan hyllyssä. Tarvii varmaan lukea. Fry on lumoava kirjailija ja esittää kertomuksensa napakasti, mutta muita ihmisiä kunnioittaen.

Elämyskameli suosittelee
lukeminen

Luukku 14: Barcelona

Barcelona on Espanjan helmi. Tämän sanon varmalla äänellä samaan hengenvetoon todeten, että muualla Espanjassa en ole käynyt. Barcelonassa voi kieliummikko teinityttökin löytää laadunvalvontatyötä tikkunekkutehtaalta ja tää ei ollut eufemismi.

Espanjalaiset tykkää auringosta. Mä en käynyt rannalla joten sitä en osaa arvioida. Espanjalaiset tykkää maauimaloista vähintään yhtä paljon kuin saksalaiset, jotka tykkää niistä paljon. Siellä ne makoilee vieri vieressä ulkouima-altaan maastossa ja syö jäätelöä. Lapset polskii, aikuiset ottaa aurinkoa.

Kaupunki sijaitsee miellyttävästi Välimerellä. Keskustasta on lyhyt matka rannalle, jota mä en siis tosiaan osaa arvioida, mut 1992 olympialaisiin rakennetut rantaravintolat oli upeita. Niissä olisi 17-vuotias viihtynyt pidempäänkin. Muutenkin espanjalainen ravintolakulttuuri on mun makuun. Päivälliselle mennään joskus yhdeksän-kymmenen maissa, syödään kolme ruokalajia (esim. spagetti bolognese, paella ja flan) sekä juodaan lasitolkulla Irish Coffeeta. Aamulla syödään aamupala, päivällä ei mitään.

Espanjan kielen alkeet on helppo oppia. Kielioppi on suhteellisen yksinkertaista (ennen kuin mennään syvemmälle verbeihin) ja kieltä on helppo suomalaisen lausua. Lisäksi espanjassa on käytössä euro, mikä saa hymyn matkustajan huulille ja Markku Uusipaavalniemen posket vihasta punehtumaan.

Joku espanjalaisrunoilija on sanonut, että Rambla on ainoa katu, jonka ei ikinä toivoisi loppuvan. Mulla oli vähän sama fiilis. Siellä oli etenkin siestan aikaan hyvä meno ja halpaa cavaa. Mä jotenkin muistan, että siellä oli myös sisällissodan muistomerkki tai ainakin joku sisällissotamuseo, mut en mä teininä tajunnut olla semmoisista kiinnostunut. Ois pitänyt, nyt kiinnostais. Maaniset katusaarnaajat on näppärästi tiivistäneet mun cluelessin katudallailun.

Elämyskameli suosittelee
olympiaravintelit

Luukku 13b: Iso-Melanen

Iso-Melanen on pieni järvi Keski-Suomessa, Paltamon kunnassa (Google Maps -linkki http://goo.gl/maps/KglZ). Tällä kertaa en kuitenkaan kerro Iso-Melasesta matkailukohteena, vaan eräästä toisesta Iso-Melasesta, nimittäin Handymanista.
Handyman on erittäin kehityskelpoinen herrasmies, mistä esimerkkinä hän on alkanut ajaa autolla erittäin mallikelpoisesti. Ennen hän ajoi erittäin urheilullisesti ja häpeäkseni huomasin usein nalkuttavani hänelle tästä - usein lähinnä katellisena siitä, etteivät omat refleksini enää veny samanlaisiin huippusuorituksiin auton ratissa. Nykyään hän kuitenkin yhä useammin ajaa rauhallisesti niin, että voin samalla katsella maisemia.
Handymanin eduksi on myös mainittava, että hän on usein erittäin hyväkäytöksinen ja huomaavainen edustuskäyttöön sopiva kavaljeeri mitä erilaisimpiin tilaisuuksiin. Tästä esimerkkinä hän on kuluneen vuoden aikana tarjonnut minulle useita pillimehuja täysin pyytämättä ja vieläpä lempimakuani eli vattua. Lisäksi hän usein ehdottaa mitä mielikuvituksellisimpia matkoja, joihin liittyy autoilua ja syömistä ja joita en itse osaisi edes kuvitella.
Kuten huomaatte, Handymanissa on paljon toinen toistaan houkuttelevampia piirteitä. Viimeiseksi haluan kuitenkin nostaa yhden Handymanin ylivertaisen taidon ylitse muiden, ja se on tietenkin Handymanin monipuolisuus rakastajana. Harva nainen (tai mies) saa kokea elämänsä aikana sellaista rynnyttelyä jota Handyman pystyy tarjoamaan (paitsi tietysti ne lukuisat, joille tarjoutuu mahdollisuus aktiin itsensä Handymanin kanssa). Elämyskameli suosittelee, todellakin! Tosin kannattaa päästä verrattain nopeasti hekuman huipulle, koska muuten Handyman ehtii sinne ensin ja nukahtaa romanttisesti välittömästi tämän jälkeen.
Elämyskameli suosittelee
Handyman

Luukku 13: Savonlinna

13. luukkuna vietetään joka vuosi Handymanin syntymäpäivää. Pahat kielet ovat laulaneet tuon mühkeüsmiehen syntyneen Savonlinnassa, vaikka Handyman saa väännettyä ne merimiessolmulle heiluttamalla passiaan: syntymäpaikka Helsinki. Asioista Tietävät voivat kuitenkin kuiskia muille, että vaikka syntymäkunta olisi Helsinki, voi itse synnytys olla tapahtunut Savonlinnassa tai missä muussa paikassa tahansa. Niinpä voitaneen kertoa, että Handymanin ensimmäisen hengenvedon ilma oli savolaista ja ensimmäiseen rääkäisyyn ("Vyäää!") kätilö todennäköisesti vastasi "Vyääpä hyvinnii".

Savonlinna on kesäkaupunki. Talvella siellä on kylmä ja lunta, kesällä aurinkoa ja vettä. Sinne ei kannata mennä oopperajuhlien aikaan, koska silloin siellä on yhtä vaikeaa löytää parkkipaikkaa kuin Helsingissä joulukuun puolivälissä.

Savonlinna on herkuttelijoiden kaupunki. Kesällä on ehdotonta mennä syömään torin laidalla sijaitsevan Seurahuoneen kattoparvekkeen Muikkubaariin, jossa kannattaa tilata huikomuikut (=herkullisia paikallisia muikkuja ja sitruunalohko tarjoiltuna puuvadilta). Kun muikut ovat vatsassa uineet sopivalle etäisyydelle hammasrivistöstä, kannattaa maarua täyttää Laurikaisen lihapiirakalla eli "lörtsyllä". Lörtsyjä (miten kauhea sana!) saa myös kerettiläiseen tapaan esim. omenatäytteisinä ja nekin ovat erinomaisen hyviä. Poikkeuksellisen onnistunut paikallisherkku, melkein mustamakkaran tasoa.

Savonlinnan suurimmaksi ongelmaksi muodostuu itse savolaisuus. Savolaiset ihmiset verhoavat asiansa kaikenlaisen tyhjänpäiväisen hölötyksen sekaan, jolloin punainen lanka katoaa ja joskus tärkeäkin asia saattaa jäädä huomiotta. Savolaisten pitäisi ymmärtää, että tällainen käytös voi olla vaarallista. Suoraan asiaan, ei turhaa jolinaa.

Onnea Handymanille! Huraa! Huraa! Huraa!!

Elämyskameli suosittelee
savolaisruoka

Luukku 12: Wien

Wienin Ramada-hotellissa on uima-allas. Tää oli tärkein juttu koko kaupungissa 9-vuotiaan mielestä. Nyt kun katsoo Ramadan nettisivuja, niin voi otaksua hotellin olevan aika low key, koska high pointteina nettisivuilla mainitaan "Extra Lighting" ja "Sofa Bed - in some rooms". Lisäksi hotellin mainostetaan sijaitsevan 1,2 mailin päässä shopping centeristä ja 2,8 mailin päässä tyypillisistä wieniläisistä viinitavernoista. Wienissä oli sekin kivaa, että niillä matkoilla 80-90-lukujen taitteessa kaikki muut maat oli itäblokkia ja Wien ei ollut, joten sieltä saattoi saada lelun. Mä sain Barbien bungalowin ja Pikkusisko jotain Playmobil-krääsää.

Mulla on hämärä muistikuva Sacher-kahvilasta, mut mä en oo kyl ikinä tykännyt siitä tortusta. Liian makeaa. Pikkusisko sen sijaan kai tykkäsi. Lisäksi Pikkusisko oli epäluuloisin kersa ikinä (lapsena se ei mm. uskaltanut vastata puhelimeen, kun siellä saattoi olla joku vieras) eikä suostunut ikinä ulkomailla syömään mitään muuta kuin wieninleikettä ja sitä oli helppo saada Wienistä.

Tonava kulkee Wieninkin läpi. Ehkä mä järjestän ensi vuonna vielä tylsemmän joulukalen ja kehitän 24 luukkua kaupungeista, joiden läpi Tonava virtaa.

Wien, Dublin, München ja Belfast ovat kaupunkeja, joihin mä matkustan sitku mä asun Berliinissä. Yritin kerran perhepiirissä ehdottaa lomaa Wieniin, mutta ehdotus ei saanut kannatusta ja niinpä me matkustettiin Berliiniin.

Ainii, Wienin Ramada-hotellissa oli myös aivan ultraherkullinen aamiainen. Siis 80-90-lukujen taitteessa. Siis 9-vuotiaan mielestä (oli ehkä muroja).

Elämyskameli suosittelee
ajatusten Tonava, joka kulkee ajatusten Vantaan läpi

Juhlasta toiseen

Itsenäisyyspäivänä järjestettiin vastaanotto, kuten aina. Sankoin joukoin väki kerääntyi meille syömään soppaa. Valitettavasti mä jännitin itsenäisyyspäivää niin kovasti, että niska meni kieroon. Pää kenossa mä sitten voivottelin maailmaa muutaman päivän kotona. Huomasinpa senkin, ettei tuommoista vaivaa kannata hoitaa liikunnalla, lämmöllä ja manipulaatiolla tuoreeltaan. Onneksi niska on jo nyt kunnossa.

Eilen oli tyhy-puolipäivä. Sen vuoksi työajalla sai mennä leffaan. Sai valita, meneekö katsomaan Rare Exportsin vai Prinsessan. Koska mä tykkään mennä katsomaan leffoja Handymanin kanssa ja se tulee mieluusti Rare Exportsiin, mä valitsin nyt ilmaisnäytökseksi Prinsessan. Mä olin etukäteen tutustunut erilaisiin Prinsessa-elokuvasta tehtyihin lehtijuttuihin, joten aihe oli periaatteessa tuttu. En ollut kuitenkaan ajatellut mennä tuota katsomaan, koska ei vaikuttanut kiinnostavalta, joten mulla ei ollut oikeastaan mitään ennakko-odotuksia. Niitä ei kuitenkaan ylitetty. Näyttelijät olivat hyviä, mutta leffassa ei ollut mitään juonta eikä siinä suoranaisesti tapahtunut yhtään mitään. Långstrump luonnehti analyysiäni sanomalla, että ohjaaja ei ollut tehtävänsä tasalla. Näin voitaneen tosiaan sanoa.

Tyhy-puolipäivän jälkeen oli pikkujoulut. Eka kerta kun mä menin työpaikan pikkujouluihin. Oli ihan hauskaa. Koska mä oon vanha, lähdin jo kymmenen maissa. Kärkijoukko kuului jatkaneen vielä ainakin aamuviiteen. No mä heräsin kuudelta.

Tänään oli Lettipitkon bakkanaalit, jonne mentiin Handymanin ja Långstrumpin kanssa, koska meidät oli kutsuttu. Handyman lähti täysmaskuliinisiin poikien saunapartyihin alle tunnin juhlimisen jälkeen. Juhlissa oli paljon mun opiskelukavereita, joista suurin osa hyvänpäiväntuttuja, korkeintaan fb-kaveritasoisia tyyppejä. Mä olin just juttelemassa Långstrumpin ja Lettipitkon kanssa ja selitin tarkasti Lettikselle, kuinka mä luulin viime kesänä olevani menossa lesbotreffeille. Yhtäkkiä huomasin, että kaikki kurssikaverit oli lopettaneet puheenturinansa ja katsoi kaula pitkänä meihin päin. Nyt mä oon melko varma, että ne luulee mun olevan lesbo ja elävän Handymanin kanssa jonkinlaisessa kulissiliitossa. Asiaa ei auttanut se, että a) Handyman ei ollut enää paikalla, b) me ei yleensäkään olla kovinkaan touchy-feely-pariskunta ainakaan väkijoukossa ja c) Handymanilla oli päällä FCKH8:n "Some dudes marry dudes. Get over it." -paita. Jos fb:ssä alkaa levitä huhu tästä, niin mä varmasti meen lesbotreffeille.

Mä oon jotenkin yksinkertainen. Näin muutama viikko sitten jossain linkin Damn you autocorrect -sivustolle, mutten tajunnut sitä. Nyt mä menin sinne uudelleen ja nauroin eilen tunnin yksinäni kotonani. Hidas, mutta nyt jo kärryillä.

Elämyskameli suosittelee
muille hitaille