Känkkäränkkä

Handymanilla oli toissapäivänä känkkäränkkäpäivä. Mikään ei ollut kivaa ja piti kiukutella pitkin iltaa. Tänään mulla on ollut känkkäränkkäpäivä. Aamulla oli kivaa kun käytiin Espoossa rannikolla naurattamassa kummipoikaa ja syömässä hodareita, mutta jo päivällä oli tylsää. Mua harmittaa niin kovasti, että on kuuma eikä jaksa tehdä mitään. Uimaan meno ei houkuttele, kun aurinko paistaa ja kuntosalillakin on niin huono ilmastointi, että tulee heti kuuma eikä sinnekään viitsi mennä. Sitten hengailee kotosalla eikä edes saa tehtyä mitään (edes käsitöitä helkkari!) kun on niin kuuma. Leikkasin veitsellä sormeeni ja laastari ärsyttää. Kaiken kukkuraksi Handyman lähti illaksi juhliin, jonne se on kutsuttu objektiivisesti arvioiden yksinomaan sen takia, että se on vienyt sankarin isosiskolle joskus samppanjaa (ei siis esim. siksi, että tuntisi sankarin jotenkin läheisesti. Tai no ookoo kyseessähän on Handymanin veljen eksän selvästi nuorempi pikkusisko eli miltei sukua). Ja tietty heti kun se lähti, soitettiin mut kastelemaan kukkia Vantaalle. Mä oon vannonut, että mä en enää ikinä suostu ottamaan äidin kukkia vastuulleni, koska mä sain yhtenä vuonna 1990-luvulla äitini itkemään, kun olin unohtanut tämän kasteluvelvollisuuteni ja ne oli kuolleet (mä en huomaa kuolleen ja elävän kasvin eroa enkä ole yhtään kiinnostunut kukkasista) ja tää aiheutti mulle varmaan vielä suuremman trauman kuin äidille. Onneksi selkä on sentään kunnossa. Siitä mä muistan olla iloinen kyllä joka ikinen päivä, tänäänkin. Helpottaa känkkispäivääkin. Ehkä sekin helpottaa, että huomenna aamulla kymmeneltä alkaa päivystysvuoro. Tämänpäiväinen kiukuttelu kun ihan varmasti johtuu siitä, että mua ärsyttää mennä töihin viikonloppuna. Etukäteispäivystysharmitus loppuu aina siihen, kun se päivystys oikeasti alkaa ja ne kituliaat tunnit alkaa vähentyä.

Me käytiin eilen Handymanin velipojan avovaimon mökillä ja ajeltiin sieltä takaisin Helsinkiin iltayhdentoista jälkeen. Edellisen kerran kun mä oon ajanut sieltä kotiin (noin 1,5 kk sitten), joku huikkasi viime tervehdyksekseen, että "varo hirviä!" Mä en oo jotenkin koskaan päässyt siihen hirvikolarikammotusskeneen mukaan aiemmin, mutta tuolloin se harmiton heihei johti siihen, että mä en uskaltanut ajaa moottoritiellä yli yhdeksääkymppiä ja kyttäsin koko ajan liikenteen sijaan piennarta. Eilen mä kesken matkan yhtäkkiä muistin, että nyt vois taas stressata hirvistä eikä tästä ilmestyksestä mennyt kymmentä sekuntia siihen, että mä näin siellä helkkarin pientareella hirven. Riista-aidassa oli aukko ja typerä eläin oli  ajatellut, että parempaa ruohoa löytyy tuon kallioleikkauksen juurelta. Siellä se makusteli herkkuja tyytyväisenä kun me ajettiin ohi sataakahtakymppiä. Että kylmäsi. Mä oon vain kerran ennemmin nähnyt hirven oleellisessa liikennetilanteessa (se ei oo oleellista, jos näkee hirven kaukana pellolla kun ajaa mökkitiellä kolmeakymppiä): olin joskus 2006-07 ajamassa aamuhämärässä ja -tokkurassa töihin Sipooseen, kun pientalovaltaisella taajama-alueella lehmä löntysteli auton editse. Vasta myöhemmin mä tajusin, että tuskin se oli lehmä. En edes jarruttanut, koska mä pidin sitä niin lehmänä, että ajattelin, että sillä on joku taluttaja, mitäpä lehmä tekisi yksinään keskellä tietä pientaloalueella seitsemän jälkeen lokakuisena aamuna. Jos hirvi ei olisi ollut niin määrätietoinen tien toiselle puolelle halutessaan, mä oisin ajanut kuuttakymppiä kylkeen. Mä oon liian kaupunkilainen, kun en tule ikinä ajatelleeksi hirviä. Handymanin vanhemmat on olleet hirvikolarissa, joten ei se ihan mahdotonta kai ole. Sitä paitsi mä salaa vähän fanitin Sauli Lehtostakin. Pitäis mun ymmärtää!

Elämyskameli suosittelee

lusikan ottaminen kauniiseen käteen (nyt helkkari kastelukannu käteen)

Heinähommia

Heinäkuussa on jopa sairaalassa kaikki lomalla. Ja kun kaikki on lomalla, töissä olevilla on moninkertaisesti töitä. Ei niinkään virka-aikaan, mutta kun kello lyö kolme, kootaan kaikki töissä olevat huddleen ja katsotaan, kuka on eniten hereillä ja se laitetaan yöksi töihin. Mä aloin laskea päivystyksiä lomaan viime viikon alussa. Laskeminen alkoi viidestä ja nyt on jäljellä enää kaksi. Kohta on loma, enää 76 tuntia töitä jäljellä!

Mä laitoin tänään bussissa nenäkkäälle mummolle jauhot suuhun. Nuori nainen oli (kieltämättä ärsyttävästi) istuutunut käytäväpaikalle ja laittanut laukkunsa ikkunapaikalle. Kärttyinen mummo kysyi naiselta, mihin tämän kassi tarvitsee paikan ja alkoi saarnata, kuinka kasseille ei myydä paikkoja. Nainen luikki siitä pakoon ja mä katsoin mummoa merkityksellisesti silmiin. Mummo alkoi raakkua, kuinka HKL ei myy kassipaikkoja. Mua alkoi ärsyttää se narina ja sanoin varsin alentuvaan sävyyn, että ihmisille tulee puhua ystävällisesti ja kunnioittavasti ja moinen ivallisuus on varsin tarpeetonta, kun saman asian saa huomattavasti helpommin perille asiallisella käytöksellä. Mummon naama vääntyi samanlaiseen solmuun kuin jenkkituristilla, joka on narrattu syömään turkinpippuri. Voiton kruunasi se, että tässä vaiheessa oltiin mun pysäkillä enkä mä siis joutunut katselemaan kauempaa mummon kakomista. Score!

Elämyskameli suosittelee

mummojen tapakoulutus

Mökkikuume

Mun vanhemmat on halunneet jo vuosia ostaa kesämökin. Nyt niiden kesämökki-intoilu on akutisoitunut siihen pisteeseen, että ne on tekemässä tarjousta jostain pirkanmaalaisesta kesämökistä. Ihan hauskaa. Se ei olisi kovin kaukanakaan. Mä en noin yleisesti ole suuremmin mökki-ihminen, mutta kyllä mä siellä voisin ehkä pari kertaa kesässä käydä. Toisaalta sitten olisi useammin käytössä myös Vantaan kesämökki, jos vanhemmat pakenisivat sieltä joka viikonloppu Pirkanmaalle. Ehkä mun ei tarviikaan unelmoida asunnonvaihdosta.

Mä muistuttelen itselleni nykyään päivittäin, mitä hyötyjä on kantakaupungissa asumisessa: on ekologista käyttää kaukolämpöä, olla tarvitsematta autoa ja kävellä töihin, palvelut on lähellä, yhteydet on hyvät jos haluaa mennä muualle kuin keskustaan. Valitettavasti sillipurkkiasuminen koettelee. Naapurin typerä räksyttävä koira onneksi muutti muualle, mutta toisen naapurin tapa sinetöidä ovensa ilmastointiteipillä kummastuttaa, taloyhtiön osakkaana jopa vähän harmittaa, kun ovesta on tämän seurauksena rapissut aika lailla maalia. Ulko-ovi ei mene kiinni. Eilen aamulla joku oli kakannut hissiin. Iltaan mennessä suurin pökäle oli poistettu, mutta edelleen hissin kokolattiamatossa (sic) on kakkaisia kengänjälkiä ja vaikka hississä ei ole ovea, on haju jäljellä.

Me aiotaan mennä lomalla Saksaan. Matkaa varatessa Handyman innostui vuokraamaan auton (tai siis vuokrauttamaan). Nyt tuli mieleen, että mehän voitaisiin vaikka vähän kierrellä siellä! Näin tapahtunee. Olisi tarkoitus tehdä kierros vastapäivään ja nähdä toivottavasti ainakin Saksan suosituin turistinähtävyys (Kölnin tuomiokirkko, 20000 vierailijaa päivässä), Rheinin laaksoa, kenties piipahtaa jälleen Baden-Württembergissä ja mahdollisesti myös Münchenissä ja Dachaussa. Berliinissäkin voisi viettää muutaman päivän. Tällaisen retken suunnitteleminen on ilmeisesti aika mahdotonta etukäteen, mikä kiduttaa mua aika lailla. Toisaalta se voi olla aika hauskaa - katto alhaalla Rheinin laaksossa, mieletöntä! Handyman toivoi, että mä teen etukäteen Rheinin laaksoa varten cd:n, jossa soi Schubertin Die Forelle repeatilla. Ehkä väliin voisi laittaa pari kertaa Die Lorelein. Mä oon innoissani!

Elämyskameli suosittelee

kakkavahinkojen miettimisen syrjäyttäminen iloisilla lomasuunnitelmilla

Syöpiä

Mä oon ollut aina kiinnostunut syövästä. Muistan jo alun toisella kymmenellä ollessani lukeneeni erilaisia syöpäaiheisia kirjoja ja etenkin leukemiat ja lymfoomat on mun mielestä kerrassaan mielenkiintoisia. Itse asiassa mun tavoitteena oli pitkään ryhtyä (lasten) syöpälääkäriksi, mutta jotenkin mä en sinne päätynyt. Viime aikoina mun syöpäkiinnostus on jälleen akutisoitunut ja olen nyt keskittynyt lukemaan sairastavien omia kokemuksia internetistä. Ne on terveydenhuollon henkilökunnalle tosi hyödyllisiä. Pitäisi muistaa, että se mun rutiinilausunto on jollekulle dramaattisesti sanoen elämän ja kuoleman kysymys. Lastenklinikalla sokeutuu etenkin näin heinäkuussa näkemään syöpää kaikkialla, kun kiireettömät jutut lomailee. Kyllä vaan tulee mietteliäs olo, kun on se eka tyyppi, joka saa tietää, että jollain lapsella on syöpä. Lapsi makaa ultraäänipöydällä katsellen Muumeja, vanhemmat istuu vieressä ja mä näen kasvaimen monitorilla. "Tämän ultraäänen perusteella löydös jää vielä epävarmaksi. Täytyy tehdä vielä lisätutkimuksia." Helkkari sentään.

Viime viikonloppuna oltiin siis Tukholmassa. Oli lämmintä ja aurinkoista. Kuten mä vähän ounastelinkin, kaikkea suunniteltua ei ehditty tehdä. Gröna Lundissa käytiin (käveltiin alue läpi ja ärhenneltiin rymyrokkilaisille), mutta Hallwylska museet jäi seuraavaan kertaan. Radisson Waterfront osoittautui oikein mukavaksi hotelliksi ja sen aamupala oli varmaankin paras mun ikinä kokema aamupala. Todella herkullinen ja monipuolinen. Oli kivaa nähdä Lettipitko ja sen alatikakkiva lapsi. Handyman sai mut shopping frenzyyn ja mä ostin itselleni vastamelukuulokkeet. Niissä on myös langaton optio, joten sitten kun ei ole enää hellettä, mä voin käyttää niitä työmatkallakin (nyt ne on liian kuumat). Aika siistii! Etukäteen mua varoiteltiin, että vastamelu muuttaa äänen väriä, mutta mä oon niin kuuro, etten mä kuule eroa. Ne on hyvät! Mä tykkään.

Mun epäpuhtaat asuntoajatukset on nousseet ihan mahdottomiin sfääreihin. Mun tekisi todella mieli muuttaa isompaan asuntoon, johon Handymanin legot ja rekat sekä mun pelit mahtuisivat ongelmitta ja jossa olisi ehkä jopa joku ulkotila tai terassi. Jotenkin mä oon viehtynyt mun vanhempien asuinalueeseen, vaikka ne asuu kaukana kaikista palveluista Ikeaa lukuunottamatta. Onneksi Unelmakämppää ei saa myytyä varmaan millään. Ehkä mä en kuitenkaan haluaisi asua tosi kaukana keskustasta enää. Tällä hetkellä kuitenkin tuntuu siltä, että sellainen talo, jossa kaikki ei ole menossa rikki, olisi parempi kuin sellainen, jossa ei edes ulko-ovi mene kunnolla kiinni ja jonka kolmesta ikkunasta ulommaisen sisäpinta huurtuu pakkasella.

Elämyskameli suosittelee

oman elämän, läheisten ja erityisesti lasten arvostus jo ennen kuin syöpä ne perii

Unohdus

Mä en oo muutamaan päivään muistanut, että mulla on blogi. Yleensä mulla on jatkuvasti huono omatunto, jos edellisestä postauksesta on jo useampi päivä, mutta nyt en oo muistanut koko juttua. Nyt kun olen Arlandan ja Tukholman välisessä sateenkaaribussissa, se tuli mieleen.

Mä oon tän kuun taas lastenklinikalla töissä. Se on ihan mukavaa etenkin näin heinäkuussa, kun työ tuntuu oikeasti jatkuvasti mielenkiintoiselta, heinäkuisin näet määräaikaiskontrollit ovat yleensä tauolla ja pääosa työstä on oikeasti epäselvien tapausten selvittämistä. Heinäkuisin myös potilaat ovat yleensä vähemmän kireitä kuin muutoin ja töissä on mukavaa.

Nyt mä oon siis Handymanin kanssa Lettipitkoa tervehtimässä Tukholmassa ja Långstrumpkin liittyy seuraan illalla. Minilomanen! Mä haluisin käydä ainakin Gröna Lundissa, kun en oo koskaan käynyt ja Handyman Hallwylska museetissa, koska siellä on nähtävillä koko omaisuutensa luetteloineen vanhan tädin romut. Tietty pääsee Wagamamaankin. Kuulin vastikään, että jossain ruotsalaisten omassa hamburgareravintolassa on sähköinen tilausmahdollisuus (automaatti odotusaulassa) ja siihenkin tutustuminen kyllä kiinnostaisi. Muistettakoon kuitenkin, että viikonloppu on lyhyt ja ensi kerrallekin pitää jättää tekemistä.

Elämyskameli suosittelee

heinäkuussa työskentely

Teinivarpaat

Minilomanen oli niin lyhyt, että nyt mä oon jo kotimatkalla. VR ei pettänyt - juna länteen lähtee 20 minuuttia myöhässä, mutta onneksi samaan aikaan etelään päin kiitävä juna on vielä enemmän myöhässä, joten en missaa Tampereen jatkoyhteyttä. Illalla on näet vielä menoa! Tämä juna on harhaanjohtavasta IC-merkinnästä huolimatta koottu jälleen 90-luvun vaunuista, joten on kuuma. Lsäksi mun viereisessä loosissa neljä teiniä löyhyttelee likaisia varpaitaan. Muuten teinit ei mua haittaa - nehän näppäilee iPadejaan siinä missä minäkin, mutta en mä haluaisi katsella niiden varpaita. Mä oon pahin nurisijamummo.

Jyväskylä näytti parhaat puolensa. Kummityttö ja siskonsa ovat ihastuttavia ja lasten touhuamista on kiva seurata. Kummitytön vanhemmat pitävät erinomaista seuraa aikuisvieraille. Mä olin ällikällä lyöty, kun Jyväskylän torilla oli oikeaa toritoimintaa! Mä oon usein siinä hengannut, mutta en ole toistaiseksi vielä ikinä tullut ajatelleeksi että torilla on tori. Niinpä me käytiin tänään torikahveilla, johon meidän seuraksi tuli Polaah ja sen kaksi lasta. Olipa mukavaa! 

Eilen illalla koettiin jännittäviä kulinaarisia hetkiä. Oli sovittu, että tilataan illaksi ruokaa paikallisten hyväksi toteamasta nepalilaisesta, jossa on tunnetusti ystävällinen englanninkielinen palvelu. Kansainvälistä, näet. Tilaamista varten oli internetistä tarkistettu, että mitä ne annokset ovat numeroltaan. Isäntä soitti ja yllättäen jatkoikin puhelua suomeksi. Kuuntelimme, kuinka omituisesti hän joutui toistamaan tilausnumerot useampaan kertaan ja lopuksi vielä selitti, että nettisivun ruokalistasta tarkistettiin nää numerot. Luvattiin tulla pian hakemaan, kiitos hei hei. Puhelun loppumisen jälkeen AaOo selitti, että puhekumppani ei ollut tuntunut lainkaan ymmärtävän, mitä puhelu koski vaan oli numeroiden toistelun jälkeen kysynyt: "Onks noi jotain koodeja vai?" Numero tarkistettiin kuitenkin oikeaksi. Ruokia hakiessa oli selvinnyt, että ravintolan puhelimeen oli vastannut "a drunken customer", joka  oli lainannut ravintolan puhelinta odotellakseen kaverinsa soittoa tms. Ihan oikean tilauksen oli kuitenkin välittänyt keittiöön ja ruoka oli varsin maukasta (ravintola Nagarkot, tiedoksi). Kaverin kannattaisi harkita uraa ravintola-alalla tai jos se ei natsaa, niin CIA tarvitsee varmasti aina hyvää koodintunnistajaa.

Elämyskameli suosittelee

jännittävät matkakokemukset

Junamatka, elämäni matka

Mulla oli eilen kolmas päivystys viikon sisään. Yllättäen mua ei väsyttänyt mitenkään erityisen paljon eilen eikä yölläkään, mutta nyt mä oon vähän uupunut. Olin Meilahdessa ja siellä meininki ei välttämättä oo radiologipäivystäjälle kovinkaan mielekästä, koska hommat ei välttämättä oo mitenkään järkeviä. Oikein erityisen pönttöä oli eilen. Kirurgipäivystäjät luulivat ilmeisesti olevansa ravintolassa, jonka ruokalistalla on erilaisia radiologisia tutkimuksia. Koko ilta tehtiin kiireettömiä juttuja ja vuoro huipentui kolmelta yöllä, jolloin mun eteen tuotiin rauhallisesti nukkuva ihminen, joka oli illalla repinyt irti munuaisletkunsa ja millään ei kuulemma voitu odottaa vielä viittä tuntia, että joku pirteä ihminen pistäisi vauvan etusormen paksuisen uuden letkun hänen kylkeensä. Kerrankin tuntuu siltä, että olen todella ansainnut tämän vapaapäivän.

Mä olin ennalta fiksu ja otin vapaapäivän huomiseksi, jotta saan pitkän viikonlopun. Nyt mä nautin tästä viikonlopustani matkustamalla Jyväskylään. Olen itse asiassa juuri tällä hetkellä junassa Toijalan takana. Parin tunnin päästä mä näen mun ihanan Kummitytön! Se on vielä aika pieni (4 v), mutta tuntuu ihan Einsteinilta pienempien sisarustensa vierellä. On kyllä todettava, että Kummityttö on ihan objektiivisestikin varsin fiksu (osaa kirjaimet) ja todella hurmaava tättähäärä. Jos oikein hyvin käy, pääsen näkemään myös Polaah'n ja hänen nelivuotiaansa. Viikonlopulta on odotettavissa myös Vilunki perheineen ja mun hammaslääkärin synttärit! Hurmaavaa!

Huh, nyt mä vaihdoin junaa Tampereella. Edellinen juna oli oikein miellyttävä Intercity, tämä on tukahduttavan kuuma pikajuna. On ihan keski- tai eteläeurooppalainen tunnelma! Tai sielläkin on nykyään kai pääosin ilmastoituja ICE-junia. Onneksi mä ostin Pasilan aseman K-marketista vettä. Mä vaikutin siellä varmaankin mukavan normaalilta ihmiseltä, koska mun perässä jonossa ollut nainen kysyi kassalta: "Etkö oo ennen hullua ihmistä nähny! Nyt oot! Ei kannata tuijottaa noin pitkään silmiin!"

Handyman innostui pari viikkoa sitten Midhill-kohusta niin, että halusi tietysti mennä tukemaan ravintoloitsijaa. Mä menin kuuliaisena vaimona mukaan, vaikka Hans Välimäki onkin mun mielestä aika pöljä. Burgeri oli ihan hyvän makuinen, mutta vaikea syödä - pihvi liukui sämpylöiden välistä niin, että alkuun mä söin kuivaa sämpylää ja lopuksi mulla oli hyppysissä niljakas pihvi, jota mä en jaksanut kokonaan. Handyman tilasi jonkun spessuburgerin, jossa piti olla häränhäntää, mutta se oli loppu ja sen sijaan tulikin possun pakaraa. Mun oli tarkoitus tilata Nytin kolmen tähden arvoiseksi arvioimaa vettä, mutta unohdin ja joinkin limsan. Huonointa ravintolassa oli se, että päästiin sinne vasta toisella yrityksellä. Yritettiin näet mennä sinne sunnuntai-iltana klo 20:03 (internetin mukaan ravintola menee kiinni klo 21), mutta meidät käännytettiin ovelta kotiin, koska keittiö meni kiinni kahdeksalta. Ei olisi hullumpaa kirjoittaa sitäkin sinne nettisivulle.

Mä varasin tästä pikajunasta PC-paikan, joten mä oon datacornerissa. Pitkätukkaiset nörtit valtavine läppäreineen excelöi ja mä kirjoitan tyhjänpäiväistä blogiani iPad minilläni. Määkin haluun excelöidä! Onko 33-vuotiaana liian myöhäistä mennä kauppikseen, jos ei yhtään halua?

Fugly

Juhannus ei ole entisensä. Handyman ei siis halunnut pitää tänä vuonna jokavuotista kaupunkijuhannusjuhlaa. Mä olin töissä perjantaiaamuun asti ja illalla mä tein falafeliä Geen jengille ja Långstrumpille. Illalla me käytiin vielä Lintsillä kävelemässä ja mä voitin Derbyssä Fuglyn. Se on tosi söpö! Yritin toisenkin kerran, mutta hävisin teinille. Tänään mä nukuin puolillepäivin ja päivällä grillattiin Lohjalla. Mä olin tehnyt HS:n ohjeella mansikka-jogurttikakkua, joka oli mun makuun. Täytyy tehdä toistekin. Juustokakuista mä en yleensä kovasti perusta, koska ne on liian makeita ja niiden nimeäjä on halunnut painottaa, että niihin liittyy juusto, josta mä en tykkää.

Mun megasöötti Fugly

Me käytiin eilen illalla katselemassa Aurinkolahden etenemistä. Kanava-alue oli kasvanut suorastaan ihastuttavaksi. Jostain syystä kanavan pohjukan puoliympyrän muotoinen talo oli kammottavan ruma, mutta muut oli tosi viehättäviä. Nykyarkkitehtuuri miellyttää mua. Sääli, että mulle tulee kovasti tahto muuttaa sinne, mutta mä en halua ottaa lisää lainaa enkä oikeastaan muuttaakaan ainakaan niin kauas keskustasta. Näin kesällä (ja monena muunakin vuodenaikana) mä toivoisin asunnoltani kunnon talotekniikkaa. Eilen jo aloin kaivata Cirrukseen! Helteellä mä alan pohtia sitäkin, onko Berliiniin fiksua muuttaa, kun sielläkin kaikki talot on kuumia.

Elämyskameli suosittelee

2000-luvulla rakennetut talot

Mä *sydän* sydän

Mun työ on sellaista, että mä vaihdan osastoa joka kuukausi eli teen eri hommaa eri ihmisten kanssa joka kuukausi. Mä oon jonkinlaisessa hallinnollisessa positiossa, joten pystyn vähäsen vaikuttamaan järjestelyihin, joten sain ordnattua itselleni erikoissijoituksen tässä kuussa. Perehdyn sydämen kuvantamiseen. Perinteisesti sydäntä ovat kuvanneet vain kardiologit eli sisätautilääkärit, mutta viime vuosina sydämen tietokone- ja magneettikuvantaminen on lisääntynyt kovasti ja koska sisätautilääkäreille magneettikuvat on yhtä epäselviä kuin lääkereseptit röntgenlääkäreille, on meilläkin nykyään mahdollisuus peuhata sydämen kera. Mä tulin täksi kuuksi siis katsomaan, että miten sitä sydäntä kuvataan. Se on uskomattoman kiinnostavaa. Mulla on sellainen tunne tällä hetkellä, että mä haluaisin tehdä sitä aikuisen työnä. Ja mikä erityisen mukavaa - sydänosaston ihmiset ovat ilmeisesti tykästyneet muhun! Nyt melkein harmittaa, että tätä elämän parasta aikaa (erikoistuvan lääkärin huoleton elämä) on jäljellä vielä yli vuosi.

Me ollaan pidetty juhannusjuhlat viitenä vuotena, mutta tänä vuonna Handymania ei kiinnosta, joten niitä ei pidetä. Mä en tiiä yhtään, mitä me sitten tehdään. Ehkä me ollaan kotona. Yritin säälittävästi kalastella kutsua jonnekin super cool party peoplen juhliin, mutta ne menee kaikki jonnekin kavereidensa mökille, joten ehkä mä tosiaan oon kotona. Se on ainakin varmaa, etten aio mennä hipstereiden tansseihin. Voisi ottaa rauhallisesti ja mennä vaikka kävelylle. Onneksi mä oon töissä perjantaiaamuun ja jälleen sunnuntaiaamusta lähtien.

Handyman on menossa viikonlopuksi Keski-Suomeen entisen työkaverinsa 50-vuotissyntymäpäiville. Sitä varten sen on pitänyt treenata 60-luvun musiikkiesitys (Liisan koira) ja pohtia 60-luvun vaatetus (jonka hankkimisen se on jättänyt huomisaamuun). Nuorempana Handyman soitteli kitaraa ja sen vuoksi meille hommattiin kitara pari vuotta sitten. Se on ollut lähinnä pussissaan, mutta nythän se on tietysti otettu esille, jotta sitä voi rämpyttää Liisan koiran tahtiin. Mä en oo ikinä soittanut kitaraa enkä osaa soittaa yhtäkään sointua, mutta mä osaan virittää sen. Handyman osaa kymmenen sointua, mutta ei virittää. Sääli etten mä oo menossa sinne Keski-Suomeen.

Elämyskameli suosittelee
sydän

Hempat hiekal röökit suis

Mä kuuntelen musiikkia ympäri vuoden, mutta kesällä se on erityisen tärkeää. Kesällä pitää kuunnella hömppäpoppia, josta tulee hyvä mieli. Mun kesälistalla on niin hölmöjä ja ärsyttäviä renkutuksia, että kukaan uskottavuutensa rippeistä ylpeä ihminen ei niitä kuuntelisi. Esim. Valvomon Mikä Kesä! soi mulla näin alkukesästä ajoittain repeatilla. Toinen ihan ehdoton kesäviisu on Tapani Kansan Kalajoen hiekat (California Dreamin'). Näitä kuunnellessa mua hymyilyttää ja kankea jalka kulkee hiukan nopeammin ja keveämmin kuin ilman. Toki valtaosa musiikista on vuodenaikaneutraaleja, mutta kesämusiikkia mä en viitsi juuri talvella kuunnella, kun tulee liian haikea olo.

Mä kävin pienimmän kummipoikani äidin kanssa elokuvissa viime viikonloppuna. Käytiin katsomassa The Great Gatsby. Mä oon ostanut sen kirjan Kindlelle jo pari vuotta sitten, mutta en oo vielä ehtinyt lukea. Nyt se nousee to be read -listalla korkeammalle, sillä leffa oli arvosteluista poiketen mun mielestä oikein hyvä. Surullinen, mutta mielenkiintoinen ja hieno tarina. Ihastuttava Baz Luhrmann -maisema. Tekee mieli katsoa Moulin Rouge uudelleen pian.

Elämyskameli suosittelee

oma kesäsoittolista

Brain melt

Amerikkalaiset kutsuvat jäätelöpäänsärkyä nokkelasti brain freezeksi. Nämä ihastuttavan kesäiset hellepäivät ovat aiheuttaneet mulle sen vastakohdan eli brain meltin. Ulkona on koko ajan suunnitteilla, mitä kaikkea hauskaa mä voisin tänne kirjoittaa, mutta kun tulen sisään, eivät synapsit toimi lainkaan. Meillä on näet jonkinlaista sisäilmaongelmaa tällaisessa vanhassa talossa, jonka julkisivu antaa päivä- ja ilta-auringon suuntaan. Tällä hetkellä sisälämpötila on +30 astetta ja se vähän väsyttää. Handyman pakenee tukaluutta iltaisin joko Pikkusiskon remonttiin tai työpaikkansa iltarientoihin, mutta kun mulla ei ole Uimastadionin lisäksi kuin päivystys, oon mä lähinnä nukkunut iltaisin. Uimastadionilla mä oon käynyt melko ahkerasti, mutta ongelmaksi on muodostunut UV-indeksi. Aurinko on paistanut niin iloisesti, että otsonikerros ei ole pysynyt mukana ja tällainen valkoliini ei pysty kovinkaan kauan olemaan suorassa porotuksessa palamatta. Mä olen kyllä hyvinkin pedantisti käynyt rasvaamassa itseäni tiukalla suojakertoimella vartin välein, mutta se vie hiukan iloa vesijuoksusta. Olen kyllä ilokseni välttänyt palamisen toistaiseksi ja kivahan se vain on, että aurinko paistaa ja on kesä ja lämmintä.

Hullua Hattaraa ei ole vieläkään Stadikalla näkynyt ja mä oon varma, että sille on sattunut jotain. Sen sijaan Pellehyppäävä Ruskettunut Lyhyt Jätkä on bongattu ja se on ostanut uudet uimahousut! Yhtenä aamuna vesijuostiin Marylandin kanssa yhtä aikaa Maija Vilkkumaan kanssa ihan julkkisbongareina.

Mun kurja jalka on täysin parantunut, mistä mä oon uskomattoman iloinen! Nyt mä oon voinut kävellä töihin, mikä on suunnatonta luksusta. Olen jopa hurjimmissa ajatuksissani pohtinut uuden pyörän ostamista, mutta se jää vain suunnitelmaksi, koska mä en halua pyöräillä. Työmatkapyöräilyn välttämiseen mulla on neljä syytä:

1. Kypärä lytistää tukan.

2. Handyman vastustaa kaupunkipyöräilyä kiihkeästi enkä mäkään ole suuri fani, koska niin moni ajaa törkeästi jalkakäytävällä enkä mä halua tulla yhdistetyksi siihen jengiin.

3. Mun työmatkalla pyöräkaistoja on siellä täällä eikä mitenkään loogisesti. Koska niitä kuitenkin on, en saa ajaa ajoradalla. Pyöräily Meilahteen vaatii niin paljon pohtimista, etten viitsi ryhtyä.

4. Mun työmatka on liian lyhyt pyöräillä (n. 10 min). Kävellen menee puoli tuntia ja se on just passeli.

 Elämyskameli suosittelee

ihon palamisen välttäminen

Puutarhajuhlat

Mun oppialalla on vihdoin professori. Edellinen jäi eläkkeelle jo muutama vuosi sitten, mutta uuden valinta on kierrellyt oikeusasteita. Nyt siis kuitenkin vuoden alusta lähtien virka on täytetty. Olen tyytyväinen valintaan, kyseessä on mukava ja asiallinen ihminen. Viikolla yliopisto järjesti uusien professorien juhlaluennot. Mä en valitettavasti päässyt kuuntelemaan, kun piti ehtiä virka-aikana vankilaan. Professorin mies järjesti kuitenkin tilaisuuden jälkeen puutarhajuhlat ja mut oli kutsuttu sen takia, että professorilla ja mulla synkkaa hyvin. Mä en ollut aluksi kovin innostunut menemään, koska en ylipäänsä haluaisi hengailla työkaverien kanssa vapaa-ajalla ja olin kutsunut samana iltana pelipiirin kokoon ja mun piti sit peruuttaa mun omien kavereiden näkeminen. Handyman oli kuitenkin järkähtämätön ja sanoi, että mä en saa olla epäsosiaalinen mölli vaan mun pitää mennä verkostoitumaan. Niinpä mä menin. Ihan ookoo se oli - viehättävä Käpylä ja kivoja työkavereita, mutta hauskempaa mulla ois varmaan ollut omien kavereiden kanssa 7 wondersin äärellä.

Nuorimman kummipoikani eli Handymanin (laki)mieskaverin pojan lakimiesisä oli työnsä puolesta käynyt joskus Jokelan vankilan myymälässä ja ostanut hienon sienijakkaran (http://www.rikosseuraamus.fi/26594.htm). Se oli mun ensimmäinen kosketus vankituotteisiin. Vähän sienijakkaran näkemisen jälkeen sain päähäni, että sopiva kolmivuotislahja Vilungin tyttärelle olisi hiekkalaatikkokaivuri, siis sellainen yybermakee härveli, jonka päällä istutaan ja kahvoilla ohjataan kauhaa, jolla voi siirrellä hiekkaa paikasta toiseen. Jollain naapurin lapsella oli Länsimäessä 80-luvun puolivälissä sellainen ja se oli hienoin laite heti Maxwell Smartin kenkäpuhelimen jälkeen. Googlailin vähän ja totesin, että kunnollisia (metallisia, ei löperömuovisia) kaivureita tehdään vain vankilassa. Niinpä mä tilasin sen ja noin kuukauden odottelun jälkeen pääsin hakemaan sen Jokelasta. Täällä (http://www.rikosseuraamus.fi/26539.htm) pääsee ihailemaan (se on toi keltainen, mutta siinä on paremman näköiset, leveämmät telat. Se on huippuhieno ja ilmeisesti myös mieluinen. Rikosseuraamusvirasto - siellä minä shoppailen.

Eilen me käytiin Pirkanmaalla kaksissa yo-juhlissa. Molemmat oli mun serkkuja, toinen Äidin veljentyttö ja toinen Isin siskonpoika. Sitä poikaa mä en oikein tunne, oon nähnyt sen varmasti alle kymmenen kertaa ja joka kerta sukujuhlissa. Tarkin muistikuva mulla on siitä, kun kundi oli ehkä kymmenen ja sai jouluna enoltaan (siis mun isältä) lahjaksi tarjolla olleen hauen pään "sillä ehdolla, ettet kerro äidille" ja mitä tää uuno tekee - kysyy viisi minuuttia myöhemmin äidiltään, että voisiko laittaa "yhden jutun" sen käsilaukkuun. Mahtava anekdootti! Hyvät paperitkin kirjoitti. Se tyttöserkku on mulle paljon tutumpi, on jopa mun vanhempien kummilapsi ja niissä juhlissa oli vieraana yksi mun kummilapsista. Niissä juhlissa oli parasta mun mummi, joka totesi juhlapaikalle tultuaan (puutarha, aurinko paistoi, lämpöä noin +24 astetta): "Kiva, ettei tän huonompaa säätä tullut!" Kivat hipat kummatkin, kuten yo-juhlat yleensäkin. Ensi vuonna on yhdet (Handymanin serkku) ja seuraavat sit ehkä vuonna 2021 (kyseinen jamppa menee vasta viidennelle, joten ei ole lainkaan varmaa, haluaako ylipäänsä mennä lukioon).

Elämyskameli suosittelee

http://www.rikosseuraamus.fi/15539.htm

Ilo ja onni

Mä pystyin tänään kävelemään kotoa Uimastadionille, vesijuoksemaan Geen kanssa kolme varttia ja kävelemään vielä takaisin kotiin täysin kivuitta! Selkävaiva on siis ottanut isoja hyvänsuuntaisia harppauksia. Vielä maaliskuussa se oli sietämätön eikä huhtikuussakaan edes vesijuoksu saati yksikään maan pinnalla otettu askel ollut kivuton. Nyt mä oon kyllä tosi iloinen. Toivottavasti jo pian uskaltaisi kävellä töihin! Sitä mä oon ikävöinyt.

Handyman on kavereidensa kanssa metsäkanaretkellä. Tää termi on mulle tuntematon, mutta luulisin sen tarkoittavan sitä, että miehet menee mökille syömään kanaa. Siksi mulla oli eilen vapaailta (kämppä tyhjä, wuhuu!) ja vietin sitä ensin leikkimällä Vilungin ja sen mainioiden lasten kanssa ja sen jälkeen katsomalla pari Harry Potter -leffaa putkeen ja syömällä makaronilaatikkoa. Muutama vuosi sitten mä olin usein yksin kotona öitä, kun Handymanilla oli työmatkoja, mutta nyt mä oon kyllä tosi harvoin kotona yötä yksin. Handyman sitävastoin saa hillua kotona yksinään viikottain, kun mä oon töissä. En pidä sitä kuitenkaan epäreiluna, koska mä viihdyn kyllä paremmin, kun on seuraa. Ehkä jos olisi lapsia, osaisi arvostaa rauhallista hetkeä enemmän. Toisaalta mä kyllä osaan arvostaa rauhallista ja itsenäistä elämääni ilman lapsiakin. On kivaa voida mennä mihin vain koska tahansa.

Fb-seuraajat lienevät huomanneet, ettei jokaisesta Kamelipäivityksestä ole enää tullut ilmoitusta pagelle. Tämä johtuu siitä, etten mä jostain syystä voi iPadin fb-sovelluksella postata sinne linkkiä Elämyskameli-nickillä vaan se tulee aina mun omalla nimellä enkä mä halua laittaa niitä sillä viisiin. Pahoittelen tätä ja toivon, että iPadin fb-sovellus korjaa itsensä tältä osin, mut siihen asti kannattaa käydä täällä tsekkailemassa tai laittaa tää RS-feediin. Ongelma on ilmennyt nyt vasta, koska aiemmin mä kirjoitin kaikki Kameli-postit tietokoneella ja nyt melkein pelkästään iPadilla (jopa nyt tän, vaikka oon kotona). Teknologia, tuo kaksiteräinen pyssy.

Elämyskameli suosittelee

liha-makaronilaatikko Myllyn Parhaan ohjeella

Siniset rusketusraidat

Mä oon käynyt nyt varsin tunnollisesti Stadikalla aina kun oon ehtinyt. Vieläkään en oo nähnyt Hullua Hattaraa, mutta Röyhelömyssyinen Ruskettunut Rouva on ollut siellä melkein joka kerta kun minäkin. Toistaiseksi upein kokemus oli eilen, kun satoi ja oli teknisesti ottaen vain +11 astetta lämmintä. Allas höyrysi ja oli todella rauhallista. Mä kuuntelin mennessäni musiikkia ja etenkin Egotripin Sininen sopi tunnelmaan täydellisesti. Toki potin räjäytti kolmen vartin jälkeen viimeiselle 50 metrille osunut PMMP Rusketusraitoineen. Vaikka on 11 astetta plussaa ja sataa, niin silti on kesä.

Mulla on tapana pukeutua kalenterin mukaan. Se tarkoittaa sitä, että koska viime lauantaina oli lämmin ja saattoi vaihtaa sandaaleihin, asiaa sen tarkemmin ajattelematta mulla on ne sandaalit jalassa jonnekin syyskuulle saakka. Sama takin kanssa, se roikkuu vaatepuullaan ja kyynärvarret viuhuvat paljaina. Joskus (kuten eilen, toim. huom.) mä hetken pohdin, että miksi ihmeessä on näin kylmä, mutta  en mä sitten taas seuraavalla kerralla muista koko asiaa. Kai olisi ollut mahdollista ottaa tänään se takki siitä vaatepuulta, mutta sinne se jäi. Ulkoilu jäi aamuisen työmatkan lisäksi pienelle pikapyrähdykselle Meilahdesta Töölöön, joten vähäinen viima ei ehtinyt suuremmin viilentää. Huomenna pitäisi olla lämmin, kun tästä (toivottavasti) hyvin nukutun yön jälkeen kiidän Picnic-aamupalan jälkeen sosiaaliselle vesijuoksuretkelle äitiyslomalaisen seuraan. Tai jos on kylmä, niin ei haittaa, on silti kesä.

Ensimmäisessä päivystysperehdytyksessä kesällä 2004 mulle opetettiin, että päivystyksessä pitää "syödä heti kun ehtii, käydä vessassa aina kun muistaa ja nukkua joka hetki jonka voi". Nyt mä voin nukkua, kun tää tekstikin tuli valmiiksi. Kauniita unia!

Elämyskameli suosittelee

paljaat varpaat ja punainen kynsilakka, koska kesä on silti

Gemenskap och säkerhet

Mä keksin Ruotsin TV-ohjelmia seuratessani, mikä yksittäinen tekijä saa riikinruotsin kuulostamaan niin lapselliselta. TV:ssä mainostettiin ohjelmaa nimeltä "Kjelles matresa" ja totesin, että kuuluttaja painotti ohjelman nimen jokaista tavua siis "Hell-Es-Moot-Ree-So". Eihän suomeksi sanottaisi Kau-Kon-Ma-Ku-Mat-Ka. Kun ryhdyin sen jälkeen puhumaan Mumintrollin kieltä painottaen (lähes) joka tavua, kuulostin jo melkein ruotsalaiselta. Miksei opettaja sanonut tätä koulussa? Uppsalalaiset puhuivat ehkä vielä hupsumpaa ruotsia kuin tukholmalaiset, mutta he olivat huomattavasti innostuneempia jatkamaan ruotsiksi, vaikka keskustelukumppani ei ymmärtänytkään ensimmäisellä kerralla, mistä puhutaan. Kielenoppija ilahtui.

Ruotsi jätti kuitenkin hiukan kitkerän jälkimaun, koska halusin ostaa Arlandasta ("Oor-Lon-Do") söpön kahden pikkupullon pakkauksen Larsenia, mutta eihän se käynyt päinsä. "Man kan int-te köpa alk-ko-hool in-nom EeÜü!" Olin ihan kokonaan unohtanut moisen pöhkön Ruotsin erikoissäännön ja se tuntui niin absurdilta, että aloin nauraa ja myyjätär vaikutti kovinkin loukkaantuneelta. Onneksi en ollut ainoa, kielletty tuplapakkaukseni päätyi isoon koriin muiden takavarikoitujen pullojen seuraan. Oikeasti mun mielestä tuommoiset EU-erikoissäännöt pitäisi jo lopettaa, kun EU-jäsenyytemme on nyt tullut täysi-ikäiseksikin. Tämä siltikin, että EU-erikoissääntöjen poisto tekisi varsin merkittäviä eikä välttämättä pelkästään positiivisia muutoksia mm. mun omiin työaikoihin ja palkkaan.

Fb ja Twitter tuntuivat eilen ihan pakahtuvan Euroviisuja ja jääkiekkoa. Oli lukuisia kuvia kisakatsomoeväistä, tarkkoja kertomuksia kisakatsomoa edeltävistä urheilusuorituksista ja nokkelia kaskuja kilpailujen etenemisestä. Mua ei kovasti kiinnostanut kumpikaan kilpailu, mutta molempia hetken aikaa laiskasti katselin. Jääkiekossa olin ilahtunut Ruotsin voitosta, koska he vaikuttavat olevan niin tyytyväisiä, kun voittavat ja heillä oli mun mielestä loistavaa etukäteishehkutusta. Euroviisut eivät ole oikein ikinä kuuluneet mun elämään, ei me niitä ikinä lapsena katseltu ja olenkin ehkä siksi aina pitänyt niitä vähän vanhempien ihmisten ajanvietteenä tyyliin Syksyn Sävel. Suomen kappaleen olin etukäteen katsonut päivällä Pumpumkatin lähettämästä linkistä. Ei ihan mun suosikkimusiikkia, tarttuvaa saippuakuplanohutta poppiahan tuo oli. Tiistaina olin nähnyt karsinnassa hehkuvahameisen eteläeurooppalaisen, Tanskan Shakiran, nakut irlantilaiset ja Yhdysvaltain pisimmän miehen. Koen saaneeni jo tarpeeksi, jollen liikaa kevätkulttuuria.

Elämyskameli suosittelee

alkoholin ostaminen jostain muusta EU-maasta kuin Ruotsista

Pohjolan Oxford

Mä oon ollut nyt sunnuntaista lähtien Uppsalassa koulutuksessa. Hiukan olen ehtinyt tutustua kaupunkiinkin, vaikka toki päivät kuluvat tiiviisti Uppsala Konsert & Kongressissa ja iltaisinkin on ollut ohjelmaa. Uppsala on siis ensisijaisesti yliopistokaupunki, jossa suuri osa väestöstä on opiskelijoita. Sen läpi kulkee joki ja valtaosa keskustan taloista on vanhoja ja kauniita. Vanhoissa ja kauniissa taloissa on alikulkukaaria (ehkä niillä on jokin nimikin?). Mä oon käynyt joskus Oxfordissa ja se tulee Uppsalasta hakemattakin mieleen ennemmin kuin Tukholma tai mikään mun tuntema Suomen kaupunki. Oikein viihtyisältä vaikuttaa. Etäisyys Tukholmasta (70 km tai junalla kolme varttia) ei ole mitenkään mahdoton, jos pikkukaupunki alkaisi ahdistaa. Uppsalaa voi tosiaan suositella pistäytymiskohteeksi Ruotsissa lomailevalle. Etenkin lapsiperheitä voisi kiinnostaa Pekka Töpöhännän talo (kaverit yrittivät mennä Pekalle kylään, mutta hän oli poissa kotoa kesään saakka) ja sivistyneitä aikuisia Linnaeus-museo ja -puutarha (mua on kiinnostaneet lähinnä keskustan uimahalli ja Lettipitkon seura toistaiseksi).

Olen juuri nyt matkalla Tukholmasta takaisin Uppsalaan. Kävin siis tapaamassa ulkomaankirjeenvaihtajaamme Lettipitkoa ja pikkuista vauvaansa. Vauva oli ihastuttavan vieraskorea (hymyilikin pari kertaa!) ja Lettipitkokin vaikutti iloiselta, kun hetkeksi käänsin hänen ajatuksiaan pois lapsen iltakiukusta. Samalla näki tietysti paitsi Lettiksen uuden kämpän, myös palasen kaunista kevättukholmaa. Tukholma on niin viehättävä keväällä, että olin jo hiukkasen pohtinut, onnistuisikohan minun järjestää itseäni Karolinskaan tms ensi keväänä pariksi kuukaudeksi vaihtoon, mutta kun kuulin, että Ruotsin allihopa-mentaliteettiin kuuluu se, että omia pyykkikoneita ei ole käytännössä missään kerrostaloasunnossa, innostus vaihtohetkosesta laantui. Mä en oo enää mikään opiskelija enkä toden totta voisi enää asua ilman pesukonetta (todennäköisesti pian voro vie mun pesukoneen tai mun pyykkääjän, kun noin menin sanomaan).

Eilen kävin uppsalalaisessa uimahallissa. Allas oli ihan toimiva 25-metrinen ja siitä oli suuret ikkunat tuomiokirkolle. En ollut edes ainoa vesijuoksija! Kyseessä oli täyden palvelun kuntokeskus, jossa uima-allas oli kuin vahingossa. Talon historiassa (rakennettu 1920-luvulla) kyllä uima-allas oli jo ennen spinning-salia. Spinningiä harrastettiin kotimaisen musiikin voimin: kuulin ainakin E-Typeä, Haddawaytä ja Final Countdownin. Saunassa oli yllättävänkin hyvät löylyt (saimme kaverin kanssa kaksi ruotsalaista karkotettua), mutta saunan omituisen auditoriomaisen rakenteen vuoksi ylälauteelta käsin ei voinut etäisyyden vuoksi löylyä heittää. Lisäksi kiukaassa oli vastuksia erittäin tiheästi ja ne törröttivät noin 10 cm kivien tason yläpuolella. Altaalla pyydettiin olemaan läiskyttämättä vettä toisten päälle ja toivottiin, että uimarit eivät käyttäisi alusasua uima-asun alla. Vähintään kohtuullinen pyyntö. Erityisesti mua kyllä viehätti valtava kyltti, jossa uimareita kehotettiin uimavalvonnan puutteen vuoksi valvomaan toisiaan. En mä kyllä voisi asua täällä, koska jo noin pieni yhteisöllisyysvaatimus tuntuu absurdilta.

Elämyskameli suosittelee

kotiinpaluu

Kevään paras uutinen

Mä oon innoissani, koska mun prolapsivaiva on selvästi helpottanut. En mä edelleenkään pysty kilometriä pidempään kivuitta kävelemään, mutta julkisten kulkuneuvojen turvin mä oon jo melko kykeneväinen. Toki mä oon maailman hitain kävelijä, koska ihmisten tavallinen kävelyvauhti on mun pakaralle liikaa, mutta pääsen sentään etenemään. Enää epämukavat työasennot (=vatsan uä) on sietämättömiä. Aika hyvin menee siis ja olen varsin tyytyväinen tilanteeseen.

Kävelyvammani vuoksi en mielelläni kävele ihmisten seurassa, koska huomaan monen hidastavan ja jopa pitävän taukoja, jotta ehdin mukaan. Se nolottaa. Handymanin seurassa se ei hävetä, koska me ei olla sitten seurustelun alkuaikojen kävelty vierekkäin kadulla kuin poikkeustapauksissa. Nyt kuitenkin oli puhetta, että mentäisiin Fotografiska museetiin ja koska sinne on keskustasta ainakin parin kilometrin kävelymatka eikä käytännössä hyviä liikennevälineitä, mä en oikein voinut mennä sinne. Toisaalta kaunis ilma houkutteli mut ulkoilemaan. Ehdotinkin siis, että Handyman ja Långstrump menisivät museoon ja mä ulkoilisin. Matkaseura tuntui harmistuvan, melkein suutahtavan. Rehellisin syy jättäytyä museomatkasta oli se, etten mä halua hidastaa muiden matkaa, koska se on niin halvatun kiusallista, mutta tunnen silti tehneeni oikean päätöksen. Pääsin nimittäin raitiovaunumatkalle uuteen Tukholman raitiovaunuun ja tulin Skansenille, jossa voi istua ulkona pöydän ääressä kirjoittamassa blogia T-paidassa, katsella kun naakka pomppii ja ihailla liehuvaa keltaristilippua. Pöydässä lukee "Clara fr. White Trash V-tuna". Mä en oikein tiedä, että mikä tää Skansen on, mutta ruotsinkirjoissa tää oli aina mitä kiinnostavin paikka. Jos täällä on aina tällaista kesäistä, lämmintä ja mukavaa, tulen toistekin. Ehkä mä kohta lähden (hitaasti) kävelemään tuonne missä muut ihmiset on. Hitaammin kuin he, toki.

Mä en yleensä suuremmin pidä vissystä. Se ei maistu hyvältä, mieluummin juon vettä. Lisäksi kuplat ovat häiritsevän aggressiivisia. Ruotsissa Långstrump haluaa aina maistaa uudet Loka-vedet (Loka on siis paikallinen vissytuotemerkki). Tällä kertaa sesonkimakuina on Lemon pie, Strawberry ice cream ja Chocolate shake. Kuulostavat kammottavilta. Mä kuitenkin uskaltauduin maistamaan tuota lemon pie -vettä ja se on yllättävän hyvää! Aika pehmeän makuinen ja miedosti kuplitettu vissy on maustettu sitruunalla ja vaniljalla ja se on oikeasti toimiva yhdistelmä. Muita en ole uskaltanut maistaa, mansikkajäätelövesi tuoksuu hubbabubbalta ja suklaapirtelövesi Vesseli-kaakaojuomajauheelta. Eivät houkuttele. Mutta huraa - kelpo vissy on löytynyt!

Elämyskameli suosittelee

Skansenin kevät

Liian hieno huone

Pieni lomapyrähdys Ruotsiin on alkanut. Ollaan täällä Handymanin ja Långstrumpin kanssa ja huomenna nähdään ehkä Lettipitko! Jee! Oltaisiin haluttu mennä Radisson Waterfrontiin, mutta jääkiekkokilpailun vuoksi se oli täynnä. Tultiin sitten Scandic Grand Centraliin. Jostain syystä mulla ei ole varausvahvistusta sähköpostissa, mutta enpä voi valittaa - tää huone on aivan liian upea meille. Tää on todennäköisesti suurempi kuin meidän asunto, täällä on kaksi kylppäriä ja kaksi telkkariakin! Herrinjee. Ja erityisesti tässä ilottaa hotelliaamupala, ennenhän me ollaan yövytty Tukholmassa aina Omenahotellissa. Nyt voi olla tyytyväinen.

Tukholmassa on pikkuisen enemmän kevät kuin Helsingissä. Puut näyttävät kaukaa katsottuina jo vihreiltä ja illallakin on 15 astetta lämmintä. Näin toki pitää etelässä ollakin ja sitä paitsi Helsingissäkin on jo hiirenkorvia. Kuten aiemminkin, lehdet tulevat puihin ekalla Uimastadion-viikolla.

Me tultiin Arlandasta kaupunkiin Arlanda Express -junalla. Kyseessä on massipäälliköiden liikennöintiväline, sillä sateenkaaribussi maksaa noin 10 e/hlö, Arlanda Express 20 e/hlö ja taksilla pääsee viidelläkympillä. Arlanda Express on näistä toki nopein (20 min vrt. sateenkaaribussi 40 min) ja varmaankin myös mukavin. Toki asemalla oli ikävä virtsan lemu, mutta itse juna oli nopea, penkit todella mukavat ja tunnelma rauhallinen. Yleensä sateenkaaribussissa tulee paha olo, mutta siellä toisaalta saattaa olla sympaattinen kuski, joka soittaa suomenkielistä kanavaa matkustajien iloksi. Mä kyllä tykästyin tuohon Expressiin ja aion mennä sillä toistekin (en tällä matkalla kuitenkaan, koska en matkusta Tukholmasta Arlandaan). Ehdottomasti voin kyllä massipäälliköille suositella. Ihanaa ja ihanan kallista!

Elämyskameli suosittelee

Tukholman kevät

Entire human race

Pari päivää myöhässä, vasta eilen, pääsin avaamaan oman Uimastadion-kauteni. Jatkoin sitä tänään. Toki ihan mahtavaa. Eilen olin altaassa jo ennen yhdeksää, joten jouduin tarpomaan hiljaisuudessa, koska radio laitetaan päälle vasta kymmeneltä ja iPodista oli akku loppu. Tänään menin kymmeneksi, joten pääsin kuuntelemaan radiota (latausjohto oli hukassa, nyt on akku täynnä). Uimavalvojan valitsema kanava soitit loistavaa ulkourheilumusiikkia, esimerkiksi Pet Shop Boysin Suburbian, Madonnan Ray of Lightin ja Michael Jacksonin Heal the Worldin. Viimeisen kohdalla oikein hätkähdin, kun osasin kaikki sanat, vaikken vuosikausiin ole koko biisiä kuullut. Mun pää on täynnä turhaa tietoa.

Uimastadion paransi mun uimajalan. Viime aikoina näet mun ikävä prolapsivaiva on aiheuttanut invalidisoivia pakarakipuja kävellessä ja jopa kuntopyöräillessä ja vesijuostessa. Edelleenkään mä en voi juurikaan kävellä (vain kilometrin kävely vaatii useamman venyttely- ja istuskelutauon, koska kipu muuttuu sietämättömäksi), mutta ulkoilmassa vesijuoksu sujuu nyt kivuitta! Varsin psykosomaattista, mutta mukavaa. Melkein harmittaa lähteä viikoksi Ruotsiin, koska niiden mielestä kesä alkaa vasta maanantaina 20. toukokuuta eikä siellä ole siis maauimaloita vielä auki. Helkkari!

Mä totesin, että melkein kaikki mun uimakaverit on muuttaneet. Onneksi olen oppinut vesijuoksemaan myös yksin, aiemmin vesijuoksu oli niin tylsää, etten viihtynyt yksin altaassa varttia pidempään. Melkein tässä ottaa itseensä, kun kaikki muuttaa kauemmas Uimastadionista! Yksi on Tukholmassa, pari Vantaalla, yksi Espoossa 300 metriä kauempana kuin viime kesänä (se lasketaan!), joku Haagassa, joku Jyväskylässä. Onneksi kuitenkin Långstrumpin pikkusisko on ja pysyy tuossa lähimaastossa. Jos kuitenkin joku teistä kaukaisista haagalaisista ja vantaalaisista tms haluaisi tulla mukaan, olen tavoitettavissa jälleen 17. toukokuuta alkaen.

Uimastadionilla en valitettavasti ole vielä nähnyt yhtään tuttua. Missä Hullu Hattara, missä Punatukkainen Huijari, missä Vanttera Uimahyppyjantteri? Kukaan ei ole uinut koiraa. Kukaan ei ole säikytellyt saunojaa. Uimastadion sinänsä on jälleen parantanut itseään: muutama vanha huono suihku on korvattu erilaisilla kesäkauden koekäytössä olevilla vettä säästävillä suihkuilla, joista saa antaa mielipiteensä. Mä oon tietty tällaisesta innoissani ja olen jo kokeillut kahta neljästä. Täytyy kokeilla vielä niitä muitakin ja raportoida kesäesimiehelle. Nyt lisäksi siellä on perinteisten viisikymmensenttisillä toimivien komeroiden lisäksi joitakin kortilla toimivia niille, joilla ei ole aina useampaa viiskytsenttistä mukana. Loistavia uudistuksia!

Tänään me juhlistettiin helatorstaita käymällä pienellä kesämatkalla Kasvihuoneilmiössä. Sehän on omituinen vanhaan kasvihuoneeseen rakennettu rojumyymälä-kahvila Vanhan Turuntien varressa Sammatissa. Mä kävin siellä ensimmäistä kertaa vuosi sitten kaverin viemänä päivystyskrapulassa ja paikka oli uskomaton. Ensinnäkin siellä sai syödä herkullista siskonmakkarakeittoa ja vohvelia. Toiseksi siellä oli valtava halli täynnä tarpeetonta roinaa, esimerkiksi vanhoja armeijan ylijäämävaatteita, purjelaivojen pienoismalleja, muovisia korukivijäljennöksiä ja aidon kokoisia ihmisfiguureita (esim. intiaani susi sylissä). Kaverin mies oli ostanut sieltä aidon kokoisen haarniskan kotiinsa (sic). Erityisesti mua sykähdytti nelimetrinen kuttaperkkahai ja se hyvä siskonmakkarakeitto. Tällaisena aurinkoisena päivänä, kun on vielä isin auto lainassa, ei parempaa kohdetta voinut keksiä. Harmi kyllä ruoka ei ollut mistään kotoisin tänään. Keittovaihtoehto oli hernekeittoa (olisi pitänyt arvata, kyseessä on kuitenkin helaTORSTAI), muuten oli aika vaisua porsaskastiketta. Munkki oli jauhoinen, joskin lämpimäinen. Kuttaperkkahai sykähdytti edelleen, mutta muuten se kaamea roina ei ilahduttanut, kun oli saanut nukkua viime yön ihan tavallisesti kotisängyssä.

Elämyskameli suosittelee
naisten puolen suihku nro 3

Oikolukijaako nyt tarvitaan

Kassahenkilökunnan työ on raskasta ja tylsää. Mä tiedän, koska tein kassatyötä aika pitkään opiskeluaikana. Rasittavien asiakkaiden, huonon ergonomian, puuduttavan mekaanisen työn ja typerien vitsien ("Tuleeko muuta?" "Pieni lasku, kiitos" tai "Onko plussakorttia?" "Eiku on vaan tää miinuskortti") lisäksi siihen ei kaipaisi juuri lisä-ärsytystä. Yllättävän kauan mä sitä työtä tein siihen nähden, kuinka paljon mua kirjoitusvirheet ärsyttää. Kahden mun kaupan kauppiaat olivat nimittäin lukihäiriöisiä, mikä ei tietenkään huononna heitä ihmisinä, mutta kyllä mäkin tiedän rajoitukseni enkä ilmoittaudu kelvottoman selkäni kanssa kantoavuksi ikinä mihinkään. Molemmat kauppiaat halusivat kuitenkin ehdoin tahdoin kirjoittaa itse lehtimainoksensa, rasittui peruskassa erityisen paljon. Ei ollut nimittäin harvassa se asiakas, joka katsoi asiakseen nurista kassaneidille, että lehdessä luvattu "voileipäkankku" ei ollutkaan kakkua vaan kinkkua ja joka toinen irvileuka tuli kyselemään, että hyväksyykö katolinen kirkko Persil-pesuaneiden myynnin. Tunnen muutaman lukihäiriöisen. He ovat hyvin selvillä tästä ongelmastaan, eivät ota siitä suurempaa stressiä vaan antavat muiden oikolukea tärkeät tekstit. Miksi näin ei voinut olla kymmenisen vuotta sitten kaupan alalla? Mä jopa tarjouduin toimimaan oikolukijana, mutta pomolle ei kelvannut. Oikolukijaa tarvitsisi nyt vuonna 2013 lähiseudun Alppitori-kahvila. Neljä viikkoa sitten kahvilan ulkopuolella seisovassa liitutaulussa mainostettiin, että "Olemme auki koko pääsäisen!" ja nyt vapun kunniaksi kylttiin on kirjoitettu "Täänään suljemme jo klo 19". Pakko on tunnustaa, että kyllähän se hermoille käy, mutta onneksi olen jo niin seestynyt, etten enää itse sentään tarjoudu oikolukijaksi.

Farang oli taas mahtava. Seura oli mainiota ja ruoka kerrassaan lumoavaa. Tarjolla oli jonkinlainen erityismenu, joista osaa mä olin maistanut jo edellisellä kerralla. Tällä kertaa olin kuitenkin niin reipas, että söin jopa tofupalasen! Ekaa kertaa ikinä, mun mielestä tofu on nimittäin jotenkin niin epäilyttävän juustomaista, että lautasen reunalle jäi viimeksi. Konsistenssi on vastenmielistä ja koko tuotteen perusajatus on jäänyt mulle mystiseksi. Eihän se pahalta (tai ylipäänsä miltään) maistunut, mutta ei kai sen ole tarkoituskaan. Ei jauhelihakaan juuri miltään maistu. Sen kastike oli kuitenkin maukasta. Pian pitäisi päästä uudelleen, on se niin hyvää.

Linnanmäki avasi viime viikonloppuna. Tokihan oli heti päästävä, joten lauantaina käytiin katselemassa, hurjasteltiin Panoramassa ja mä pelasin erän Derbyä. Hämmästys oli suuri, kun Panorama ei enää pyörinyt. Onkohan se mennyt rikki? Derby oli hurjan jännittävä ja mä voitin, mutta en pidä tätä saavutusta erityisen merkittävänä, koska olin ainoa osanottaja. Mukavaa kuitenkin oli. Ensi kerralla pitää mennä nälkäisenä, koska Ilonakin avasi ja muikut kutsuvat. Tuleeko joku mukaan?

Elämyskameli suosittelee
Farang ja kevät