Partamies

Oltiin eilen Handymanin serkun tupareissa itäisessä Helsingissä. Paikalla oli paljon seurakuntanuoria ja teekkareita sekä Kamelin kauhuksi myös pari vanhaa koulukaveria. Muistaakseni nämä olivat aika rasittavia jo koulussa, tilanne ei ollut muuttunut. Kovin läheisiä ystäviä eivät olleet, koska en muistanut edes tyyppien nimiä (enkä vieläkään muista). Ehdottomasti parasta bileissä oli mahdottoman partainen nuori teekkari. Handyman innostui parrasta heti bileiden alusta lähtien. Jossain vaiheessa tarpeeksi rohkeutta oli kerätty ja Handyman uskalsi mennä kehumaan partaa ja sai jopa luvan ottaa parrasta kuvan. Partamies osoittautui tosi mukavaksi kaveriksi ja - mikä hienointa - tuubansoittajaksi! Voiko olla siistimpää harrastusta?!
Tänään herättiin varhain, että ehdittäisiin perinteiselle lauantaiaamiaiselle Stockalle ennen hullua asiakasryntäystä. Melko hyvin onnistuttiinkin. Ongelma oli kuitenkin se, että sitten kun on Stadissa jo yhdeksältä, niin on parasta haluta mennä vain Stockalle, koska kaikki muut kaupat ovat vielä kiinni ja tulee vähän eläkeläisolo odotella niiden aukeamista pakkasessa. Nyt joutuu sitten menemään uudelleen Stadiin. Voi voi näitä länsimaisen ihmisen ongelmia!

Sain liput Robbie Williamsin keikalle! Mies on kyllästynyt keikkailuun ja tekee vain videokeikan, mutta se esitetään leffateatterissa eli on kuitenkin Vähän Erikoista. Maksaa selvästi vähemmän kuin normaalikeikka ja todennäköisesti näkee Robbien paljon paremmin. Vähänkö on hyvä konsepti.

Astraalihahmo

Mä sporailin tänään Eiran sairaalan ohi. Tehtaankadun puolella ihan oven vieressä on parkkipaikka ja kyltti "Sairaalan ylilääkärin auto". Siihen oli pysäköinyt maailman surullisin Opel Astra. Mä todella toivon, että joku oli pysäköinyt laittomasti autonsa ylilääkärin paikalle, koska toivoisin yksityissairaalan ylilääkärin valitsevan jonkin muun auton kuin Astran. Tai ylipäänsä Opelin. Opelin ostavat ihmiset ovat liian down-to-earth mun makuun, mieluummin vaikka osoittaa täydellistä suisidaalisuutta ostamalla ranskalaisen auton kuin Opelin. Ranskalaisissakin on enemmän munaa.

Mä olin vähän ajatellut, että en menisi Hulluille päiville kun ei sieltä ikinä löydä mitään tarpeellista. Mentiin sit kuitenkin ja sehän oli ihan mahtavaa. Ensinnäkin löydettiin sieltä Pikkusisko. Siitä ei tarvinnut kyllä maksaa mitään Hullua hintaa, kun sitä ei otettu kotiin saakka. Löytyi myös 21 paria sukkia (sic) Handymanille, useita purkkeja mausteita, imurin suodattimia, makaroonia ja puurohiutaleita. Nyt pitäisi vain jaksaa mennä vielä tavalliseen kauppaan ostamaan tavallista ruokaa, koska kunnon ruokaostoksilla ei olla käyty ikiaikoihin ja tästä syystä jopa useat pantryn ainekset ovat loppu. Varmaan koskaan ennen ei oo yhtä aikaa leivinpaperi, sokeri, vaniljasokeri ja herkkusienet olleet loppu. Tää on historiallinen hetki. Tai ei oo, tää on yksinkertaisesti laiskuutta ja kyvyttömyyttä käydä ruokakaupassa.

Kuulin tänään töissä, että yksi mun alueen vaivalloisimmista juopoista otti ja kuoli. Tää otti muhun yllättävän kovasti - vaikka sen vaatimukset on olleet varsin työläitä (esim. selitellä Kelalle, että kyllä se on työkyvytön kun se on kännissä koko ajan ja ehkä se on jotenkin sairaskin) ja rasittavia (liikaa rauhoittavia, liikaa kipulääkkeitä, liian vähän ulkoilua ja terveellistä ruokaa), niin se oli kuitenkin ihan mukava tyyppi eikä mikään hirmu vanhakaan. Ikävää tässä on osittain myös se, että sen leppoisat juoppokaverit asuu tietty kans mun alueella ja on hirmu surullisia. Mukavia pulsuja nekin.

Pelottelua

Mä oon kärttyinen vanhus. En pidä siitä suuremmin, että joku tulee istumaan ihan viereen esim. julkisessa kulkuneuvossa saati siitä, että vieressä istuva alkaisi jotain turista. Jotta voin pitää muita ihmisiä loitolla, on pitänyt tietysti keksiä karkotuskeinoja. Tehokkain ja hauskin niistä on se, että hyräilee tai laulelee jotain biisiä tai esim. kuunnellessaan korvalappustereoita lausuu ääneti kuuntelemansa kappaleen sanoja. Tästä tulee matkatovereille sellainen kuva, että siinä on sekopäinen nainen ja sehän on vain positiivista. Pysyvätpä poissa. Jos joku erehtyy istumaan vastapäätä, niin ei pidä ainakaan lopettaa hyräilyä, parempi vaan että leimaa ympäröivät ihmiset mukanaan psyk avohoitoon. Toinen vaihtoehto on tuijottaa tulijoita terävästi silmiin, tästä suurin osa hämmentyy niin, ettei halua tulla viereen. Tässä on haittapuolena se, että pieni osa ihmisistä tulkitsee sen kutsuksi. Nuo pervot.

Unelmakämpässä on vilpoista. Syynä tähän on se, ettei pattereille saa tehdä mitään, jottei tule vesivahinkoa. Toinen syy on se, että tähän on tehty dorkista dorkin ikkunaremontti joskus - lisätty vain irtonainen kolmas ikkuna kahden vanhan seuraksi eli eristys on 40-luvulta. Oisivat voineet vähän miettiä silloin. Silloinhan oli talvetkin vielä oikeesti kylmiä. Mä oon joutunut nöyrtymään kaksien villasukkien käyttöön öisin. Se on aika villiä. Mutta onneksi on lämpimiä vaatteita ja peittoja, että ruumiinlämmön saa pidettyä yli 30 asteen. Paljon mieluummin sitä kuitenkin viileän kämpän ottaa kuin liian lämpimän.

Muuten mä oon kyllä innoissani, että on taas viileää. On saanut kaivaa kaulaliinat ja villasukat ja (Handymanin mummon tekemät) tumput käyttöön. Ja ensi yönä tulee myrsky! Joskin mun alueella asuu ilmeisesti melko lailla myrskybongauksesta kiinnostuneita ihmisiä ja myrskyt tietää aina lisätöitä - viime viikonlopun myrskyn jälkeen tuli muutamia kylmettyneitä bongareita. Mä kyllä kielsin seuraavien myrskyjen bongauksen, mutta uskooko kukaan lääkäriä? No ei.

Traumoja ja sairauksia

Handyman on ryhtynyt jonkinlaiseksi kellokalleksi. Se muistuttelee mua päivittäin tapahtumista, joista mä oon unohtanut kirjoittaa tänne. Valitettavasti mä en muista juuri mitään Meet&Greetistä, joten siitä ei enempää. Jotain mä muistan toissaviikon Järvenpään reissusta. Oltiin siis Handymanin työkaverin Johgun luona kylässä sunnuntaina. Johgun mä oon tavannut jo useita kertoja, lisäksi mä oon sen fb-kaveri, joten seuraan sen elämää tarkoin. Sen lapsiinkin on tutustuttu. Ekaa kertaa kuitenkin tavattiin sen vaimo, mikä oli jännittävää. Lisäksi oli jännittävää matkustaa tosiaan todella kauas Järvenpäähän saakka. Ne lapset oli ihan älyttömän hauskoja. Handyman oli päättänyt panostaa tuliaisiin, niinpä vietiin 5-vuotiaalle kundille dinosaurus-pop-up-kirja ja 2-vuotiaalle tyttöselle Hello Kitty -pehmolelu. Lapset olivat asiaankuuluvan kiitollisia ja niin mekin, koska saatiin ruokaa.

Monia terveydellisiä huolia on kertynyt tänä viikonloppuna. Ensinnäkin Lettipitko järkytti mua suunnattomasti perjantai-iltana soittamalla, että se on joutunut moottoritiellä kolariin ja tänään kuulin, että Kummityttö-ressukka on saanut elämänsä ensimmäisen antibioottikuurin. Onneksi molemmat ovat suuremmin kunnossa. Toki Lettis on drama queeninä jo melkein varma että on vain kohtalon suuri siunaus, että se on edelleen edes hengissä. Nyt se katuu, ettei mennyt heti perjantaina päivystykseen arvioon vaan meni kolarista suoraan polttareihin. Kyllä oli tyhmästi tehty, mitäs jos kuolema ois tullut? Huomautin varovasti, että se oli polttareissa jotain 10 lääkärin kanssa, kai niistä ois joku huomannut että nyt toi kuolee. Kummityttö on kärsimystensä kanssa huomattavasti stoalaisempi, totesi vain että "Häy".

Handyman on innostunut BB:stä. Ei se sitä kai sentään katsele, mutta on uutisista ihan tohkeissaan. Se tietää kaikkien nimet ja pudonneet ja putoamisuhassa olevat ja kuka nyt on pamautellut ketäkin. Suurin ongelma tässä on se, että sitten se kertoo niitä mullekin ja nyt mäkin tiedän. Vahingossa jo möläytinkin BB-Samin ja -Justiinan harrastuksista kaverille ja nyt mulla on varmaan ikuisesti BB-entusiastin maine. Ja siis tää tuhoaa mun korkeakulttuurimaineen, jota mä oon rakentanut säilyttämällä tulostamiani teatterilippuja pöydällä jo kuukauden ja unohtamalla katsoa Diiliä (oikeesti mä en vieläkään Långstrumpin toistuvista muistutteluista huolimatta tiedä, koska Diili tulee enkä kehtaa katsoa sitä niiden nettisivulta).

Vauvaseuraa

Eilen oli aikamoinen vauvaseurapäivä. Ensin töiden jälkeen oltiin Polaah'n + poikasen kanssa kävelyllä ja päivää istumassa. Illalla Handyman oli vielä järjestänyt audienssin Missing Linkin 5-kuukautisen tyttösen luokse kyläilemään. Molemmat vauvat olivat edukseen. Hymyilivät kohteliaasti naamanvääntelyille ja esittelivät bravuurinumeroitaan (kääntyilyä, käsienheilutusta ja ähkimistä). Todellakin hyvää seuraa. Polaah'n kyläillessä saavutettiin myös muuten jännittävä tilanne, kun piti loihtia lounas pelkän pantryn aineksista. Lähdin kokeilemaan soijarouhespagettikastiketta ja se olikin hyvää! Ainoa kömmähdys oli se, että soijat kiehuivat aika voimallisesti yli kattilasta ja paloivat kiinni liesitasoon. Onneksi se on keraaminen. Mutta siis soijarouhe ftw! Ja vauvat ftw!

Tänään on kuukauden ensimmäinen lauantai eli valtakunnan parhaan aikakausilehden (Kuukausiliitteen) ilmestymispäivä. Koska tätä loistolehteä ei kuitenkaan saa tilata kotiinsa ilman jokaviikkoista ylenmääräistä paperijätettä, täytyy muistaa ostaa irtonumeroita. Suru oli suuri, kun huomasin, että ostamani Hesarin välissä ei ollutkaan Kuukausiliitettä. Piti ostaa toinen, mutta ei sitä kauaa jaksanut harmitella - 6 e/kk hyvästä lehdestä ei ole liikaa pyydetty. Ongelmia irtonumero-ostamisessa on: a) sitä on lähes mahdotonta muistaa, jolloin jää ilman, koska sitä saa vain yhtenä päivänä kuussa (onneksi on vanhemmat!) ja b) Handyman ei ärrälle joutuessaan pysty vastustamaan Lottokupongin ostamista. Tämä on surkeaa, koska ei me kuitenkaan voiteta ja Handyman on sitten kovin surullinen, kun rahat on jo mielessä käytetty uusiin autoihin ja asuntolainaan. Aika vähän lohduttaa ne neljä oikein, jotka tämänkin päivän kupongista löydettiin. Kupongin hinnan jälkeen netottiin 60 senttiä. Tällä tahdilla saadaan lotota aika kauan ennen kuin kämppä on maksettu.

Tämän vuoden iloisin päivä on ylihuomenna. On nimittäin vuotuinen asuntolainan koron tarkistuspäivä. Viime vuonna meidän koron tarkistuspäivänä korot sattuivat olemaan vuoden toiseksi korkeimmalla tasolla eli vuosi on nyt kärvistelty lähes 6 %:n koroilla. Tai siis Handyman on, mä oon päässyt nauttimaan valtion korkotuesta. Suosittelen ASP-säästämistä kaikille kiinnostuneille. Nyt siis korko putoaa todennäköisesti 4,5 prosenttiyksikköä! Ihan kivalta tuntuu, kiitos kysymästä.

Eläkeläismeininki

Juuri nyt ei kannattaisi olla kärpänen meidän katossa. On sen verran seniili meininki meneillään. Mulla on neuletakki ja villasukat, koska on vähän vilakka. Sukkakin on puikoilla meneillään, paitsi ei nyt just kun tähän blogittamiseen tarvii kaksi kättä. Handyman lojuu sohvalla T-paidassa ja kalsareissa ja naureskelee TV:n ehkä älyttömimmälle formaatille eli Rekkakuskit jäällä -ohjelmalle, jonka se on nauhoittanut viime viikolla, jotta päästään aikaisin nukkumaan. Mä luulen, että tän korttelin vanhuksetkin viettää villimpää elämää kuin me. Ainakin monet mun töissä kohtaamista vanhuksista on huomattavasti jännittävämpiä.

Mä oon miettinyt viime aikoina kovasti perhesuunnitteluasioita. Äitiysneuvolan pitäminen tekee semmoista pitäjälleen. Suuresti yleistäen arvioisin, että useimmissa perheissä lapsenteon idea lähtee naisesta (ja aloitin virkkeen "suuresti yleistäen", eli esimerkit lapsia mankuvista miehistä kaikuvat tyhjään tynnyriin). Tänään mä yritin miettiä tähän syytä. Mä luulen, että äidinvaisto on paitsi sosiaalinen myös biologinen tosiasia. Naiseen (yleistäen) ohjelmoitu tarve/halu tehdä vauvoja on tajuttoman voimakas, sillä vaikka kaikki lapsenteon ikävät asiat (esim. pahoinvointi, suonikohjut, mielialamuutokset, raskausarvet, synnytys, repeämät, inkontinenssivaivat, haavaiset nännit, rintatulehdukset ja jälkivuoto) on jätetty naisen harteille, silti monet naiset haluaa lapsia. Toki mies on mukana menossa, mutta onhan se fysiologinen isyys aika pientä (taaskaan en suinkaan väheksy isyyden merkitystä psyykkisessä ja sosiaalisessa mielessä). Take home message on siis se, että naisen ei pitäisi tarvita hävetä biologista lapsentekotarvettaan sen enempää kuin esim. pissahätäänsä.

Laakson terveysasemalla pidetään edelleen influenssapolia pystyssä joka päivä. Viime viikolla kyseltiin, että löytyisikö vapaaehtoisia tekemään viikonloppuvuoroa klo 8-16 perussopimuksella eli varsin surkealla palkalla. Siis normaalityön lisäksi. Yllättäen harva lähti kiljuen mukaan. Koska vapaaehtoisia oli varsin niukasti, Korkeampi Taho määräsi väkeä sinne töihin. Mut tietysti. Loppuvuodesta mulla on kaksi viikonloppua siellä kiinni, joista toinen onneksi vain varallaoloa. Eniten mua tässä harmittaa se, että koska vuoro alkaa sunnuntaina jo kahdeksalta, on mahdotonta mennä Itä-Helsinkiin Kummitytön vauvauintiin klo 8:30! Ei tommoisen pitäisi olla laillista, tulevat harrastuksia häiritsemään. Mut se on hyväksyttävä, kun on valinnut työsopimuksen ilman määriteltyä työaikaa. Mä oon töissä koko ajan. Mutta itse asiassa mä oon vähän innoissani sinne Laaksoon menossa, se on mun mielestä varsin kiinnostavaa. Tulkoon epidemia, minä olen valmis!

Häy!

Handyman oli eilen jossain teinitupareissa. Koska mä oon coolimpi (ja osittain koska mua ei ollut kutsuttu), menin pitkästä aikaa Kummitytön luokse kylään. Vauvauinnit on viime aikoina jääneet väliin erilaisten virustautien vuoksi enkä oo nähnyt Kummityttöä muutamaan viikkoon. Aikamoinen muija! On selvästi viettänyt opintiellä paljon enemmän aikaa kuin minä viime aikoina, koska mä en oo oppinut mitään ja KT on oppinut ihan älyttömästi hyödyllisiä taitoja, kuten konttaamaan, nousemaan seisomaan ja kävelemään tukea vasten. Lisäksi Kummityttö osaa vierastaa (ekan vartin alkoi itkeä saman tien, kun mä katsoin silmiin), heittää lelut kädestään (jotta voi kyykyttää isäänsä) ja sanoa innoissaan "Häy!" Ja koska "Häy!" on ilmeisesti vitseistä vitsein, niin vähänkö muuten naurattaa, jos joku muu sanoo sit takas että "Häy!" Nauraa mun vitseille, mahtavaa seuraa.

Karaoke on rautaa. Muutama päivä sitten käytiin kylässä yhdellä mun hoiturikaverilla ja sillä on karaokevehkeet. Vähänkö helmee veivata Satulinnaa ja Kevytlinjaa ja katsella geneeristä karaokevideomuijaa keikuttamassa bodiaan ennalta arvaamattomissa herkullisissa lavasteissa. Ja ihan kuin karaoke ei riittäisi, siellä on koiranpentu ja kisu myös! Joskin se pentu on jo ihan valtavan kokoinen ja mä pelkään sitä aika lailla. Handymanin harmiksi Kisu on ujoa sorttia eikä kovasti seurustele. Niin ja on se perussyykin eli hoiturikaveri yksinäänkin ihan hyvä syy matkata bussilla (!) kultahampaiden asuinalueelle Keski-Helsinkiin.

Toissapäivänä oli full panic -tilanne. Mulla oli töissä perjantai-iltapäivävuoro, mikä tarkoittaa, että meen töihin vasta 12:ksi. Olin kuitenkin lähdössä jo 1,5 tuntia etukäteen, koska olin ajatellut käydä torilla ja ehkä vähän soppailemassa ja syömässä ennen töihin menoa. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että Handyman oli töihin lähtiessään toivottavasti vahingossa lukinnut turvalukon. Meidän turvalukossa on vikana se, ettei sitä saa sisältä auki vaan sisään lukittu tyyppi on auttamattomasti sisällä. Mä soittelin Handymanille töihin tiedustellakseni, josko hän voisi tulla auttamaan minut distressistäni ulos. Handyman ei kuitenkaan vastannut puhelimeen, koska oli omien sanojensa mukaan "palaverissa" (suom. jutteli Rikun kanssa). Onneksi eräs Handymanin työkavereista on jatkuvasti online fb-chatissa, joten sain hänet rekrytoitua hätyytystoimiin. Handyman sai viestin ja koki velvollisuudekseen lähteä tulemaan ovea avaamaan. Mä odotin paniikin jatkuvasti kasvaessa ja ajan madellessa eteenpäin. Kolme varttia sillä kesti, koska tuli ratikalla. Takaisin oli kuulemma kuitenkin mennyt taksilla. Such love!

Ka-pow!

Lapsuudesta mä muistan parhaiten Batman-päivät. Tiistaisin tai torstaisin tuli telkkarista illalla piirretty Batman ja sen sai katsoa, jos oli reippaasti syönyt hernekeittoa päivälliseksi. Joka viikko. Turha kai sanoakaan, että se ei ollut ihan herkkuruokaa eikä oo vieläkään. Koska mun vantaalaisvanhemmat olivat jopa keskivertoespoolaisvanhempia hysteerisempiä, mun piti peittää silmäni, kun näytettiin lopun tappelukohtauksessa väkivallan sensuroivaa BOOM!- tai KA-POW!-graffitia. Niin, siis nimenomaan piirretyssä. Nykyäänhän kersat näkevät, kun piirretyt Digimonit repivät toisiltaan silmät päästä ja tekevät niistä uppomunia.

Ka-pow tuli mieleen, kun kotikadulle on perustettu jonkinlainen rakennustyömaa, jossa räjäytellään innokkaasti. Aamuseitsemästä iltakahdeksaan vähän väliä soitetaan hälytysmerkkiulinaa ja lopuksi pamautetaan niin että ikkunat helisee. Koska kotikatu on melko kiireinen, painottuu räjäyttely nimenomaan sinne aamuseitsemään ja iltakahdeksaan. Mua ei haittaa, mutta naapurien koirat ilmeisesti munii nahkamunia, koska keittiön seinän takaa kuuluu surkeaa hälytysmerkkiulinaulinaa. Jos mussa olisi empatiavaihde, niin mä voisin tässä tapauksessa painaa kytkintä ja vääntää keppiä.

Handyman on liikuttava shoppailija. Yleensä me käydään kaupassa yhdessä tai mä käyn töiden jälkeen yksinäni. Ajoittain mä kuitenkin unohdan ostaa Handymanille tärkeitä elintarvikkeita (lähinnä juotavaa jogurttia) ja silloin Handyman joutuu yksin kaupoille kotimatkalla. Tänään kävi juuri näin. Sääntöjen mukaan mun pitää tyhjentää ruokakassi, jos Handyman on kantanut ruoat kotiin. Kassin sisältö oli herttainen: 1,5 l maitoa (jota mä olin käskenyt tuomaan), puoli kiloa pumpernikkeleitä (vaaleanpunaisia), 150 g sokerittomia Mynthoneita ja neljä purkkia Actimelia. Niillähän selviää vaikka viikon.

Ärsytystä

Tänä viikonloppuna oon huomannut paljon ärsyttäviä asioita. Tai ei nyt erityisen paljon, mutta tänä viikonloppuna mä oon miettinyt ärsyttäviä asioita. Listaan niitä tähän, jotta voisin sitten myöhemmin katsella niitä ja naureskella typerälle ärsytykselleni (as if, todennäköisesti mä ärhentelen niille myöhemminkin)

• Ratikoiden ikkunat peittävät teippaukset, joissa on pieniä reikiä. Kun sisältä päin yrittää katsella ulos, tulee pahoinvointia. Mulle on ihan ookoo, että myyvät mainoksia, mutta a) näkymiä ei turmella tai b) teipataan ikkunat sitten kokonaan, että ei tule houkutusta katsella lueskella ulkona näkyviä pieniä mainostekstejä tms.
• Turhan väkivaltaiset elokuvat. Aiemmin en oo nähnyt yhtään Tarantinon elokuvaa ja oon ollut siitä ylpeä. Nyt alkoi kiinnostaa tämä uusin aihepiirin vuoksi ja mä kävin sen eilen Långstrumpin kanssa katsomassa. Ihan hyvä se oli, paitsi että mä en oikeesti vain näe sitä ampuma-aseväkivallan näyttämisen tarvetta. Tuliaseet on tylsiä eikä anna tilaa mielikuvitukselle. Ei sillä että mulla ois mitään erityistoivetta nähdä myöskään esim. veitsillä tai pesäpallomailoilla tehtävää väkivaltaa, mutta pyssyt on so last decade.
• Keski-ikäiset naiset. Useimmat näistä on tosi rasittavia (ei kuitenkaan esim. Äiti tai Anoppi, jotka on mukavia ja rentoja). Nää on kyllä ärsyttäviä ihan arkisinkin eikä vain viikonloppuisin.
• Pikkusiskon arvomaailma. Jos haluaa ehdottomasti asua kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, niin se on ihan ookoo, mutta sitten ei vaan voi olla ihmeissään, kun joku random Teija käy vasta-ajetulla nurmikolla jättämässä vaatteitaan sinne. Olivat löytäneet kassin, jossa oli mm. henkilöllisyystodistus, rahaa ja psykiatrinen sairauskertomus, kengät, paidan ja uuden paidan hintalapun. Tai no ehkä voi olla ihmeissään, mutta pitää olla jotain järkeä toiminnassa: jos haluaa viedä löytämänsä tavarat poliisille, niin siitä vaan, mutta yhtä aikaa ei voi sekä vaatia löytöpalkkiota että tehdä rikosilmoitusta etenkin, kun ei ole minkäänlaista todistetta siitä, että nimenomaan Teija on siellä pihalla käynyt (vrt. Teijan ex Sami). Tsiiiiisus. Etenkin kun olisivat voineet valita samaan hintaan myös 13. kerroksen asunnon 8 km idemmästä, sinne ei ois kukaan tullut partsille hillumaan.
• Neuletöiden päättely. Se on ihan arsesta.
• Biologinen kello. Se edistää tai jätättää, tai on joka tapauksessa väärässä ajassa. Viallinen aikarauta tuottaa stressiä korvien väliin ja muuten niin harmonisiin avioliittoihin.
• Pulmu Barin sisustus. Se on sisustettu täysin Ikealla ja siellä on liian valoisaa. Eikä toissapäivänä ollut edes diskojukkaa vaan jouduttiin kuuntelemaan ihan random rokkenrollia. Väsyttikin, eikä Ville Vallaton maistunut niin hyvältä kuin viimeksi. Handyman ja Homis marisee mun alkoholinkäytöstä (no kyllähän mä perjantainakin nautin baarissa yhteensä kaksi ravintola-annosta, siitä kannattaakin huomautella), täytyy siis varmaan lopettaa. Ärsyttää moinen huomauttelukin pihkura.
• Kristiina Brask. Mä en oo ees kuullut sen uutta biisiä mutta jo se ärsyttää, että mä kuulin että sillä on uusi biisi. Se ottaa mua aivoon koko ämmä ja ennen kaikkea sen "ihana saundi".
• Lauri Tähkä. Nyt aktuellisti, koska olen surukseni kuullut, että Porkkis oli sen nähnyt vahingossa Stockalla ja pieni Kummityttökin oli sen kamaluudelle altistunut. Toki muutenkin koko ajan.
• Ylipäänsä huono musiikki ja rasittavat artistit. Liikaa, niin liikaa. Onneksi on Spotify ja iPhone ja iTunes, että voi normaalielämässä välttyä huonolta musiikilta. Pahaksi onneksi kaupassa soitetaan radiota. Ratikoissa ei onneksi joudu kuuntelemaan moista sontaa.
• Keskusteluintoiset pultsarit julkisissa liikennevälineissä. Puhukaa hiljempaa tai mielenkiintoisempia juttuja. Ei mua kiinnosta että jäitte mopon alle. Sellaista se pulsun elämä on.
  

Aika seesteinen olo on nyt, huooh. Nyt on hyvä mennä mieli keveänä suihkuun.

Työhyvinvointi

Osallistuin tänään ensimmäiseen tyhypäivääni. Aiempien työpaikkojen tyhy-päivät olen välttänyt olemalla vapaaehtoinen jäämään työhön, että muut saavat hyvinvoida (paitsi kerran olin sairaana, mutta silloin se tyhypäivä pidettiinkin lauantaina). Nyt ei annettu työhönjääntivaihtoehtoa, koska koko pulju laitettiin kiinni täksi päiväksi. Pomo uhitteli, että vain vuosilomalla, virkavapaalla ja sairaana olevat työntekijät saavat olla päivästä poissa ja mä en lähde kallisarvoista palkkaani menettämään yhden tyhypäivän takia. Mentiin Suomenlinnaan, jossa ohjelmassa oli lähinnä psykiatrin pitämä luento työssä jaksamisesta. Luento oli ihan ookoo, mutta herkullisimmat tilanteet syntyivät siitä, kun keski-ikäiset tädit päätyivät tukkanuottasille, hehee. Toisaalta ohjelmassa oli "vapaata ulkoilua", jolloin päästiin mukavien työkaverien kanssa reippaalle kävelylle ja ilmainen ja varsin oivallinen kanaherkkusienipastalounas. Kotiin pääsi lähtemään jo yhdeltä, mikä oli erinomaista. Ryhdyinkin saman tien tyhypäiväfaniksi, koska mikä tahansa työpäivä, jolloin saa reippailla, syödä ilmaiseksi ja häipyä jo yhdeltä, on mun mieleen. Joskin sittemmin mä tajusin, että tuohan on mulle vähän-niinku any other day, koska a) mä kävelen työmatkat, b) kolmena päivänä viikossa saa maksetun lounaan ja c) harvoin mä oon töissä ees neljään. My kinda job!

Ensi viikolla aukeaa Haartmanin sairaala eli Marian korvaava kaupunginsairaala. Tänään järjestettiin Marian päivystäjille esittelytilaisuus uuteen hienoon sairaalaan. Sinnehän piti mennä. Ei sillä, että mä ikinäkoskaan sinne todennäköisesti töihin menisin vaan siksi, että onhan se mielenkiintoinen julkisen rahoituksen kohde. Ulkoapäin rakennus ei ole mikään kaunokainen, mutta ei nyt mikään erityisäklörumiluskaan. Monia hyviä ratkaisuja siellä oli tehty: esim. päivystyksessä alipainehuoneita a) hajuhernepotilaita ja b) mahdollista pandemiatilannetta varten, selvä tarkoitus tehdä yhteispäivystyksestä yhteispäivystys eikä vain mikään lähentelevä päivystys, järkevästi suunniteltu ppkl:n pohja ja osastoilla kahden hengen huoneet. Lisäksi oli aika siistiä, että kaikissa potilashuoneissa oli Tempur-sängyt. Rohkea ratkaisu oli myös jättää tekemättä perustason kirurgian päivystäjälle lepohuonetta - Malmilla perustason kirurgian päivystäjällä (työvuoro klo 22-08) on huomattavasti hienompi huone kuin sisätautipäivystäjällä (työvuoro klo 08-08) ja se sijaitsee huomattavasti paremmassa paikassa (sisätautipäivystäjän huone on neljien portaiden yläpäässä - not very accessible klo 3:30, kun on seissyt 19,5 h). Huonoa oli outo vuoronumerosysteemi (ihan kuin kukaan jaksaisi pidellä hyppysissään vuoronumeroaan tuntikausia!) ja varmaan joku muukin asia, joka ei tuu nyt mieleen.

Tänään kuulin Espalla, että Handyman on onnenpekka. Englantia puhuva nuorimies liittyi seuraan ja ehdotteli kahvittelua. Kun selitin anteeksipyytävästi olevani juuri matkalla noutamaan aviomiestäni töistä, mies harmitteli huonoa tuuriaan, manasi Handymanin upeaa tuuria, toivotti hyvää parisuhdetta ja kehotti olemaan yhteydessä, jos joskus tulee ryppy rakkauteen. Viimeisiksi sanoikseen sanoi vielä: "Baby, you're fine!" Tää huvitti mua suuresti etenkin, kun se ei ees vohkinut mun iPhonea siinä lirkutellessaan. Great show!

Kärpänen

Mä oon vähän hermostunut banaanikärpäsiin, joita on alkanut pörrätä keittiössä. Tämä todennäköisesti johtuu mun uudelleen löydetystä nuoruudesta, jonka takia keittiön pöydällä on viikon ajan säilytetty muutamaa tyhjää siideritölkkiä ja internetin mukaan ne tykkää erityisesti käymistilassa olevista elintarvikkeista. Aiempina syksyinä mä en oo juurikaan niistä välittänyt, mutta nyt ne ottaa todellakin päähän, koska ne KAIKKI lentää mun nenään. Ehkä tuli flashbackejä lukion perinnöllisyystieteen kurssilta, jossa ne kärpäspirulaiset eivät millään suostuneet järjestämään siipiensä väriä siihen suhteeseen, mitä kirjassa luki. Lisäketutuksena on yksi suuri peruskärpänen, joka surisee jatkuvasti mun naaman edessä ja hieroo käsiään ja silmiään. Ottaa kovasti kupoliin!

Mä oon kovin huolissani Lettipitkosta, joka on lentänyt pitkälle Berliiniin osaamatta kieltä oikeasti yhtään. Handymankin osaa sentään sanoa "ich habe ein Sauerkraut in meiner Lederhose", mutta Lettipitkon saksantaito rajoittuu siihen, että hän totesi hotellinsa olevan lähellä Uhlandstrabea. Lisäksi Lettipitko on luonteeltaan suuri seikkailija, joten häntoki tavoilleen uskollisina hylkäsi etukäteen katsotun perille menevän bussin ja valitsi samalta pysäkiltä lähtevän toisen bussin. Kyllä täällä Koto-Suomessa oltiin sydän kylmänä, kun se soitti tohkeissaan sieltä bussista, että katotaan nyt minne tää menee. Ilmeisesti se on kuitenkin vielä elossa, koska lähetti tänä aamuna sähköpostilla valokuvan sen giikkikonferenssista, aka Immuno-conista. Terveisiä vaan sinne, mikäli Keski-Euroopasta käsin pääsee internettiin!

Mä oon muuten erittäin ilahtuneena lukenut commentseista eri tahojen julkkisbongauksia! Bongaukset on hyvä kertoa julkisesti, ettei ne jää painamaan. Mä kyl toivon koko sydämestäni, ettei kukaan lukijoistani joudu koskaan bongaamaan Lauri Tähkää. Jos joutuu, niin perustetaan tukiryhmä.

Bongailua

Eilen käytiin Handymanin kanssa Habitare-messuilla, koska me ollaan niin kovin tyylikästä väkeä ja pakkohan siellä oli näyttäytyä. Vähäpätöisempi syy oli se, että Pikkuveli oli rakentanut sinne hiilikuution, joka piti nähdä. Nähtiin Pikkuvelikin pitkästä aikaa (lähinnä se on viime aikoina rakentanut sitä kuutiotaan). Paljon muutakin nähtiin, kuten hienoja astianpesukoneita ja opiskelukaveri Härski uuden tyttösensä kanssa. Kovin kauaa ei messuilla sit kuitenkaan viihdytty, koska sohvia näkee netistäkin. Onnistuttiin olemaan ihan coolisti, vaikka Eduskunnan puhemies rouvineen käveli meidän ohi siellä. Joskin sittemmin selvisi, että eihän Handyman ollut niitä edes huomannut.

Eilen oli muutenkin erinomainen bongailupäivä. Messukeskukselta lähdettiin käymään Menitassa, koska mä tarviin villasukat. Pikku-Roballa tavattiin random kaveri ja siinä turinoidessa käveli ohi mun lempinimi-ihminen Suvi-Anne Siimes (siis mun lempinimi on ollut S-AS. Ei niin, että se olisi joku mun feivöritti nimi-ihminen). Illalla käytiin vielä katsomassa Ice Age 3 ja kotimatkalla sporassa kanssamme Eliteltä Linnankoskenkadulle matkusti Neil Hardwick. Aika hyvä julkkispäivä siis.

Käytiin siis eilen leffassa, oikein 3D-leffassa. Kerran aiemmin oon kolmedeetä nähnyt ja se oli Afrikka-aiheinen dokumentti Saksassa. Mä en oo mikään 3D-fani. Ongelmana on ne lasit. Ne on painavat ja hankalat ja välillä tekee mieli lepuuttaa nenänselkää ja sit näkee kahtena. Mulla ei ees oo mitään silmän ja lasin välissä, hankalaksi elämä tullee siinä vaiheessa, kun on toiset lasit nenänselkää kurittamassa, kuten non-emmetroopeilla usein on. Eikä se 3D-elämys ole edes niin mahtavista mahtavin, että sen vuoksi kannattaisi kahta tuntia istua lasit nenällä. Mulle riittää 2D. Ei tuu ikinä yleistymään tuommoinen pelehtiminen.

Linnanmäki

Mä oon koko kesän suunnitellut meneväni Linnanmäelle. Kerran mä siellä kävinkin pikapikaa Panoramassa, mutta oli tosiaan tarkoitus mennä ihan kunnolla huvittelemaan. Päivittäin mä oon haikeena katsellut vuoristorataa ja maailmanpyörää ja suunnitellut, että sinne määkin meen. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä Handymanin firman maksamana perinteisenä elokuusunnuntaina, mutta sitten ilmeisesti tietyillä aloilla on vähän rahapulaa, joten se peruttiin. Eipä hätää, suurehko Etelä-Suomen kaupunki tarjosi työntekijöilleen kyytiä arki-iltana syyskuussa ja ajattelin tätä työsuhde-etua käyttää. Sitten tuli ongelma, nimittäin alakulo ja sade ja väsymys eikä tullut mentyä. Enää muutama päivä jäljellä. Ehkä jää menemättä. Ilona on kuitenkin se, että ensi sunnuntaina pidetään perinteiset kesäkauden päättäjäiset, jotka huipentuvat ilotulitukseen. Se on varmaan aika makee meidän ikkunoista! Tai siis tiedän, että se on, koska sillä meille tää kämppä myytiinkin.

Tänään kohtalo otti omansa. Me ollaan jo pitkään uhmattu kohtaloa käyttämällä Supi-sukkapidikkeitä, jotta meidän sukat ei mene sekaisin keskenään (kaikki meidän molempien sukat on mustia) ja jotta ne eivät huku pyykkikoneessa. Tänään kuitenkin pyykkikoneen sukkavarasmaahiset kävi viemässä mun sukkaparin uimahallin pukukopista. Ja ne oli vielä ihan uudet ja tosi hyvät sukat! Toisaalta löydettiin uimakaveri Geen unohtunut uimapuku. Karma giveth, karma taketh.

Ett år

Elämyskameli täyttää tänään vuoden. Kävijälaskuri (joka muistaakseni asennettiin pari viikkoa blogin aloituksen jälkeen) näyttää nyt 8777 latausta, mikä tarkoittaa keskimäärin 24 latausta päivässä. Mikä yllättävintä, kaikki niistä ei oo mun niksuttamia. Ehkä Handymankin on auttanut aina kun sitä on kehuttu.

Toki nyt pitäisi tehdä montage-tyyppinen postaus. Haikeana muistella kaikkia pieniä sattumuksia vuoden varrelta. Ja tottahan toki mä sellaisen teenkin. Paitsi että mä en muista paljoa. Ensimmäisenä mielessä on se, että se oli hienoa, kun opin laittamaan kuvia tänne. Ja sekin oli hienoa, kun mentiin naimisiin, ai niin ja kun muutettiin! En mä muuta muista. Kaikkea hienoa sitä voikin vuoden aikana tapahtua.

Mä en oo kauheesti katsellut noita vanhoja postauksia, kun ne on niin tylsiä ja noloja. Mutta silti en kadu, että mä aloitin tän kirjoittamisen. Oon jopa itsestäni vähän ylpeä, kun en oo lopettanut. Oonhan mä toki tosi laiska nykyisin, mutta osa hitaasta päivitysrytmistä johtuu kyllä lisääntyneestä itsekritiikistäkin. Ei se kyllä vieläkään kovin korkealla oo tästäkin postauksesta päätellen.

En aio lähteä laatimaan tähän nyt mitään suureellista jatkosuunnitelmaa Kamelin tulevaisuudelle. Toivonpa vain, että jaksaisin käydä päivittelemässä mieluummin useammin kuin harvemmin. Ideaali päivitysväli ois mun mielestä joka toinen päivä ja siihen ideaaliin mä yritän tähdätä, mutta mä tunnen itseni liian hyvin lähteäkseni lupaamaan sellaista. Toki toivon ehdottomasti myös sitä, että rakas ja arvoisa lukijakuntani jatkaa kävijälaskurin pyörittämistä, ettei mun yksin tarvii.

Kallion kulmilla

Långstrump vei mut Kallioon baarikierrokselle toissapäivänä. Oli oikein hauskaa. Tarkoituksena oli siis tutustua baarielämään (siis mun) ja löytää oma drinkki. Edellisen kerran mä yritin löytää itselleni drinkin joskus neljä vuotta sitten, jolloin päätin, että sen on oltava Sininen enkeli, koska mä oon just niin kasari. Suru oli suuri, kun totesin saavani Parfait Amourista urtikariaa (ois niin täydellistä voida juoda Parfait Amouria - harvaa muuta juomaa on maustettu ruusun terälehdillä, manteleilla ja vaniljalla!). Tai siis onhan mulla jo drinkki, Mojito, mutta Kallion baareissa on turha kuvitella säilytettävän mitään elävää. Tarkoitusta toteuttaessani tein muutamia havaintoja:

1. Alkossa myytävä valmismojito maistuu lakritsalta, ei kevyen minttuiselta.
   
2. Roskapankissa on aika karu tunnelma ja seura
3. Relaxinissa on teinejä (siis kamaan tulevat rullalaudalla baariin?! Miksi kukaan anniskelee tällaiselle väelle?)
4. Bar Pulmu on ihastuttava. Sisustus on kiinnostava ja rento, DJ soittaa mielenkiintoista musaa (esim. Pet Shop Boysiä, Dannyä (!) ja Björkiä) ja tunnelma on iloinen. Siellä käy valloittavia lesboja ja Handymanin nuorisokaveri Reksi, joka me otettiin mukaamme jatkoille.
5. Abin baariin ei kannata nukahtaa. Lisäksi miesten kannattanee hoitaa WC-asiansa muualla, koska Reksi suunnitteli WC:n oven poistoa. Sitä paitsi siellä on jäät loppu jo varttia ennen pilkkua.
   
6. Jatkopaikan valinta on vaikeaa: ei voitu mennä Långstrumpille, kun sinne ois tullut Abin baarin liepeiltä seuraa mukaan eikä voitu mennä Reksille, kun se epäili että me oltais juotu kaikki sen Grand Marnierit (as if, jatkoilla vain amatöörit juo alkoholia). Niinpä me tultiin meille, mutta siitä uninen ja väsynyt Handyman ei ollut innoissaan. Onneksi se kuitenkin taipui painostuksen edessä heräämään.
   
7. Pakastimessa pitää olla aina pussillinen paistettavia karjalanpiirakoita, sillä ne ovat täydellistä jatkoruokaa (paistettuna siis).
8. Jos löytää itselleen nolon drinkin, ei pidä paljastaa sitä kellekään, koska saa kuitenkin vain nöyryytystä ja naureskelua osakseen.

Jotta viikonloppu olisi täydellinen, eilen oli vielä Lomakuvakisa. Tämä mahtava eventti oli järjestyksessään kolmas ja molemmilla aiemmilla kerroilla voitto on mennyt Katjnille ja Homikselle. Handymanilla oli valtavat paineet voittaa, koska Handyman on Alppiharjun huonoin häviäjä. Tällä kertaa lähdettiin siitä, että suunniteltiin esitystä. Aiemmin on lähdetty siitä, että laitettiin kuvia peräkkäin. Keksittiin teema, joka sittemmin hylättiin, kun keksittiin parempi teema. Sitten kun keksittiin biisi, niin siinähän se oli, koko esitys. Voitto tuli ja Handyman oli niin onnellinen, että kyynel tuli silmään. Nyt on päätetty seuraavaa kertaa varten lähteä biisin keksimisestä ja punoa teema sitten sen mukaan. Miltä kuulostaisi esim. Kake Randelinin Nasta pimu, jossa olisi lähinnä kuvia Långstrumpista? (Siis jos Långstrump liittyisi meidän lomaan jotenkin, tietty. Muuten se on huijaamista.)

Oikaisu

Kirjoitin eilen, että aiemmissa työpaikoissa työkaverit ovat olleet mukavia, mutta nykyisessä tunnelma on huono. Sain tästä ystävällismielisen huomautuksen, että aina ennenkin mä oon valittanut työkavereistani. Aloin miettiä asiaa ja tottahan se on. Toisaalta tilanne on erilainen - sairaalatyössä oli rasittavaa, kun osa työkavereista oli aivan taidottomia ja suuri osa omasta työajasta meni niiden töiden tekemiseen. Nämä rasittavat kädettömät työkaverit olivat kyllä ihan mukavia, se on nyt todettava. Edellisessä tk-paikassa suurin osa oli oikein herttaisia, mutta mieltä kalvoi yksi mätäpaise, joka katsoi asiakseen vahdata mun työtapoja ja -määriä ja huomautella mulle niistä. Tätä mä pidin vähän asiattomana, koska se ei oikeastaan kuulunut sille. Nykyisessä työpaikassa muut lääkärit on käytännössä kaikki aika mälsää väkeä ja pari niistä on suoranaisia ilkiöitä, mutta hoitohenkilökunta, jonka kanssa mä käytännössä siis työskentelen, on mukavaa ja rauhallista väkeä. Näin mä tykkäänkin.

Tutustuin tänään paikalliseen uimahalliin. Miellyttävä paikka. Edullinen ja rauhallinen. Vieläkin edullisemmaksi tulisi, jos millään tulisi lähdettyä hakemaan lukuvuositarraa opiskelijakorttiin. Ongelmana uimahallissa oli kuitenkin se, että joku oli päättänyt lyhentää peruslyhyttä 25-metristä allasta vesijuoksijoille puoleen laittamalla toiseen päähän korotuksen. Vesijuoksu ei onnistu, jos jalat osuu pohjaan! Vähän efforttia vois altaansuunnittelijalta toivoo.

Reagenssit

Sen mä oon työssäni oppinut, että kaikilla ihmisillä on joku heikkous, johon stressi kanavoituu. Eli jos mieliala on huolestunut, jännittynyt tai jotenkin muuten negatiivisesti värittyneellä partisiipilla kuvattava, on kullakin oma somaattinen ominaisuus tai sosiaalinen tapa, johon stressin voi siivilöidä. Jotkut kärsii päänsärystä, jotkut vatsakivuista, jotkut ryhtyvät kiukkuisiksi, jotkut juovat ylimäärin alkoholia ja jotkut menettävät yöunensa. Handymanilla on stressimasu. Aina kun Handylla on liikaa stressiä, niin sen masu tulee kipeäksi. Mä oon ehkä enemmänkin stressikärttyilijä ja uutena ilmiönä myös stressivalvoja. Tää on jännää. Toisaalta mä somatisoin myös rintakehän ahdistustuntemukseksi. Ois siistiä osata somatisoida esim. yskällä tai ihottumalla. Tai nilkkamurtumalla!

Työasiat luistavat mukavasti. Oon ollut samassa työpaikassa jo kuusi (6!) viikkoa enkä vielä suunnittele vaihtoa. Olen itse asiassa jo alustavasti sopinut jatkavani sovitun viiden kuukauden jälkeen vielä ainakin 8 kk. Erot aiempiin työpaikkoihin ovat suuria: työtaakka on kohtuullinen ja omaa työtä pystyy oikeasti sumplimaan itselle sopivaksi. Negatiivisena puolena on työyhteisö, joka ei ole läheskään niin rento ja mukava kuin käytännössä katsoen kaikissa aiemmissa työpaikoissa. 1-2 kollegaa on itse asiassa todella sietämättömiä ja aika moni muukin varsin nuivia, mutta onneksi työ on kuitenkin aika lailla yksinäistä ja työn kannalta oleelliset yhteistyökumppanit (tärkeimpänä mun oma hoitaja) on hyviä tyyppejä. Näitä mänttejä tarvitsee nähdä vain puolen tunnin ajan päivässä, minkä mä hyvinkin siedän. Ja jos en siedä, voin jättää menemättä lääkärikokouksiin. Kokonaisuutena erot jää kuitenkin plussalle. Mä kestän nimittäin paljon mieluummin rasittavia harvoin tavattavia työkavereita kuin tappotahtista työtä. Mä tykkään tehdä työni hyvin ja nyt mulla on siihen mahdollisuuskin.

Mä oon muuten päättänyt, että kuluva syksy on omistettu harrastuksille ja sosiaalisuudelle. En aio sopia mitään työjuttuja ilta- tai viikonloppuajoille vaan tehdä puhtaasti virka-aikaista työtä (paitsi 16.9., kun silloin mun pitää pitää putiikki auki klo 18:aan saakka). Tavoitteena olisi puuhata vapaa-ajoin jotain kivaa, koska se on työnteossa positiivista, että ei tarvii lukea tentteihin iltaisin tai viikonloppuisin. Lisäksi tää on viimeinen syksy, jolloin mun ikä alkaa kakkosella. Ensi syksynä pitää jo olla aikuinen ja koko ajan huolestunut. Sekin on varmaan kivaa omana aikanaan, mutta nyt eletään kultaista nuoruutta! Tai edes kissankultaista nuorta aikuisuutta.

Sukupuolten yhteiset harrastukset

Mulla ja Handymanilla ei juuri ole yhteisiä harrastuksia. Joskus teininä käytiin pari kertaa pelaamassa sulkapalloa, mutta Handymanin kaksiulotteisella pallosilmällä siitä ei tullut mitään. Pari vuotta sitten käytiin joku kerta yhdessä salilla, kunnes Handyman huomasi inhoavansa kuntosalitoimintaa ja päätyi juoksuun, jota mä inhoan. Niinpä ollaan pidetty puolisot erossa harrastustoiminnasta. Voihan sitä käydä sitten yhdessä vaikka kävelemässä, mutta eihän käveleminen nyt ole mikään harrastus. Ei istumistakaan voi harrasteeksi kutsua.

Meidän harrastukset on sitä paitsi aika perinteisesti joko naisellisia tai miehisiä, harva mies kuitenkaan sukkia neuloo eikä naiset yleensä harrasta handymaneilyä ja tietsikoita. Handyman intoutui taas ilmojen vähän viilennyttyä juoksemaan ja tuommoinen tarmonpuuska voi vain tarttua. Niinpä mäkin menin tänään ekaa kertaa Helsingin Urheilutalolle jumppaan. Laji sinänsä on tuttu, onhan sitä jumpassa tms käyty jo 10-vuotiaasta lähtien, satujumpassa jo kolmevuotiaana. Valitsin sitä paitsi yleishyödyllisen niska-selkäjumpan. Olikin aika yllätys, kun salissa oli selvästi enemmän miehiä kuin naisia ja nää miehet oli sitä paitsi ihan tavallisia 50+ tallukoita eikä suinkaan mitään metroseksuaaleja. Joskus oli sedillä hankala pysyä rytmissä, mutta liike ei loppunut hetkeksikään. Oli tosi hyvä meininki, sinne taas!

Pikkusisko muuttaa Ihquine Diplomi-insinööripoikaystävineen ihan pian Helsinkiin! Ihq Diplomi-insinööripoikaystävä (jatkossa -avomies) on tietty ihan ihmetyksestä soikeena, kun on pikkukaupungin poikia. Kyllähän me kaikki tiedetään, että pienemmistäkin kaupungeista kotoisin olevat nuoret miehet voivat kotiutua hyvinkin isoihin kaupunkeihin, mutta on siinä aina omat kommervenkkinsä, esim että osaa kutsua linikkaa bussiksi ja junnaa metroksi. Se tietysti auttaa, että tuleva Ihq Diplomi-insinööriavomies on skrode kaveri, sellaista harva luihu mellunmäkeläisrikollinen alkaa tölviä. Aivan toinen juttu onkin sitten ikimaalaisen Pikkusiskon kotiuttaminen kaupunkilaiselämään. Sehän ostaa varmaan maitonsakin suoraan lehmältä.

Kuivuus

Korvien välissä on kuivuus. Writer's block tai jotain semmoista. Joka päivä sitä miettii, että pitäisi kirjoittaa tänne, mutta mitään ei tunnu kuuluvan. Aamulla herää, töpöttää töihin, puuhailee siellä omiaan muutaman tunnin, lähtee kotiin, tapaa ystäviä tai muuten pyrkii olemaan aktiivinen ja illalla menee nukkumaan. Kohtuullisen urautunutta. Toisaalta tänään me pupulaiset ollaan oltu kaa jo kymmenen vuotta, että urautunut ei välttämättä ole niinkään häviämistä kuin luonnollisuutta.

Jotain uutisentynkää sentään on tapahtunut: oon joutunut kaapatuksi soutujengiin. Työpaikka oli ilmoittanut itsensä kaupungin soutukilpailuihin huomiseksi ja joku soutajista oli perunut. Niinpä mä lähden huomenna soutamaan sinisorsan tapaan vakaalta kumivenepohjalta, ja oonhan mä käynyt yksissä treeneissä. Tiedän nyt, että pitää olla tukevat kengät, kevyet vaatteet ja istuinpehmuste. Olen melkein pro. Sääli vain, että soutuharrastus kuolee nupulleen. Jos joku aikoo perustaa oman joukkueen, meitsi on messissä.

Mä oon tullut siihen tulokseen, että jos jossain on turhat arpajaiset, joihin mä jostain syystä osallistun, niin mä todennäköisesti voitan sieltä jotain. Niin paljon onnettomia ja tarpeettomia arpajaisvoittoja mulla on siellä täällä. Tänään voitin lääke-esittelijän arpajaisissa üüberhyödyllisen kännykkäpussukan. Kellään tarvetta kauniin punaiselle Gollan kännykkäpussille?

Syksyn makua ilmassa

Syksy on enemmän tunnetila kuin vuodenaika. Sen alkaminen on vuodenajoista kaikkein eniten tunnekysymys. On toki monia definitiivisiä syksyn määritelmiä - esim. se päivä kun joutuu vaihtamaan umpikärkikenkiin, kun vaihtaa tavarat tummasävyiseen käsilaukkuun tai kun tulee ensimmäistä kertaa kylmä. Jotkut puritaanit asettavat syksyn alkamisen kalenterin mukaan esim. koulunalkamispäivälle tai syyskuun alkuun. Mulla syksy alkaa siitä, kun pitää ruveta neulomaan. Toissapäivänä siis alkoi syksy. Eri syksyinä neulotaan eri tuotteita - joskus lapasia, joskus sukkia ja joskus paitaa. Tänä syksynä neulotaan ilmeisesti villahousuja kestovaippakäyttöön. Uskon, että joskus vielä syntyy lähipiiriin semmoinen vauva, joka käyttää harso-villahousuyhdistelmää. Ihan henkeäni pidätellen en noita pöksyjä tee (ei oo vielä kestovaippavauvoja tulollaan missään suunnassa), mutta ne ovat juuri sopivaa syksyajanvietettä: syntyvät nopeasti eikä tarvitse päätellä kuin neljä langanpäätä eikä oo saumojakaan. Perfection. Esim tumpuissa on kuitenkin yhteensä 8 langanpäätä pääteltävänä.

Töissä on edelleen hauskaa. Työtahti on selvästi kevyempi kuin aiemmissa työpaikoissa ja työt saa aina tehtyä virka-ajan puitteissa. Työmatka on oikein sopiva vartin pyrähdys ja huomenna odotellaan ensimmäistä sateista työmatkaa. Potilaat ovat melko tyytyväisiä saamaansa palveluun, koska odotusaika vastaanotolle kiireettömässä asiassa ei ole mahdoton (yleensä pari viikkoa). Akuutti- ja puhelinaikojakin on riittämiin.

Meillä on ollut nyt vähän elektroonista ongelmaa täällä kämpässä, kun muuton jälkeen huomattiin, että yksi kattohalogeeneista oli toimimaton eikä polttimon vaihto auttanut asiaa. Toissapäivänä lisäksi vessan valo sai slaagin ja rätisi ja hajosi. Onneksi se tapahtui Handymanin läsnäollessa, jos oisin ollut kotona yksin, oisin mäkin voinut saada slaagin ja ainakin rätistä. Handyman avasi suvereenisti valaisimen ja irrotti sen seinästä huomatakseen, että sähkötyöt on 13 vuotta tehty aikamoisella pieteetinpuutoksella ja kotituunausmeiningillä. Vaikka Handyman osaakin melkein kaiken, niin nyt tuli Aarnelle duunia. Aarne on Långstrumpin luottosähkömies, herttainen ja mainio kaveri, joka tuli tarkastamaan tilanteen ja sai kuin saikin homman kondikseen, vaikka aluksi omia taitojaan vähättelikin. Aarne ns. hoiti homman kotiin ja nyt mä taas näen laittaa ripsiväriä. Hyvä Aarne!

Jumissa

Lomailu on vaarallista. Mä juhlistin viimeistä lomapäivääni 2,5 viikkoa sitten lukemalla puistossa vatsamakuulla kirjaa muutaman tunnin. Siitä lähtien mulla on ollut jumi lapaluiden välissä. Semmoisia tulee joskus ja niihin on aina ennen auttanut muutama minuutti hierovan suihkun alla. Nyt ei oo hierovaa suihkua enää, joten oon yrittänyt jumppaa ja venyttelyä ja hierontaa, mutta edelleen on kipeä. Ajoittain on jopa leposärkyä ja hengittäminen sattuu, ajoittain vasen käsi tuntuu väsyneeltä ja voimattomalta, ajoittain tulee kovia kipupiikkejä ja hengitys salpaantuu. Koko lailla hermoon käyvä vaiva, mutta minkäs teet. Vastaus: odotat.

Tämä vaarallinen lomasesonki alkaa olla melko lailla hoidettu tässä perheyksikössä, kun Handymankin siirtyy huomenna palkkatyönsä pariin. Mä en usko, että se on siitä kauhean ahdistunut, vaikuttaa ihan hyväntuuliselta ainakin. Muutenkin mä oon sitä mieltä, että jos lomalta töihin paluu ahdistaa suunnattomasti, niin siihen on syynä a) väärä työpaikka tai b) liian pitkä loma. Työssä on monia hyviä puolia: on tekemistä eikä ehdi murehtia omia huolia, tekee jotain hyödyllistä ja saa rahaa. Töissä on työkavereita ja työssä voi oppia uusia asioita ja ryhtyä tosi hyväksi jossain (siis siinä työssä). Ilman töitä olisi kyllä aika kolkkoa ihmisen olla.

Työ on hauskaa, mutta opiskelussakin on puolensa. Elämä on vapaata ja suhteellisen huoletonta ja asioitaan saa järjestellä aika vapaasti. Ongelmana on tietty jatkuva rahapula ja se, että iltaisinkin pitää sitten lukea tentteihin tai tehdä jotain kirjallisia töitä. Jos ei halua kärsiä jatkuvaa rahapulaa, täytyy kuitenkin mennä töihin ja sitten onkin sekä työnteon että opiskelun huonot puolet stressattavana. Onnea vaan Pikkusiskolle ja Rampolle opiskelun ja työn huonoihin puoliin perehtymisestä!

Kirkko ja tunteet

Kirkko on brändännyt tunteet. Suru kuuluu niille. Mä en oo koskaan ollut uskonnottomissa hautajaisissa enkä ees tiedä, että mitä siellä tehdään, koska kirkko on aivopessyt mut uskomaan, että hautaaminen on Jeesuksen heiniä. Muistotilaisuudessakin on usein pappi mukana ja hän toimii jopa jonkinlaisena MC'nä. Ilon ja rakkauden ne yrittää myös omia uskottelemalla, että naimisiinmeno ja vauvan saaminen kuuluu niille. Uskonnottomasta vihkimisestä on kokemusta, toimitus oli sanalla sanoen koruton, mutta ihan hauska (koska mä nauroin koko ajan), uskonnottomissa häissä en ole ollut. Uskonnottomat nimiäiset ovat kai nykyään jo kohtuullisen yleisiä, mutta semmoisissakaan en oo käynyt.

Yritin eilen hautajaisissa miettiä, miten se onnistuisi ilman Jeesus-läppää enkä oikeasti tiedä. Toisaalta kun ulkopuolisena pystyi seuraamaan aika objektiivisesti että mitä se pappi turinoi, niin kyllähän siinä järkyttyi. Aika diippii shittii. Pitäiskö oikeesti uskoa, että "viimeisenä päivänä" joku jo kuollut tyyppi tulee herättämään KAIKKI kuolleet? Siis jo uskontunnustus on ihan tajuton. Edes rippikoulussa mä en pystynyt lausumaan uskovani "ruumiin ylösnousemisen". Siis oikeesti. Moni muukin juttu siellä on hämärää, mutta ei kai rehellisesti kukaan voi sanoa uskovansa, että joku ruumis vain katosi taivaisiin?

Hautajaiset olivat monella tapaa voimaannuttava kokemus. Handyman oli edeltävästi riehunut ja syyttänyt mua hienotunteisuuden puutteesta (ihan kuin Handyman itse hienotunteisuudesta mitään tietäisi) muuhun asiaan liittyen. Niinpä mä olin päättänyt olla näkymättömin seuralainen ikinä. En halunnut loukata Handymanin itsetuntoa tai mitä ikinä, joten noudatin orjallisesti ohjeita. Tästä syystä mä sitten vietinkin suurimman osan muistotilaisuudesta yksin pöydän ääressä. Handymanilla on nimittäin tapana sanaa sanomatta häipyä muihin seurueisiin, kun ollaan jossain suuremmassa tilaisuudessa eikä tietenkään pyydä mua mukaan, koska sitä nolottaa olla mun seurassa. Lisäksi kun mä en tuntenut sieltä ketään niin hyvin, että olisi ollut mitään puhuttavaa, niin oli aika lailla ulkopuolinen olo.

Back to work

Työttömyys on ohitse. Aloitin uudessa työpaikassani eilen. Nyt kyseessä on suurehko terveysasema suuren suomalaisen kaupungin tiiviisti asutulla alueella. Ihan hyvä paikka toistaiseksi. Toki vähän kömpelyyttä alussa ihan kuin ne eivät olisi tienneet että mä oon tulossa. Avainta ei ollut löytyä, pomon piti murtautua lukittuun kaappiin ja varastaa avain mulle. En tajunnutkaan, kuinka tärkeä työpaikan avain on, mutta ilman sitä mä en päässyt edes vessaan saati vessasta takaisin työhuoneeseen. Eilen ei ollut tietokoneongelmia mutta jostain syystä tänään mä olin kadonnut täysin kaupungin työntekijöiden rekisteristä ja multa oli siis viety tunnukset verkkoon ja sähköpostiin. Tää on mun mielestä vähän outoa, koska mä oon kuitenkin jo pidempään ollut samalla työnantajalla. En saanut tunnuksia tänään, tulevat varmaan loppuviikosta. Pomo joutui päästämään mut verkkoon tunnuksillaan, mikä aiheutti ongelmia sekin - kone meni nukkumaan useita kertoja päivässä ja mun piti aina soittaa pomo paikalle avaamaan se salasanallaan. Noloa.

Kiusallisinta uudessa työpaikassa oli se, että heti ekana aamuna ennen yhdeksää jouduin pyytämään vapaapäivän ensi perjantaille. Tuli kuulemma pakollinen matka Itä-Suomeen. Mä inhoan sukujuhlia, jätin jopa häät järjestämättä tän syvän inhon vuoksi (ja sen takia että Handyman vaati). Nyt kuitenkin täytyy lähteä sukujuhliin eikä siellä ees oo yhtään mun sukulaista! Mä oon aina jotenkin kiusaantunut Handymanin suvun keskellä. Avioliitto on syvältä.

Handyman jatkaa lomailua. Se on oikeestaan aika kiduttavaista kun ite joutuu lähtemään töihin kamalan aikaisin aamulla ja Handyman jää tänne puuhastelemaan omiaan. Matkalla töihin jo osaa suhtautua tulevaan työpäivään positiivisesti, on kiva kun on tekemistä päivisin. Lisäksi saa rahaa! Palkka on erinomaisen mukava asia. On myös ihan kivaa tavata uusia ihmisiä ja pystyä auttamaan niitä. Mutta pakkoko niitä on auttaa heti aamusta?! Noh, kunhan rytmin saa takaisin terveeseen kymmeneltä-nukkumaan-kuudelta-ylös-systeemiin, niin työkin maistunee herkullisemmalta.

Kotimaa

Tämän loman aikana on tutustuttu useaan mielenkiintoiseen matkailukohteeseen kotimaassa, koska ulkomaanmatkailuun ei työttömyyden vuoksi ole varaa. Tutuimmaksi uusista kohteista on valitettavasti tullut Pori. Valitettavasti sen vuoksi, että siellä on nyt käyty ikävistä syistä, Handymanin isi on siellä kipeenä. Ja osittain valitettavasti senkin vuoksi, että Pori - Björneborg(i) ei sittenkään ole ihan niin hotti mesta kuin voisi päätellä entisten asukkaiden perusteella. Sieltähän ovat kotoisin niin Jaana Laitinen-Pesola, Timo Koivusalo, Pertti Neumann, Tero Vaara kuin Pikkusiskon Ihq Insinööripoikaystäväkin! Pori on rakennettu vittuilumielessä - melkein kaikki kadut ovat yksisuuntaisia (poikkeuksetta väärään suuntaan) ja kauniit talot ovat harvemmassa kuin Espoon keskuksessa.

Matkat Poriin eivät kuitenkaan ole olleet tylsiä - kaukana siitä. On tylsää että appiukko on sairas, en halua olla epäkunnioittava. Toteanpa vain, että ei ollut tylsää nähdä tiemerkintäautoa kolmostiellä! Mä olin ihan haltioissani, sen näkeminen oli todellakin hienoa. Vähemmän elämys oli se, kun Tampesterin Mustamakkarabaarista oli mustamakkara loppu! Siis sehän on sama kuin että jos Roskapankista ois kalja loppu tai lehmästä maito loppu. Mä olin aika lailla pettynyt, kun en saanut hilarioo. Muita hienoja kokemuksia on ollut Pikkuveljen kanssa automatkailu, Pikkusiskon näkeminen natural habitatissaan, Laukontorin mansikat, Tampereen Stockan kahvila ja Mouhijärvi. Vielä kun Vakoilumuseoon pääsisi. Lähteekö joku mukaan Tampesteriin Vakoilumuseoon?

Muita tällä lomalla käytyjä kotimaan matkailukohteita ovat olleet jo aiemmin mainostettu Kotka, Porvoo, Sipoo, Järvenpää ja Tuusula. Porvoossa nähtiin Homiksen entinen vakkarinakkikiska, Sipoossa ruotsinkielisiä maksullisella rannalla, Järvenpäässä sorsanpoikasia Ystävyyden puistossa ja Tuusulassa maailman epäilyttävimmin ystävällinen Chicosin tarjoilija. Kaikki ehdottomasti ohittamattomia matkailun kultajyviä.

Absurdia

Sporassa jouduttiin tänään kahden käsittämättömän keskustelun todistajiksi. Oltiin matkalla "Apple storea" tsekkaamaan (surkea yritys, hyllytkin ihan tyhjinä ja sori vaan eihän pieni kubikkeli kaupan sisällä nyt mikään store ole). Menomatkalla viereisessä looshissa istui pari täti-ihmistä, jotka aluksi lukivat ääneen seinältä lipunhintataulukkoa ja voivottelivat, kuinka onkaan mahdollista että kännykälläkin voi ostaa lipun. Ja saada lainaa! Kovempiääninen tätsy julisti, että velkaa ei periaattesta voi ottaa eikä antaa. Kun vastapäätä kasvot menosuuntaan istunut matkustaja poistui, totesi täti, että on vaihdettava looshin puolta, koska pyrkimys elää elämänsä "kaikin puolin oikein päin" oli kova. Kun samaan looshiin istui kolmas mummeli, joka oli ostanut lippunsa kuljettajalta, syntyi varsinainen vaakutus - etukäteen oli saatu sellaista informaatiota, että kuljettajalta ei voi ostaa lippuja! Kuinka tällainen voi olla mahdollista?! Ja sekin, että vaikka ollaan eläkkeellä, ei päästä matkustamaan eläkeläislipuilla. Kyllä eläkeläisen pitäisi saada matkustaa halvalla, koska molemmissa polvissakin on tekonivelet ja reisiluu on ollut 20 vuotta sitten irtipoikki ja kyllähän sekin vähän muistuttelee. Ihan kiva ois kaupungissa käydä ja jos sitten vaikka on ostoskassi niin eihän siitä pitäisi paljon joutua maksamaan kun Sipeliuksenkadulla kuitenkin asutaan.

Kamppi ja Ruoholahti olivat täynnä huutavia ja hikisiä mangateinejä. Tuli mieleen, että täytyy tosiaan olla kiitollinen niille, jotka lapsia viitsivät tehdä - mistä muualta meille tulisi lisää teinejä? Itse mietti, että olisi se noloa tehdä lapsi ja huomata, että silmänräpäyksen päästä se on gootti tai mangateini. Kyllä hävettäisi, kun tyyppi olisi niin luuseri. Myötähäpeä oli se tunne, joka sydämessä sykki. Takaisintulomatkalla istuttiin parin mangateinin viereisessä loosissa. Toisella mangateinillä ei ollut kenkiä ja se piti likaisia varpaitaan viereisellä istuimella. Toki sen jalassa oli myös iso verta vuotava haava. Se oli kirjoittanut jalkansa iholle "GLAM HUG". Niillä oli meneillään todella psykedeelinen keskustelu: "Siis jos sä olisit normaali ihminen eli normaali ja tyhmä niin mitä sä miettisit jos joku sun luokkalainen vaan lopettais puhumisen kokonaan yhtenä päivänä? Siis sähän miettisit et se ois hullu. Mut ei se oo, se on vaan eri tietoisuuden tasolla eikä haluu puhua "normaalien" ihmisten kaa." Mua ois kovasti haluttanut kuulla miten juttu jatkuu, mutta Handyman oli sitä mieltä, että nyt riittää hullut keskustelut tälle päivälle ja kuljetti mut vaunun takaosaan, jossa ei ollut keskusteluja kuultavana. Siellä näki vain ison vihaisen näköisen tumman kaverin, joka kuunteli vaaleanpunaista iPodia ja vanhan miehen, joka oli tehnyt JVC:n ShowView-videon pahvilaatikosta ja puhelinkaapelista itselleen laukun. Koko päivä on siis eletty Absurdiassa, ja tästä jatketaan parin tunnin päästä Vantaalle peli-iltaan.

Lomalla lompsis

Nyt alkaa olla se aika lomasta, kun ajantaju on mennyt. Koko ajan pitää miettiä, että mikä päivä on ja monesko päivä on kun on vain jatkuvaa sunnuntaita. Tää on ärsyttävää eikä vähiten sen takia, ettei pysy lainkaan kärryillä, koska ruoat vanhenee jääkaappiin. Muuten loma on ihan jees, sääkin on erinomainen. Handyman on loman kunniaksi pystyttänyt rakennustyömaan keittiön pöydälle. En tiedä, mitä siellä on syntymässä, mutta aika monta nosturia on tullut avuksi.

Niin monelta taholta oon kuullut pelkkiä kehuja Stieg Larssonista, että piti oikein itsekin alkaa lukemaan. Ostin ne venailukirjoiksi, joita luetaan silloin, kun joudutaan jossain venailemaan jotain (esim. Porista tulevaa Handymania Tampereen Stockan kahvilassa). Ongelmana on se, että mä suhtaudun varsin varautuneesti käännöskirjallisuuteen, joten pyrin lukemaan kirjani originaalikielellä ja dekkari ruotsiksi vaikuttaa vähän pälliltä. Kun kuvittelee, miltä kuulostaa kun sankaritar sanoisi repliikkejään riikinruotsiksi, tulee vähän surkea olo todennäköisestä krohinasta ja huokailusta. Inho käännöskirjallisuutta kohtaan johtuu pitkälti Patricia Cornwellin aiemmasta suomentajasta, joka loi suomennoksellaan onnettoman meiningin kirjoihin ja käytti muutenkin säälittävää suomea (vrt. under cover (poliisitehtävästä) -> peitteen alla).

Joku päivä tässä lomamatkailtiin Kotkassa. Mahtava paikka. Matkan agenda oli saada kuva Merikeskus Vellamosta, ja saatiinkin. Montakin. Niistä melkein kaikista tuli hienoja, koska paikka on arkkitehtonisesti komea, joten joululahjavalokuvaajakin sai ihan kauniita kuvia. Kotkassa oli muutenkin hienoa. Käytiin syömässä Erkan kepappitseriassa, joka oli ihan täynnä krapulaisia ihmisiä ja myyrmäkeläisiä naispappeja. Montaa muuta auki olevaa ruokaravintolaa ei Kotkasta sunnuntai-iltapäivänä löytynyt. Oli hienoa huomata, että kaikki kotkalaisihmiset ovat ihan Rampon näköisiä! Johtuiskohan se meri-ilmasta, meripäivistä vai siitä, että ne on kaikki sukua keskenään?

Vellamon katolla. Missä Jallu luuraa?

Työtön

Mä oon työttömänä. Edelliset työsuhteet päättyivät toissapäivänä ja uusi alkaa vasta parin viikon päästä. Samaan aikaan myös Handyman on työttömänä, kun se lomautettiin pariksi viikoksi. Täytyy varmaan mennä Elokoloon. Kumpikaan ei oo kuitenkaan viittinyt käydä työkkärissä, koska siellä joutuu jonottaan. Mulle ois kuitenkin sieltä lätkäisty työpaikka käteen. Handyman ois periaatteessa saanut muutaman päivän tukiaisiakin, mutta ei viitsinyt mennä sinne keskustelemaan virkamiehen kanssa työmahdollisuuksistaan kuultuaan työkaverin koettelemuksista samaisessa paikassa. Nyt siis ollaan työttömiä mutta ei työnhakijoita. Mutta koska työttömänkin on saatava jostain rahaa, niin mä oon myynyt useampia iltojani ja viikonloppupäiviäni riistäjäreppulääkärifirmalle. Synkkää on.

Pride-kulkue käytiin tarkastamassa, koska siellä on hyvä meininki ja siellä saattoi tavata Handymanin serkun (jännittävää!). Tavattiinkin. Käytiin hengailemassa myös Priden puistojuhlan liepeillä, mutta Handymania jännitti niin kovasti, ettei uskaltanut käydä ostamassa makkaraa homokiskalla. Sitä pelotti itse asiassa niin kovasti, ettei uskaltanut edes antaa mun käydä ostamassa sille makkaraa homokiskalta. Jäi ilman makkaraa.Eräänlainen makkara

Mä odotan kovasti, että helteet loppuvat. On ihan mukavaa että on lämmintä, mutta nyt on vähän liian kuuma ja ennen kaikkea kämpän hyvät näkymät on blokattava verhoin, kun muuten on liian hotti meininki. Kun sais jotain 18 astetta, niin ois ihan täydellistä: ulkona pystyisi liikkumaan paljon paremmin ja saisi katsella Linnanmäkeä taas. Nyt on kotona päivisin niin pimeää, että melkein valot tarvitsee. Lisäksi uimastadionilla ois vähemmän väkeä ja pystyisi paremmin polkemaan, kun kaikenmoiset tädit eivät kelluisi vesijuoksuvöineen edessä. Ymmärrän kuitenkin toki, että sää ei toimi mun toiveiden vaan auringon voimasta.

Lomamatkoja

Käytiin eilen Porissa, jossa mä en ennen ollut ollutkaan. Ahdistava paikka. Kauppatoria ei nähty, mutta ehdittiin Bepop-kauppakeskukseen, joka oli ruma ja korkea ja toi Myyrmannin mieleen. Porissa oli kuuma. Kuitenkin niin monet coolit ja upeat ihmiset ovat kotoisin Porista, että täytyihän siellä käydä. Ensi istumalta tulee mieleen ainakin Pikkusiskon Teekkaripoikaystävä, Pertti Neumann ja sit yks Handymanin keski-ikäinen työkaveri. Upeaa sakkia. Handyman ajoi traktori-Toyotalla sinne ja hienosti ajoikin. Mua ei pelottanut kuin kerran.

Porissa oli parasta se, että sinne kannattaa ajaa Tampereen kautta. Takaisintulomatkalla pistäydyttiin Tampesterissa. Juuri ja juuri ehdittiin Mustamakkarabaariin (jee!) ja Pynsän näkötornin kahvilaan. Ainoa pettymys oli se, että Pikkusisko oli töissä (jumppaohjaaja - aikuisen pissiksen ammatti) eikä ehtinyt näyttää meille paikallisvertaan.

Handyman alkaa hitaasti lämmetä mun lautapeliharrastukselle. Meillä on ollut Catanin uudisasukkaat -peli jo vuosia, ja H on pitänyt sitä tyhmänä ja tylsänä. Nyt pari kuukautta sitten Handyman luki Wiredistä, että se on hyvä peli ja saman tien se muuttui hyväksi. Eilen päästiin vihdoista viimein sitä pelaamaan, kun Rampo tuli kylään. Ja koska Handyman voitti, niin se toden totta alkoi tykätä siitä pelistä. Nyt toivottaisiin innokasta Catan-seuraa! Catanin suurin ongelma on siinä, että siinä täytyy olla vähintään kolme pelaajaa. Niin hyvä peli se ei kuitenkaan ole, että sen takia viitsisi itse ruveta peliseuraa tekemään.

Karrella

Ääni palailee pätkittäin. Nyt pystyy jo riitelemään Handymanin kanssa. Koko ajan vain pitää vakuutella, etten itke, koska matala ja ajoittain särkyvä ääni kuulostaa itkuiselta. En itke, kunhan selostan, että miksi Handymanin kyydissä ei ole kivaa matkustaa. Moni lukijoista varmaakin tietää tähän syyn. Kuolemanpelko on ikävä tunne.

Työt on aloitettu osapäiväisesti, tänään olin puolikkaan päivän Itä-Helsingissä. Pidempään ei olisikaan ääni kestänyt. Viimeinen työpäivä siellä. Pitäisi pyrkiä minimoimaan viimeisten työpäivien määrä, kun ne ovat aina kiusallisia. Mä luulin, että kesken päivää lähtemällä välttyisin seremonioilta, mutta seremonia tuli sitten kuitenkin. Ja kukkapuska. Nolo tilanne. Mulle se on ollut vain työtä, muut on tulleet sinne ilmeisesti jotain ystäviä tekemään.

Työpäivän loputtua väkivalloin jo puoliltapäivin oli toki aurinkoinen iltapäivä vietettävä jotenkin. Långstrumpilla on yhtä korkea työmoraali kuin mulla ja mentiin siis Uimastadionille. Mä paloin aika pahasti ja nyt on särkyä jakauksessa, yläselässä, takareisissä ja pohkeissa. Tästä viisastuneena menin heti ostamaan aurinkovoidetta ja sain pyykkipoikia kaupan päälle. Niitä ei tarvita. Tarviiko joku pyykkipoikia?

Toissapäivänä oli puolivuotishääpäivä. Huonona vaimona mä muistin sen vasta iltapäivällä ja sitten tulikin kiire. En enää ehtinyt laittaa ihanaa ruokaa ennen kuin Handyman ehti kotiin, joten next best thingin hankinta tuli eteen. Ehkä sitten pora. Lähdin kiireen vilkkaa (julkisilla toki) Ruoholahden K-Rautaan, siellä ei ollut. Siitä jatkoin Herttoniemen Starkkiin, ei ollut sielläkään. Viimeinen oljenkorsi, Suutarilan Starkki, pelasti puolihääpäiväillan, siellä oli Helsingin viimeinen pora. Jälkeenpäin ajateltuna ruoanlaitto olisi tullut aika paljon nopeammaksi. Etenkin kun kotona huomasin, että Handyman ei muistanut päivää lainkaan (mä sentään muistin jo iltapäivällä!). Päivä ei ollut kuitenkaan täysi menetys - Starkin myyjäpojan mielestä mun ääni oli seksikäs! Vaikka ei se vielä silloin kyllä ollut.

Mutella

Edelleen ollaan mutella. Edellisen päivityksen viimeinen virke oli vähän turhan teatraalinen - etten kestäisi toista äänetöntä päivää. Kyllä mä kestin, ja kolmannenkin. Mitähän mä luulin voivan tapahtua? Nyt äänihuulet osaavat jo hieman muodostaa ääntä, mutta sitä ei voi kontrolloida juuri mitenkään vaan se on kamalaa raakkumista ja sortuu koko ajan. Lähdin tänään aamulla kuitenkin Kanta-Hämeeseen töihin, koska Handyman huomautti, että mua pidetään kännikalana, krapulaisena tai muuna asennevemppana, jos soitan juhannuksen jälkeisenä maanantaina olevani "vähän kipee". Mä menin jo puoli kasiksi ja tein paperihommia niin kauan kuin niitä riitti eli puoli kymmeneen. Pomo tuli vähän kahdeksan jälkeen toteamaan, että juu onhan tuo ääni ihan onneton eikä sillä hommia voi tehdä, toisaalta mitään muita paperitöitä kuin reseptejä ei ole tarjolla. Kotiin.

Tää ääni on aikamoinen party piece. Tänään mä oon naurattanut sillä Handymania puhelimessa ja pomoa töissä sekä säikäyttänyt Katjnin ja Kummitytön. Toisaalta myös äänen muodostus vie aika paljon energiaa: jotta mä saan edes jonkinlaisen kiekaisun ulos, mun täytyy huutaa ja pidemmän päälle jatkuva huutaminen pistää hengästymään. Lisäksi ääntä tehdessä pitää kerätä painetta kurkunpäälle, mikä vähän kuristaa. Mutta tän taudin toinen nimi onkin valekuristustauti, joten kuristaminen kuuluu taudinkuvaan.

Handyman osti polkupyörän! Se on valkoinen, näyttää ihan tavalliselta polkupyörältä (ei siis mikään kolmipyöräinen tai apupyöräinen tms) ja on hurjan kevyt! Siinä ei ole ilmeisesti vaihteitakaan. Tai yksi varmaan on että pääsee eteenpäin. Ei ole Jopo kuitenkaan. Nyt vihdoin kaikki jo ostetut creepyt pyörävarusteet saa käyttöön! Mä en malta odottaa että näen nöpötöpösatulan in action! Siitä tulee kuwia, kunhan on asennettu. Vapiskaa jännityksestä, niin mäkin teen!

Johannes Kastajan merkkipäivä

Eilen pidettiin juhannusjuhlat / tuparit. Meno oli villiä, vaikka vieraskatras oli varsin kirjavaa. Heti juhlien aluksi tuli Långstrump ja Handymanin partsikkateinejä, lisäksi pari yllätysvierasta opiskeluajoilta. Joskus puolenyön aikaan saapui lisäksi Långstrumpin graduohjaaja ja Handymanin ex-opettaja (sama tyyppi siis) outoine kavereineen. Melko pian tämän jälkeen teinix-osasto lähti. Oli ihan hauskaa, mutta muutama harmituksen aihe koettiin myös:
1) Ihan erikseen oli varattu taloyhtiön grilli, jonka käytöstä olin maksanut rahaakin (2 e), mutta sitten sen olikin sosialisoinut joku naapuri. Saatiin kuitenkin grillata tuotteemme siinä, mutta eihän se nyt ihan sama ollut kuin että jos oitaisiin mahduttu myös hengailemaan siinä pihapöydän ääressä.
2) Oudot hippivieraat olivat nimenomaan outoja hippejä, joista kuvottavin sammui meidän sänkyyn, vielä mun puolelle jossa edes Handyman ei saa makailla. Sammuneen enkelin herättely oli vaikeaa ja pitkällistä. Mun mielestä täysin ventovieraiden sänkyyn ei saa sammua. Eikä tuttujenkaan, ellei asiasta ole etukäteen sovittu. Hermo meinasi mennä.
3) Aamuviiteen valvomisen vuoksi tää päivä on mennyt ihan harakoille. Olo on kuin päivystyksen jälkeen.
4) Jostain syystä menetin ääneni tyyten. Vieläkään ei ole kuulunut. Äänen menossa on sekin huono puoli, että a) jos puhun, niin Handymanin hermo menee, kun ääni on outoa kohinaa / raakkumista ja b) jos en puhu, niin Handyman tulkitsee sen murjotukseksi, kun mä yleensä juttelen koko ajan. Ei pysty voittaan!

Pandemia on loistopeli. Sitä on nyt pelattu eri jengeillä yhteensä n. 10 kertaa ja joka kerta se on jännä ja hauska. Paitsi että Handymanin mielestä se on kamalan kaamea, jos hävitään ja tosi tylsä, jos voitetaan. Toisaalta Handyman on tunnettu pessimisti eikä tykkää mistään juurikaan ikinä.

Tää mun ääni huolestuttaa. Ei se koskaan ennen oo tällä tavalla vain lähtenyt. Toki mä lauloin eilen rutkasti SingStaria, mikä todennäköisesti asiaan vaikutti, mutta ääni oli käheähkö jo ennen sitä. Tänään mä oon puhunut varsin vähän, mutta silti se ei oo yhtään parempi kuin aamulla. Mä tykkään niin kovasti puhumisesta, että tää on mulle totaalista kärsimystä. Eikä Handymanin marmatus auta. Toivottavasti ääni on terve aamuun mennessä. Mä en kestäisi enää toista tällaista päivää.

Viidestoista yö

Meidän entinen kämppis IsoGee kävi eilen tutustumassa uuteen asuntoon. Paistoin muijalle pinaattilettuja ja sit mentiin kävelylle. Lenininpuistossa oli ihastuttavaa jälleen. Vesifeatureihin oli saatu vedet lorisemaan. Nähtiin spurgu hypähtelemässä joenuoman yli. Jotain se kumarteli kans, epäiltiin sen keräilevän nuijapäitä pieneen purkkiin. Lenininpuistosta jatkettiin Alppipuistoon. Inspiration Pointille ei viitsitty mennä, koska siellä oli jo joku. Käveltiin ihan IP:n ohi ja huomattiin, että siellä istuskeli yksinään ajatuksiinsa uppoutunut spurgu Lippuviina-pullonsa ja ghettoblasterinsa kanssa ja kuunteli Juicen Viidettätoista yötä siinä aika haaveellisena.

Inspiration point aiemmin keväällä

Pikkusiskon ja Rampon pääsykoeuurastus on nyt päättynyt hurraa! Mä toivon todella, että molemmat pääsee sisään, koska kaikki mun tuntemat lakimiehet on aika kuivia. Tosin tällä hetkellä ei (onneksi) oo tarvetta lainoppineille, kun tärkeimmät asiakirjat on laadittu, mutta eihän sitä koskaan tiedä koska innostuu laittamaan pystyyn vaikka pikku pyramidihuijauksen ja siihen tarvitsee vähän vähemmän kuivan lakimiehen kuin mitä nyt on tarjolla.

Metron tekstaripalsta on mun mielestä parasta tällä hetkellä tarjolla olevaa journalismia (kun Pikkusisko ei saanut kesätöitä). Harmittaa vain, kun niin harvoin pääsee tekstareita lukemaan, koska mä en jotenkin ikinä löydä työmatkalla Metron jakelupistettä. Selvää on, että puolet kirjoituksista on hullujen kirjoittamia ja toinen puoli trolleja, mutta hauskoja kaikki tyynni. Eilen riemua herätti nimim. Siitä pidättäytyvä äiti kirjoituksellaan "Puut ovat harrastaneet seksiä", totesi 14-v kun pyyhin siitepölyjä. Ok. Mutta kuka opetti sanan seksi, minä en ainakaan. Tossa kiteytyy kaikki mikä on hyvää. Koska nimenomaan sana "seksi" on aivan mahdoton 14-vuotiaan tietää ja kuten Långstrump totesi, ei äitikään vissiin oo ihan täydellisesti kuitenkaan onnistunut pidättäytymään. Kaunista.

Markkinahumua

Viime sunnuntaina oli Hakaniemessä markkinat! Ja koska Handyman oli ajattelemattomuuttaan nukkunut lauantaina pitkälti aamutorikahviajan ohitse ja koska mulla oli merkkipäiväkin, vaadin pääsyä markkinoille. Niinpä mentiin. Aikamoinen tunnelma oli, kun oli vaalipäiväkin. Markkina-alue oli täynnä kojuja, joissa myytiin siivoustarvikkeita, pölypusseja, perunoita, marjoja ja sosiaalidemokratiaa. Handymanin savolaisuuden kunniaksi syötiin muikkuja ropposesta ja saatiin vielä lettuset päälle. Se vähän harmitti, että muu markkinaväki oli helposti meitä 50 vuotta vanhempaa ja varsin synkkähenkistä. Vähän siinä muikkuja rouskutellessa alkoi myös pänniä paikallinen hanuristi, joka veti synkeää settiä (esim. Lapin äidin kehtolaulu ja Saarenmaan valssi), mikä vähän latisti muutoin hurmoksellista markkinatunnelmaa.

Tulin äsken kotiin Uimastadionilta, missä oltiin Ipanan kanssa vesijuoksemassa. Oli kohtuullisen väljää ja me ns. juostiinkin sitten puoliksi vierekkäin. Oltiin juuri keskustelemassa psykoottisista ihmisistä kun joku nelikymppinen tanttara suihki ohitse valittaen "Tytöt täällä ei kyl saa mennä vierekkäin" narisevalla äänellä. Alkoi niin pänniä sen maukuminen, että jatkettiin vain skitsofreenikkojuttua, josta se vähän ilmeisesti säikähti. Lisäksi sen hiirulaismainen kaveri jäi polkemaan siihen meidän vierelle, kun sen vauhti ei riittänytkään ohitukseen - kukas sitten juoksee vierekkäin?! Yllättäen kyrsi se tytöttely ihan kamalasti. Olin kyllä itsestäni ylpeä, kun vältin kiusauksen mummotella sitä.

Huoltoyhtiö on melkein ylittänyt itsensä. Handyman siis lähetti sinne nyt uuden viestin, että sorry vaan, nimenvaihtotyö jäi puolitiehen. Kuuliaisesti sieltä olikin tultu korjaamaan virhe ja täysin yli odotusten mun nimessä on enää yksi kirjain väärin! Jaksaiskohan sitä vielä kerran pyytää korjaamaan vai pitäiskö tottua suosiolla aina ajattelemaan entistä hiihtäjälegenda Matikaista aina ovesta kulkiessaan?

Kevennyskuva Kanta-Hämeessä sijaitsevan pienen terveysaseman vastaanottohuoneen seinältä

Huoltoja

Mä ostin polkupyörän kolme vuotta sitten. Ajelin sillä ihan intopinkeenä ensimmäiset pari kuukautta, kunnes totesin, että vaikka Vuosaaresta sotkee menemään kuinka kauas vain on edelleen vasta Itäkeskuksessa. Sitten into lopahti ja siellä se on hengannut seinäkoukussa 2,5 vuotta yksinään. Nyt oli pakko kaivaa se naftaliinista, kun muutto tuli eteen. Mua vähän arvelutti ruveta käyttämään sitä noin pitkän levon jälkeen ja niinpä mä vein sen korttelin pyöräkorjaamoon. Tänään se pääsi sieltä pois! Nyt kelpaa huruutella vaikka torille tai keskustaan. Handyman sitten varmaan juoksee perässä kun eihän sillä mitään pyörää ole eikä tule koskaan olemaankaan, kun se on pyörien suhteen niin kranttu. Satula sillä kyllä jo on ja kypärä ja Saksasta ostetut lasit!

Huollosta tuli mieleen, että muuton jälkeen meidän ovessa luki tietty entisten omistajien nimet tyyliin Markkinointiassistentti Kokki. Toki postimiestä varten oli saatava omat nimet oveen ja siksipä Handyman lähetti huoltoyhtiölle sähköpostilla pyynnön, että Markkinointiassistentti Kokki poistettaisiin ja tilalle vaihdettaisiin Elämyskameli Handyman. Parin päivän päästä huoltomiehet olivatkin reippaina poikina käyneet valkoiset kirjaimet taskussa molemmilla ovilla ähräämässä ja tulos on Markkinointiassistentti Handyman. Eli 50 % oikein! Parempi prosentti kuin eurovaaleissa. No ehkä mä oonkin mielelläni vähän incognito.

Nyt on ostettu jynkyt vehkeet asunnon viilentämistä ajatellen. Ilmastointilaite on kaunis kuin kukkanen ja koska siinä mukana tullut putki oli metrin liian lyhyt, käytiin Kraudassa ostamassa komia viemäriputki siihen jatkoksi. Kyllä nyt kelpaa. Ei enää puutu kuin Handymanin viimeinen rykäisy sen seinään saamiseksi ja lämpimät kelit niin kyllä kannatti!

6:33

Mä en ymmärrä, mikä demoni mut on vallannut. Joka ikinen päivä, jolloin kello ei soi 6:00, mä herään klo 6:33. Ikkunalaudan kello oikein ilkkuu sitä numeroansa. Ja sit mä alan ihmetellä että kuinka mä taas heräsin klo 6:33 ja sit mä en saa enää unta. Koska mä meen viikonloppuisin nukkumaan kuitenkin vasta 11:n aikaan, oon sit koko päivän väsynyt. Ihan mielelläänhän sitä nukkuisi jonnekin kahdeksaan saakka, mutta sitä ei mulle suoda. Pihkuran herättäjädemoni.

Mä oon visionääri. Juttelin pomon kanssa sijaisjärjestelyvaihtoehdoista ja se innostui mun visioista niin paljon, että kertoi niistä ylemmille tahoille. Nyt isommatkin pomot on kiinnostuneet. Mä oon ihan hämmästynyt. Kuukausi sitten tuli työsähköpostiin tiedote kaupungin työntekijöiden aloitepalkkioista ja nyt mun pomo jo ehdottelee, että mä tekisin tästä mun ideasta virallisen aloitteen. Jos se sitten toteutettaisiin, niin mä voisin saada aloitepalkkion! Mä oon jo melkein harkinnut tekeväni tuommoisen aloitteen, siitähän voisi netota kaupungin palkitsemisjärjestelmän tuntien ehkä Tallinnan-risteilyn tai jopa liput Kaupunginteatterin esitykseen!

Piti tehdä ennenkuulumaton takaisin kevätkenkiin -vaihto, kun yhtäkkiä sitten onkin enää 7 astetta lämmintä. Olin jo vaihtanut seremoniallisesti kesäkenkiin ja niiden vuoksi lakannut varpaankynnetkin, mutta eilen jouduin alistumaan takaisin sukkien ja umpikärkien hirmuvaltaan, kun toissapäivän +4° ja kura jäädytti varpaat sinisiksi. Tällaista perääntymistä en hetimiten muistakaan. Mun periaatteena on, että kun sesonkivermeet on kaivettu naftaliinista käyttöön, voi ne vaihtaa pois vasta seuraavan sesongin tullen. Nyt mä oon hämilläni.

Tukkajumala

Porvoonkadun itäkampaaja teki kelpo työtä. Tukka tuli hyvin leikatuksi ja hienosti kammatuksikin eikä tarvinnut maksaa paljon. Todennäköisesti juuri verojakaan ei tullut maksettua. Harmaata taloutta tuli siis tuettua, mutta kuten Handyman pirteästi toteaa: hyvä niin, eipä tule tuettua asekauppaa eikä oopperaa. Tarkemmin katsottuna itse asiassa kampaamo Byrklund (mun kampaamo) sijaitsee samalla 30 m säteellä kolmen muun kampaamoputiikin kanssa. Kuitenkin ilmeisesti asiakkaita riittää ja hyvä niin. Sympaattinen palvelu, ei tarvinnut kuunnella jollotusta äidin osteoporoosista ja basalioomasta tai järkyttävän nuorena kuolleesta kampaajan Jari-kaverista. Tukka-Tatjaana ei tainnut juuri suomea puhua, puhumisen hoiti toinen itätyttönen, jonka tehtäviin kuului myös Ikea-hyllyjen pyyhkiminen ja kukkasomisteiden huolto. Mahtava mesta, sinne uudelleen heti viiden viikon päästä!

Käväisin tänään Långstrumpilla hakemassa Handymanin meisselin (hohoo!) ja vatupassin lainasta. Kotimatkalla mun takana käveli kaksi pienessä seilissä olevaa kaveria, Anssi ja Make. Ilmeisesti kesäloma oli alkanut jo useampi viikko sitten tai kuuma ilma oli saanut oluset maistumaan. Make tokaisi kaverilleen: "Siinä on jätkällä vatupassi." Anssi supatti jotain Makelle ja Make korjasi kovalla äänellä: "Siinä on muijalla vatupassi. Hyvä vehje - sillä saa paskan vaateriin." Oikeassa mies oli. Mä aloin suhtautua vähän empivästi Tatjaanan niskatyöskentelyyn.

Unelmakämpässä on kuuma. Tää on helppoa todeta nyt, kun kuuma on kaikkialla ja tänne paistaa aurinko koko iltapäivän. Tämän vuoksi on ostettu ilmastointihärveli eikä tarvii odottaa kuin kylmiä ilmoja (ensi viikonloppua) että sen saa tänne! Hurraa! Kuuman ilman puuhana käytiin eilen Linnanmäellä, joskin edullisesti (ja Handymanin mielestä laittomasti) vain maksuttomassa Panoraamassa. Oli hurjan hienoa ottaa valokuvia korkealta, mutta harmillisesti Panoraaman ikkunassa just mun kohdalla oli joku tuhru ja niinpä tuli kaikkiin kuviin röhnä. Pahus.

Kotona paistaa aurinko! Ja Lenininpuisto on merkitty röhnällä!

Puudeleita

Käytiin tänään vierailulla Vantaalla ja Vantaalla on pikkuisia koiranpentuja! Ne oli tosi shöböshiä ja herttaisia!! Valitettavasti kuvaaja oli niin innoissaan, että loppua kohti kuvan tarkkuus kärsii.

Ultraviolettia

Eiliset sukuylppärit menivät ohitse. Onneksi. Mä en siis tuntenut sieltä ketään Handymanin, Lankomiehen ja Anopin lisäksi, mutta moni siellä koki tuntevansa mut. Ainakin näin sanoivat, koska olivat tosiaan mut jo jopa kahdesti nähneet eikä edellisestäkään kerrasta ole kuin kuusi vuotta. Lankomies vitsaili etukäteen, että mun pitää varautua siihen, että häistä tullaan mainitsemaan ja juttelemaan ja päivittelemään. Mä olin ihan varma, ettei kukaan mainitse niitä sanallakaan mutta nehän oli melkein ykkösuutinen. Nolotti pirusti, nehän oli sen jonkun ylppärit! En mä mennyt sinne sen thunderii varastaan. Mutta ilmeisesti menin sinne hankkimaan vaivoja ja melanooman, koska nyt on päänahka ja niska ihan todella kipeät ja punoittavat. Tappava kevätaurinko.

Vaalit askarruttavat. Mä oon nyt ymmärtänyt sen, että kyseessä on oikeesti tärkeät vaalit joiden pitäisi kiinnostaa ja sen takia mä oon alkanut sitten kiinnostua niistä. Oon katsellut monien eri puolueiden ehdokaslistoja ja muutenkin tutustunut europarlamenttiasioihin. Erityisesti mua riemastuttaa se, että Keskustan MEPit kuuluu europarlamentissa liberaaliryhmään, jotka esim. vastustaa maataloustukiaisia. Suurin osa ehdokkaista vaikuttaa aika nobodyiltä, mutta onneksi valitaan vain 13 edustajaa ja juuri sen verran ammattipoliitikkoja taitaa ehdokkaina ollakin. Mun puoluekanta on kyllä nyt kovaa vauhtia vihertymässä, turkoosissa mennään jo. Vielä näissä vaaleissa taitaa kyllä vähän sinertää, mutta tätä vauhtia mä äänestän Anni Sinnemäkeä tai Osmo Soininvaaraa jo kahden vuoden päästä. Tai no ehkä nyt jo hupsutellaan.

Kotiutumista

Enpä olisi arvannut, että on näin helppoa kotiutua uuteen asuntoon. Kävin tänään töissä Vuosaaressa ja katselin koko päivän entistä kotitaloa. Se tuntui jo tosi vieraalta! Katsoin takapihaa ja hetkeksi unohdin siellä koskaan asuneenikaan eikä muutosta ole kuin 1,5 viikkoa. Hupsua. On kivaa tottua siihen, että kotiin pääsee yksinkertaisesti missä ikinä onkaan. Jopa parentsien Vantaan-lukaalista pääsee ihan kivuttomasti tänne junalla, Pasilasta on mukava kävelymatka. Ja Vantaalta on pitkä ja vaivalloinen matka joka paikkaan!

Kummallisiakin juttuja kantakaupungissa on. Äsken alkoi kovasti ukkostaa, vaikka mitään erityistummia pilviä ei näkynytkään. Hetken päästä huomasin, että Lintsin suunnalla säkenöi. Siellä oli ilotulitus! Iltayhdeksältä! Toukokuun lopulla! Aika valjuksi jäi. Paljon räiskintää hienompi oli mun mielestä Alppilan siluetti, joka oli ihan ruutisavussa eli hukkaan meni ilotulitus.

Drastinen uudistus: mä oon päättänyt vaihtaa kampaajaa. Entinen kampaaja Raija on kammannut mun tukkaa jo seitsenvuotiaana, joskin muutaman vuoden tauko oli opiskeluaikana. Raija leikkaa tukan ihan hyvin, mutta se ei ollenkaan osaa kammata sitä vaan mä näytän ihan opettajalta kampaajalta tullessani. Ei toivottavaa. Raija ei myöskään ole ihan kaikkein edullisin ottaen huomioon, että sijaitsee hankalasti Vaaralassa (sic!) eikä tosiaan osaa kammata. Tänään mä kävin varaamassa sitten jotain Porvoonkadun tatjaanalta ajan. Mua oikein ihmetytti kun menin random kampaamoputiikkiin (niitähän on siellä aimo rivi) ja se ilmeisesti olikin ihan oikeasti kampaamo eikä ihan pelkästään rahanpesukoneyritys. Sain ajankin vieläpä ylihuomiselle, mikä onkin hyvä koska viikonloppuna pääsee Handymanin sukulaisen ylppärijuhliin. Juhlat innostaa yhtä paljon kuin kovakourainen hammaslääkäri eli aika vähän.

Muutto

Muutosta on viikko. Nyt jo melkein kaikki tavarat ovat loppusijoituspaikoissaan ja muuttolaatikot on palautettu Niemelle. Tässä vaiheessa muuttoa voi arvioida jo melkein tyynesti. No se oli kamalaa. Hirveintä oli se, että siinä vaiheessa, kun kaikki laatikot olivat täynnä, oli kamaa vielä vaikka kuinka paljon laatikoita odottamassa. Lisäksi oli yllättävän paljon epäkelvon muotoisia tavaroita, joita ei saanut millään mihinkään laatikkoon (esim. Handymanin sauvakävelysauvat, silityslauta ja Guitar Hero -rummut). Niinpä jäi poimittavaa vielä muuttomiesten lähdettyäkin. Valitettavasti poimittavaa oli niin paljon, että Handyman joutui tekemään virallisen muuton päättymisen jälkeen vielä kolme keikkaa Vuosaareen henkilöautolla ja muutto oli ohitse vasta aamukolmelta.

Etukäteen oli stressattu sitä, kuinka kisut käyttäytyy muuttomiesten ollessa paikalla. Mun piti surkeine kisunhuoltotaitoineni olla kisuvahti eli varmistaa, etteivät ne pääse livahtamaan avonaisesta ovesta rappuun. Alkuun tää oli helppoa, koska kisut olivat kauhusta kankeina, kun niiden perusturvapaikat (sängynalunen ja sohvanalunen) poistettiin kantamalla sänky ja sohva pois. Melko nopeasti kuitenkin Maisa-kisu tottui muuttomiesten puuhasteluun eikä jaksanut niistä sen kummemmin välittää. Keskittyi mieluummin pallopeliin:

Siiri sen sijaan epäluuloisempana luonteena piti parhaana pysyä saunassa. Alkuun se selvästi yritti rauhoittaa itseään kehräämällä, mutta muuton edetessä Siirikin rentoutui:

Uuteen kämppään kisut kotiutuivat nopeasti. Muuttolaatikkopinot olivat niille tosi jänniä ja kiinnostavia, onhan se nyt hienoa voida hyppiä kahden metrin korkeudessa, jos on itse hyvin pieni kisu. Maisa otti samantien ilon irti muuttolaatikoista ja raapimapuusta, parhaimmillaan yhtä aikaa:

Siiri löysi uudestakin kämpästä mukavan ahtaan ja lämpimän turvapaikan mun vaatehyllystä. Nyt on kaikki vaatteet ihan karvassa, mutta Sini-teippiharja toimii kisun karvoihin kuin luotu! Kameli suosittelee.

Ennen muuttoa mietittiin siis kovasti, riittääkö kärsivällisyys pitämään kisuja vielä ylimääräiset viisi päivää. Mä olin jo päättänyt että ei riitä, mutta koska kisut olivat niin tosi kiltisti muutossa ja koska ne on muutenkin ihan kivoja kisuja, annoin periksi. Eilen kisut lähtivät takaisin omistajilleen ja kyllähän sitä jopa tällaisen kovisluonteisen sorkkaeläimen on todettava, että ikävä tulee. Se on tietysti huojentavaa, että nyt koko kämppä ei haise Kitekatille eikä jaloissa ole jatkuvasti kiinni pieniä kristallihiekan murusia, mutta kivahan se oli, kun Siiri tuli aamulla vaatimaan poskisilittelyä sänkyyn tai kun Maisa kävi pitkälleen kulkureitille että saisi vähän masurapsutusta. Oli huvittavaa kuunnella Siirin vaakkumista ikkunalaudalla ja katsella ylpeänä, kun Maisa imuroi viimeisetkin kastikkeet lautaselta. Mutta ei meille silti nyt omaa kisua tule ainakaan toistaiseksi, kunhan pidetään hoitolaitosta pystyssä.

Velvollisuuspäivitys

Täten ilmoitan, että olen edelleen hengissä. Muuttaminen oli kamalaa, mutta ainahan se on. Päivittäminen on ollut tauolla, koska kotiverkko on hieman epästabiili eikä kaikkia päivittämiseen tarvittavia osasia ole vielä asennettu paikalleen. Itse asiassa itse tietokonettakaan ei ole vielä asennettu paikalleen. Tarkemmin muutosta myöhemmin, kun kuvansiirtoon tarvittavat välineet ovat käytettävissä.

Mä oon jo ihan täysin kotiutunut kantakaupunkiin, vaikka en kovasti oo ulkona ollutkaan purkamiskiireiden vuoksi. Ikkunasta voi katsella ihmisten ilonpitoa Linnanmäellä ja ihan lähellä on ainakin kaksi oikeasti kiinnostavaa ruokaravintolaa (Sturenkatu 21 ja Soul Kitchen). Kiinalaista ruokaa saadakseen ei tarvitse mennä metroon. Nyt on vieläpä ollut auto käytössä muuton ja parentsien Budapestin-matkan takia ja yllättäen parkkipaikkaakaan ei ole vaikea löytää. Ja taloyhtiössä on energiajakeen keräys! Tää on ihan unelmaa.

PS Kirjoitin tän postauksen muuten jo aamupäivällä, mutta en saanut sitä upittua kun verkko ei toiminut. Nyt toimii, kun hommattiin uusi laite verkkoa ylläpitämään. En mää kiusallani oo pitänyt teitä pimennossa!

Dilemma

Mulla on moraalinen dilemma. Se koskee kisuja ja Handymania. Meillä on muutto neljän yön päästä, jolloin kisut ovat vielä meillä. Sopimus oli, että omistajat hakisivat kisut viiden yön päästä lomilta palattuaan. Tässä on kommervenkki: myös nämä omistajat ovat vastikään muuttaneet, itse asiassa juuri ennen matkaansa. Heidän uudessa kämpässään on muutto kesken, esim. lattioita ei ilmeisesti ole täysin vielä asennettu. Heidän muuttonsa oli niin hankala, että muuton ajan kisut olivat hoidossa toisessa hoitopaikassa ja sieltä tulivat suoraan meille, jotta eivät saisi liian montaa uuden kämpän sensaatiota lyhyessä ajassa. Handyman ei ole uskaltanut / halunnut kertoa, että meillä on muutto juuri kisujen kanssa yhtä aikaa, koska ei halunnut huolestuttaa kisujen omistajia. Meidän muutto ei ole mikään ongelma, kunhan jollain vippaskonstilla saataisiin kisut pysymään esim. partsilla muuton ajan etteivät pääse karkaamaan. Ja vippaskonstiksi eivät käy kisujen herkkupalaset, koska mä kokeilin ja ne ei maistu niille ollenkaan. Eikä kissanminttukaan vaikuta saavan näitä tyyppejä yhtään onnelliseksi. Ja oikeastaan ainoa ongelmakin on Siiri-kepuli, koska Maisan saa kyllä hönötettyä ihan mihin vain ilman vippaskonstejakin.

Noh, nyt sitten omistajat ovat tajunneet, että tosiaan on muutto ja remppa aikas lailla kesken. Olivat sitten kysyneet Handymanilta, että olisiko meidän mahdollista vielä pitää kisuja ylimääräiset viisi yötä, jotta remppa ja muutto olisivat valmiit. Mun mielestä kisut on ihan mukavaa väkeä, mutta olen ihan kurkkuani myöten täynnä karvoja (sananmukaisesti!), pölyisiä ja kissanhiekkaisia sukkia (ei sananmukaisesti) ja kamalaa kissanruoan ellotushajua. Olen nyt kestänyt tätä tähän asti, koska ajattelin, että nykyinen kämppä on helppo siivota kissojen jäljiltä muuton jälkeen, kun on kaikki tavarat jo viety pois ja että uusi kämppä ei ehdi sotkeentuakaan, kun kisut eivät ole siellä kuin puoli vuorokautta. Lisäksi mun mielestä suurin haaste muutossa ei ole pakkaaminen eikä se tavaroiden siirtäminen uuteen paikkaan vaan nimenomaan purkaminen, kun millään tavaralla ei ole vielä omaa paikkaa. Tähän työhön en kaipaisi karvaisia kavereita avuksi. Ilmeisesti kissat myös rrrrrakastavat muuttolaatikkopinoja ja kiipeilevät niillä mielellään, mistä menee hermo.

Handymanin mielestä kisut ovat tosi kivoja ja hän kovasti toivoisi että me voitaisiin pitää niitä mahdollisimman kauan eli hän toki kannattaa sitä, että luvattaisiin omistajille remppa-aikaa lisää. Handyman kiistää, että kyse olisi siitä, että hän kokee äärimmäisen nolona sanoa ei mihinkään muun naisen kuin mun tai äitinsä esittämään pyyntöön (tää on Handymanin yleinen ongelma - se peruu jos jonkinlaisia aiemmin sovittuja suunnitelmia, jos joku nainen pyytää sitä esim. tekemään läksynsä tai imuroimaan oman kämppänsä). Mä kyllä epäilen, että kyseessä on osin myös tämä nolostuminen, kisujen emäntä kun on Handymanin mielestä työpaikan hotein kisu. Handyman toivoo mun lupautuvan vielä viikoksi kissavahdiksi jopa niin kovasti, että se oli tänään ihan itsenäisesti pyytämättä tehnyt muuttoilmoituksenkin.

No tässä se dilemma on. Mä en millään haluaisi väistellä niitä kissankarvoja (joita siis on mm. mun kurkussa, kaikissa puhtaissakin vaatteissa, pyyhkeissä, istuimilla, hyllyillä, you name it) yhtään kauempaa kuin on absolutely välttämätöntä. Toisaalta mä en haluisi olla mikään hirmuvaimotar, joka kieltää Handymanilta halvat huvit (kalliitakin ehdotuksia on lukemattomia, nämä on helppo tyrmätä, jos joskus on jossain antanut periksi). Ahdistus!