Luukku 10: Jouluperinteet

Joillekin ihmisille joulu on perinteiden juhla, toisille palkallista vapaata. Mä kuulun jälkimmäiseen ryhmään. Perinteet kammottaa mua. Meillä kotona äiti yritti pitää jotain perinteitä yllä niitä samalla uudistaen. Usein oltiin isovanhempien luona, mutta sitten kun vanhemmat kyllästyivät siihen, niin alettiin matkailla jouluna. Joskus oltiin Itävallassa ja pari kertaa Lapissa. Sitten Pikkusisko lähti vaihto-oppilaaksi ja oltiin joulu vanhempien kanssa kolmisin. Sitten mä aloin varata työvuoroja jouluaatoksi ja Pikkusisko oli parentsien kanssa kolmisin. Vanhemmat yritti ainakin mun nuoruudessa sellaista, että joulunaluspäivinä leivottaisiin pipareita ja laitettaisiin muutenkin kamala kasa ruokaa, josta kukaan ei oikein välitä (paitsi Isi tietty väitti tykkäävänsä, mutta miksei se sitten koskaan muuten syö lanttulaatikkoa?). Lapsena me oltaisiin niin tosi mielellämme koristeltu kuusi, mutta sitä pidettiin ilmeisesti meille liian vaarallisena työnä, joten ei saatu. Nyt sitten viimeiset 10 vuotta Äiti oikein erityisesti on pyytänyt meitä koristelemaan kuusta, kun se ois niin sopivaa hommaa lapsille. Mut lapsia ei enää kiinnosta. Lisäksi jouluaattona perinteisiin kuuluisi katsoa joulurauhan julistusta, mutta sehän on tylsääkin tylsempi ohjelma - hytiseviä nuotin vierestä laulavia turkulaisia torilla. Lisäksi jouluaattona periaatteessa pitäisi ennen ruokailua lukea jouluevankeliumi, mutta mä oon tylysti kieltäytynyt aina kun tätä tehtävää on mulle kunniatehtävänä tarjottu. Nykyään mun vanhemmilla on ehkä vähän rauhallisempi suhtautuminen noihin perinteisiin - ite ne nukkuu sohvalla kolme tuntia jouluaterian jälkeen ja muut odottaa, että saatais ny vihdoin avata ne lahjat. Ne selittää, että joulu on rentoutumisen aikaa ja kaikki saa levätä. Käytännössä "kaikki" on lähinnä ne, koska ei mua nyt niin kauheesti vielä iltakuudelta nukuta.

Perinteiset perinteet on syy sille, että mä mielelläni teen jotain muuta aattona kuin olen omien tai Handymanin vanhempien luona. Kolmena jouluna on nyt käyty ravintolassa aattoatrialla. Tänä jouluna lähdetään aattona ulkomaille. Mä ymmärrän kyllä, että mun vanhemmat olisivat varmaan iloisia, jos mä olisin niiden kanssa jouluaaton, mutta mun mielestä on tärkeintä olla mun oman perheen kanssa. Sit kun sekä Handymanin äiti että mun vanhemmat haluaisi olla meidän kanssa, niin on tasapuolisempaa, että ollaan keskenämme. Lisäksi mä todella inhoan lanttu-, peruna- ja porkkanalaatikoita ja jo niiden haisuakin.

Silti mä oon aika tyytyväinen, että mun perheen joulutraditiot on jotakuinkin rauhallisia. Onhan sellaisiakin perheitä, joissa jouluperinteet on erittäin ahtaat ja joka joulu pitää tehdä tismalleen niin kuin aina on tehty. Ensimmäisenä adventtina pidetään piparitalkoot. Kahta viikkoa ennen aattoa siivotaan talo kattohirsiä myöten ja vaihdetaan verhot (sic!). Aatonaattona tehdään niin perkeleesti livekalaa, että turska loppuu Norjasta. Jouluaaton vastaisena yönä mehustellaan kinkku uunissa ja herätään puoli neljältä keittämään kuusi litraa puuroa. Haetaan kuusi omasta metsästä ja koristellaan se lippunauhalla, piparkakuilla ja tähdellä, joka luminositeetiltaan kuuluu luokkaan Ib (heikot ylijättiläiset). Aattona kuuluu pukeutua parhaimpiinsa ja olla niin pirun harras, että enkeli Gabrielkin jää toiseksi. Illalla avataan kolme pakettia, joissa kaikissa on Nanson yöpaita paitsi siinä kovimmassa, jossa on Ilkka Remeksen uusin kirja. Joulupäivän aamuna herätään taas viideltä, jotta ehditään kirkkoon, jossa lauletaan vapahtajasta ja syödään öylättiä. Tapaninpäivänä ajetaan reellä tansseihin paitsi että koska ei ole lunta, on hassuteltu pukemalla Toyota Camry "reeksi" sitomalla antenniin kolme kulkusta. Välipäivinä ihastellaan, kun oli taas niin ihana joulu ja miksei joulu ole joka päivä.

Luukku 9: Joulupuuro

Joulupuuro on riisipuuroa. Kattilassa keitettyä riisipuuroa. Se on hyvää ja parasta siinä on manteli. Mun mielestä puuroon saa laittaa kanelia ja sokeria ja jos nyt pakko on, niin voisilmänkin. Muut lisukkeet, myös sekahedelmäkeitto, on mun mielestä turhia. Mutta koska puuro on mun mielestä positiivinen asia vähän samalla tavalla kuin jouluvalotkin, niin mä sallin muille heidän haluamansa lisukkeet.

Lapsuudessa mantelin saanut sai toivoa jotain ja se toive yleensä toteutui. Mä muistan toivoneeni yhtenä jouluaattoaamuna penaalikokoista nukkekotia, joka jälkeenpäin kuultuna aiheutti Äidille aikamoista päänsärkyä ja kiirettä. Vanhemmat lähti aina siitä, että manteleita saataisiin tasapuolisesti ja niinpä niitä oli yleensä kaksi kappaletta. Kerran kävi niin, että vaikka puurossa oli puoli pussia manteleita, ei Pikkusiskon lautaselle sattunut yhtään. Tilanne alkoi käydä painostavaksi, joten lopulta Isi laittoi mantelin suoraan Pikkusiskon lusikkaan. Yhtenä vuonna kukaan ei ollut muistanut ostaa manteleita, joten se korvattiin raa'alla makaronilla.

Nyt kun Pikkusiskokin on menettänyt uskonsa Joulupukkiin, ollaan valitettavasti siinä tilanteessa, että on otettu käyttöön oikea mantelisääntö eli mantelin saanut menee seuraavana vuonna naimisiin. Varsin painostava tilanne, jos puuroa on syömässä lähinnä mä, Handyman, Äiti, Isi, Pikkusisko ja Insinööriavomies. Tai niinku tänä vuonna vain mä, Handyman, Äiti ja Isi, koska tässä seurassa naimisiinmeno vaatii avioeroa, mikäli Suomen lakien mukaan mennään.

Monissa paikoissa vietetään puurojuhlaa. Mä en oo koskaan sellaiseen osallistunut, mutta ymmärtäisin, että se on vain happy holidays -tyyppinen pc-nimi joulujuhlalle. Se on aika leimii.

Roomalainen kylpylä

Mä oon jo vuosia suunnitellut meneväni uimaan Yrjönkadun uimahalliin. Mä kannatan ehdottomasti ydinkeskustan liikuntapaikkoja ja sitä paitsi entisöity olemus kiinnosti. Yksin en oo uskaltanut mennä, koska olen nössö. Sain vihdoin seuraa Geestä viime perjantaille ja olen aivan lumoutunut. Se oli todella mahtava kokemus! Erittäin halpa (opiskelijakortillani hyttipaikka 2,40 e) ja aivan erityinen tunnelma, melkein kuin roomalaisessa kylpylässä olisi ollut. Oltiin vain alakerrassa, mutta yläkerrassa olisi ollut vieläkin dekadentimpi meininki - hintaan sisältyvät lainapyyhkeet ja -kylpytakit, lepäilysängyt ja kahvio. Olin varautunut vesijuoksemaan normaalisti uimapuvussa, mutta viime hetkessä puku jäikin naulakkoon. Naku-uinti oli varsin outoa. Ei kovasti erilaista kuin puvussa juokseminen, mutta jotenkin kummallista kuitenkin. Ihan ookoo. Mut se paikka oli kyllä niin ihastuttava, että sinne pitää päästä pian takas. Kunhan flunssa paranee.

Joo, mä oon flunssassa. Itsenäisyyspäivänä oli ihan kuumettakin yli 38°. Kävin kaikkien ohjeiden vastaisesti töissä eilen, kun oli pakkorako (tai siis niin pakkorako kuin nyt terkkarissa voi olla), mutta lähdin jo yhdeksän jälkeen. Tänään kävin työterveyshuollossa ekaa kertaa, koska ovat sanoneet, että influenssapotilaita hoitavien työntekijöiden flunssat kiinnostaa niitä. No varmuuden vuoksi sain saikkua loppuviikoksi. Tällä hetkellä vointi on parempi, enää ihan pientä lämpöä eikä enää hengenahdistusta. Nyt lähinnä ketuttaa olla kotona, kun töihinkin haluaisi ja saati sitten uimaan. Handymankin on ulkomailla. Ja kotona on jo toista päivää lämpökatko patteritöiden vuoksi, lämpötila on jotain 17°. Onneksi on peittoja sekä älyttömästi näkemättömiä leffoja.

Perinteinen itsenäisyyspäivän vastaanotto pidettiin taas meillä, kun mua siitä muistutettiin (olin vähällä unohtaa). Vieraita tuli 16, joista kolme lasta. Mä olin jo etukäteen päättänyt tehdä jotain kalaruokaa ja pitkän mietinnän jälkeen päädyin Långstrumpin ehdotuksesta keittoon. Googletin lohikeiton ja ohjeita löytyi moneen menoon. Kalan ostin hallista ja sain toistaiseksi parasta palvelua ever. Mistään ikinäkoskaan. Paitsi että sain kalani ja sen vielä nahattomana ja myyjän ehdotuksesta kuutioituna, sain myös kauppiaan oman lohikeiton ohjeen, jolla tehtynä lohikeitto oli yyberherkullista, vaikka itse sanonkin. En olisi ikinä uskonut, että hyvän lohikeiton keittäminen olisi niin helppoa, mutta kyllä se sitten oli. Tämä oli täysin viehättävän kalakauppiaan ansiota.

Elämyskameli suosittelee
Töölön kala Hakaniemen kauppahallissa, ensiluokkainen palveleva kalakauppa ja varsin miellyttävä henkilökunta

Luukku 8: Joulukoristeet

Mä tunnen jotain määrittelemätöntä niitä kohtaan, jotka koristelee kotinsa joulua varten. Osittain se on ahdistavaa, osittain naurettavaa ja osittain kunnioitettavaa. Joulukoristeitahan on joka lähtöön: palloja (valitettavasti pöllöpallosta ei ole vieläkään kuvaa, Talent-Markun tyyppisesti sairauskohtaus estää), ovikransseja, oksia, lippunauhoja ja mitä niitä onkaan. Joillain on tapana käyttää aina samoja koristeita, toiset koristaa muodin mukaan. Kotona äiti aina koristelee melko hillitysti: toki on kultanauhaa ja kukkasta, mutta rauhallisesti. Meillä ei koristella lainkaan. Ainoa koriste, joka me omistetaan, on viileä puinen joulukuusi, mutta sekin on ullakolla eikä sitä millään jaksa hakea sieltä.

Jotenkin kieroon mä katson julkisia joulukoristeltuja tiloja. Kaupoissa sen jotenkin vielä ymmärtää, mutta tonttupatsaat terveysasemalla on liikaa. Lisäksi pistää vihaksi kävellä Tiimarin ohi, kun siellä sitä koristeryänää o. Mä ymmärrän ja hyväksyn hyvänlaatuiset asialliset ja rauhalliset koristeet, leikkisätkin, mutta muoviporot, patterijeesukset, guttaperkkajoulupukit ja valokuituenkelit saa savun nousemaan korvista.

Joulun väreistäkin voi olla monta mieltä. Mun mielestä peruspunainen ja metsänvihreä on aika kauheita ja tuo mieleen tippetippetiptapin. Parhaita jouluvärejä on kulta, valkoinen ja harmaa. Violettikin on ookoo. Tää nyt kaikille ohjeena. Vähän niinku Elämyskameli suosittelee, paitsi että joulukalenterissa ei oo suosituksia.

Luukku 7: Joululaulut

Jokaisella juhlapyhällä on oma soundtrack. Pääsiäisenä on omat virret ja ortodoksien kiitoslaulut, vappuna kuunnellaan työväenlauluja ja iloisia kupletteja ja juhannuksena - öh - häävalsseja ja Novan Suomi-listaa. Joulu on erityistilanne, kun biisejä on joka lähtöön. On tietty perusvirret ja vakioviisu Maamme-laulu joulurauhan julistuksen yhteydessä, mutta sitten on iso liuta joululauluja.

Joululaulut ovat aivan oma maailmansa. On kunnon musiikkia, joka vain sattuu olemaan jouluteemaista (esim. Lennonin Happy Xmas tai Wham!in Last Christmas), on lähes-virret (esim. Varpunen jouluaamuna tai Sylvian joululaulu) ja sitten surullisena pohjana sekalainen kokoelma mitä kaameinta kuraa (esim. Joulupukki, Kulkunen kulkunen, Nisse-polkka, Joulun kellot ja Hanget korkeat nietokset). Erityisesti mua ottaa viimeksi mainitussa jengissä päähän se ainainen lumenkaipuu ja toive päästä jouluksi 1800-luvun Pälkäneelle. Eihän missään mennä reellä yhtään minnekään! Missään ei lähdetä viideltä kirkkoon. Missään eivät kaikki ole onnellisia ja tyytyväisiä koko aikaa. Lisäksi nää kamalan teennäiset kammotukset kuuluvat "perinteisiin" ja niitä on pakko soittaa kaikkialla kaiken aikaa. Sinänsä mä kestän kyllä sitä kulkusenkilkatusta sen vartin mitä mä kaupassa oon, mutta on epäinhimillistä altistaa myyjät sille sonnalle. Muitakin joululauluja on! Voi laittaa sit vaikka panhuilulla soitetun Tontun repeatille, sitäkin on helpompi kestää kuin Eenkeelii taaiivaaan lausumassa mitään mitenkään.

Luukku 6: Joulukuu

Joulukuu on erityinen kuukausi. Ensinnäkin se on kolmella jaollinen, mistä pidän erityisesti (jostain syystä mun mielestä maalis-, kesä-, syys- ja joulukuu on parempia kuin muut) ja toiseksi se on niin monella tavalla juhlallinen. Joulukuussa on joulu kaikkine festiviteetteineen ja vapaapäivineen. Lisäksi joulukuussa on Handymanin, Lettipitkon, Insinööriavomiehen ja Polaah'n synttärit (vain muutamia mainitakseni), Kummitytön ja Anopin nimpparit, itsenäisyyspäivä ja uudenvuoden aatto. Niin ja adventit, jotka merkitsevät joillekin jotakin (mulle lähinnä sitä, että kun HS ekana adventtina muistuttelee, että kirkot on tänään täynnä Hoosiannan takia, niin alkaa soida Hoosianna päässä). Tästä (vai viime?) vuodesta alkaen meillä vietetään myös hääpäivää.

Joulukuussa on kyllä merkillisen paljon synttäreitä. Eihän maaliskuussa oo juhannusta eikä pääsiäinen oikein nyt kyllä kelpaa selitykseksi. Onkohan se kevään alkaminen, joka kirvoittaa lasketut ajat joulukuulle vai onko syynä se, että joulukuussa syntyneet pitää meteliä syntymäpäivistään keskimääräistä enemmän, jotta lahjamäärä ei jää muissa kuissa syntyneiden taakse? Innostuin oikein selvittämään asiaa ja totesin Kamelin lukijakunnan otannan olevan liian pieni yleistettäväksi. Voih, niin tylsää.

Juhlallista on tietenkin joulukuussa sekin, että jokaista päivää kunnioitetaan erilaisten joulukalenteriluukkujen avauksella. Ei oo asia näin huhtikuussa. Juhlan etukäteiskohkaus lisää juhlan tunnetta. Loppiaisena on toki vähän juhlakrapulainen olo, mutta loppiainen ei ookaan joulukuussa eikä edes kolmella jaollisena kuukautena, joten surkea olo kuuluu asiaan. Paitsi että heti loppiaisen jälkeen alkaa taas uusi juhlavuosi Pikkusiskon synttäreillä. Ensi vuonna se täyttää jo 26 vuotta. Vanha mikä vanha.

Luukku 5: Jouluthibu

Meillä asuu Jouluthibu. Se kuoriutuu marraskuussa, haluaa virittää seinälle Jouluthibun valot ja lähettää Jouluthibun kortteja, joihin liimataan Jouluthibun tarroja. Yleensä Jouluthibu on tavattavissa vain kotipesässään pimeän aikaan, mutta voipa Jouluthibun hyvällä onnella bongata hipeltämässä tavarataloissa kaameimpia joulukoristeita, esim. käsipallon kokoista valkoisilla höyhenillä päällystettyä pöllöpalloa. Jouluthibu ilmaisee kiihtymystä heiluttamalla yläraajojaan ja piipittämällä vimmatusti (esim. kun Jouluthibun valot syttyvät ensimmäistä kertaa kaudessa). Pettymyksistä Jouluthibu tykkää kyttyrää. Viimeistään Nuutinpäivän tullen Jouluthibu katoaa takaisin kuoreensa kuoriutuakseen uudelleen marraskuussa eikä ole poikkeustilanteessakaan (esim. Tampereella sijaitsevassa Joulupuu-kaupassa (onpa muuten onnettomat nettisivut)) tavattavissa muina vuodenaikoina.

Luukku 4: Joulujuhlat

Handyman on menossa tänään työpaikan pikkujouluihin. Ne järjestetään Helsinki Clubilla, jonka mä olin luullut jääneen 90-luvulle, mutta ilmeisesti ei. Mun työpaikan pikkujoulut järjestettiin jo pari viikkoa sitten, mutta mä keksin tekosyyn olla menemättä, kun ei yhtään kiinnostanut lähteä Suomenlinnaan marraskuussa. Sieltä on aika työlästä lähteä kotiinkin, pitäköön bileensä. Mun työkaverit on ihan kivoja, mutta mä voin hengata niiden kanssa 8 tuntia päivässä, iltaisin mä haluan nähdä mun ihan ite valitsemia kavereita.

Järjestetäänhän sitä ihan isonkin joulun juhlia, kaikki eivät ole pikkujouluja. Ilmeisesti kuitenkin joulujuhlat on lähinnä laitosten ja seurojen juttu. Jo päiväkodissa saa pukeutua tonttulakkiin ja urheimmat (eli minä!) saa esiintyä 2-vuotiaana laulamalla Kello löi jo viiden kaikki 12 säkeistöä ja tälle sonnalle altistetaan paitsi omat, myös muiden vanhemmat ja joskus sukulaisetkin. Koulun joulujuhlissa pisin vaaleahiuksinen neljäsluokkalainen (minä!) saa lukea siivet selässä Herran enkelin repliikit suu auki toljottaville tietäjille, kun samaan aikaan nenää kaivava Joosef hihittää lammasta esittävän Rekon kanssa lavasteissa ja esiintymiskammoinen Maria saa hyperventilaatiokohtauksen, kun muovisen Jeesuksen pää irtoaa. Tai näin se ainakin meidän koulussa meni. En malta odottaa vanhainkodin joulujuhlia. Siellä mä saan varmaan esittää Taavettia, kun oon ainoa, joka edelleen osaa ne kaikki 12 säkeistöä.

Kepponen

Handyman on aikamoinen keppostelija. Eilisillan se oli kuin kissa pistoksissa ja jännitti "yllätystä". Mä aattelin, että ehkä sitä vain jännittää joulun tulo. Nukkumaan mennessä tilanne meni jo ihan mahdottomaksi hihittelyksi ja sit mä aloin haistaa palaneen käryä. Konfronttasin sen suoraan. Eihän se mitään vastannut, hihitti vain. Sit mä arvasin, että se on tehnyt pahimman mahdollisen pilan eli sabotoinut Elämyskamelia. Ja niinhän se oli. Se oli korvannut mun tekemän Joulutontut-kalenteriluukun omalla Joulumuna-luukullaan. Se oli kirjoittanut mun nimissä Handymania ylistävän aah-viestin, jonka se oli aatellut postata kuudelta blogiin ilman lupaa. Siis Kamelin integriteetti oli vaarassa. Mä toruin sitä kovasti ja sanoin, että jos se haluaa sen julkaista, niin julkaiskoon vain, mutta ei viralliseen joulukalenteriaikaan vaan esim. klo 6:01. Tässä vaiheessa Handyman oli kuitenkin jo niin noloissaan, että se poisti sen koko postauksen. Tää harmitti mua jo illalla, koska itse asiassa se oli älyttömän hauska, nauratti ihan ääneen (LOL), mitä toi joulutonttupotaska ei kyl tehnyt.

Luukku 3: Joulutontut

Mä oon ihan hermona. Tontut tarkkailee. Handyman muistuttelee mulle pitkin vuotta, että mun pitää olla kiltti tai ainakin mahdollisimman vähän torvelo, koska tontut tarkkailee. Näin joulun alla muistuttelu on jokapäiväistä. Lapsesta lähtien tonttuja on pitänyt kurkkia ikkunoista vähän samaan tapaan kuin myyriä metrossa. En ole vielä koskaan tonttua nähnyt (ja jos olisinkin, niin en sitä tällä foorumilla ilmoittaisi hoitoon toimittamisen pelossa), mutta siitä mä oon satavarma, että tontuilla ei oo partaa. On käsittämätöntä, kuinka pop-kulttuurissa annetaan ymmärtää tonttujen olevan vanhoja ukkoja. Kyllä mä sen voin myöntää, että varmaan työnjohtajatontut, sellaiset sotilasmestarin tyyppiset matalasti kouluttautuneet seniorit, saattaa olla parrakkaita. Siis ne, joista ei ikinä tule Joulupukkia, vaikka mikä olisi, mutta jotka senioriteettinsa turvin pääsee ekana puurojonoon. Suurin osa tontuista on kuitenkin lähinnä Diili-Antin näköisiä, ehkä vain vähemmän kireitä.

Luukku 2: Jouluvalot

Jouluvalot ilahduttaa mua joka vuosi ihan suunnattomasti. On niin hauskaa nähdä, että muutkin tykkää niistä (siis laittaa ikkunoihinsa). Osa jouluvaloista on karseita (esim. punaiset A-malliset puiset perussähkökyntteliköt, oranssit paperitähdet, kepappiloiden vilkkuvat valoköynnökset ja moniväriset ikkunavalot) mut nekin piristää, koska selkeesti joku tykkää niistäkin niin paljon, että laittaa niitä kotiinsa ja haluaa täten tuoda valoa elämäänsä. Kameli-Handyman-residenssissä kaivettiin Ikean Glänsa ("jouluvalo helvetistä") pahvistaan ja ripustettiin seinälle, kun en hennonut teettää reikää ikkunalle (ohessa oleva kuva on otettu edelliskaudella). Nyt tietty huolettaa se, että ulkoa katsoessa me näytetään kylmiltä tylsimyksiltä, jotka ei voi sitä vähää lämpöä itsestään antaa, että laittaisi jouluvalon ikkunalle. Glänsa on ajastettu palamaan silloin, kun ollaan kotona ja hereillä. Muutkin jouluvalot, siis esim. kynttilät ja muu avotuli, on mun mieleen. Pääasiassa kuitenkin turvaudun sähkölaitteisiin, koska Handyman alkaa välittömästi pelätä allaspaloa, kun sytytetään kynttilä.

Luukku 1: Joulukalenterit

Joulukalenteri on hieno keksintö. Miksei vuoden joka päivälle ole kalenteria, jossa saa avata luukun ja joka päivä tulee uusi yllätys? Mulla on tänä vuonna partiolaisten joulukalenteri (periaatteessa vastustan sitä, mutta kun mahtavan clueless partiojengi matkusti ratikassa viereisessä loosissa, niin pitihän sitä rahojansa ruveta tyrkyttään), HBL:n joulukalenteri (oon joskus tilannut HBL:a noin kuukauden ja siitä lähtien joka joulu saan upean hienon suomenruotsalaiskalen joulun alle ihailtavaksi) ja Veikkauksen joulukalenteri (hurjan jännä!). Handymanilla on Lego City -kalenteri (jotta kaikki paikat on täynnä pippurin kokoisia legosia, joiden päälle on ilo astua) ja Haribo-kalenteri (jotta se voi leveillä mulle sen namusilla). Handymania ottaa päähän, että joulukalenterin englanninkielinen nimi on advent calendar, koska se viittaa liiaksi jeesusteluun.

Uutta featuree kansalle

Huomisesta lähtien jouluaattoon saakka julkaistaan tällä foorumilla Elämyskamelin joulukale! Uusi kalenteripäivitys tulee joka päivä aamukuudelta (kunhan Kameli ei unohda postata uutta entryä) ja loppua kohden postit liittyvät yhä hatarammin jouluun ja vaikuttavat keinotekoisilta ja tylsiltä. Jeejee!

Talvisota

Tänään tulee kuluneeksi 70 vuotta talvisodan syttymisestä. 1986 kuolleella isoisälläni ei ollut vasenta yläraajaa vaan aika kolho proteesi ja tämä oli talvisodan syytä. Talvisotaan liittyen muistan 50-vuotisjuhlatorstain päivälleen 20 vuoden takaa kolmannella luokalla. Kaikki oppilaat istuivat jumppasalissa tuoleilla hiljaa, kun maailman kuivin rehtori piti maailman kuivimman puheen. Paikalle oli kutsuttu muutama sotaveteraani kertomaan kokemuksistaan, jotka tuntuivat vantaalaisesta kolmasluokkalaisesta aika kaukaisilta, vaikka isoisällä ei ollutkaan vasenta yläraajaa. Isoisä oli sentään kertonut asioita jotenkin lapsen kielellä eikä puhunut tankeista tai pyssyistä niiden tuotemerkeillä. Yksi erityisen pelottava veteraani marmatti siitä, kuinka sosiaalituet olivat alimitoitetut. Sitten laulettiin Maamme-laulu. Juhla kesti alun neljättä tuntia ja seuraavana päivänä oli matskunkoe. Oikein pistää vihaksi näin myöhemmin mietittynä, että miksi ihmeessä ei voitu ensin kertoa, että mikä se talvisota oli, mitä siinä tehtiin ja miksi siinä tehtiin niin ennen kuin meidät kuljetettiin kuuntelemaan tätä juttua. Tai ois voinut järjestää jotenkin sellaisen lapsiystävällisemmän tapahtuman, jossa näiltä veteraaneilta olisi voinut kysellä asioita sodasta ym. Toisaalta kyse oli samasta kuusta kuin milloin Berliinin muuri oli kaadettu. Siitäkin mä muistan vain Marja-open tärisseen katedeerilla ja sanoneen kohtalokkaalla äänellä: "Lapset, te elätte historiallisia aikoja." Tääkään ei sinänsä vakuuttanut, kun ei ees tiedetty, että mitä se semmoinen historia on. Sitähän alettiin opiskella vasta viidennellä luokalla.

Mä oon huolestunut valtion taloudesta. Mua nyppii, että poliitikot ei uskalla tehdä mitään leikkauksia mihinkään, kun ne pelkää ääniensä puolesta. Jos talous on kuralla, ei lainanotto auta. Sääli ettei valtio nosta rahaa OP:sta, koska siellä kyllä virkailija huomauttaisi, että maksa ensin nuo vanhat lainat pois. Sosiaali- ja terveysmenot ovat valtavat ja näistä pitää pystyä kiristämään, jotta leikkaukset eivät mene näpertelyksi. Ennemmin olisin valmis terveysmenoista karsimaan kuin koulutuksesta (paitsi ehkä yliopistoverkkoa voisi jotenkin harventaa). KELA kai valtion suurimmat sosiaali- ja terveysmenot tuottaa. Nyt sitten vain miettimään, mistä voisi vähentää vai laitettaisko kerralla kaikista tuista 1-2 %? Sairauspäivärahan pienennys? Lapsilisän vähentäminen tai poisto? Diabetes- ja verenpainelääkkeiden erityiskorvattavuuden lopettaminen? Tässä menee kyttyrä solmuun, kun näitä miettii.

Elämyskameli suosittelee
ahvenfileet paistettuna tillin ja perunamuusin kanssa

Harmitus

No nyt ne sitten raijaa mut takas omalle työpaikalle kolmen viikon Laakso-keikan jälkeen. Tässä käytetään LIFO-periaatetta eli ne, jotka on saaneet pitää hauskaa jo pidempään, saavat jatkaa hauskanpitoa pidempään. Perhana. Just kun mä opin (melkein) kaikkien hoitajien nimet. Potilaat pysyy poissa sieltä eli täytyy mennä hoitamaan omia marisijoita. Siistii, tosiaankin.

Joulukausi alkaa, nyt on meilläkin jouluvalo jo seinällä (ei ikkunalla tänä vuonna, koska ei hennottu tehdä yhtään ylimääräistä reikää seinään). Myös (pikku)joulukauden erikoisruoat ovat jälleen kaupassa tehomyynnissä: piparit rivissä, torttutaikinat hyllypäädyissä ja maustejuomat laveteilla (g-sanaa mä en tähän kirjoita, kun se on sanana niin ruman näköinen ja kuuloinen). Jälleen, kuten joka joulu tähänkin asti, mä ällistelen suklaarasioiden tyrkyttämistä jouluisina. Mun mielestä suklaa ei sovi mitenkään erityisesti jouluun vaan on enemmän pääsiäisen makeinen. Jos nyt ehdoin tahdoin pitää lähteä jotain erityistä makeista jouluun liittämään (siis ettei pipari ja luumutortut riitä), niin väittäisin että marmelaati. Suuremmin mä en marmeladista välitä (paitsi Pihlaja-karkit on ykkösii), mutta Vihreät kuulat ja Finlandia-kuulat kuuluu jouluun.

Elämyskameli suosittelee
Laakson influenssaterveysasema maanantaina 30.11.09. Jos sinne tulee paljon potilaita, niin mä saan jäädä sinne töihin

Lauhuus

Kovin on lauha sää. Laaksossa on selvästi vähemmän sikispotilaita nyt kuin viikko sitten ja infektiolääkärin mukaan se saattaa johtua osittain säästä. Sikisvirus ei viihdy lämpimässä ja kosteassa säässä eikä leviä yhtä tehokkaasti kuin kylmässä. Ilmatieteen laitoksen mukaan Laakso pysyy rauhallisena koko loppuviikon. Eikä oo vieläkään sikis iskenyt, vaikka kovin odottavaisin mielin täällä ollaan. Handymankin on säilynyt terveenä, mitä se pitää D-vitamiinin ja Actimelin ansiona. Mä luulen että Handymanin pitää terveenä lähinnä mun sikisrokote.

Brahen kentälle on jäädytetty luistinrata. Mua kiinnostais aika kovasti mennä sinne bluiggaroimaan, mutta ymmärrän, ettei se ole viisas ajatus. Pari vuotta sitten luistelin Puotilan luonnonjääradalla enkä ollut kovin sulava. Voitaneen luonnehtia tilannetta haastavaksi. Mä olin joskus lapsena ihan kohtuullisen hyväkin luistelija (kiitos meidän tyrannimaisen liikunnanopettajan, joka ei talvella periaatteesta suostunut koskaan järjestämään sisäliikuntaa), osasin sirklata ja kaikkee, mut nyt vanhoilla päivillä olin ehkä aavistuksen kömpelö. Eipä siinä, kyllähän kömpelyksetkin saa mennä luistelemaan, mutta ehkä näin suojasäällä (kun jään päällä on 4 cm vettä) on hyvä kömpelysten katsella rannalta.

Täten Elämyskameli-blogiin perustetaan ensimmäinen palsta! Sen nimi on Elämyskameli suosittelee ja siinä Elämyskameli suosittelee erilaisia suosittelujen arvoisia hyödykkeitä. Lukijan vastuulle jää arvioida, mitä mieltä hän siitä itse on.

Elämyskameli suosittelee
Salakuunneltua-blogi, hupaisa ja viihdyttävä kyttäyksen muoto

Pandeeminen (H1N1) 2009 virus

Mä oon ihan kurkkua myöten täynnä sikojen, possujen, nassejen, nöf-nöfin, sorkkien, saparoiden ja kärsien liittämistä ihmissairauksiin. Jotenkin mua ällöttää jo enterorokon leikillinen suu- ja sorkkatauti -muistisääntö, mutta se on sentään edes jotenkin kuvaava. Sikainfluenssa on ajatuksena kuvottava eikä tauti liity mitenkään sikoihin. Rasittaa, kun joka päivä joku fb-kaveri statustelee "aloittavansa uutta päivää sikalassa" tai "toivovansa, ettei saparo ala kasvaa, kun nyt on nuha". Ja kaikkein eniten mua ottaa päähän kaikki mukahumoristiset possunuhat ja nasuflunssat. Kyseessä on influenssa eikä flunssa. Nuha ei ole edes mitenkään johto-oire taudissa. Jo alkukesästä tuli virallinen WHO:n suositus, että tautia ei kutsuttaisi sikainfluenssaksi, mutta lehdistö on jotenkin ottanut tuon nimityksen ihan viralliseen käyttöön. Mikä kamalinta, Taloussanomat on kutsunut tautia jopa otsikoissa useaan kertaan sikaflunssaksi. Se on mun mielestä todella vastuutonta ja mautonta.

Oonkohan mä tullut vanhaksi, kun reality-ohjelmat ei jotenkin yhtään enää vakuuta? Aiemmin realityt oli kelvollista viihdettä, nykyään mä jaksan katsoa niistä vain Diiliä (Jethron tarjoaman koomisen elementin vuoksi) ja Top Chefiä (se nyt vain on hyvä). Hermo ei kestä, ei vaan kiinnosta. Huippis on tylsä. Yritin just katsoa Top Designiä, mutta ei sekään lämmittänyt. Mä en ehkä jaksa oikeiden ihmisten ihmissuhdekinkkejä. Top Gear sen sijaan käy aina täysin riippumatta siitä, oonko nähnyt jakson aiemmin. Mythbusterskin kelpaa. C.S.I. on nykyään tosi huono, kun Gil Grissom siirtyi eläkkeelle. Gray pitää katsoa, koska se on koukuttava saippuasarja. Joo, mä oon vanha, sitä se on.

Marraskuun loppu

Huomenna alkaa marraskuun loppupuolisko. Mä yritän vastustella jouluvalojen ripustamisvimmaani vastaan ja oon vakaasti päättänyt, että ne saa ripustaa marraskuun lopulla. Se on ihan kohta. Ehkä mä pitkitän nautintoa antamalla itselleni luvan laittaa ne vasta ekana adventtina. Jos kestän.

Handyman, tuo miehistä miehin, ihanista ihanin, on ahertanut puoli päivää blogin taustan parissa ja nyt se on valmis! Ja onkin hieno. Just sellainen kuin mitä mä oon kaiken aikaa suunnitellut. Blogspot on vähän tyhmä kun se antaa vaihtaa nuo normaalitemplatet ihan naps vain mutta jos haluaa omaa kuvaa taustalle, niin tarvii lahjoa koodari töihin. Onneksi mulla on koodari kotona, jonka lahjominen on helppoa - muistuttaa vain, että on lahjasuma meneillään (sillä on ihan kohta synttärit, sitten hääpäivä ja sitten joulu). Kyllä meinaan tulee uutta templatea!

Kuten jo useaan kertaan täällä(kin) tohotettu, me vietetään joulu Berliinissä. Viime jouluhan me vietettiin siellä myös, joskin siitä reissusta tuli sitten vahingossa häämatka. Nyt oli ihan tavallinen matka suunnitteilla - suunnitelmat muuttuivat, kun Katjn ja Homis keksivät lähteä mukaan. Voihan veikkonen. Mä oon ollut ihan varma, ettei ne tuu ikinä Berliiniin meidän kanssa, kun Homis ilmeisesti in-ho-aa Saksaa ja saksalaisia (lieneekö koskaan siellä käynyt?). Nyt kuitenkin ilmeisesti Homis on niin vanha ja dementti, että on inhonsa unohtanut ja toden totta tulevat tutustumaan muuriin, shoppailuun ja metroon. Mitähän neitsyille voisi esitellä? Berliini on kyllä niin ihana ajatus, että oon jo ruvennut suunnittelemaan pääsiäislomaakin (lennothan on jo ostettu ja hotelli varattu). Kaupunki on ihan eri paikka, kun on vaihtuvat vuodenajat. Ainakin Erholungspark Marzahn! Jouluna se voi olla vähän liian karu...

Kesä on ohi

Asiaa pohtineille tiedoksi, että nyt ei ole enää kesä. Kulmakapakka purki nimittäin eilen terassinsa talviteloille. Turhia ovat siis ilmatieteen laitoksen määritelmät talven alkamisesta - kapakkaindeksin mukaan se alkoi nimittäin tänä vuonna 11. marraskuuta. Tai ehkä nyt on vasta syksy, sillä niiden valomainoksen kello on kuitenkin vielä kesäajassa.

Me ollaan lomalla! Parin päivän miniloma alkoi tänään, seuraavan kerran töihin vasta maanantaina. Tänään on jo käyty aamiaisella Fasulla (mulle karjalanpiirakkaa ja Handymanille quiche) ja pohtimassa tuttavalasten mahdollisia syntymäpäivä- ja joululahjoja Stockalla. Vielä ei muuta ostettu kuin lahjapaperia ja ruusukkeita. Melkein harmittaa, että jo kuukausia sitten suunniteltu loma sattui juuri tähän sikisepidemian kiihdytyskauteen, koska nyt olisi oikeasti hauskaa olla töissä. En aio kuitenkaan kovinkaan syvästi surra, pianhan sinne pääsee takaisin.

Handyman on loman kunniaksi legoillut. Yhtenä yönä kun mä nukuin rauhallisesti lapsen lailla, oli ystäväni Handyman rakentanut kaamean puolitoistametrisen rumiluksen, joka on yllättävän epästabiili ja varsin hyödytön. Långstrump luuli, että sillä saisi tuotettua energiaa olohuoneen ilmavirrasta mutta ei edes. Lavat pyörivät vain pyöritettyinä. Ja haluaisin vielä korostaa, että Handymanilla EI ollut lupaa rakentaa 1,5-metristä tuulimyllyä legoista meille kotiin. Tällainen lupa annetaan vasta sellaisessa asunnossa, jossa on lelu- ja pelihuone. Nykyisessä asunnossa ei ole edes makuuhuonetta, joten vaimon kärsivällisyyttä ja hyväntahtoisuutta on nyt käytetty törkeästi väärin. Puhumattakaan siitä, että tänään se suunnitteli ostavansa maailmankokoisen leikkiautoradan. No way, Handyman!

1000 sanaa

Rusi

Nyt on saatu Kamelikin hiljaiseksi. Handyman oli sitten kuitenkin eilen tilannut itselleen rillit (kuulemma vielä Lettipitkon suosittelemat) ja koska on varastovahvuuksinen kaveri, sai ne jo tänään käyttöönsä. Se näyttää ihan viidesluokkalaiselta pikkuvanhalta nörtiltä JA isältään JA nuorelta Alpo Rusilta yhtä aikaa. Lisäksi mun mielestä ne jotenkin korostaa Handymanin kookkaahkoa kupolia niin, että se näyttää isopäältä. Erityisesti mua hämmentää se, että se näyttää todella ihan isältään, koska normaalisti se on ihan äitinsä näköinen. Tarvitaan vain kekkoslasit ja Handyman, komea nuori 27-vuotias kolli, saadaan näyttämään kuusikymppiseltä virkamieheltä. No ehkä mä totun.

Mä tykkään syksystä ja talvesta. Mutta mä en tykkää liukkaudesta. Kestän vielä sohjonkin, vaikka mun lahkeet kastuu ja viluilen töissä tämän vuoksi, mutta liukkaus on liikaa. Siitä mä suutun. Mä oon tunnetusti aika kömpelö ja sitten kun pitäisi kävellä esim. töihin, niin liukkaus pakottaa töpöttämään. Kaikki aika menee siihen töpöttämiseen. Ja sit pitää lähteä töihin aiemmin ja herätä aiemmin ja mennä aiemmin nukkumaan. Jossain vaiheessa tää aiemmin nukkumaan -idea ei enää toimi, kun nytkin mä meen jo 21:30-22:00. Ehkä ois parasta jäädä vaan sinne töihin. Mullehan olisi siellä petikin, ihan omassa tutkimushuoneessa vieläpä.

Sokeainkortti

Handyman kävi tänään vihdoin sokeaintreffeillä Lettipitkon kanssa Cazze-optikolla. Cazze-mies oli istuttanut Handymanin ilmaiseen näöntarkastukseen ja todennut, että sokea se on kuin kana. Handyman sai laminoidun Cazze-kanta-asiakaskortin ja kaikki! Nyt sen pitää sovitella itselleen rillejä. Handyman oli jo iloinnut ääneen kaupassa sitä, että rillipäänä sentään välttää iskut kasvoihin. Cazze-mies oli kuitenkin diplomaattisesti huomauttanut, että ei se enää ihan noin mene. Ei mitään hyötyä, mutta vaimon ikuinen pilkka!

Laakson sikispoli on levähtänyt. Toissapäivänä siis ilmoitettiin, että ensi viikolla pitäisi mennä sinne. Toissaviikolla siellä kävi 20 pt/vrk, viime perjantaina 33 pt ja tänään kolmeen mennessä jo 87 pt. Kuollut koulutyttö on saanut influenssapotilaat lääkäriin. Tämän takia mut hälytettiin sinne jo huomiseksi. Saa nähdä, koska pääsee takaisin omiin töihin. Jännittävä tilanne.

Aika masentavaa muuten, kun yksittäinen tärkein syy, miksi vaihdoin pois edelliseltä terveysasemalta, on muuttanut uuden terkkarini alueelle. Tänään se kyärättiin ambulanssilla meille ja mullehan se tuli. Hämmentävät oireet kerta kaikkiaan: kauppakeskuksessa huonovointiseksi ja vapisevaksi, aamulla ambulanssissa puhaltanut 0,08 promillea, meille tullessa jo 0 promillea. Tutisevainen, tiedetty hypokondriakkialkoholisti. Kaikki tutkimukset kunnossa. Kävely onnistui. Pahoinvointia valitteli. Ehdotin, että voisikohan kyseeseen diagnoosivaihtoehtona tulla krapula, ja tämä uuno sanoi, että siitä ei voi johtua. Miestä on tutkittu ihan tajuttomasti, munkin lähetteellä jo kolmella eri erikoisalalla ja koskaan ei löydy mitään paitsi että viinahan voi nää kaikki selittää. Melko lailla rasittavaa. Sydän valahti alavatsalle, kun näin sen nimen listalla. Voihan tsiisus.

Kuumeilua

Kuumeilu on hauska sana. Ihan kuin se olisi rento puuha, melkeinpä harrastus. "Mä kuumeilen." Hyvää kamaa se H1N1-rokote. Puolessa tunnissa alkoi päänsärky ja parin-kolmen tunnin päästä tuli kurja olo. Immuunijärjestelmän tuntien otin kuumemittarin esille ja positiivisesti se vilkutteli. Vielä aamullakin oli kuumetta ja jäin kotiin. Väsynyt, veltto olo, lihaskipuja ja päänsärkyä. Kuin flunssa mutta ilman nuhaa ja yskää. Erinomaista. Ja vaikka kuinka olenkin innoissani immuunijärjestelmäni toimivuudesta, en silti aio ryhtyä immunistiksi. Jätettäköön se ala Lettipitkolle.

Olen lepopäivän kunniaksi googlaillut sukunimeäni. Olin luullut, että mun sukunimelliset on kaikki mulle sukua, mutta Google löytää mulle täysin tuntemattoman viisikymppisen Elinan sekä ilmeisesti keskenään sukua olevat Antin, Vesan, Miikan ja Juhon. Mä oon tästä aivan tohkeissani. Ainakin Antti ja Vesa on ilmeisesti kolmekymppisiä eli ollaan melkein ikätovereita. Onkohan ne mulle sukua? Vai ihan sattumaa?

Tein myös eliittitestin, joka antoi tulokseksi 0,2 %. Olen siis varsin duunari. Toisaalta jos elitismi mitataan 1600-1800-luvun ylioppilaiden lukumäärällä ja SKS:n Biografiakeskuksen tietokannoista laskien, niin olen varsin ylpeä siitä, että olen non-eliittiä. Eliittitestin sivulta oli linkki vuosien 1914-22 sotasurmatiedostoon, josta löysin isänisäni isän (tai isäni isänisän), joka kuoli viikon sisään isänisäni syntymästä, joutui mestatuksi. Aika hurjaa.

Pomo soitti justiinsa että mut on määrätty Laaksoon arkityöhön ensi viikoksi! Toinen asia, mistä voi olla tohkeissaan. Ja sit on siis myös immuniteetti kunnossa.

Laakson H1N1-asema

Kuume on mun mielestä mielenkiintoista. H1N1-polilla oli paljon kuumeisia ihmisiä, jopa sellaisia, joille ei ikinä nouse kuume. Joillain varmaan olikin H1N1-tauti tai ainakin jokin influenssa. Voisin kuitenkin kaikille H1N1-pelokkaille suositella Laaksoa työpaikaksi, koska sieltä sitä ei varmastikaan saa. Työntekijöillä on päällä työvaatteiden lisäksi hengityssuojaimet, suojalasit, kertakäyttöinen muoviessu ja kertakäyttökäsineet. Omia alusvaatteita, sukkia ja työkenkiä saa käyttää. Kaikilla potilailla sekä potilaiden omaisilla on jatkuvasti hengityssuojaimet. Tutkimusvälineet desinfioidaan potilaiden välillä. Poli on ollut nyt pystyssä 3 kk ja yksi työntekijä on sairastunut H1N1-influenssaan, ja tämäkin sai tartunnan todennäköisesti perheenjäseneltään (koska tämä sairastui ennen työntekijää). Huomattavasti suurempi riski on saada influenssatartunta kaupassa, ratikassa tai kirjastossa. En malta odottaa, että sinne pääsisi uudelleen hommiin!

Elämä kissojen kanssa on jälleen löytänyt uomansa. Sääli vain, että uoma katkeaa jo huomenna tai ylihuomenna, kun kisut palaavat kotiinsa. Oikeastaan ainoa negatiivinen asia kisuissa on se karvan määrä. Mä ymmärrän kyllä, että niistä lähtee karvaa, mutta pitää niidenkin ymmärtää, että se ottaa mua hermoon. Mutta mukavahan niitä on seurailla, hupsuja puuhia niillä. Jos olisi huono- ja kevytuninen, voisi ottaa päähän niiden yölliset rouskuttelut ja rymistelyt, mutta näillä unenlahjoilla hetkeksi havahtuminen ei tuhoa kisujen lumovoimaa mun silmissä.

Kisualueella

Kisut on täällä taas! Siis vanhat tutut Siiri ja Maisa. Tulivat eilen ja ovat jo kuin kotonaan. Tänään töistä tullessa olin aika kauhuissani, kun kumpaakaan ei näkynyt viiteen minuuttiin. Kun olin etsinyt kaikki ihmisen mielestä mahdolliset paikat, tuli Maisa venytellen vessasta, missä oli ollut lokoilemassa ilmeisesti pöntön takana. Siiriä odoteltiin vielä kymmenisen minuuttia, mutta sitten sekin ilmestyi itseään venytellen mahdottoman surkeasta kolosesta ja oli vähän loukkaantuneen oloinen, että mä esiinnyin niin iloisena (etten ollut hukannut kisua). Siitä Siiri suuntasi suoraan vaatehuoneeseen ja hengasi sen jälkeen pitkälti kuudetta tuntia sukkahyllyllä.


Mut tosiaan hälytettiin sikis-watchiin Laaksoon, huomenna on eka vuoro. Olin tänään perehtymässä asiaan Laaksossa. Aika jännää. Varsin työlästä oli pukeutua suojavarusteisiin (hanskat, visiiri, maski ja essu) joka välissä, mutta muutoin kyllä tosi mielenkiintoista oli. Mun mielestä on hienoa, että ihmiset on kuumeessa (eivät pääse sanomaan, ettei niillä koskaan nouse kuume) ja olo on kuin Housella kun miettii syytä. Suurin osahan niistä ei sairasta H1N1-tautia vaan kuumeen syy on ihan joku muu. Osa tietty sairastaa ja nyt vielä selvästi suurempi osa kuin aiemmin - kuulemma 25.-29.10. otetuista 20 näytteestä 10 oli positiivisia, mikä on samaa suuruusluokkaa kuin aiempien 3 kk:n näytteissä yhteensä. Upeeta. Nyt kun vielä rokotteen sais.

Mulla on ollut tänään varsinainen slarvipäivä. Työmatkalla aamulla pudotin tumpun matkalle, enkä enää ehtinyt lähteä etsimään sitä. Onneksi se löytyi kotimatkalla, joku ystävällinen (epäilty) mummeli oli nostanut sen tien viereen muurille, joten se ei ollut edes likainen. Iltapäivällä hukkasin kännykän pussukan ratikkapysäkille, Handyman löysi sen sitten illlla. Jossain vaiheessa päivää hukkasin kuulokkeiden toisen korvapehmusteen. Ne korvatussukat on rasittaneet mua suuresti jo pitkään - vähintään kerran viikossa jompikumpi on kadonnut, mutta aina ennen ne on löytyneet joko taskusta tai kassinpohjalta. Nyt on siis korvakumi kadonnut iäksi. En osaa kuitenkaan olla siitä kovin surullinen, koska mä oon aika lailla arvannut, että joskus mä ne menetän. Ja kun tänään kuitenkin 2/3 hukatuista tavaroista löytyi, niin hyvältähän se tuntuu. Täytyy keksiä muu kuulokeratkaisu työmatkakuuntelua varten.

Kääntötakki

Handyman on innokas työmatkakävelijä. Ja kirjoittamalla "innokas" tarkoitan tietysti "röyhkeä". Non-kompromissityylilleen uskollisena hän kävelee Mannerheimintielläkin täysin katsomatta ja autoja varomatta suojatielle, koska tietää olevansa oikeassa. Mä oon leski ihan hetkenä minä hyvänsä. Nyt Handyman teki kuitenkin eräänlaisen kompromissin ja osti kääntötakin. Toinen puoli on musta ja näyttää mun mielestä ihan Tarjoustalon pilottitakilta ja toinen puoli on neonkeltainen heijastinnauhoin ja näyttää ihan legoukon takilta. Win-win situation.

Normaaliaika on mystistä. Heti tekee mieli kaivaa Kivi-tuikut kaapista ja laittaa kunnon roihut jokaiseen palamaan, kun on ihan pilkkopimeää ulkona. En ole kuitenkaan antanut periksi mieliteoilleni eli tuikut ovat visusti kaapissa. Marraskuussa voi alkaa harkita kynttilöitä ja pikkujouluaikaan jouluvaloja ikkunoihin. Selitin kuitenkin itselleni, että riisipuuroa voi syödä vaikka kesällä ja laitoin sitä tänään ruoaksi. Ilman mantelia, tietty, eihän se sentään joulupuuroa ollut.

H1N1-rokotteesta tuli ongelma: ei sitä mulle riitäkään. Ilmoitin että haluan sen ja hoitaja alkoi räpytellä käsiään ja kaakattaa, että voivoivoi mitäs nyt tehdään? Mä otan tilanteen aivan rauhallisesti. Ainakaan en voi kovin voimallista puhuttelua saada, kun pomokaan ei rokotetta ole ottanut. Ja tth:n vikahan se on, jos en sitä saa - mitä tulevat sitä antamaan juuri silloin kun on työnantajan järjestämä koulutus!? Toivon kuitenkin, ettei Lettipitko saa lehmää nyt tästä, kyllähän mä sen varmaan saan, mutta ajankohta on nyt epäselvä.

Takinkääntö

Pikainen ilmoitus, ennen kuin joku ilmoittaa mut zombie-Pelkoselle: mä päätin sittenkin ottaa sen H1N1-rokotteen, koska Handyman oli huolissaan, että mä satavuotiaan keuhkoineni tohotan menemään hautaan saakka. Myös Lettipitko oli erittäin huolissaan, oli herännyt kesken kauneusuniensa miettimään mun keuhkoja. Mutta ei huolta huomisesta, sen saa vasta viikon päästä!

Vankina

Mut on kaapattu Herttoniemeen. Tultiin pahaa aavistamatta tuomaan takaisin Pikkusiskon tietokonetta, joka oli Handymanilla kuntoutuksessa. Nyt meitä ei päästetä himaan. Ja jostain syystä blogikaan ei toimi kunnolla, ihan väärää fonttia näyttää, pirskuta sentään. Ehkä sekin on Herttoniemen vika. Täällä pääsee mahtavaan 50-luvun tunnelmaan, kun ravintolan ovessa on kyltti "Drinkkejä ja olutta myös ilman ruokailua".

Heh, Handymanin huononäköisyys ei ole enää myytti. Jo pitkän aikaa mä oon epäillyt, että sillä on huono näkö, mutta eihän se oo ottanut mun arviota kuuleviin korviinsakaan. Nyt tilanne on eskaloitunut siten, että sen myopia alkaa jo häiritä sitä itseäänkin. Tänään se kokeili äitinsä laseja ja kuulemma maailma näytti ihan erilaiselta. Ei sitä silti varmaan optikolle saa, se on niin härkäpäinen. Lisäksi se pelkää, että insinöörit kiusaa sitä töissä, jos se on rillipäinen. Mä oon lohduttanut, että rillipäitä ei voi vetää turpiin, mikä on kuitenkin Handymanin provokaatioharrastus huomioiden ihan oleellinen riski sen elämässä. Me ollaan kyllä toisiamme täydentävä pari, kun mä en kuule ja Handyman ei näe. Mulla menee paremmin - näköaisti on kuuloaistia tärkeämpi. Tai sit Handymanilla menee paremmin - vajavainen näköaisti on helpommin korjattavissa.

Nyt on jälleen syksy, mikä tarkoittaa että olen palannut jälleen neulomisharrastuksen pariin. Jotenkin värikkäät lehdet tekee sitä mulle. Toistaiseksi tehdas on tällä kaudella tuottanut viidet sukat, myssyn ja nutun, yksi työ on kesken ja suunnitelmia on muutamasta. Oon itse asiassa tyytyväinen, että kavereilla alkaa olla lapsia, koska eihän kukaan aikuinen käytä villapaitoja ja aikuisen villapaidan tekeminen on sitä paitsi tuskallisen hidasta. Lastenvaatteeita tekee paljon nopeammin. Ongelmana on lähinnä se, etten keksi mitä tekisi, koska villasukkiakaan ei määrättömästi tarvitse.

Nyt jo neljä erillistä blogin lukijaa on ilmaissut olevansa sitä mieltä, että tää uusi template saa Kamelin vaikuttamaan kansanedustajalta. Pakko taas vaihtaa siksi.

Tripping

Robbie Williams esiintyi eilen yleisölle ensimmäistä kertaa kolmeen vuoteen. Konsertti esitettiin suorana 200 eri elokuvateatterissa, mm. Tennispalatsin salissa 2. Siellä kolmosrivillä istuttiin Långstrumpin kera intopinkeenä. Erittäin hieno tilaisuus, voisipa jopa sanoa historiallinen (ainakin Tennispalatsin teatterinjohtaja oli sitä mieltä). Uusia biisejä ensi kuussa ilmestyvältä levyltä, hauskoja anekdootteja, vanhoja suosikkeja (esim. henkilökohtaiset lempparini Supreme ja No Regrets). Mun vieressä istui kärttyisän oloinen homopari, jotka kokivat olevansa liian cool esim. taputtamaan esityksille. Konsertin mehukkain kohta oli ehdottomasti se, kun Robbie esitti vaimolleen sävelletyn kappaleen "Won't do that" ja pariskunta katsoi alkuun toisiaan, sitten valkokankaalle täysin järkyttyneinä ja epäuskoisina ja toinen sähähti toiselle: "Kulissi!" As if. Heterokin voi olla hyvännäköinen.

Sain juuri luettua loppuun esikoiskirjailija Matt Ruddin kirjan William Walker's First Year of Marriage: A Horror Story. Siitä on hyvää sanottavaa. Mä oon itse aina sitä mieltä, että on kamalaa kun kriitikot vertaavat uutta tulokasta johonkin vanhaan klassikkoon. Siitä innostuu ja sitten joutuu aina toteamaan, että ei tää He's Just Not That Into You sitten kuitenkaan ollutkaan ihan niin hyvä kuin Love Actually. Tää oli kuitenkin niin hyvä, että teen opetuksieni vastaisesti ja uskaltaudun sanomaan, että mieleen tulee (dare I say it?) Bridget Jones. Tarkennus: kyllä BJ on parempi, mutta tälläkin on hetkensä ja tää on kirjoitettu kyllä aika hauskasti. Kuten Handyman sanoo - ajatus päiväkirjaa pitävästä heteromiehestä on kyllä aika kaukaa haettu, mutta jotenkin tää toimii. Tää oli itse asiassa niin hyvä, että aloin jo odottaa seuraavaa osaa William Walker's First Year of Fatherhood: Another (Sleepless) Horror Story.

Nyt on Linnanmäki talviunilla. Ihan pimeää, ainoat valot pimeydessä ovat Panoraman ja Raketin tornien kärjissä. Pitkä puolen vuoden talvi edessä. Johan tässä ajatuksestakin masentuu. Enkä mä sitten kuitenkaan siellä käynyt tänäkään vuonna. Onnetonta. Ainoa piristävä asia on kämpässä nyt vallitseva lämpöaalto - taitava Handyman hoonasi patterit kuntoon. Ooh, the Handyman can! Kyllä tällä yhden talven jaksaa.

Nolot vaivat ja romantiikka

Mä oon ennenkin noloillut huimauksesta. Se on niin surkea vaiva. Huimauksen syy on yksinkertaistetusti se, että kolmesta pään tilaa havainnoivasta tahosta (silmät, korvassa sijaitseva tasapainoelin, nivelten asentoreseptorit) yksi tai useampi lähettää aivoihin mixed messageja, niin aivot menee sekaisin ja ilmoittaa että nyt huimaa. Tässä mä nyt sitten istun työtuolilla ja tuntuu kuin olisi karusellissa. Silmät vipattaa edes takaisin ja pää tuntuu kiertävän kehää. Ei just nyt uskalla nousta, koska todennäköisesti kävelisin päin seinää. Onneton ja säälittävä tilanne. Onneksi on tukeva tuoli.

Eilen katsottiin Långstrumpin kanssa Jätä se! eli He's just not that into you. Mahdottoman huono elokuva. Oikein pisti vihaksi kun sitä katseli, koska alkuun se vaikutti aika hyvältä ja ajatus oli hyvä, mutta niinhän siinä lopulta kävi, että se mies, joka "ei uskonut avioliittoon" kosi Jennifer Anistonia ja se mies, joka jätti soittamatta, soittikin sitten lopulta ja se mies, joka antoi hyviä neuvoja, uskoi lopulta itsekin omat neuvonsa. Eniten siinä pänni just se, että alkuun se oli ihan normaali ja hyvä ja ne muijat oli aika rentoja, mutta loppua kohti niistä tuli kaikista romanttisia nössyköitä. Sitä katsellessa alkoi ymmärtää stereotyyppisen miehen sitoutumiskammoa. Jos kaiken maailman poikaystävät viedään katsomaan tuollaisia romanttisia "komedioita" (tää ei ollut yhtään hauska edes), ne alkaa oikeesti luulla, että kaikki naiset ovat oikeasti sellaisia kanoja. Ja sitten kun se oikeasti hyvä muija kysyy, että voitaisko me nyt viiden vuoden seurustelun jälkeen ehkä muuttaa yhteen, stereotyyppisen miehen on pakko paeta. Tai mitä ne nyt tekeekin. Siis jos haluaa tehdä romanttisen elokuvan, niin sit pitää tehdä oikeasti hyvä elokuva. Kuten nyt vaikka Love actually. Se on realistinen ja sen henkilöihin on mahdollista samaistua. Myötähäpeän tunne ei nimittäin ole samaistumista, vaikka suuri osa tuottajista näin luuleekin.

Riitta Väisänen

Nyt soi Kymppitonnin tididi-dittidi-tiididii-täädättää-tunnusmelodia päässä, kun huomasin laskurin pyörähtäneen yli 10000:n! Hei tänks gais! Melkein jo päätin kasvattaa väisästyyppisen kasaripehkon, onneksi kuitenkin realismi iski ja tajusin, ettei mulle kasva sellaista vaikka kuinka hyräilen. Nyt jotta saisin Kymppitonni-melodian pois päästä, alan hyräillä Champagne Supernovaa, joka on yksi parhaista korvamatokarkoituslauluista, jonkinlainen englanninkielinen Den glider in, siis. Samat haittapuolet myös paitsi että Champagne Supernova on biisinä aika paljon parempi kuin Den glider in.

Me käytiin eilen stand up -showssa Studio Pasilassa. Hyviä tyyppejä siellä oli esiintymässä ja meillä oli hauskaa. Handyman tosin eli jonkinlaisen kauhun vallassa, koska mä olin pyytänyt mukaan Handymanin salakaverin Tähden. Se on ollut jo 21 vuotta Handymanin kaveri ja mä oon nähnyt sen yhteensä ehkä 10 kertaa eli tuskin ollenkaan. Handyman käy sen kanssa syömässä tms kerran kuussa, mutta on ihan mahdottoman mustasukkainen nimenomaan just tästä kaverista, enkä mä siis oikeestaan saa nähdä sitä tai puhua sille tai olla mitenkään olemassakaan. Tää on ottanut mua suurelti päähän sen takia, että Handymanilla on kuitenkin tapana sosialisoida kaikki mun kaverit. Tähti on kuitenkin hyvä tyyppi ja sen(kin) takia mä kutsuin sen mukaan ständappiin. Käytiin vielä syömässäkin. Handyman oli yllättävän normaalin oloinen (siis "normaali" kaikkien muiden paitsi omien mittapuidensa mukaan eli siis täysin paniikissa) ja oli ihan hauska ilta. Kiitos vain osallistujille ja esiintyjille.

Mä oon nyt täysin kyllästynyt sikainfluenssaan ja etenkin viranomaisten vakuutteluihin siitä, että kyllä se vielä tulee ja aiheuttaa meille kamalan epidemian! Mä oon melko lailla vakuuttunut siitä, että viranomaistiedotteet tähtää vain siihen, että saadaan pitää pystyssä kallista ja turhaa influenssaterveysasemaa harjoituksen vuoksi ihan kiusallaan. Pistää niin vihaksi, että oon nyt vihdoin päättänyt olla ottamatta sikainfluenssarokotettakaan. Mä tiedän että tällainen päätös on pöyristyttävä ja epäinhimillinen, mutta en välitä. Olisivat hiljaa eivätkä jatkuvasti lykkäisi epidemian arvioitua puhkeamisaikaa eteenpäin, niin voisi uskoakin ja tehdä niin kuin ne sanovat. Ei kiinnosta. Jos mä kuolen rokottamattomuuteeni, niin sitten täytyy varmaan kuolla tosiaan.

Terveisiä tekstarilla

Mun mielestä Metron tekstaripalsta on ehkä Suomen avoimin media. Muutamalla kymmenellä sentillä voi kertoa sadoille tuhansille ihmisille elämän epäkohdista. Työmatkakävelyssä on se valitettava haittapuoli, että harmillisen harvoin saa Metroa käsiinsä. Tänään vietin muutaman minuutin valtion viraston odotushuoneessa ja ahnaasti sosialisoin penkille hylätyn Metron ihan vain tekstareiden takia. Tämän päivän loistavin viesti -palkinto menee tilitykselle siitä, kuinka Nanny-ohjelma pitäisi lopettaa, koska Fran Drescherin ääni on niin rasittava. Tai jos ei ihan täysin lopettaa, niin alkaa sitten esittää vasta klo 16:25. Pyyntö ei ole kohtuuton, sillä nykyinen esitysaika on klo 15:55. Ilmeisesti tuo puolituntinen luo aivan merkittävän eron nimimerkin arjessa. Toinen nimimerkki toi huomiooni sellaisen epäkohdan, että Pelastusarmeijalta ruoat hakevalla kuluu työmarkkinatuesta 25 % ruokaan, mutta palkasta vain 10 %. Suhtauduin asiaan toki empaattisesti, mutta en siis todellakaan ymmärrä, kuinka saamme asian parannusta - lasketaan ruoan hintaa Pelastusarmeijalla? Kielletään palkkatyössä olevalta Pelastusarmeijan ruoka?

Kävin nöyränä verotoimistossa, koska olen ilmeisesti muuttohulinassa hukannut jäännösverolaskuni. Virkailija oli keski-ikäinen nainen, joka oli erittäin hyväntuulinen, asiantunteva ja näppärä. Heittipä jonkin vitsinkin. Pahoittelin kovasti huolimattomuuttani, mistä virkailija loihe lausumahan, että saan hukata tämänkin, kyllä he tulostavat. Olin varsin otettu. Muistan ennenkin saaneeni verotoimistossa hyvää palvelua. Neganega-Handyman on sitä mieltä, että hyvä palvelu siellä johtuu siitä, että rahaa valuu asiakkaalta sinnepäin, mutta mä en usko siihen. Pakkohan verot on maksaa, vaikka huonoakin palvelua saisi. Mä uskon tai ainakin toivon, että verovirkailijoiden palvelualttius johtuu siitä, että verovirastossa on mukavaa olla töissä. Ainakin multa saa huomattavasti parempaa palvelua niinä päivinä, kun mulla on töissä mukava päivä, ja mäkin oon virkamies.

Oon alkanut henkisesti jo vähän fiilistellä joulua. Tai siis lähinnä joulumusaa, enhän mä sinänsä suurempaa perinteistä joulua vietä - tänäkin vuonna on aattona lento Keski-Eurooppaan. Mua riipii, että joulumusiikkia ei "saa" kuunnella kuin joulukuussa. Ja siis joulumusalla mä tarkoitan musiikillisesti laadukkaita biisejä, jotka harmillisesti sattuvat olemaan jouluteemaisia (esim. Lennonin Happy Xmas, Wham!in Last Christmas ja Feliz Navidad) ja siksi oonkin ottanut puhelimen power playhin nyt nuo edellämainitut ja hyräilyohjelmistoon Maa on niin kauniksen. Jouluvalot tulee vasta marraskuun lopulla, mutta koskaan ei ole väärä aika fiilistellä I'll give it to someone special-special -meiningissä.

Maaninen katusaarnaaja vs. Pissixet

Mä pelastin tänään parin pissixen mielenterveyden ratikassa. Kaksi teini-ikäistä mutanttininjapissistä istui vierekkäin vaunun takaosassa ja niiden vieressä käytävän toisella puolella istui maaninen katusaarnaaja. Tai en mä varmaksi tiedä, oliko se maaninen vai tavallisesti hullu ratikkasaarnaaja. Siinä se huuteli tyttösille, että Jeesus rakastaa teitä mutta ei teidän syntejä ja lauloi Rati Riti Rallan sävelellä ilmeisesti omasanoittamaansa "Ikuinen elämä / ikuinen kuolema / anna Jeesus pelastaapi / siitä se hyvän mielen saapi" -biisiä ja nää tytöt oli ihan romuna. Pissisten ongelmahan yleensäkin on se, että koska niillä on omanarvontunto varsin korkealla tasolla, niin ne pitävät hyvin tärkeänä oikeutenaan vaalia omaa tilaansa. Niinpä nääkin leggingseihin ja tunikaan sekä minihameeseen pakaransa verhonneet 15-vuotiaat sitten jatkuvasti kehottivat erilaisin sanakääntein opetuslasta lopettamaan, mutta eihän siitä mitään tullut. Se oli mun mielestä niin säälittävä tilanne, että menin seisomaan siihen käytävälle niiden väliin. Tää hämmensi kovasti sitä hullua ja ne tytöt oli oikeesti kiitollisen oloisia. Jossain vaiheessa kalikka kalahti omaan nilkkaan, kun se hullu ilmeisesti totesi, että kyllä mussakin vielä perkele asuu ja se alkoi sitä sitten häätää. Onnistui lähinnä häätämään porkkanapussin mun ruokakassista ratikan lattialle, mutta on sitä jo siinäkin.

Eilen oli loistava päivä. Pitkästä aikaa päästiin Kummitytön kanssa uimaan. Siinä on mahtava muija: innostuu vedessä aivan tohkeisiinsa, läiskyttää ja toistelee tät-tät-tät-tät-tää monta kertaa peräkkäin. Ongelmana vauvauinnissa on ainoastaan ajankohta: lapsiperheille sunnuntaiaamu puoli ysi on varmaan ihan ideaaliaika, mutta 15 km:n päässä asuvalle lapsettomalle ja autottomalle kummitädille tekee tiukkaa. Tai siis helppohan siiheksi on herätä, kun muutenkin herää aina puoli seitsemältä, mutta sitten aamupäivällä väsyttää niin, että menee pari tuntia torkkuessa. Eilen ei kuitenkaan torkkujen jälkeen olllut kaikki menetetty: mentiin vielä pitkähkölle kävelylle Handymanin kanssa Kamppiin, Punavuoreen ja Eiraan. Todettiin, että Eirassa on joka paikassa Renault Scenicejä (ranskalainen auto - vaurauden salaisuus?) ja siellä leikkipuistossa oli siistimmät keinut kuin työläiskaupunginosissa (tosin esim. Alppiharjussa ei mitään leikkipuistoja tarvitsisi ollakaan, siellähän on vähiten lapsia kaikista Helsingin peruspiireistä).
Linnanmäki tarjoaa hoitoa kesävieroitusoireisiin, siellä on jokin valofestivaali käynnissä. Jälleen voi siiskatsella vilkkuvia valoja ja vuoristorataa ikkunasta pari viikkoa, ettei pääse talven todellisuus liian lähelle. Kiitos valojuhlan päästiin näkemään Alppilan ratikkapysäkillä keijukainen: kulahtanut keski-ikäinen kalju mies, joka oli ostanut vilkkuvan tähtitaikasauvan. Kuin Tylypahkassa asuisi.

Partamies

Oltiin eilen Handymanin serkun tupareissa itäisessä Helsingissä. Paikalla oli paljon seurakuntanuoria ja teekkareita sekä Kamelin kauhuksi myös pari vanhaa koulukaveria. Muistaakseni nämä olivat aika rasittavia jo koulussa, tilanne ei ollut muuttunut. Kovin läheisiä ystäviä eivät olleet, koska en muistanut edes tyyppien nimiä (enkä vieläkään muista). Ehdottomasti parasta bileissä oli mahdottoman partainen nuori teekkari. Handyman innostui parrasta heti bileiden alusta lähtien. Jossain vaiheessa tarpeeksi rohkeutta oli kerätty ja Handyman uskalsi mennä kehumaan partaa ja sai jopa luvan ottaa parrasta kuvan. Partamies osoittautui tosi mukavaksi kaveriksi ja - mikä hienointa - tuubansoittajaksi! Voiko olla siistimpää harrastusta?!
Tänään herättiin varhain, että ehdittäisiin perinteiselle lauantaiaamiaiselle Stockalle ennen hullua asiakasryntäystä. Melko hyvin onnistuttiinkin. Ongelma oli kuitenkin se, että sitten kun on Stadissa jo yhdeksältä, niin on parasta haluta mennä vain Stockalle, koska kaikki muut kaupat ovat vielä kiinni ja tulee vähän eläkeläisolo odotella niiden aukeamista pakkasessa. Nyt joutuu sitten menemään uudelleen Stadiin. Voi voi näitä länsimaisen ihmisen ongelmia!

Sain liput Robbie Williamsin keikalle! Mies on kyllästynyt keikkailuun ja tekee vain videokeikan, mutta se esitetään leffateatterissa eli on kuitenkin Vähän Erikoista. Maksaa selvästi vähemmän kuin normaalikeikka ja todennäköisesti näkee Robbien paljon paremmin. Vähänkö on hyvä konsepti.

Astraalihahmo

Mä sporailin tänään Eiran sairaalan ohi. Tehtaankadun puolella ihan oven vieressä on parkkipaikka ja kyltti "Sairaalan ylilääkärin auto". Siihen oli pysäköinyt maailman surullisin Opel Astra. Mä todella toivon, että joku oli pysäköinyt laittomasti autonsa ylilääkärin paikalle, koska toivoisin yksityissairaalan ylilääkärin valitsevan jonkin muun auton kuin Astran. Tai ylipäänsä Opelin. Opelin ostavat ihmiset ovat liian down-to-earth mun makuun, mieluummin vaikka osoittaa täydellistä suisidaalisuutta ostamalla ranskalaisen auton kuin Opelin. Ranskalaisissakin on enemmän munaa.

Mä olin vähän ajatellut, että en menisi Hulluille päiville kun ei sieltä ikinä löydä mitään tarpeellista. Mentiin sit kuitenkin ja sehän oli ihan mahtavaa. Ensinnäkin löydettiin sieltä Pikkusisko. Siitä ei tarvinnut kyllä maksaa mitään Hullua hintaa, kun sitä ei otettu kotiin saakka. Löytyi myös 21 paria sukkia (sic) Handymanille, useita purkkeja mausteita, imurin suodattimia, makaroonia ja puurohiutaleita. Nyt pitäisi vain jaksaa mennä vielä tavalliseen kauppaan ostamaan tavallista ruokaa, koska kunnon ruokaostoksilla ei olla käyty ikiaikoihin ja tästä syystä jopa useat pantryn ainekset ovat loppu. Varmaan koskaan ennen ei oo yhtä aikaa leivinpaperi, sokeri, vaniljasokeri ja herkkusienet olleet loppu. Tää on historiallinen hetki. Tai ei oo, tää on yksinkertaisesti laiskuutta ja kyvyttömyyttä käydä ruokakaupassa.

Kuulin tänään töissä, että yksi mun alueen vaivalloisimmista juopoista otti ja kuoli. Tää otti muhun yllättävän kovasti - vaikka sen vaatimukset on olleet varsin työläitä (esim. selitellä Kelalle, että kyllä se on työkyvytön kun se on kännissä koko ajan ja ehkä se on jotenkin sairaskin) ja rasittavia (liikaa rauhoittavia, liikaa kipulääkkeitä, liian vähän ulkoilua ja terveellistä ruokaa), niin se oli kuitenkin ihan mukava tyyppi eikä mikään hirmu vanhakaan. Ikävää tässä on osittain myös se, että sen leppoisat juoppokaverit asuu tietty kans mun alueella ja on hirmu surullisia. Mukavia pulsuja nekin.

Pelottelua

Mä oon kärttyinen vanhus. En pidä siitä suuremmin, että joku tulee istumaan ihan viereen esim. julkisessa kulkuneuvossa saati siitä, että vieressä istuva alkaisi jotain turista. Jotta voin pitää muita ihmisiä loitolla, on pitänyt tietysti keksiä karkotuskeinoja. Tehokkain ja hauskin niistä on se, että hyräilee tai laulelee jotain biisiä tai esim. kuunnellessaan korvalappustereoita lausuu ääneti kuuntelemansa kappaleen sanoja. Tästä tulee matkatovereille sellainen kuva, että siinä on sekopäinen nainen ja sehän on vain positiivista. Pysyvätpä poissa. Jos joku erehtyy istumaan vastapäätä, niin ei pidä ainakaan lopettaa hyräilyä, parempi vaan että leimaa ympäröivät ihmiset mukanaan psyk avohoitoon. Toinen vaihtoehto on tuijottaa tulijoita terävästi silmiin, tästä suurin osa hämmentyy niin, ettei halua tulla viereen. Tässä on haittapuolena se, että pieni osa ihmisistä tulkitsee sen kutsuksi. Nuo pervot.

Unelmakämpässä on vilpoista. Syynä tähän on se, ettei pattereille saa tehdä mitään, jottei tule vesivahinkoa. Toinen syy on se, että tähän on tehty dorkista dorkin ikkunaremontti joskus - lisätty vain irtonainen kolmas ikkuna kahden vanhan seuraksi eli eristys on 40-luvulta. Oisivat voineet vähän miettiä silloin. Silloinhan oli talvetkin vielä oikeesti kylmiä. Mä oon joutunut nöyrtymään kaksien villasukkien käyttöön öisin. Se on aika villiä. Mutta onneksi on lämpimiä vaatteita ja peittoja, että ruumiinlämmön saa pidettyä yli 30 asteen. Paljon mieluummin sitä kuitenkin viileän kämpän ottaa kuin liian lämpimän.

Muuten mä oon kyllä innoissani, että on taas viileää. On saanut kaivaa kaulaliinat ja villasukat ja (Handymanin mummon tekemät) tumput käyttöön. Ja ensi yönä tulee myrsky! Joskin mun alueella asuu ilmeisesti melko lailla myrskybongauksesta kiinnostuneita ihmisiä ja myrskyt tietää aina lisätöitä - viime viikonlopun myrskyn jälkeen tuli muutamia kylmettyneitä bongareita. Mä kyllä kielsin seuraavien myrskyjen bongauksen, mutta uskooko kukaan lääkäriä? No ei.

Traumoja ja sairauksia

Handyman on ryhtynyt jonkinlaiseksi kellokalleksi. Se muistuttelee mua päivittäin tapahtumista, joista mä oon unohtanut kirjoittaa tänne. Valitettavasti mä en muista juuri mitään Meet&Greetistä, joten siitä ei enempää. Jotain mä muistan toissaviikon Järvenpään reissusta. Oltiin siis Handymanin työkaverin Johgun luona kylässä sunnuntaina. Johgun mä oon tavannut jo useita kertoja, lisäksi mä oon sen fb-kaveri, joten seuraan sen elämää tarkoin. Sen lapsiinkin on tutustuttu. Ekaa kertaa kuitenkin tavattiin sen vaimo, mikä oli jännittävää. Lisäksi oli jännittävää matkustaa tosiaan todella kauas Järvenpäähän saakka. Ne lapset oli ihan älyttömän hauskoja. Handyman oli päättänyt panostaa tuliaisiin, niinpä vietiin 5-vuotiaalle kundille dinosaurus-pop-up-kirja ja 2-vuotiaalle tyttöselle Hello Kitty -pehmolelu. Lapset olivat asiaankuuluvan kiitollisia ja niin mekin, koska saatiin ruokaa.

Monia terveydellisiä huolia on kertynyt tänä viikonloppuna. Ensinnäkin Lettipitko järkytti mua suunnattomasti perjantai-iltana soittamalla, että se on joutunut moottoritiellä kolariin ja tänään kuulin, että Kummityttö-ressukka on saanut elämänsä ensimmäisen antibioottikuurin. Onneksi molemmat ovat suuremmin kunnossa. Toki Lettis on drama queeninä jo melkein varma että on vain kohtalon suuri siunaus, että se on edelleen edes hengissä. Nyt se katuu, ettei mennyt heti perjantaina päivystykseen arvioon vaan meni kolarista suoraan polttareihin. Kyllä oli tyhmästi tehty, mitäs jos kuolema ois tullut? Huomautin varovasti, että se oli polttareissa jotain 10 lääkärin kanssa, kai niistä ois joku huomannut että nyt toi kuolee. Kummityttö on kärsimystensä kanssa huomattavasti stoalaisempi, totesi vain että "Häy".

Handyman on innostunut BB:stä. Ei se sitä kai sentään katsele, mutta on uutisista ihan tohkeissaan. Se tietää kaikkien nimet ja pudonneet ja putoamisuhassa olevat ja kuka nyt on pamautellut ketäkin. Suurin ongelma tässä on se, että sitten se kertoo niitä mullekin ja nyt mäkin tiedän. Vahingossa jo möläytinkin BB-Samin ja -Justiinan harrastuksista kaverille ja nyt mulla on varmaan ikuisesti BB-entusiastin maine. Ja siis tää tuhoaa mun korkeakulttuurimaineen, jota mä oon rakentanut säilyttämällä tulostamiani teatterilippuja pöydällä jo kuukauden ja unohtamalla katsoa Diiliä (oikeesti mä en vieläkään Långstrumpin toistuvista muistutteluista huolimatta tiedä, koska Diili tulee enkä kehtaa katsoa sitä niiden nettisivulta).

Vauvaseuraa

Eilen oli aikamoinen vauvaseurapäivä. Ensin töiden jälkeen oltiin Polaah'n + poikasen kanssa kävelyllä ja päivää istumassa. Illalla Handyman oli vielä järjestänyt audienssin Missing Linkin 5-kuukautisen tyttösen luokse kyläilemään. Molemmat vauvat olivat edukseen. Hymyilivät kohteliaasti naamanvääntelyille ja esittelivät bravuurinumeroitaan (kääntyilyä, käsienheilutusta ja ähkimistä). Todellakin hyvää seuraa. Polaah'n kyläillessä saavutettiin myös muuten jännittävä tilanne, kun piti loihtia lounas pelkän pantryn aineksista. Lähdin kokeilemaan soijarouhespagettikastiketta ja se olikin hyvää! Ainoa kömmähdys oli se, että soijat kiehuivat aika voimallisesti yli kattilasta ja paloivat kiinni liesitasoon. Onneksi se on keraaminen. Mutta siis soijarouhe ftw! Ja vauvat ftw!

Tänään on kuukauden ensimmäinen lauantai eli valtakunnan parhaan aikakausilehden (Kuukausiliitteen) ilmestymispäivä. Koska tätä loistolehteä ei kuitenkaan saa tilata kotiinsa ilman jokaviikkoista ylenmääräistä paperijätettä, täytyy muistaa ostaa irtonumeroita. Suru oli suuri, kun huomasin, että ostamani Hesarin välissä ei ollutkaan Kuukausiliitettä. Piti ostaa toinen, mutta ei sitä kauaa jaksanut harmitella - 6 e/kk hyvästä lehdestä ei ole liikaa pyydetty. Ongelmia irtonumero-ostamisessa on: a) sitä on lähes mahdotonta muistaa, jolloin jää ilman, koska sitä saa vain yhtenä päivänä kuussa (onneksi on vanhemmat!) ja b) Handyman ei ärrälle joutuessaan pysty vastustamaan Lottokupongin ostamista. Tämä on surkeaa, koska ei me kuitenkaan voiteta ja Handyman on sitten kovin surullinen, kun rahat on jo mielessä käytetty uusiin autoihin ja asuntolainaan. Aika vähän lohduttaa ne neljä oikein, jotka tämänkin päivän kupongista löydettiin. Kupongin hinnan jälkeen netottiin 60 senttiä. Tällä tahdilla saadaan lotota aika kauan ennen kuin kämppä on maksettu.

Tämän vuoden iloisin päivä on ylihuomenna. On nimittäin vuotuinen asuntolainan koron tarkistuspäivä. Viime vuonna meidän koron tarkistuspäivänä korot sattuivat olemaan vuoden toiseksi korkeimmalla tasolla eli vuosi on nyt kärvistelty lähes 6 %:n koroilla. Tai siis Handyman on, mä oon päässyt nauttimaan valtion korkotuesta. Suosittelen ASP-säästämistä kaikille kiinnostuneille. Nyt siis korko putoaa todennäköisesti 4,5 prosenttiyksikköä! Ihan kivalta tuntuu, kiitos kysymästä.

Eläkeläismeininki

Juuri nyt ei kannattaisi olla kärpänen meidän katossa. On sen verran seniili meininki meneillään. Mulla on neuletakki ja villasukat, koska on vähän vilakka. Sukkakin on puikoilla meneillään, paitsi ei nyt just kun tähän blogittamiseen tarvii kaksi kättä. Handyman lojuu sohvalla T-paidassa ja kalsareissa ja naureskelee TV:n ehkä älyttömimmälle formaatille eli Rekkakuskit jäällä -ohjelmalle, jonka se on nauhoittanut viime viikolla, jotta päästään aikaisin nukkumaan. Mä luulen, että tän korttelin vanhuksetkin viettää villimpää elämää kuin me. Ainakin monet mun töissä kohtaamista vanhuksista on huomattavasti jännittävämpiä.

Mä oon miettinyt viime aikoina kovasti perhesuunnitteluasioita. Äitiysneuvolan pitäminen tekee semmoista pitäjälleen. Suuresti yleistäen arvioisin, että useimmissa perheissä lapsenteon idea lähtee naisesta (ja aloitin virkkeen "suuresti yleistäen", eli esimerkit lapsia mankuvista miehistä kaikuvat tyhjään tynnyriin). Tänään mä yritin miettiä tähän syytä. Mä luulen, että äidinvaisto on paitsi sosiaalinen myös biologinen tosiasia. Naiseen (yleistäen) ohjelmoitu tarve/halu tehdä vauvoja on tajuttoman voimakas, sillä vaikka kaikki lapsenteon ikävät asiat (esim. pahoinvointi, suonikohjut, mielialamuutokset, raskausarvet, synnytys, repeämät, inkontinenssivaivat, haavaiset nännit, rintatulehdukset ja jälkivuoto) on jätetty naisen harteille, silti monet naiset haluaa lapsia. Toki mies on mukana menossa, mutta onhan se fysiologinen isyys aika pientä (taaskaan en suinkaan väheksy isyyden merkitystä psyykkisessä ja sosiaalisessa mielessä). Take home message on siis se, että naisen ei pitäisi tarvita hävetä biologista lapsentekotarvettaan sen enempää kuin esim. pissahätäänsä.

Laakson terveysasemalla pidetään edelleen influenssapolia pystyssä joka päivä. Viime viikolla kyseltiin, että löytyisikö vapaaehtoisia tekemään viikonloppuvuoroa klo 8-16 perussopimuksella eli varsin surkealla palkalla. Siis normaalityön lisäksi. Yllättäen harva lähti kiljuen mukaan. Koska vapaaehtoisia oli varsin niukasti, Korkeampi Taho määräsi väkeä sinne töihin. Mut tietysti. Loppuvuodesta mulla on kaksi viikonloppua siellä kiinni, joista toinen onneksi vain varallaoloa. Eniten mua tässä harmittaa se, että koska vuoro alkaa sunnuntaina jo kahdeksalta, on mahdotonta mennä Itä-Helsinkiin Kummitytön vauvauintiin klo 8:30! Ei tommoisen pitäisi olla laillista, tulevat harrastuksia häiritsemään. Mut se on hyväksyttävä, kun on valinnut työsopimuksen ilman määriteltyä työaikaa. Mä oon töissä koko ajan. Mutta itse asiassa mä oon vähän innoissani sinne Laaksoon menossa, se on mun mielestä varsin kiinnostavaa. Tulkoon epidemia, minä olen valmis!

Häy!

Handyman oli eilen jossain teinitupareissa. Koska mä oon coolimpi (ja osittain koska mua ei ollut kutsuttu), menin pitkästä aikaa Kummitytön luokse kylään. Vauvauinnit on viime aikoina jääneet väliin erilaisten virustautien vuoksi enkä oo nähnyt Kummityttöä muutamaan viikkoon. Aikamoinen muija! On selvästi viettänyt opintiellä paljon enemmän aikaa kuin minä viime aikoina, koska mä en oo oppinut mitään ja KT on oppinut ihan älyttömästi hyödyllisiä taitoja, kuten konttaamaan, nousemaan seisomaan ja kävelemään tukea vasten. Lisäksi Kummityttö osaa vierastaa (ekan vartin alkoi itkeä saman tien, kun mä katsoin silmiin), heittää lelut kädestään (jotta voi kyykyttää isäänsä) ja sanoa innoissaan "Häy!" Ja koska "Häy!" on ilmeisesti vitseistä vitsein, niin vähänkö muuten naurattaa, jos joku muu sanoo sit takas että "Häy!" Nauraa mun vitseille, mahtavaa seuraa.

Karaoke on rautaa. Muutama päivä sitten käytiin kylässä yhdellä mun hoiturikaverilla ja sillä on karaokevehkeet. Vähänkö helmee veivata Satulinnaa ja Kevytlinjaa ja katsella geneeristä karaokevideomuijaa keikuttamassa bodiaan ennalta arvaamattomissa herkullisissa lavasteissa. Ja ihan kuin karaoke ei riittäisi, siellä on koiranpentu ja kisu myös! Joskin se pentu on jo ihan valtavan kokoinen ja mä pelkään sitä aika lailla. Handymanin harmiksi Kisu on ujoa sorttia eikä kovasti seurustele. Niin ja on se perussyykin eli hoiturikaveri yksinäänkin ihan hyvä syy matkata bussilla (!) kultahampaiden asuinalueelle Keski-Helsinkiin.

Toissapäivänä oli full panic -tilanne. Mulla oli töissä perjantai-iltapäivävuoro, mikä tarkoittaa, että meen töihin vasta 12:ksi. Olin kuitenkin lähdössä jo 1,5 tuntia etukäteen, koska olin ajatellut käydä torilla ja ehkä vähän soppailemassa ja syömässä ennen töihin menoa. Ongelmaksi kuitenkin muodostui se, että Handyman oli töihin lähtiessään toivottavasti vahingossa lukinnut turvalukon. Meidän turvalukossa on vikana se, ettei sitä saa sisältä auki vaan sisään lukittu tyyppi on auttamattomasti sisällä. Mä soittelin Handymanille töihin tiedustellakseni, josko hän voisi tulla auttamaan minut distressistäni ulos. Handyman ei kuitenkaan vastannut puhelimeen, koska oli omien sanojensa mukaan "palaverissa" (suom. jutteli Rikun kanssa). Onneksi eräs Handymanin työkavereista on jatkuvasti online fb-chatissa, joten sain hänet rekrytoitua hätyytystoimiin. Handyman sai viestin ja koki velvollisuudekseen lähteä tulemaan ovea avaamaan. Mä odotin paniikin jatkuvasti kasvaessa ja ajan madellessa eteenpäin. Kolme varttia sillä kesti, koska tuli ratikalla. Takaisin oli kuulemma kuitenkin mennyt taksilla. Such love!

Ka-pow!

Lapsuudesta mä muistan parhaiten Batman-päivät. Tiistaisin tai torstaisin tuli telkkarista illalla piirretty Batman ja sen sai katsoa, jos oli reippaasti syönyt hernekeittoa päivälliseksi. Joka viikko. Turha kai sanoakaan, että se ei ollut ihan herkkuruokaa eikä oo vieläkään. Koska mun vantaalaisvanhemmat olivat jopa keskivertoespoolaisvanhempia hysteerisempiä, mun piti peittää silmäni, kun näytettiin lopun tappelukohtauksessa väkivallan sensuroivaa BOOM!- tai KA-POW!-graffitia. Niin, siis nimenomaan piirretyssä. Nykyäänhän kersat näkevät, kun piirretyt Digimonit repivät toisiltaan silmät päästä ja tekevät niistä uppomunia.

Ka-pow tuli mieleen, kun kotikadulle on perustettu jonkinlainen rakennustyömaa, jossa räjäytellään innokkaasti. Aamuseitsemästä iltakahdeksaan vähän väliä soitetaan hälytysmerkkiulinaa ja lopuksi pamautetaan niin että ikkunat helisee. Koska kotikatu on melko kiireinen, painottuu räjäyttely nimenomaan sinne aamuseitsemään ja iltakahdeksaan. Mua ei haittaa, mutta naapurien koirat ilmeisesti munii nahkamunia, koska keittiön seinän takaa kuuluu surkeaa hälytysmerkkiulinaulinaa. Jos mussa olisi empatiavaihde, niin mä voisin tässä tapauksessa painaa kytkintä ja vääntää keppiä.

Handyman on liikuttava shoppailija. Yleensä me käydään kaupassa yhdessä tai mä käyn töiden jälkeen yksinäni. Ajoittain mä kuitenkin unohdan ostaa Handymanille tärkeitä elintarvikkeita (lähinnä juotavaa jogurttia) ja silloin Handyman joutuu yksin kaupoille kotimatkalla. Tänään kävi juuri näin. Sääntöjen mukaan mun pitää tyhjentää ruokakassi, jos Handyman on kantanut ruoat kotiin. Kassin sisältö oli herttainen: 1,5 l maitoa (jota mä olin käskenyt tuomaan), puoli kiloa pumpernikkeleitä (vaaleanpunaisia), 150 g sokerittomia Mynthoneita ja neljä purkkia Actimelia. Niillähän selviää vaikka viikon.

Ärsytystä

Tänä viikonloppuna oon huomannut paljon ärsyttäviä asioita. Tai ei nyt erityisen paljon, mutta tänä viikonloppuna mä oon miettinyt ärsyttäviä asioita. Listaan niitä tähän, jotta voisin sitten myöhemmin katsella niitä ja naureskella typerälle ärsytykselleni (as if, todennäköisesti mä ärhentelen niille myöhemminkin)

• Ratikoiden ikkunat peittävät teippaukset, joissa on pieniä reikiä. Kun sisältä päin yrittää katsella ulos, tulee pahoinvointia. Mulle on ihan ookoo, että myyvät mainoksia, mutta a) näkymiä ei turmella tai b) teipataan ikkunat sitten kokonaan, että ei tule houkutusta katsella lueskella ulkona näkyviä pieniä mainostekstejä tms.
• Turhan väkivaltaiset elokuvat. Aiemmin en oo nähnyt yhtään Tarantinon elokuvaa ja oon ollut siitä ylpeä. Nyt alkoi kiinnostaa tämä uusin aihepiirin vuoksi ja mä kävin sen eilen Långstrumpin kanssa katsomassa. Ihan hyvä se oli, paitsi että mä en oikeesti vain näe sitä ampuma-aseväkivallan näyttämisen tarvetta. Tuliaseet on tylsiä eikä anna tilaa mielikuvitukselle. Ei sillä että mulla ois mitään erityistoivetta nähdä myöskään esim. veitsillä tai pesäpallomailoilla tehtävää väkivaltaa, mutta pyssyt on so last decade.
• Keski-ikäiset naiset. Useimmat näistä on tosi rasittavia (ei kuitenkaan esim. Äiti tai Anoppi, jotka on mukavia ja rentoja). Nää on kyllä ärsyttäviä ihan arkisinkin eikä vain viikonloppuisin.
• Pikkusiskon arvomaailma. Jos haluaa ehdottomasti asua kerrostalon ensimmäisessä kerroksessa, niin se on ihan ookoo, mutta sitten ei vaan voi olla ihmeissään, kun joku random Teija käy vasta-ajetulla nurmikolla jättämässä vaatteitaan sinne. Olivat löytäneet kassin, jossa oli mm. henkilöllisyystodistus, rahaa ja psykiatrinen sairauskertomus, kengät, paidan ja uuden paidan hintalapun. Tai no ehkä voi olla ihmeissään, mutta pitää olla jotain järkeä toiminnassa: jos haluaa viedä löytämänsä tavarat poliisille, niin siitä vaan, mutta yhtä aikaa ei voi sekä vaatia löytöpalkkiota että tehdä rikosilmoitusta etenkin, kun ei ole minkäänlaista todistetta siitä, että nimenomaan Teija on siellä pihalla käynyt (vrt. Teijan ex Sami). Tsiiiiisus. Etenkin kun olisivat voineet valita samaan hintaan myös 13. kerroksen asunnon 8 km idemmästä, sinne ei ois kukaan tullut partsille hillumaan.
• Neuletöiden päättely. Se on ihan arsesta.
• Biologinen kello. Se edistää tai jätättää, tai on joka tapauksessa väärässä ajassa. Viallinen aikarauta tuottaa stressiä korvien väliin ja muuten niin harmonisiin avioliittoihin.
• Pulmu Barin sisustus. Se on sisustettu täysin Ikealla ja siellä on liian valoisaa. Eikä toissapäivänä ollut edes diskojukkaa vaan jouduttiin kuuntelemaan ihan random rokkenrollia. Väsyttikin, eikä Ville Vallaton maistunut niin hyvältä kuin viimeksi. Handyman ja Homis marisee mun alkoholinkäytöstä (no kyllähän mä perjantainakin nautin baarissa yhteensä kaksi ravintola-annosta, siitä kannattaakin huomautella), täytyy siis varmaan lopettaa. Ärsyttää moinen huomauttelukin pihkura.
• Kristiina Brask. Mä en oo ees kuullut sen uutta biisiä mutta jo se ärsyttää, että mä kuulin että sillä on uusi biisi. Se ottaa mua aivoon koko ämmä ja ennen kaikkea sen "ihana saundi".
• Lauri Tähkä. Nyt aktuellisti, koska olen surukseni kuullut, että Porkkis oli sen nähnyt vahingossa Stockalla ja pieni Kummityttökin oli sen kamaluudelle altistunut. Toki muutenkin koko ajan.
• Ylipäänsä huono musiikki ja rasittavat artistit. Liikaa, niin liikaa. Onneksi on Spotify ja iPhone ja iTunes, että voi normaalielämässä välttyä huonolta musiikilta. Pahaksi onneksi kaupassa soitetaan radiota. Ratikoissa ei onneksi joudu kuuntelemaan moista sontaa.
• Keskusteluintoiset pultsarit julkisissa liikennevälineissä. Puhukaa hiljempaa tai mielenkiintoisempia juttuja. Ei mua kiinnosta että jäitte mopon alle. Sellaista se pulsun elämä on.
  

Aika seesteinen olo on nyt, huooh. Nyt on hyvä mennä mieli keveänä suihkuun.

Työhyvinvointi

Osallistuin tänään ensimmäiseen tyhypäivääni. Aiempien työpaikkojen tyhy-päivät olen välttänyt olemalla vapaaehtoinen jäämään työhön, että muut saavat hyvinvoida (paitsi kerran olin sairaana, mutta silloin se tyhypäivä pidettiinkin lauantaina). Nyt ei annettu työhönjääntivaihtoehtoa, koska koko pulju laitettiin kiinni täksi päiväksi. Pomo uhitteli, että vain vuosilomalla, virkavapaalla ja sairaana olevat työntekijät saavat olla päivästä poissa ja mä en lähde kallisarvoista palkkaani menettämään yhden tyhypäivän takia. Mentiin Suomenlinnaan, jossa ohjelmassa oli lähinnä psykiatrin pitämä luento työssä jaksamisesta. Luento oli ihan ookoo, mutta herkullisimmat tilanteet syntyivät siitä, kun keski-ikäiset tädit päätyivät tukkanuottasille, hehee. Toisaalta ohjelmassa oli "vapaata ulkoilua", jolloin päästiin mukavien työkaverien kanssa reippaalle kävelylle ja ilmainen ja varsin oivallinen kanaherkkusienipastalounas. Kotiin pääsi lähtemään jo yhdeltä, mikä oli erinomaista. Ryhdyinkin saman tien tyhypäiväfaniksi, koska mikä tahansa työpäivä, jolloin saa reippailla, syödä ilmaiseksi ja häipyä jo yhdeltä, on mun mieleen. Joskin sittemmin mä tajusin, että tuohan on mulle vähän-niinku any other day, koska a) mä kävelen työmatkat, b) kolmena päivänä viikossa saa maksetun lounaan ja c) harvoin mä oon töissä ees neljään. My kinda job!

Ensi viikolla aukeaa Haartmanin sairaala eli Marian korvaava kaupunginsairaala. Tänään järjestettiin Marian päivystäjille esittelytilaisuus uuteen hienoon sairaalaan. Sinnehän piti mennä. Ei sillä, että mä ikinäkoskaan sinne todennäköisesti töihin menisin vaan siksi, että onhan se mielenkiintoinen julkisen rahoituksen kohde. Ulkoapäin rakennus ei ole mikään kaunokainen, mutta ei nyt mikään erityisäklörumiluskaan. Monia hyviä ratkaisuja siellä oli tehty: esim. päivystyksessä alipainehuoneita a) hajuhernepotilaita ja b) mahdollista pandemiatilannetta varten, selvä tarkoitus tehdä yhteispäivystyksestä yhteispäivystys eikä vain mikään lähentelevä päivystys, järkevästi suunniteltu ppkl:n pohja ja osastoilla kahden hengen huoneet. Lisäksi oli aika siistiä, että kaikissa potilashuoneissa oli Tempur-sängyt. Rohkea ratkaisu oli myös jättää tekemättä perustason kirurgian päivystäjälle lepohuonetta - Malmilla perustason kirurgian päivystäjällä (työvuoro klo 22-08) on huomattavasti hienompi huone kuin sisätautipäivystäjällä (työvuoro klo 08-08) ja se sijaitsee huomattavasti paremmassa paikassa (sisätautipäivystäjän huone on neljien portaiden yläpäässä - not very accessible klo 3:30, kun on seissyt 19,5 h). Huonoa oli outo vuoronumerosysteemi (ihan kuin kukaan jaksaisi pidellä hyppysissään vuoronumeroaan tuntikausia!) ja varmaan joku muukin asia, joka ei tuu nyt mieleen.

Tänään kuulin Espalla, että Handyman on onnenpekka. Englantia puhuva nuorimies liittyi seuraan ja ehdotteli kahvittelua. Kun selitin anteeksipyytävästi olevani juuri matkalla noutamaan aviomiestäni töistä, mies harmitteli huonoa tuuriaan, manasi Handymanin upeaa tuuria, toivotti hyvää parisuhdetta ja kehotti olemaan yhteydessä, jos joskus tulee ryppy rakkauteen. Viimeisiksi sanoikseen sanoi vielä: "Baby, you're fine!" Tää huvitti mua suuresti etenkin, kun se ei ees vohkinut mun iPhonea siinä lirkutellessaan. Great show!

Kärpänen

Mä oon vähän hermostunut banaanikärpäsiin, joita on alkanut pörrätä keittiössä. Tämä todennäköisesti johtuu mun uudelleen löydetystä nuoruudesta, jonka takia keittiön pöydällä on viikon ajan säilytetty muutamaa tyhjää siideritölkkiä ja internetin mukaan ne tykkää erityisesti käymistilassa olevista elintarvikkeista. Aiempina syksyinä mä en oo juurikaan niistä välittänyt, mutta nyt ne ottaa todellakin päähän, koska ne KAIKKI lentää mun nenään. Ehkä tuli flashbackejä lukion perinnöllisyystieteen kurssilta, jossa ne kärpäspirulaiset eivät millään suostuneet järjestämään siipiensä väriä siihen suhteeseen, mitä kirjassa luki. Lisäketutuksena on yksi suuri peruskärpänen, joka surisee jatkuvasti mun naaman edessä ja hieroo käsiään ja silmiään. Ottaa kovasti kupoliin!

Mä oon kovin huolissani Lettipitkosta, joka on lentänyt pitkälle Berliiniin osaamatta kieltä oikeasti yhtään. Handymankin osaa sentään sanoa "ich habe ein Sauerkraut in meiner Lederhose", mutta Lettipitkon saksantaito rajoittuu siihen, että hän totesi hotellinsa olevan lähellä Uhlandstrabea. Lisäksi Lettipitko on luonteeltaan suuri seikkailija, joten häntoki tavoilleen uskollisina hylkäsi etukäteen katsotun perille menevän bussin ja valitsi samalta pysäkiltä lähtevän toisen bussin. Kyllä täällä Koto-Suomessa oltiin sydän kylmänä, kun se soitti tohkeissaan sieltä bussista, että katotaan nyt minne tää menee. Ilmeisesti se on kuitenkin vielä elossa, koska lähetti tänä aamuna sähköpostilla valokuvan sen giikkikonferenssista, aka Immuno-conista. Terveisiä vaan sinne, mikäli Keski-Euroopasta käsin pääsee internettiin!

Mä oon muuten erittäin ilahtuneena lukenut commentseista eri tahojen julkkisbongauksia! Bongaukset on hyvä kertoa julkisesti, ettei ne jää painamaan. Mä kyl toivon koko sydämestäni, ettei kukaan lukijoistani joudu koskaan bongaamaan Lauri Tähkää. Jos joutuu, niin perustetaan tukiryhmä.

Bongailua

Eilen käytiin Handymanin kanssa Habitare-messuilla, koska me ollaan niin kovin tyylikästä väkeä ja pakkohan siellä oli näyttäytyä. Vähäpätöisempi syy oli se, että Pikkuveli oli rakentanut sinne hiilikuution, joka piti nähdä. Nähtiin Pikkuvelikin pitkästä aikaa (lähinnä se on viime aikoina rakentanut sitä kuutiotaan). Paljon muutakin nähtiin, kuten hienoja astianpesukoneita ja opiskelukaveri Härski uuden tyttösensä kanssa. Kovin kauaa ei messuilla sit kuitenkaan viihdytty, koska sohvia näkee netistäkin. Onnistuttiin olemaan ihan coolisti, vaikka Eduskunnan puhemies rouvineen käveli meidän ohi siellä. Joskin sittemmin selvisi, että eihän Handyman ollut niitä edes huomannut.

Eilen oli muutenkin erinomainen bongailupäivä. Messukeskukselta lähdettiin käymään Menitassa, koska mä tarviin villasukat. Pikku-Roballa tavattiin random kaveri ja siinä turinoidessa käveli ohi mun lempinimi-ihminen Suvi-Anne Siimes (siis mun lempinimi on ollut S-AS. Ei niin, että se olisi joku mun feivöritti nimi-ihminen). Illalla käytiin vielä katsomassa Ice Age 3 ja kotimatkalla sporassa kanssamme Eliteltä Linnankoskenkadulle matkusti Neil Hardwick. Aika hyvä julkkispäivä siis.

Käytiin siis eilen leffassa, oikein 3D-leffassa. Kerran aiemmin oon kolmedeetä nähnyt ja se oli Afrikka-aiheinen dokumentti Saksassa. Mä en oo mikään 3D-fani. Ongelmana on ne lasit. Ne on painavat ja hankalat ja välillä tekee mieli lepuuttaa nenänselkää ja sit näkee kahtena. Mulla ei ees oo mitään silmän ja lasin välissä, hankalaksi elämä tullee siinä vaiheessa, kun on toiset lasit nenänselkää kurittamassa, kuten non-emmetroopeilla usein on. Eikä se 3D-elämys ole edes niin mahtavista mahtavin, että sen vuoksi kannattaisi kahta tuntia istua lasit nenällä. Mulle riittää 2D. Ei tuu ikinä yleistymään tuommoinen pelehtiminen.

Linnanmäki

Mä oon koko kesän suunnitellut meneväni Linnanmäelle. Kerran mä siellä kävinkin pikapikaa Panoramassa, mutta oli tosiaan tarkoitus mennä ihan kunnolla huvittelemaan. Päivittäin mä oon haikeena katsellut vuoristorataa ja maailmanpyörää ja suunnitellut, että sinne määkin meen. Alkuperäinen suunnitelma oli mennä Handymanin firman maksamana perinteisenä elokuusunnuntaina, mutta sitten ilmeisesti tietyillä aloilla on vähän rahapulaa, joten se peruttiin. Eipä hätää, suurehko Etelä-Suomen kaupunki tarjosi työntekijöilleen kyytiä arki-iltana syyskuussa ja ajattelin tätä työsuhde-etua käyttää. Sitten tuli ongelma, nimittäin alakulo ja sade ja väsymys eikä tullut mentyä. Enää muutama päivä jäljellä. Ehkä jää menemättä. Ilona on kuitenkin se, että ensi sunnuntaina pidetään perinteiset kesäkauden päättäjäiset, jotka huipentuvat ilotulitukseen. Se on varmaan aika makee meidän ikkunoista! Tai siis tiedän, että se on, koska sillä meille tää kämppä myytiinkin.

Tänään kohtalo otti omansa. Me ollaan jo pitkään uhmattu kohtaloa käyttämällä Supi-sukkapidikkeitä, jotta meidän sukat ei mene sekaisin keskenään (kaikki meidän molempien sukat on mustia) ja jotta ne eivät huku pyykkikoneessa. Tänään kuitenkin pyykkikoneen sukkavarasmaahiset kävi viemässä mun sukkaparin uimahallin pukukopista. Ja ne oli vielä ihan uudet ja tosi hyvät sukat! Toisaalta löydettiin uimakaveri Geen unohtunut uimapuku. Karma giveth, karma taketh.

Ett år

Elämyskameli täyttää tänään vuoden. Kävijälaskuri (joka muistaakseni asennettiin pari viikkoa blogin aloituksen jälkeen) näyttää nyt 8777 latausta, mikä tarkoittaa keskimäärin 24 latausta päivässä. Mikä yllättävintä, kaikki niistä ei oo mun niksuttamia. Ehkä Handymankin on auttanut aina kun sitä on kehuttu.

Toki nyt pitäisi tehdä montage-tyyppinen postaus. Haikeana muistella kaikkia pieniä sattumuksia vuoden varrelta. Ja tottahan toki mä sellaisen teenkin. Paitsi että mä en muista paljoa. Ensimmäisenä mielessä on se, että se oli hienoa, kun opin laittamaan kuvia tänne. Ja sekin oli hienoa, kun mentiin naimisiin, ai niin ja kun muutettiin! En mä muuta muista. Kaikkea hienoa sitä voikin vuoden aikana tapahtua.

Mä en oo kauheesti katsellut noita vanhoja postauksia, kun ne on niin tylsiä ja noloja. Mutta silti en kadu, että mä aloitin tän kirjoittamisen. Oon jopa itsestäni vähän ylpeä, kun en oo lopettanut. Oonhan mä toki tosi laiska nykyisin, mutta osa hitaasta päivitysrytmistä johtuu kyllä lisääntyneestä itsekritiikistäkin. Ei se kyllä vieläkään kovin korkealla oo tästäkin postauksesta päätellen.

En aio lähteä laatimaan tähän nyt mitään suureellista jatkosuunnitelmaa Kamelin tulevaisuudelle. Toivonpa vain, että jaksaisin käydä päivittelemässä mieluummin useammin kuin harvemmin. Ideaali päivitysväli ois mun mielestä joka toinen päivä ja siihen ideaaliin mä yritän tähdätä, mutta mä tunnen itseni liian hyvin lähteäkseni lupaamaan sellaista. Toki toivon ehdottomasti myös sitä, että rakas ja arvoisa lukijakuntani jatkaa kävijälaskurin pyörittämistä, ettei mun yksin tarvii.

Kallion kulmilla

Långstrump vei mut Kallioon baarikierrokselle toissapäivänä. Oli oikein hauskaa. Tarkoituksena oli siis tutustua baarielämään (siis mun) ja löytää oma drinkki. Edellisen kerran mä yritin löytää itselleni drinkin joskus neljä vuotta sitten, jolloin päätin, että sen on oltava Sininen enkeli, koska mä oon just niin kasari. Suru oli suuri, kun totesin saavani Parfait Amourista urtikariaa (ois niin täydellistä voida juoda Parfait Amouria - harvaa muuta juomaa on maustettu ruusun terälehdillä, manteleilla ja vaniljalla!). Tai siis onhan mulla jo drinkki, Mojito, mutta Kallion baareissa on turha kuvitella säilytettävän mitään elävää. Tarkoitusta toteuttaessani tein muutamia havaintoja:

1. Alkossa myytävä valmismojito maistuu lakritsalta, ei kevyen minttuiselta.
   
2. Roskapankissa on aika karu tunnelma ja seura
3. Relaxinissa on teinejä (siis kamaan tulevat rullalaudalla baariin?! Miksi kukaan anniskelee tällaiselle väelle?)
4. Bar Pulmu on ihastuttava. Sisustus on kiinnostava ja rento, DJ soittaa mielenkiintoista musaa (esim. Pet Shop Boysiä, Dannyä (!) ja Björkiä) ja tunnelma on iloinen. Siellä käy valloittavia lesboja ja Handymanin nuorisokaveri Reksi, joka me otettiin mukaamme jatkoille.
5. Abin baariin ei kannata nukahtaa. Lisäksi miesten kannattanee hoitaa WC-asiansa muualla, koska Reksi suunnitteli WC:n oven poistoa. Sitä paitsi siellä on jäät loppu jo varttia ennen pilkkua.
   
6. Jatkopaikan valinta on vaikeaa: ei voitu mennä Långstrumpille, kun sinne ois tullut Abin baarin liepeiltä seuraa mukaan eikä voitu mennä Reksille, kun se epäili että me oltais juotu kaikki sen Grand Marnierit (as if, jatkoilla vain amatöörit juo alkoholia). Niinpä me tultiin meille, mutta siitä uninen ja väsynyt Handyman ei ollut innoissaan. Onneksi se kuitenkin taipui painostuksen edessä heräämään.
   
7. Pakastimessa pitää olla aina pussillinen paistettavia karjalanpiirakoita, sillä ne ovat täydellistä jatkoruokaa (paistettuna siis).
8. Jos löytää itselleen nolon drinkin, ei pidä paljastaa sitä kellekään, koska saa kuitenkin vain nöyryytystä ja naureskelua osakseen.

Jotta viikonloppu olisi täydellinen, eilen oli vielä Lomakuvakisa. Tämä mahtava eventti oli järjestyksessään kolmas ja molemmilla aiemmilla kerroilla voitto on mennyt Katjnille ja Homikselle. Handymanilla oli valtavat paineet voittaa, koska Handyman on Alppiharjun huonoin häviäjä. Tällä kertaa lähdettiin siitä, että suunniteltiin esitystä. Aiemmin on lähdetty siitä, että laitettiin kuvia peräkkäin. Keksittiin teema, joka sittemmin hylättiin, kun keksittiin parempi teema. Sitten kun keksittiin biisi, niin siinähän se oli, koko esitys. Voitto tuli ja Handyman oli niin onnellinen, että kyynel tuli silmään. Nyt on päätetty seuraavaa kertaa varten lähteä biisin keksimisestä ja punoa teema sitten sen mukaan. Miltä kuulostaisi esim. Kake Randelinin Nasta pimu, jossa olisi lähinnä kuvia Långstrumpista? (Siis jos Långstrump liittyisi meidän lomaan jotenkin, tietty. Muuten se on huijaamista.)

Oikaisu

Kirjoitin eilen, että aiemmissa työpaikoissa työkaverit ovat olleet mukavia, mutta nykyisessä tunnelma on huono. Sain tästä ystävällismielisen huomautuksen, että aina ennenkin mä oon valittanut työkavereistani. Aloin miettiä asiaa ja tottahan se on. Toisaalta tilanne on erilainen - sairaalatyössä oli rasittavaa, kun osa työkavereista oli aivan taidottomia ja suuri osa omasta työajasta meni niiden töiden tekemiseen. Nämä rasittavat kädettömät työkaverit olivat kyllä ihan mukavia, se on nyt todettava. Edellisessä tk-paikassa suurin osa oli oikein herttaisia, mutta mieltä kalvoi yksi mätäpaise, joka katsoi asiakseen vahdata mun työtapoja ja -määriä ja huomautella mulle niistä. Tätä mä pidin vähän asiattomana, koska se ei oikeastaan kuulunut sille. Nykyisessä työpaikassa muut lääkärit on käytännössä kaikki aika mälsää väkeä ja pari niistä on suoranaisia ilkiöitä, mutta hoitohenkilökunta, jonka kanssa mä käytännössä siis työskentelen, on mukavaa ja rauhallista väkeä. Näin mä tykkäänkin.

Tutustuin tänään paikalliseen uimahalliin. Miellyttävä paikka. Edullinen ja rauhallinen. Vieläkin edullisemmaksi tulisi, jos millään tulisi lähdettyä hakemaan lukuvuositarraa opiskelijakorttiin. Ongelmana uimahallissa oli kuitenkin se, että joku oli päättänyt lyhentää peruslyhyttä 25-metristä allasta vesijuoksijoille puoleen laittamalla toiseen päähän korotuksen. Vesijuoksu ei onnistu, jos jalat osuu pohjaan! Vähän efforttia vois altaansuunnittelijalta toivoo.