Kaupunki

City-lehti on kyllä mahdottoman onneton julkaisu. Joskus parikymppisenä mä luin sitä melkein säännöllisesti, mutta koin olevani ihan liian nuori sille. Nyt pari (krhöm) vuotta myöhemmin mä oonkin yhtäkkiä aivan liian vanha lukemaan sitä. Oon ollut varmaan viikon oikean ikäinen joskus neljä vuotta sitten ja sillä viikolla se ei sattunut ilmestymään. City on samalla tavalla rassaava kuin Ylioppilaslehti, joka mulle tulee ihan kotiin kannettuna. Molemmat on niin tohkeissaan kaupunkilaisia ja vähän hulluja - City oikeistolaisesti ja Ylioppilaslehti vasemmistolaisesti. Kitcheydessään ne on melko lähellä Kauniita ja rohkeita. Kyllä tuli nostalginen olo, kun huomasin Kauniiden ja rohkeiden jaksojen nimien olevan edelleen samalla muotilla laadittuja kuin 15 vuotta sitten. Ihan pari viikkoa sitten tuli esim. jaksot "Olemme kaikki samalla Jack-sivulla, Taylor!" ja "Sopisit eturintamalle tulenjohtajaksi, Stephanie!". Noita lukiessa tulee samalla tavalla turvallinen olo kuin puukuorisista telkkareista, vaaleanpunaisista lenkkareista ja Nalle Puh -repuista. Aah lapsuus.

Eilen oli Minna Canthin päivä, joka on mun mielestä ehkä vuoden tärkein liputuspäivä. Mä luin joskus yläasteiässä kaikki Minna Canthin kirjat Kauppa-Lopoa lukuunottamatta ja ne oli kyllä hyviä. Muistan lukeneeni myös hänen elämänkertansa ja se teki suuren vaikutuksen. Siinä oli nainen paikallaan. Napakka ja tomera. Kirjatkin oli hyviä, etenkin Anna Liisa teki vaikutuksen. Canthin aviomies kuoli, kun Canth oli monennetta kertaa raskaana ja silti se jaksoi kirjoittaa ja pitää kauppaa. Sitkeä mimmi.

Elämyskameli suosittelee
Anna Liisa

Pääkaupunki

Me käytiin eilen Handymanin kanssa matkalla kauniin läänimme kauniissa pääkaupungissa. Kimmokkeena matkaan oli Iisalamesta muuttanut kaveri, jota ei olla nähty pitkään aikaan. Ja koska kyseessä on nainen, joka on vastikään muuttanut, niin Handymankaan ei tuntenut itseään toimettomaksi vaan sai pikkuruisia Handyman-tehtäviä tehdäkseen. Tämä ilahdutti kovin emäntää. Päivä oli mukava - käytiin Prismassa, halvassa ja hyvässä kahvilassa sekä asuntomessualueella. Käytiin myös tarkistamassa, että missä kaupungin suurin nähtävyys on, mutta koska siellä oli a) lunta ja b) lasten hiihtolomariehatapahtuma, niin päätettiin siirtää lähempi tarkastelu ensi kesälle. Pääkaupunkia voi kyllä suositella kaikille, se on varsin lähellä ja oikein herttainen peruskaupunki. Valitettavasti ei löydetty mitään perinneherkkua tyyliin mustamakkara, lörtsy tai kalakukko.

Sairaustilanne on edennyt mahdottomaksi. Handymanin hammas on toki parantunut (huomenna uusi roplaus hammaslääkärillä - epäilen uutta valitusta), mutta mun naama on heittäytynyt hankalaksi. Korva on parantunut, mutta tällä hetkellä on jatkuva kamala päänsärky. Tuntuu kuin joku puukottaisi mua vasempaan silmään ja takaraivolle. Nenäkannu auttaa parhaiten, tunnin ajan huuhtelun jälkeen pää on melkein kivuton (joskin itse huuhtelun vaatima kumara asento tuntuu siltä kuin Thierry Henry käyttäisi mun otsaa harjoituspallona), lääkkeistä ei ole mitään apua ja päätä ei voi liikuttaa eikä hytkyttää (esim. nauraminen). Eutanasian olen hylännyt aavistuksen liioiteltuna, mutta maksillaaripunktiosta voisin maksaa mitä tahansa 300 euroon asti (ei enempää, koska 300 eurolla saa jo virtsarakon tähystyksen ja mun mielestä se on arvokkaampi toimenpide kuin poskiontelohuuhtelu). Sitä paitsi nyt pitäisi parantua pian, koska mä en ole valmis olemaan poissa töistä.

Nenäkannu on taivaallinen laite. Joskin mulla on olllut ongelmia veden ja suolan sekoitussuhteen kanssa - jos suolaa on liian vähän, tuntuu voimakas polte silmässä ja jos liikaa, tuntuu voimakas polte nenässä. On erittäin vaikeaa saada suhdetta oikeaksi. Tuttu sairaanhoitaja totesi, että osta hyvä ihminen keittosuolaa. Apteekissa epäluuloinen kyylä lääketyöntekijä tivasi multa pitkään keittosuolan käyttötarkoitusta (ihan kuin keittosuolasta saisi olot). Se on kyllä hyvää ainetta. Ei polttanut missään (paitsi siis oli tietty jumputtava naamakipu kun joutui kumartumaan ja joku puukotti mua silmään).

Elämyskameli suosittelee
Hämeenlinna ja keittosuola

Pakastimesta

Mä oon ollut niin keskittynyt kevään merkkien (esim. linnunlaulun) bongailuun, että oon ihan unohtanut, että kesän vuoksihan sitä kevättä odotetaan. Olin ihan ällistynyt, kun näin äsken telkkarista täysin unohtamani varmimman kesän merkin: uutuusjäätelömainoksen. Mahtavan ilahtunut fiilis. Ko. jäätelömaku vaikutti kyllä kuivahtaneen brändin uudelleenlämmitykseltä (Marianne-tuutti), mutta eihän sitä voi syytellä. Ensinnäkin: jee tulee kesä kun telkkarissa mainostetaan jäätelöä! Ja toiseksi: ei kai minttusuklaayhdistelmä voi jäätelössäkään pahalta maistua.

Mä oon siis pienenmoisessa nuhaflunssassa kahdeksatta päivää. Lisäksi on lämmintä pidellyt tärykalvolla. Tänään alkoi päänsärky. Mulla ei oo käytännössä ikinä päänsärkyä, joten tilanne on poikkeava. Mä oon joutunut käyttämään ihan kunnolla särkylääkkeitä ja silti on vaivaa. Lisäksi nuha on aika voimallinen, päässä humisee ja huimaa. Olin alkuun ihan kummissani, että millainen flunssa nyt tällaista tekee. Kyselin työkaverilta, että onko vastaanotolla ollut tällaisia tapauksia ja sehän alkoi nauraa. No onpa tietysti, poskiontelotulehdus kun ei ole mikään harvinaisuus. Olin unohtanut täysin tällaisen diagnoosin tai en ainakaan osannut yhdistää omia oireitani siihen. No semmoinenhan se on. Tässä nyt mietin, että kuinka se pitäisi hoitaa. Onneksi aiheesta on laadittu Käypä hoito -suositus, sen mukaan mennään. Mä en ole mikään antibioottien nimeen vannova. Tutkimusten mukaan miltei 70 % potilaista paranee ilman mikrobilääkitystä, joten eiköhän tässä jättäydytä oireenmukaisuuden armoille. Ladataan nenäkannu ja niellään särkylääkkeitä. Kyllä se siitä. Kunpa vain osaisin hoitaa sinuiittipotilaitani töissäkin näin hyvin. Jos mä itse välttelen antibiootteja niiden haittojen vuoksi, niin miksi mä näillä oireilla määrään potilaalle antibioottikuurin?

Elämyskameli suosittelee
oireenmukainen hoito

Kenttäsairaala

Alppiharjussa on tänään vietetty sairastupapäivää. Mulla on ollut flunssaa muutaman päivän ajan (ihan pientä kurkkukipua ja nuhaa), joka ei ole suuremmin häirinnyt. Eilen illalla alkoi vatsatauti, josta huolimatta olin jo lähdössä töihin, mutta kun oireet äkisti pahenivat aamutoimia tehdessä, jäin kotiin. Ajattelin nimittäin, että a) en halua tartuttaa sairaita ihmisiä ja b) on hankalaa pitää vastaanottoa, jos joutuu käyttämään paperikoria muuhun kuin mihin se on tarkoitettu. Handyman haukkui mua tietenkin työnvieroksujaksi ja toi (jälleen) esille, että neljän vuoden työuransa aikana ei ole ollut päivääkään saikulla ja sai mulle totta kai pahan mielen. Yritin selittää, että mun duuni on ehkä vähän altistavampi, mutta julmuri ei tätä ymmärrä. Kosto on suloinen, koska päivän mittaan mä oon tervehtynyt, mutta Handyman oli käynyt hammaslääkärissä ja kärsii nyt puutuneesta kielestä. Ja koska Handyman on mies, niin sen puutunut kieli on tietty paljon suurempi vaiva kuin vain puutunut kieli, se on lähestyvä kuolema. Multa se ei saa lainkaan sääliä, koska mua naurattaa kun sen puhe kuulostaa niin onnettomalta lässytykseltä ja mä en saa selvääkään sen jutuista.

Nyt on positiivinen ongelma: Handyman voitti viime syksynä jostain nettiarvonnasta 500 euron Kilroy-matkalahjakortin. Se pitäisi käyttää. Elokuussa on lomaa, silloin olisi hyvä hetki. Kysymys kuuluu, että mihin menis? Lähinnä tuolla voisi ostaa lennot. Toki nekin on liian kalliit sieltä ostettuina, mutta kun nyt on tuommoinen lahjakortti. Toivoisi, että ne lennot maksaisivat suurinpiirtein ton 500 e (siis meno-paluu meiltä molemmilta). Katsoin, että esim. Geneve, Barcelona, Lissabon, Dublin ja Venetsia maksaisivat tuon. Tietty sitä voisi mennä Berliiniinkin ja vaikka vuokrata auton ylimääräisillä ja tulla Münchenista takaisin tms. Tähän nyt toivoisin suuren yleisön kommentteja - onko mainituista kaupungeista kokemusta? Mä oon käynyt Barcelonassa 1997 ja silloin se oli kyllä jees, mutta onko siellä elokuussa liian kuuma? Ongelmanahan on noi erityiskielet, koska mä viihdyn huonosti maissa, joiden kieltä mä en puhu. Espanja on rajatapaus.

Elämyskameli suosittelee
mahdollisten lomakaupunkien kommentointi

Lomakuvat

Pari vuotta sitten kaverit ilmoittivat, että nyt ollaan jo niin vanhoja, että muiden ihmisten lomavalokuvien katselun ei pitäisi enää tuntua tylsältä. Niinpä perustettiin lomakuvakisaperinne. Eilen pidettiin järjestyksessä jo neljäs (tai ehkä viides, mutta todennäköisesti neljäs) lomakuvakisa. Idea on, että osallistujat esittelevät lomavalokuviaan haluamassaan (digitaalisessa) formaatissa ja paras voittaa. Kisa järjestetään edellisen kisan voittajan luona. Handymanin viime syksynä tekemä esitys äänestettiin parhaaksi, joten järjestämisvastuu oli meillä. Handyman teki joululomakuvista sarjakuvahenkisen esityksen ja mä tein elämäni ensimmäistä kertaa lihakeittoa ja pinaattikeittoa. Muut olivat valmistautuneet erinomaisesti, pienten teknisten vaikeuksien jälkeen kaikkien showt saatiin komeasti esitettyä. Erityismaininnan saa Marylandin esitys, johon ei ollut valmiiksi ohjelmoitua musiikkia, ja Handyman sai päättää (valitsi Kirkan esittämän Den Glider Inin). Voitto meni Espooseen, joten syksyllä pääsee kisamatkalle. Uutuutena tällä kertaa oli Långstrump (Handymanin, mun, Katjnin ja Homiksen toiveesta) ja Stadivisa, joka oli mun innovaatio - olin ottanut kuvia sieltä täältä valtiomme pääkaupungista ja epäonnekkaiden osallistujien tehtävänä oli kertoa, mitä kuvassa näkyy.

Koska mä olin lähinnä siis keittiössä, niin kerron nyt ruoanlaitosta. Tein siis ekaa kertaa lihakeittoa. Olin etukäteen tutustunut lihakeiton teoriaan, joten tiesin, että siihen käytetään naudan lapaa, kylkeä tai etuselkää(?). Menin halliin ja pyysin Reinin lihan väsyneeltä kloppipojalta soppalihaa. Sit kuitenkin se alkoi kysellä, että haluunko mä lapaa vai etuselkää ja mä sanoin, että emmä tiiä, laita nyt mitä laitat. Lihaa oli (luineen) 2,2 kg. Kun mä olin keitellyt sitä vaaditut 1,5 tuntia, niin jäljellä oli (luut poistettuna) 800 g ja ne luut ei kyllä millään painaneet kuin ehkä 600 g. Käsittämätöntä. Totesin myös, että kun ohjeessa sanotaan, että tarvii reikäkauhan, niin tarvii reikäkauhan. Kasvissyöjille mä tein pinaattikeittoa (ihan ite!) ja kasvissyöjien todistuksen mukaan ne oli ihan hyviä.

Elämyskameli suosittelee

etuselkä

Koulutusta

Mä inhoan torstaipäiviä. Ne on jotenkin viikon turhimpia ja yleensä myös pitkäveteisimpiä työpäiviä. Inhoni vuoksi mä pyrin mahdollisimman tehokkaasti välttelemään työntekoa torstaisin ja olenkin aina varsin ilahtunut, kun on tarjolla vaihtoehtoistekemistä. Luonnollisesti siis ilmoittauduin ilomielin tänään järjestettyyn neuvolakoulutuspäivään. Tämä oli jopa mielekäs koulutuspäivä ajatellen, että mä oon neuvolalääkäri ja työnantaja lähetti mut sinne mielellään, koska se oli vieläpä työnantajan järjestämä. Koulutus oli suunnattu neuvolaterveydenhoitajille ja -lääkäreille sekä terveydenhuollon opettajille. Etukäteen ohjelma vaikutti aamupäivällä melko turhalta ja iltapäivällä hyvältä ja kiinnostavalta, tämä siksi että mä oon äitiys- enkä lastenneuvolalääkäri, joten ymmärrettävästi aamun lastenneuvola-aiheet ei koskettaneet mua niin läheltä. Menin kuitenkin tietysti paikalle heti aamusta, työaikaahan se oli. Ei olisi kannattanut mennä. Ohjelma alkoi 45 min myöhässä, koska puheenjohtaja oli unohtanut ottaa läppärin mukaan eikä ilmeisesti kukaan osaa enää puhua ilman PowerPointia. Läppäriä sitten odoteltiin kolme varttia Vallilasta. Puheenjohtajalla ei muutenkaan ollut ihan narut näpeissä, kun hän lähti sitten siitä, että kun ruokailuun oli varattu tunti ja oltiin jo 45 min myöhässä, niin hän ehdotti, että mitäs jos ruokailuun käytettäisiinkin vain 30 min. Tämä ei saanut täysin varauksetonta kannatusta, kun paikalla oli 150 ihmistä ja jonotuskin kestää puoli tuntia. Iltapäivä aloitettiin sitten selvästi myöhässä ja tämä puheenjohtajapölvästi oli hankkinut sinne vielä ylimääräisen 25 min puheenvuoron ja halusi itsekin turista 20 min eli sitten oltiin taas myöhässä. Huono puheenjohtajatyö on koulutustilaisuuksissa suurin mahdollinen munaus. Toiseksi suurin on se, että koulutuksen sisältö ei sovellu kohdeyleisölle (tai toisinpäin). Siis mä ymmärrän, että siellä oli jotain 120 terveydenhoitajaa ja murto-osa lääkäreitä, mutta on se silti vähän pitkästyttävää, kun koko päivänä ei tullut kuin yksi tiedonmurunen, joka millään muotoa liittyy lääkärin työhön. Vähän niinku HKL järjestäisi yhteisen koulutustilaisuuden metro- ja ratikkakuskeille ja tilaisuudessa puhuttaisiin vain tunnelissa ajamisen haasteista. Kävisi se ketuttamaan nimittäin.

Tämä tänään oppimani pieni tiedonmurunen oli kyllä ihan hyödyllinen asia. Opin nimittäin, että suositusten mukaisesti ravinnosta pitäisi saada 30 g kuitua vuorokaudessa (tämän olisi ehkä voinut oppia jostain kirjastakin, mutta helpommin tietysti iloisen ravitsemusterapeutin kertomana). Se on älyttömästi. Keskimäärin suomalaiset naiset saavat ravinnostaan kuitua 21 g/vrk (pääkaupunkiseudun naiset 19 g/vrk) ja miehet 24 g/vrk. 30 grammaa kuitua saa näppärästi esim. syömällä 24 keräsalaattia. Mä tein kuitutestin ja saanti on keskimäärin 22 g/vrk. Nyt täytyy mennä saman tien ostamaan lesepuurohiutaleita. Toki tuosta kuituasiasta pääsee nopeasti allikkoonkin - täysjyväruisleivässä on runsaasti kuitua, mutta myös varsin paljon suolaa, joten näiden kanssa pitää olla kieli keskellä suuta.

Elämyskameli suosittelee
kuitu

Saapas

Mä oon sitä mieltä, ettei kumisaapas ole mikään aikuisen ihmisen kaupunkijalkine. Voin kärsivällisyyttä venyttäen hyväksyä sen, että kotieläintä metsäisellä alueella kostealla säällä ulkoilutettaessa käytetään kumisaappaita, mutta valitettavasti enempään julkiseen käyttöön ei kärsivällisyys veny. Lapset saavat kuraleikeissä käyttää kumisaappaita, aikuiset eivät saa osallistua kuraleikkeihin. Ei ole millään sopivaa, että ekohenkiset partiolais- tai 4H-tyttöset käyttävät sitruuna- tai Marimekko-kuvioituja kumisaappaita tai Hai-saappaita esim. kävelylenkillä tai ostoksilla. En mäkään mee metsään nahkaisilla kävelykengillä. Vaatetus ja asusteet tilanteen mukaan.

Mä ostin kevättakin, vaikka epäilenkin, että ilmastonmuutos on sammuttamassa Golfvirran eikä meille tuu enää ikinä kevättä. Edellinen välikausitakki on rikki, siinä on reikä enkä mä oo vielä niin pihi, että rupeaisin korjaamaan neljä vuotta vanhaa nuhjuista kolmenkympin takkia. Uusi takki on mun mielestä tosi kiva paitsi että siinä on kaameat kullanväriset napit. Periaatteena on, että kevättakkia aletaan käyttää, kun on terminen kevät eli vuorokauden keskilämpötila nousee pysyvästi suojan puolelle. Lapsuudesta ja nuoruudesta mulle on jäänyt semmoinen tunne, että kevät alkoi aina mun syntymäpäivästä. Ilmatieteen laitoksen mukaan tämä on totta: keskimäärin vuosien 1971-2000 aikana kevät on alkanut 23. maaliskuuta eli tismalleen mun syntymäpäivänä. Joskus mutukin on oikeassa, sanoivat lakkoilevat tutkijat mitä tahansa. Mä uskon kyllä, että ehdin vaihtaa ne kaameet napit ennen termisen kevään alkua.

Elämyskameli suosittelee
järkevät nahkaiset kävelykengät

Smurffit

Tänään tuli smurffit ratikkaan koohottaan. Koska mä tarjosin veltosti lompakkoani skannattavaksi eikä se niiden onneton lukulaite lue sitä vielä onnettomampaa vihreärinkulaista matkakorttia, niin reipas tarkastajamies antoi ohjeeksi, että "Ota reippaasti seuraavalla kerralla se kortti pois lompakosta. Ja kannattaa kuule hymyillä enemmän, se piristää päivää mukavasti!" Niin piristää sekin, että vihdoin saisi tietää, minkä väriseksi smurffi muuttuu, kun sitä kuristaa.

Taas on vähäksi aikaa urheilujuhlan tuntu loppunut. Luojan kiitos. Jääkiekko on kyllä kamalaa. Se on tylsää ja aiheuttaa useille ihan normaalisti mukavillekin ihmisille mielenvikaisuutta. Fb on täynnä jääkiekkostatuksia, mikä on pitkästyttävää. Matsit kestää aina jotain pari tuntia, sekin on tajuttoman väsyttävää. Onneksi se on taas hetkeksi ohitse. Sitä paitsi ne telkkariselostajat on tosi uuvuttavia, kun ne on selkeästi puolueellisia. Niistä todella kuuluu, että ne kannattaa suomalaisia. Se on mun mielestä todella epäammattimaista. Mutta ehkä tämä tästä aiheesta.

Mä sain työterveyshuollosta työ- ja terveyskyselyn. Ne lupaa, että kaikki vastanneet saa henkilökohtaista palautetta terveydestään ja lisäksi ne haluaa säilöä mun vastauksia johonkin. Ne kysymykset on tosi urpoja: Uskotko, että terveytesi puolesta pystyisit työskentelemään nykyisessä ammatissasi kahden vuoden kuluttua? Vaihtoehdot: tuskin / en ole varma / melko varmasti. MELKO varmasti?! Siis okei jos multa irtoaa raaja tai tuun sokeaksi niin ehkä sitten huonommin, mutta silti sanoisin, että miltei varmasti olisi paremmin sanottu. Puuttuvat vain ne kysymykset, joissa voi olla joko "osittain samaa mieltä" ja "osittain eri mieltä". Eikö tämä tarkoita samaa?

Elämyskameli suosittelee
smurffille murjotus

Talvikisat

Olympialaiset on tapaus. Ei niinkään urheilu (melkein kaikki kisat kestää liian kauan ollakseen kiinnostavia), mutta meininki. Luulen, että osallistujilla on hauskaa. En kuitenkaan ymmärrä, miksi niiden pitäisi kiinnostaa ketään muuta kuin osallistujia ja niiden sukulaisia. TV:ssä mua rassaa se, että Suomessa keskitytään lähinnä niihin lajeihin, joissa on suomalaisia osallistujia. Ihan samahan se muuten olisi, mutta kun ne lajit on aina oikein erityisen tylsiä: siis kamaan hiihto, mäkihyppy, mäkihyppyhiihto (ehkä yhdistetty?), jääkiekko ja keihäänheitto nyt hirveimpinä. Osa urheilulajeistahan on jopa hyvää viihdettä, talvilajeista esim. freestyle-hypyt, kelkkailu (etenkin skeleton-kelkkailu, jossa tyypit menee mahallaan pää edellä 120 km/h) ja curling (se on niin söpöä!) ja kesälajeista taitouinti ja voimistelu. Näitä ei kuitenkaan näytetä telkkarista lainkaan ja niin paljon ei kiinnosta, että jaksaisin rakentaa internetistä olympia-shrinen. Sen sijaan näytetään jotain mäkihyppyä tuntikaupalla joka ilta ja jopa siis jo ennen kuin ne hypyt alkaa. Tässä yksikin ilta huolestuneen näköiset poolopaitaan pukeutuneet miehet heilutteli käsiään ja kaakatti sitä, että joku oli kaatunut jo harjoituksissa ja aiai nilkka ja polvi oli ottaneet kipiää mutta kyllä tästä vielä noustaan kummulle. Sekin ärsyttää, että kaikki kolumnistit nyt murehtii että oishan niitä mitaleita pitänyt enemmän tulla ja että naishiihtäjät on kaikki ilkeitä ämmiä ja kuinka niillä ruotsalaisilla käykin aina niin hyvä tuuri. Niin ja ainainen katkeruus Ruotsia kohtaan ärsyttää: kuinka ne nyt on muka tahallaan hävinneet jalkapallossa joskus 2001 ja jääkiekossa 2006 yhden matsin ja että kehtaa Leijonapoikia nyt samasta syyttää! Katkeruus ei ees suinkaan kohdistu pelkästään Ruotsiin - ruotsalaiset ei kai ees osallistu esim. mäkihyppyyn, mutta silti pitää olla katkeria sit vaikka Itävallalle, kun niillä on niin monia hyviä hyppääjiä ja meidän hyppääjillä on kaikilla liian isot vaatteet, polvi kipiä tai grogilasi tyttöystävän naamassa.

Kuitenkin ehkä karmein olympialaisten epäkohta on se, että ihmiset luulevat sen olevan aivan ookoo keskustelunaihe. Potilaat surkuttelevat suomalaisten kurjaa onnea, ratikassa keski-ikäiset miehet veistelee kuluneita mitalitavoitevitsejä ja altaassa vaakasuorassa vesijuoksevat mummelitkin vaakkuu, että kyllä nyt pitäisi kutsua pojat kotiin. Ei jaksa kiinnostaa moinen paskanjauhanta. Olisivat hiljaa jos ei todellakaan ole muuta puheenaihetta kuin joidenkin räkäposkihiihtoharrastus.

Elämyskameli suosittelee
TV1, MTV3, Nelonen, MTV3 Max, Discovery ja BBC Prime.

Matka on tärkeämpi kuin päämäärä

Viime aikoina on tullut uitua lähinnä Urheilutalolla, Yrjönkadulla ja kesäisin Stadikalla. 10 vuotta sitten mä en muualla käynytkään kuin Mäkelänrinteessä. Ilmeisesti nuoruudenkaipuu yllätti, kun tänään sinne piti sitten ehdottomasti päästä. Töiden jälkeen käväisin kotona hakemassa uimakassin. Ihan kiva kävelymatka sinne tietysti olisi (1,6 km), mutta oli kylmä ja laiskotti, joten päätin mennä ratikalla (miiiis-take!). Ratikassa oli tosiaan tunnelmaa. Harhainen täti-ihminen julisti käytävällä epistolaansa - esim. että kirkkaanpunainen väri TV:ssä ja julkisissa tiloissa on koodi, jolla yhteiskunta yrittää horjuttaa hänen mielenterveyttään. Eilenkin oli uutistenlukijalla punainen bleiseri ihan tätä varten. Oikeistohallitus on kuulemma käskenyt Orionia tekemään lääketutkimusta suomalaisilla ihmisillä lääkkeillä, jotka aiheuttavat vaarallisia haittavaikutuksia. Haittavaikutusten vuoksi tutkimuksia esim. Parkinsonin ja Alzheimerin taudin sekä masennuksen hoitoon suunnatuilla lääkkeillä on jouduttu lopettamaan, esim. hänen hyvä ystävänsä ajettiin mielisairauteen tällaisella lääkkeellä. Lääkkeistä tädillä oli muutenkin sanottavaa - hänen verenpainettaan oli kuulemma hoidettu ACE-estäjäryhmään kuuluvalla lääkkeellä 10 vuoden ajan. Kun hän oli sitten lopettanut lääkkeen, huomasi hän lääkkeen aiheuttaneen itsellään finnejä ja ihon kuivumista (kyllä, molempia). Mutta oliko sitten sattumaa, että vähän lääkkeen lopettamisen jälkeen ACE Europe -niminen vakuutusyhtiö lähetti hänelle mainoksen murtumavakuutuksesta, joka ei korvannut sormien, varpaiden tai nenän murtumia. Tämän rouva koki uhkauksena: pian oli kuulemma tulossa sormien, varpaiden ja nenän murtuma. Lisäksi kuulemma satelliitilla seurataan ihmisten kävelyä ja Starport-nimisestä satelliitista tulee tylyjä myyjiä Stockalle. Niin ja muutama vuosi sitten tädillä oli ollut ongelmaa Pepsodentin valkaisevan hammastahnan kanssa. Tämän vuoksi hän oli mennyt Unileverin toimistolle ja siellä keskustellut asiasta kolmen työntekijän kanssa (työntekijöiden nimetkin hän muisti). Kun eivät olleet tulleet yhteisymmärrykseen hammastahnasta, niin Jari-niminen työntekijä oli sanonut, että "nyt otetaan tekniikka käyttöön" ja tämä tekniikka oli johtanut siihen, että rouva ei nukkunut kolmeen kuukauteen. Täti sääli meitä tyhmiä ymmärtämättömiä ihmisiä. Me ei kuulemma tiedetä, että meille on asetettu synnytyslaitoksella ihon alle laite, joka jossain vaiheessa elämää aiheuttaa vatsakipuja ja sitten leikataan umpilisäke ja asetetaan uusi laite. Mua ei suuremmin psykootikkojen horinat häiritse, mutta pari 25-30-vuotiasta miestä näytti pelokkailta. Ja siis tän kaiken ehti täti kertoa ratikassa Brahenkadun ja Mäkelänkadun välillä eli 800 metrin aikana, jota ratikka jurnutti 14 minuuttia.

Mä jo ehdin luulla, että mikään ei liiku hitaammin kuin se ratikka (3,4 km/h!), kunnes ilahtuneena huomasin, että kylläpäs liikkuu! Ensimmäistä kertaa urallani nimittäin mittasin matkaa vesijuostessani. Aattelin, että kilometri olisi varmaankin sopiva vesijuoksumatka. Uimalla kilometriin menee multa 30-35 min, joten ajattelin että vesijuoksemalla siihen saa kulutettua juuri sopivat 45 min. Vähän meni vikaan - 1000 m taittui vesijuosten joutuisasti aikaan 49 min (1,2 km/h). Mäkelänrinteen vesijuoksufasiliteetit olivat kunnossa: 5 m syvän 25 m leveän hyppyaltaan päästä oli erotettu n. 6 m leveä alue vesijuoksijoille. Siinä oli tilaa ohittaa, vaikka mummot ja nelikymppiset lilluivatkin vierekkäin ja joissain kohdissa saattoi joutua ohittamaan neljänkin tädin rintamia. Aika paljon oli väkeä - enimmillään 26 vesijuoksijaa, mutta silti mahtui kohtuullisesti. Suihku- ja saunatilat ovat tilavat ja järkevät, joskin ajoittain suihkuun tuli ilmeisesti ulkoilmaa, joka oli vähän vilakkaa nakuiluun ja naapurisuihkun ruotsinkielinen 2-vuotias poika teki pienen pisun mun säärelle, mutta sellaista sattuu. Tunnelmaltaan Mäkelänrinne on tietysti arkisempi kuin Yrjönkatu, mutta urheilulliselta anniltaan kyllä selvästi parempi. Hinta on tietysti selvästi kallein, mutta meiltä valeopiskelijoilta silti vain 3 e, joka saa Urheilutalon 2,70 e vaikuttamaan aivan törkeältä ryöstöltä (mitä se toki onkin). Yhtään paremmalla ilmalla se on ehdottomasti mukavan kävelymatkankin päässä, eli tulee liikunnan lisäksi hyötyliikuntaa. Kesällä ei toki ole Stadikan voittanutta, siellä kun pääsee ulkoilemaan uimisen ohessa ja vielä 50 metrin altaassa!

Elämyskameli suosittelee
Mäkelänrinteen uintikeskus

Liikuntoa

Pikkusisko työskentelee henkensä pitimiksi jumppaohjaajana. Jumppaohjaushan on oikein kunniallinen aikuisen pissiksen työ ihan samalla tavalla kuin yhteiskuntatieteily tai lakitieteily. Pikkusisko on soluttautunut ainakin kahteen suureen ohjattua liikuntaa tarjoavaan toimijaan. Yleensä PS:n vetämät jumpat on pelottavan kuuloisia, esim joku muokkaus tai kiinteytys tai rvp-muokkaus tai yläkroppamuokkaus ja aika new agelta kuulostava hyvänolon jumppa, jota se vetää lähinnä kotieläintieteen ylioppilaille. Nyt kuitenkin Pikkis oli tuuraamassa jotakuta niska-selkäjumpan ohjaajaa ja se kutsui mut kyytiin. Etukäteen jännitti aika lailla - kyseinen jumppa järjestettiin nimittäin Stockalla. Mä menin sinne ja ilmoitin että nyt mää tulin, saisko 10 matkan korttia. Tyttönen tiskin takana antoi mulle CityShopparin (!) ja tuputti T-paitaa ja eipä aikaakaan kuin 15 minuuttia niin mä olin jäsen ja kaikki. Pikkusiskon tunti oli erinomainen, ei oo sillä - öh kansantaloustieteen - opinnot menneet hukkaan. Tunnista on nyt 1,5 vrk ja kipeenä on takareidet ja keskivatsa.

Eilen kävin palauttavalla vesijuoksulenkillä Yrjönkadulla Geen kanssa. Mun eka kerta luksus-luksus-yläkerrassa. Ihan viehättävä ajatus, mutta jokseenkin virkamiesmäinen toteutus - 2 h uima-ajan jälkeen ei saanut jäädä kahville, vaan olisi pitänyt maksaa kolmannesta uintitunnista, vaikka vaatteet oli jo päällä ja uimakamat sylissä, avaimet oli jo palautettu. Jäi kahveet juomatta. Sinänsä kyllä yläkerta oli ihastuttava: makuulaveteilla varustetut pienet riisuutumis-pukeutumishuoneet lukittavalla laatikolla, pyyhe ja kylpytakki firman puolesta, suuri pehmeälöylyinen puulämmitteinen sauna ja tihein tapaamani höyry höyrysaunassa. Niin ja tietysti pääsi vesijuoksemaan samassa ylellisessä Yrjö-tunnelmassa kuin normaalistikin. Nykyään mä oon tavannut juosta ilman vyötä - on raskaampaa ja menee sen verran hitaammin, ettei tarvii ohitella mummoja. Voi sinne kakkoseen toisenkin kerran mennä, mutta 12 e on vähän diippi hinta, kun kuitenkin käytännössä joutuu kantamaan pesuaineita ja peflettejä koko ajan mukana (vrt. alakerran lokerikot), kuka tahansa voi käydä pöllimässä housut pukeutumiskornerin verhon takaa ja kipakimmat löylyt saa kuitenkin alakerran perussähkösaunassa eikä suihkuissakaan ollut merkittävää etua alakertaan nähden. Alakertakäynti hytissä kuitenkin maksaa valeopiskelijalle (mulle) 2,40 e ja oikeelle aikuisellekin vain 4,80 e, kaapissa vieläkin vähemmän.

Handyman on saanut mielestään neronleimauksen ja aikoo jatkossa kuivattaa paidat pesun jälkeen sängyn yläpuolella. Näin saadaan hukkakuutiot aktiivikäyttöön! Yhtään se ei ajatellut, että a) tekee ikävää kun naamalle tippuu kuivumisvettä ja b) on himputin aavemaista mennä nukkumaan, kun kasvojen edessä roikkuu valkoisia aavepaitoja. Päätös uudesta pyykinkuivatuspaikasta tehtiin yksimielisesti: Handyman kysyi multa, että mitä mieltä mä olisin tällaisesta ratkaisusta, mä sanoin että ihan kauhee idea, Handyman sanoi että jaa, osti tarvittavat vehkeet ja poraa nyt reikiä sängynpäätyyn. Mun isän sanoin: "Täällä on mies ja ääni -periaate: minä olen se mies ja minulla on se ääni."

Elämyskameli suosittelee
vesijuoksu ilman vyötä

Jäätävää

Säästä valittaminen on aika sää-littävää (heh mikä sanaleikki!), mutta tää on mun blogi ja nyt mun on valitettava. Polanteiseksi painautunut lumi on ärsyttävää, mutta vilkkaille kaduille (esim. Siltasaarenkadulle ja Kaivokadulle) muodostunut jää on vielä pahempaa. Sydän on kurkussa koko ajan. Pelottaa että kaatuu ja murtaa ranteensa eikä pääse uimaan. Potilaat kaatuukin ja änkee vastaanotolle. Ehkä pahinta on se, että mä oon oikeesti menettänyt uskoni kevääseen. Viikonloppuna kuului linnun liverrystä, mikä piristi hetkeksi, mutta kun maata katselee, on vaikeaa uskoa että se sulaa ikinä pois. Tai jos sulaakin, niin ihan varmasti pari kuukautta on kamalan liukasta. Mä suren tätä jo etukäteen. Mä venäytän herkästi kylkeni liukkailla.

Huonot leffat surettaa mua. Pari viikkoa sitten mä olin flunssassa kotona ja viihdytin itseäni hyvillä leffoilla, katselin yli vuosi sitten nauhoittamani Crying Gamen ja Terminaalin. Ne oli molemmat ihan kivoja, Crying Game jopa ensiluokkaisen erinomainen. Viime viikonloppuna teki mieli oikein oikeeseen leffaan ja kävinkin kahdessa: perjantaina näin entisen työkaverin kanssa Did You Hear about the Morgansin ja lauantaina Lettiksen kanssa Valentine's Dayn. Morganit oli ihan ookoo, jopa vähän hauska joissain kohdissa, mutta Sarah Jessica Parker on kauheen kamala. Se on niin onneton lässyttäjä että hermo menee. Se oli suurin ongelma Sinkkiksessäkin. Morgania ennen näytettiin muuten Sinkkis 2 -traileri ja valitettavastihan mä varmaan käyn katsomassa senkin ihan nuoruuttani etsiessäni. Valentine's Day oli ihan hirveen huono. Todella kelvoton elokuva. Harmitti, että niin moni ihan oikea näyttelijä oli lähtenyt siihen. Se oli kuitenkin vain halpa Love Actually -kopio ja todella niin huono, ettei sitä todella kannata katsoa. Samaa kaliiberia kuin Shopaholic, eri syistä tosin.

Hei kiitti muuten kaikista ravintelikommenteista! Lisää suosituksia kaivataan etenkin Kallio-Alppiharju-akselilta, mutta myös keskustasta. Onko kukaan muuten käynyt Flemarilla olevassa Auringonlasku-kiinalaisessa (tai Auringonjoku ainakin)? Siis siinä Soul Kitcheniä vastapäätä? Mä oon miettinyt että onkohan se oikea kiinalainen. Porvoonkatu-Viipurinkatu-seudulla on kuitenkin useampia pitsakiinalaisia, jotka on niin kummallisia, ettei tuu mentyä.

Elämyskameli suosittelee
The Crying Game

Hoidot

Mä sain Lettipitkolta joululahjaksi jalkahoidon. Lahjan mukana ilmoitettiin, että sitä ei sovi käyttää yksin vaan tarkoitus on mennä Hoitoihin yhdessä Lettipitkon kanssa. Tänään sitten mentiin ystävänpäiväteemalla. Itse hoito ei kuitenkaan onnistunut yhdessä, koska Lettis otti kasvohoidon eikä siinä kauheesti jutella. Mä siinä sitten viihdytin itseäni aikakausilehdillä, jotka nuori kosmetologi mulle etsi: Olivia ja Divaani. Olivia oli järkyttävä. Heti ensi sivuilta alkoi osio "30+", jossa kerrottiin "meitä kolmekymppisiä" kiinnostavista aiheista kuten liikunnan vihaamisesta, farkkupaidan paluusta ja merinovillabodyistä. Pisimpään henkilökuvaan oli valittu Aleksi Salmenperä, joka on miettinyt isyyttä. Kauneusosiossa teemana oli tällä kertaa karvat. Yök. Ruokaosiossa todettiin, että tietyssä iässä nainen alkaa himoita fenkolia. Mua ottaa muutenkin herkästi tää kolmekymppisyys, sitten mulle kannetaan kolmekymppisten lehtiä syliin ja se pehmeällä ja lässyttävällä äänellä puhuva 23-vuotias kosmetologi vielä teititteli mua. Puhumattakaan siitä, että jalkahoidon lopuksi se vielä levitti tummanruskean naamion mun jaloille, jota se ei saanut täysin pois ja nyt mun jalat on kirkkaankeltaiset ja pirun kutiavat. Onneksi kuitenkin "iho on pehmeä kuin neuvolassa" (tämä kielikuva on suoraan Olivian tuheronsokerointijutusta). Mä olin vähällä aiheuttaa sen maailmankuvaan pysyvän särön, kun sanoin alkuun, etten haluaisi mitään kynsilakkaa varpaisiini. Tyttönen oli siitä kuitenkin niin järkyttynyt, että pelkäsin koko hoidon menevän pilalle ja sit hellyin valitsemaan jonkun melko lattean värin. Mutta siis kokemuksena ihan mahtava, meillä oli Lettiksen kanssa mahtavan hauskaa jälkeenpäin narista kosmetologiasta.

Meidän kantaravintolassa Kharwaishella miehellä on laatu pudonnut kuin lehmän häntä. Riisi on epämiellyttävän klimppistä, kastike on lirua ja kananpalat vaihdettu fileestä paistiin. Tämän vuoksi käynnit ovat drastisesti vähentyneet (ennen 1-2 kertaa viikossa, nyt noin kerran kuussa). On hiljalleen etsitty uutta kantista. Lähiravintola Weeruska on tiukasti kärjessä tällä hetkellä: se on todella lähellä (600 m), siellä on monipuolinen ja hyvä ruokalista ja se on edullinen. Muitakin hyviä paikkoja on, esim Soul Kitchen. Sekin on lähellä, mutta Handyman ei jostain syystä oikein pidä siitä paikasta. Ruokalista on suppeampi ja onhan se vähän baarimainen. Mutta ehdottomasti siis hyvä myös.

Elämyskameli suosittelee
hoidot, jotka jättää jalat keltaisiksi

Maitoa

Mä oon taas huomannut, että maito on hyvää. Ennen muinoin mun mielestä maito oli ainoa juoma, jota saattoi juoda reippaan ulkokävelyn jälkeen. Sittemmin löysin veden ja limsan ja Handymanin, jonka mielestä aikuinen nisäkäs ei maitoa juo. Tunnetusti Handyman on tietysti väärässä. Nyt mä oon taas alkanut juoda maitoa, joka on oikein hyvää, kunhan se on rasvatonta. Muu maito maistuu kummalta. Maito on paikallaan myös ruoanlaitossa, esim puurossa. Ihan vinkiksi vain.

Muiden ihmisten horinoita on joskus mielenkiintoista kuunnella (paitsi viran puolesta tai jos ne on tylsiä). Eilen bussissa mummeli oli kovin otettu kuskin kohteliaasta tervehdyksestä ja hymystä ja kysyi, että mistä päin kuski mahtaa olla Hakaniemeen tullut: "Kaukoidästä? Vai Vaasasta?" Kuski vastasi että Virosta ja tämähän mummoa ilahdutti: "Sen mä olisin arvannut seuraavaksi!" Tänään odottelin liikennevilinään hermostunutta Schenkerin kuskina työskentelevää nuorta maalaispoikaa alakerran bussipysäkillä ja salakuuntelin siinä huvikseni toisen odottajan, keski-ikäisen naisen, puhelinkeskustelua: "Siis mä en YMMÄRRÄ et miks pitäis ostaa LENKKARIT helmikuussa! Mä en todella-kaan osta sulle lenkkareita. Ainakaan kalliita. Mistä niitä voiskaan ostaa? Ai Andiamosta. Mä en tuskin (sic) tule Andiamoon! Jos sä tarviit lenkkareita niin ostetaan sulle halvat sit huhtikuussa. Siis todellakaan mä en osta sulle jotain kuudenkympin lenkkareita! Mari! Mihin sä TARVIIT lenkkareita?" Sääli että Mari oli Suutarilassa asti, joten en kuullut ihkuu teiniselitystä. Mä olin kyl täysin Marin puolella. Mut tuota keskustelua kuunnellessani olin taas niin onnellinen, että Handyman pelkää raskaana olevia naisia eikä halua semmoisia kotiinsa.

Elämyskameli suosittelee
rasvaton luomumaito ja D-vitamiinipilleri

Lautasliinaindeksi

Itiksen Prisma on sitä mieltä, että kohta tulee kevät. Koko lautasliinaosasto on vaaleanvihreää ja -keltaista, retuliiniä ei näy missään. Hyvä onkin, jos kevät nyt pian saataisiin, koska a) mä oon lopen kyllästynyt lumikasoihin ja sohjoon ja b) mitä nopeammin on kevät, sitä nopeammin mun työsuhde päättyy. Lautasliinaindeksin mukaan kevät on jo ovella.

Ne häät oli ihan kivat. Semmoiset varsin perinteiset. Vihkimistilaisuus vedettiin pitkän kaavan mukaan eli ehtoolliset oli ja kaikki. Pappi oli aika onneton tapaus: unohti sovittua ohjelmaa ja piti anopin sanojen mukaan "erikoisen" puheen. Häiden teema oli musiikki: kirkossa veisattiin virsiä joka välissä ja sekä kirkossa että juhlissa sukujen pelimannit esittivät kaikki osaamansa musiikkikappaleet. Koska hääpari on myös musikaalinen, niin tietysti kaveritkin ovat, eli kun sukusoitannat oli hoidettu, alkoi kaverisoitanta. Tämä oli kuitenkin onneksi melko mukavaa, koska kaverit olivat RWBK. Tanssille ei edes jääty, koska kotiinkin piti päästä. Ruokana oli karjalanpaistia, joka oli hyvää. Oli kakkua ja pipperiä ja pullaa ja kahveeta. Jes. Morsiamen isän puhe oli vähän pitkäveteinen, mutta siinä oli sentään joku rakenne. Sulhasen äidin ja kummitädin puheet olivat pitkiä ja tylsiä: sulhasen äiti aloitti elämänkertomuksen siitä, kun sulhanen oli sikiö ja kummitäti luki pitkiä pätkiä oman äitinsä (eli sulhasen isoäidin) päiväkirjasta itkua häiritsevästi tyrskien. Mutta tällaista maaseudulla.

Handyman ajoi esimerkillisesti molempiin suuntiin. Mua ei juuri edes pelottanut. Automatkoista ei ole muuta valittamista kuin että ne olivat pitkiä (hääparin vika) ja anoppi jorisi joutavia (anopin vika). Handymanin käytös oli blus blus.

Tänään, kun oli vielä pyörät alla, käytiin keski-ikäisesti Prismassa ostoksilla. Ostettiin niitä keväisiä lautasliinoja ja mä löysin vihdoin niitä Finlandia-voitokkaita salmiakkeja. Ne on kyllä hyviä. Mun suuhun ovat ehkä aavistuksen suuria, mutta ymmärrän valinnan - pienempänä niiden rakenne ja tekstuuri ei pääsisi oikeuksiinsa. Ne ovat kyllä mun mielestä tämän hetken parhaita salmiakkeja. Edelleen kuitenkin haluaisin urputtaa Finlandia-nimestä. Kuinka Finlandia-palkinto voidaan myöntää ruotsalaiselle tuotteelle?

Elämyskameli suosittelee
Malaco Must Dark Shots

Oikeutta

Kävin tänään 63-vuotispäivillä, jotka järjestettiin korkeimman hallinto-oikeuden toisen kerroksen kahvihuoneessa. Ihan mielzit bileet! Bileisiin osallistui runsaasti virkamiehiä sekä hillitysti (sic!) pukeutunut Långstrump ja juhlakalun tyttären ominaisuudessa uimakaveri Gee. Mulla ei oo aiemmin ollut suuresti asiaa korkeimpaan hallinto-oikeuteen, joten talo oli vieras. Onneksi syntymäpäiväsankari (ei Runeberg) esitteli talon kuntosalin, istuntohuoneet, kirjaston ja erityisherkkuna K. J. Ståhlbergin työhuoneen. Tosi hieno rakennus se on! Upeat huoneet. Sääli että se on virkamiesten kansoittama. Tarjolla oli monenlaista pientä syötävää sekä viiniä, olutta, kossua ja appelsiinimehua. Juomat oli valittu tyypilliseen virkamiesmakuun, mutta koska mä oon vain viransijainen, niin en oikein mistään välittänyt. Appelsiinimehua siinä sitten kiukulla vetelin.

Huomenna on ne ennalta kammotut häät. Ne alkaa siis klo 13, matka kestää 3,3 h, mutta sinne pitää toki lähteä täältä jo kahdeksalta, ettei vaan myöhästytä. Mä suostuin tähän, koska itsekin oon vähän hysteerinen myöhästelynvälttäjä, mutta kuitenkin hampaita kiristellen, kun mulle riittäis hyvin puolen tunnin marginaali. Nyt kuitenkin alkaa jo vähän keittää, kun epävirallinen matkanjärjestäjä eli kyyditettävä anoppi on sitä mieltä, että eihän sieltä voi aikaisin lähteä kun pitää tanssia ja juhlia myöhään yöhön. Mun mielestä pitäisi lähteä viimeistään puoli seiskalta, jotta päivärytmi ei heittäisi ihan häränpyllyä. Tästä ei kuitenkaan voi protestoida, koska huomenna on paitsi ne häät, myös anopin syntymäpäivä eikä sankarille voi ryppyillä. Jos mua väsyttää maanantaina töissä, niin mä syytän sitä.

Elämyskameli suosittelee

Hauskimmat kotivideot ja Handymanin hihitys

Leukajumppaa

Mä oon nyt vähän saikulla, kun on kurkku tosi kipee. Tai oikeestaan kurkku oli eilen ja vielä tänään aamulla tosi kipee, nyt se on jo paljon parempi. Mä oon kuitenkin saikulla vielä huomisen, koska pomo on sitä mieltä, etten mä saa nyt puhua. No en mä puhukaan, kun mä kirjoitan Kameliin.

Koska saikullakin saa käydä lääkärissä, en perunut jo kauan harkitsemaani hammaslääkärikäyntiä. Mä oon jo vuosien ajan huomannut mun vasemman leukanivelen napsuvan. Nyt tää on lisääntynyt ja häiritsee ajoittain jo elämääkin - joskus se menee lukkoon niin, ettei päivään-pariin voi syödä mitään mikä vaatii suun avaamista. Charmantti ruotsinkielinen hammaslääkäri tutki purukaluston ja totesi, että mulla on yliliikkuvat leukanivelet (ei yllätä, mun kaikki nivelet on yliliikkuvia) ja osin tästä syystä mun vasemman leukanivelen välilevy on sijoiltaan. Mutta koska mun poskilihakset on "yllättävän" rennot, mä en tarvii nyt mitään kiskoa tms vaan jumppahoito riittää. Nyt mulla on sitten poskijumppaohjelma! Ihan mahtavaa. Ja (muille) vääräleuoille tiedoksi: tää EI oo sit mitään huulihölkkää!

Mä oon kaipaillut laajempaakin jumppaa Vuosaaresta muuton jälkeen. Siellähän oli loistava kuntoklubi, jossa oli kivaa käydä. Oon toivonut löytäväni vastaavan nykypaikastakin, mutta itäisessä kantakaupungissa ei tunnu olevan mitään. Kaikki on keskustassa. Tajusin vasta pari päivää sitten, että Sörnäisissä on Motivus. Sinnehän mä voin mennä! Siellä on vielä mun lajejakin (paitsi ei kinesistä, tylsää). Ja vasta tän hoksaamisen jälkeen mä hoksasin, että Pikkusisko on siellä vielä töissä. Jos oikein tiukka paikka tulee, niin mähän voin joutua sen tunnille! Ja siis mä todnäk saan seuraakin sinne, oon jo alkanut vokotella Polaah'ta messiin ja alustavasti se on lämmennyt mun vokotteluille. ...ja jalka nousee!

Elämyskameli suosittelee
leukaniveljumppa

Pahvia

Ensi lauantaina on siis ne ennalta kammotut Handymanin serkun häät. Tai häät on siis sinänsä varmaan ihan kivat, mutta a) ne järjestetään 303 kilometrin päässä ja b) sinne pitää matkustaa autolla liukkaassa pakkassäässä, niin etukäteen jo hirvittää. Koska tämä serkku asuu Teekkarikihlattunsa kanssa Aurinkolahdessa ja koska oli kutsuttukin, niin käytiin tänään siellä hääaskartelutalkoissa. Leikattiin puolentoistasataa pahvista plaseerauskorttia ja nuottiviivastosydämiä, liimattiin koristeita pöytäohjelmiin ja Handyman tölvi sanallisesti kaikkia muita askartelijoita. Perussettii. Oli kyllä ihan kiva ajatus, mutta mä en oo mikään askartelija. Mä en jaksa kytätä, että kaikki saksaukset menee suoraan (onneksi tänään ei tarvinnutkaan, etsittiin vähän rouheeta tunnelmaa).

Aina kun pakataan esim muuttoa varten tms, mulla on tarve heittää kaikki turha (ei vuoteen tarvittu) tavara pois. Handyman ottaa samassa tilanteessa suojelijan roolin, jotta mä en heitä pois kaikkea sellaistakin, mikä pitää sitten hankkia uudelleen. Tää rasittaa mua, koska sitten kaiken maailman golfkenkiä säästetään asunnosta toiseen. Nyt yhtäkkiä Handymanille tuli sisäinen pakotus päästä eroon turhasta tavarasta ja ollaan karsittu esim. kirjoja divariin ja muuta roinaa erityislaatikkoon. Handyman on jopa tavoilleen uskottomana suunnitellut ottavansa joku lauantai pöydän Vallilan kirppikseltä, jonne voitaisiin mennä myymään pehmoleluja ja golfkenkiä. Tää on mun mielestä niin uskomaton idea, että mahtavaa. Siis mä oon nuoruudessa viettänyt useat viikonloput Minttutien kirpputorilla Vantaalla myymässä kaikkea kotoa löytynyttä roinaa, eli mulle tää ei oo ihan niin suuri elämänmuutos, mutta Handyman on tähän saakka luullut, että kirpputori tarkoittaa vain hyvin pientä toria. Mieletöntä!

Elämyskameli suosittelee
kirjahyllyn harvennus

Ykkönen!

Tänään vietettiin Kummitytön 1-vuotispäivää. Tyttönen täyttää ensimmäisen vuoden ylihuomenna. Handyman ei valitettavasti päässyt bileisiin työesteen vuoksi, mutta hänen pahoittelulahjaksi lähettämänsä Brio-auto oli ehkä suosikkilahja. Kummityttö ei ole koskaan ennen leikkinyt autolla, mutta osasi jotenkin saman tien päristellä autolla ajaessaan. Yhteislahjana oli Brion rakentelupalikat ja nekin aiheuttivat saajassaan aitoa riemua - niistä rakennettuja torneja oli ilmeisen kiva purkaa ja niitä oli varsin mukava kopistella vastakkain.  Kummityttö on kyllä niin ihku. Tosi iloinen, hyväntuulinen tyttönen. Kovin touhukas ja puuhakas ja melkein osaa jo kävelläkin! Hienosti osasi jo seistä paikallaan ja oli hurmaavan innostunut, kun häikäistynyt yleisö taputti hurjasti käsiään seisomanäytökselle. Lisäksi Kummityttönen on varsin sosiaalinen ja vastavuoroinen leikeissä ja seurustellessa. Mahtista!

Mä oon miettinyt työasioita taas melko paljon. Mä luulen, että työ uuvuttaa mua osittain myös siksi, että mä osaan tehdä sitä. Siinä ei tuu mitään uutta - vaikka potilas esittäisi kuinka kumman kysymyksen tahansa, mä tiedän, mitä mä teen. Täytyis olla jotain mielekästä haastetta! Ja mua ei kiinnosta olla narkkareiden elintason turvaaja, eli haasteeksi ei riitä päihderiippuvuuden vieroitussuunnitelman laatiminen ja seuraaminen. Koulussa matikkakin oli kivaa, kun sitä ei oikein osannut. Pitäis varmaan ryhtyä mikrotukihenkilöksi.

Elämyskameli suosittelee
Flashforward (noloa, mutta totta) ja Ryhmä Pullman (New Tricks)! Telkkari on pakkaspakolaisen ystävä.

Lehmukoit

Me oltiin eilen tupaantuliaisissa Kanta-Hämeessä. Kaverit on tehneet sukupolvenvaihdoksen ja muuttaneet luomumaitotilalle. Aika isot bileet, jotain 30 vierasta. Saman verran kuin lypsäviäkin. Lehmukat nähtiin vilaukselta, tällä kertaa ei ohjelmassa ollut navettaan tutustumista. Kamera ei ollut mukana, joten kuvia ei nyt ole. Maatilalla asuu myös koira ja kissoja. Kissat ovat siellä töissä ja niiden eläinlääkärikulut voi vähentää verotuksessa. Koska niillä on kunnaneläinlääkärin määräämät vartiopaikat tiluksilla eivätkä ne asu sisällä talossa, niin niitä ei nyt nähty. Tarjoomukset olivat hyvät, pääruoan kanssa sai lehmän tekemää sen suuremmin jalostamatonta maitoa. Se on vängän makuista. Suutuntuma on ihan kuin (kulutus)maidossa, mutta jotenkin maku oli vienompi ja viehättävämpi kuin purkin kautta huuhdellussa maidossa. Tarjolla oli myös lihasoppaa omasta lihasta ja hyväähän sekin oli. Aika helpottavaa oli kuitenkin palata katuvalaistuksen ääreen.

Meillä katsotaan luontodokumentteja. Ne on jänniä ja usein mulle vähän liian pelottavia. Mä ymmärrän, että pedot syö muita eläimiä, mutta mua ärsyttää luontodokumenteissa se, että ne ohjataan aina niin, että jo ennen hyökkäystä uhri esitetään uhrina ja siihen suhtautuu empaattisesti. Ja sitten surettaa, että se rauhallinen vesipuhveli syödään ja vielä niin väkivaltaisesti. Ois parempi, että riistaeläimet esitettäisiin laiskoina ja tyhminä, jolloin voisi esim. sutta tai varaania kompata täysillä, kun se on niin pirun ovela ja muutoinkin pukua ja peukalo-etusormiotetta vaille valmis investointipankkiiri.

Eilen jaettiin salmiakki-Finlandia-palkinto. Sinänsä mun mielestä on ihan hauskaa, että joku on niin innoissaan jostain makeisesta, että viitsii järjestää ihan kilpailun, mutta mua ottaa päähän toi Finlandia-nimitys. Finlandia-palkinto on vitsi. Kaunokirjallisuuden Finlandia jaetaan sen mukaan, mikä kirja nyt on tiettynä vuonna jonkun random tyypin mielestä semmoinen, että sen lukemisella voi ylpeillä. Tuoreinta Finlandia-palkittua teosta HS:n Hannu Marttila kuvailee niin rehellisesti, etten varmasti aio lukea kirjaa ikinä: "Teos kuvaa neljänsadan sivun verran perinteisen leivinuunin muuraamista pohjoissuomalaisella uudisrakennuksella, ja teos huipentuu – tai ainakin päättyy – pohjoispohjalaisen rieskan paistamiseen ja maistamiseen". Kamaan. Miksi uudet ja hauskat kilpailut pitää brändätä samalla sonnalla? Valitsisivat mieluummin vaikka Vuoden Salmiakin tai Voittoisan Mustan Makeisen, jos ei mitään keksi.

Elämyskameli suosittelee
luomulehmän tekemä luomumaito

Laskiaissesonki

Osa pöljistä non-juhlapäivistä on kivoja. Esim. helatorstai on siisti, kun siitä saa vapaapäivän ja kansainvälisenä naistenpäivänä voi ajatella DDR-siskojen saamia kaakkuja. Ehkä paras luuseripäivä on kuitenkin laskiainen, koska sillä on hyvä leivonnainen. Runebergin torttua mä oon yrityksen ja erehdyksen myötä oppinut välttämään - sehän on oikeesti hyvää vain ihan päältä. Samalla tavalla luterilainen rangaistusruoka kuin lanttulaatikko. Laskiaispullassa sen sijaan on kaikki edellytykset riettaaseen mässäilyyn. Ainoa mikä mua ottaa laskiaispullassa päähän, on Handyman. Se ei nimittäin hyväksy itse tehtyä laskiaispullaa vaan sille kelpaa vain aito Fazer-tuote, joka maistuu mun mielestä ihan muovilta.

Unelmakämpän suurin ongelma ei liity itse asuntoon lainkaan. Jostain syystä täällä on asunut paljon ihmisiä, joita ei ole kiinnostanut käyttää ylimääräistä kymppiä postin edelleenlähetykseen tai ovat vain olleet tosi laiskoja osoitteenmuutoskorttien lähettämisessä. Meille nimittäin tulee päivittäin muiden postia, ja ei siis vain edellisten asukkaiden vaan niitä edeltävien ja niitäkin edeltävien asukkaiden postia. Toisaalta mä oon vähän pata soimaamaan edellisiä asukkaita, kun en itsekään lähettänyt yhden yhtä osoitteenmuutoskorttia viime vuoden muuton yhteydessä, mutta meillä sentään Handyman teki edelleenlähetyssopimuksen.

Elämyskameli suosittelee
kotona oleilu, ulkona on mahottoman kylyymä

Rauhatonna

Erikoistumisalan päättäminen on tehnyt mulle huonoa. Nyt mulla ei oo nimittäin enää aiempaakaan vähää motivaatiota nykytyöhön. Pelkään jo potilasturvallisuuden puolesta, kun ei yhtään kiinnosta. Aiemmin, kun oon kokenut työni a) mukavana tai b) ärsyttävänä, oon kuitenkin siis tuntenut JOTAIN työtä kohtaan ja välittänyt siellä jostain. Nyt ei kiinnosta, työ tuntuu turhalta ja olen täysin välinpitämätön kaikkea kohtaan. Tää on mun mielestä tuhoisin tapa suhtautua työntekoon. Meininki on se, että olisi itse asiassa toivottavaa saada fudut että pääsisi duunista eroon. Kai sieltä voisi loparitkin ottaa periaatteessa, mutta ei käytännössä, kun Handyman kieltää. Handyman perustelee jyrkkää kieltoaan sillä, että mun pitää kestää keski-iässä määräaikaisia työsuhteita (?) ja että mun pitää saada palkkaa enemmän kuin se itse. Taitaa olla mun kanssa vain rahan takia.

 Mä tiedän, että ilmoista ei pitäisi kirjoitella kun tää ei oo mikään sääblogi. Ei kiinnosta sekään sääntö. Mun mielestä on nimittäin ihan kauheeta, että nyt on loskaa joka paikassa ja jäätä sen alla. Pari tuntia oli ihan vänkää, että puut oli valkoisia, mutta sekin vitsi kului aika nopeasti. Nyt saa sentään sen vahingonilon, että kaikki "lumihuntuun pukeutuneet" puut on ilmeisesti hanimuuninsa jälkeen menettäneet viattomuutensa ja on jälleen värittömiä kaljuja rankoja. Kaikkialla on märkää ja likaista ja rumaa. Mun mielestä on mautonta kutsua loppusyksyä harmaaksi vuodenajaksi, silloinhan on monenvärisiä lehtiä maassa ja puut näyttää ruskeilta ja maa on musta. Nyt on harmaata, kun ulkona on vain eri harmaasävyjä tai mikä pahinta - beigeä (päivällä sohjo näyttää rusehtavan harmaalta peessiltä). Vain talot, autot ja vaatteet on muuta kuin harmaasävyissä ja nekin kaikki yleensä likaisia. Vastenmielinen vuodenaika. Pahinta tässä on se, että todennäköisesti lumisohjo pysyy maassa vielä ainakin 3-4 kk tai jos ehtiikin välillä sulaa, niin tulee takaisin. Täysin tuomittava säätila. En hyväksy.

Elämyskameli suosittelee
Superuseless superpowers -blogi. Heh.

Professio-ongelmat

Tänään klo 19:14 soi puhelin. Soittaja oli OP:n täti, joka halusi keskustella mun pankkitarpeista "ihan hetkosen vain". Oli jo vähän kiiru uimaan, mutta ainahan sitä hetkonen liikenee. Ensin höpöteltiin 10 min siitä, että kaikki todella on ihan hyvin enkä mä tässä taloustilanteessa näe säästämistä järkevänä tai tarpeellisena. Lopuksi ennen kiittelyä se halusi vielä tarkistaa mun yhteystiedot ja kysäistä, että toiminko vielä samassa ammatissa kuin aiemmin. Kun vastasin, että jepjep, niin tämä täti rohkeni vielä kysäistä, että kannattaiskohan se sikisrokote ottaa. Tilanne oli se, että hän oli syksyllä jo sairastanut sikiksen tapaisen taudin ja nyt kun kovasti tästä rokotteesta puhutaan että se on vaarallinen, niin mitä mieltä minä lääkärinä olen - kannattaisiko hänen se ottaa. Olin aivan ällikällä lyöty, mutta vastasin kuitenkin ammatillisesti rehellisesti että kyllähän se kannattaisi. Ilmeisesti vastaus oli tyydyttävä, koska OP:n täti sanoi sen sitten ottavansa, kun asiantuntija kehottaa. Onneksi varsin harvoin joutuu tällaiseenkään tilanteeseen.

Toisen professio-ongelman aiheuttaa maalaislääkäri Kiminkinen. Oon sen kanssa ihan hepulin rajamailla, koska se jotenkin niin raastaa mua. Se on niin omahyväinen ja myhäilevä. Lääketieteen Lauri Tähkä. Puhuu vammaista mukaleppoisaa murretta ja luulee olevansa hauska, ystävällinen ja yleisesti täydellinen ihminen. Jostain syystä siltä kysytään mielipidettä kaikkiin lääketiedettä kaukaisestikin kosketteleviin aiheisiin ja aina se mielipide on sama: ihmisille pitää jutella ja keikkalääkärit on yhteiskunnan perse. Kyllä munkin mielestä ihmisille pitää jutella, mutta se ei välttämättä ole lääkärin työtä (tai ainakaan sen ei pitäisi olla, koska lääkärillä on töitä muutenkin). Toisaalta ei ole keikkalääkärifirmojen tai niiden työntekijöiden vika, että niille on kysyntää. Kiminkisen pitäisi tulla hetkeksi pois sieltä maalta ja kuulla markkinataloudesta. Kiminkinen on pelle.

Selkä katki

Mä oon ollut töissä yleensä hyväntuulinen ja joustava. Tää on ollut siinä mielessä kelvoton käytösmalli, että sit oon narissut täällä ja kotona ja ylipäänsä joka paikassa siitä, kuinka paljon mua ottaa päähän ja väsyttää ja hatuttaa. Tänään kuitenkin tuli se korsi, joka katkaisi Elämyskamelin selän. Ensinnäkin otti päähän, että yhden koulutuspäivän jälkeen oli listalla aamusta 22 eri ihmisen reseptit ja puolenpäivän jälkeen jo 32 ihmisen reseptit (yhteensä 61 erillistä lääkemääräystä). Tän vielä jotenkin ois voinut tuhista keskenään, mutta se oli jo liikaa, että potilaalle oli varattu aika tulosyyllä "ientulehdus". Siis herttinen! Selitys vielä ajan varanneella terveydenhoitajalla (sic) oli se, että potilaalta oli poistettu hammas viikko sitten ja se on menossa huomenna johonkin aivoleikkaukseen. Suu oli kipeä ja verensokeri korkealla - todennäköinen hammastulehdus, johon tarvitsee antibioottia, ehkä. Tässä meni hermo. Mä en osaa arvioida hammastulehduksia sen enempää kuin hammaslääkäri korvatulehduksia ja kiukuttelevan lapsen tavoin kieltäydyin ottamaan potilasta vastaan. Vähänkö puhdistava tunne!

Lähetin eilen työhakemuksen radiologian yksikköön. Sain sympaattisen vastauksen, jossa tuleva pomo (toivottavasti!) totesi mm. "Luulen muistavani sinut meidän sairaalassa työskentelysi ajalta, mutta en ole varma olenko oikeassa henkilössä, useampi *piip*-niminen nuori kollega on ollut sisätaudeilla viime vuosina. Kaikki ovat olleet saamani käsityksen mukaan hyviä ja luotettavia kollegoita, joten otamme sinut mielellämme joukkoomme jos saamme sen vain järjestymään." Hohoo! Toivottavasti se kuitenkin tajuaa soittaa Terhikille, että oonko mä sittenkään hyvä ja luotettava. Enää 137 työpäivää nykypaikassa! Vielä ei ehkä kannata hankkia aamukampaa.

Kärttymys

Musta on tullut vanha tai masentunut tai joku muu hankala, koska mä oon tyyten kyllästynyt suureen osaan ihmisistä. En mä nyt suorastaan misantroopiksi oo vielä ruvennut, mutta aika lähellä tässä ollaan. Tai itse asiassa tarkemmin ajateltuna mä taidankin olla kyllästynyt siihen, miten mä suhtaudun muihin ihmisiin. Mulle tulee töissä hirveästi paineita, kun niin moni haluaa tulla mua tapaamaan ja niinpä mulla on pitkät jonot vastaanotolle. Ja sit kun ne tulee, niin jostain sairaasta syystä mä oon niille ystävällinen! Ja kun mä oon ystävällinen ja miellyttävä, niin ne on tyytyväisiä ja tulee uudestaan ja uudestaan ja sit kohta ne onkin kehittäneet jonkin läheisriippuvaisuuden ja mä en jaksa nähdä aina niitä samoja ihmisiä. Jos mun alueella asuu 2000 ihmistä, kuinka voi olla, että joka päivä 70-80 % on käynyt ennenkin? Toisaalta en mä kauhean hyvin jaksa ihan random ihmisiäkään esim. ratikassa tai edes internetissä. Ratikassa voi onneksi kuunnella musiikkia ja karkoittaa viereen istumista harkitsevia käyttäytymällä vähän creepysti (esim. hymyilemällä leveästi tai mumisemalla itsekseen laulun sanoja). Internetissäkin voi olla menemättä sinne HS:n keskustelupalstalle, jossa suurin osa rasittavista ihmisistä kokoontuu.

Mä en oo suoranaisesti mikään luonnonsuojelija, mutta ilmastonmuutoshype aiheuttaa mulle tietenkin tunnontuskia. Suren kuukausikaupalla etu- ja jälkikäteen lentomatkojani, nolostelen kun ajattelen lihansyöntiäni ja stressaan lainatessani autoa. Etenkin stressaa Handymanin autokuume, koska sitten jos semmoisen ostaa, niin sillä tulee ajeltua. Vähän piristi lukea Mikko-Pekan kolumni HS:n nettisivuilta, kun totesin itsekin noudattavani seitsemän koon ympäristönsuojeluperiaatetta. Piristi ehkä vielä enemmän lukea Mikko-Pekan kolumnin kommentteja, koska on niin kivaa (ja helppoa) olla jaksamatta loukattuja perheenäitejä.

Tää lumi ja kylmyys ja kauheus tuo esille ihmisten hirveimmät puolet. Esim. hiihtämishalut. Joka päivä yllättävät tahot kertovat fb:ssä käyneensä sivakoimassa joko kotipihaltaan tai Pirkkolassa hävyttömiä matkoja. Tää on mun mielestä aivan käsittämätöntä. Kuinka hiihtäminen voi olla niin monen harrastus? Mä oon miettinyt tätä jo ainakin 15 vuotta. Muistan nimittäin halunneeni 1990-luvun loppupuolella sukset, jotta mäkin voisin harrastaa hiihtoa, kun se kuulemma oli niin coolia. Harrastus kuivui tehokkaasti kokoon, kun lähdin sitten hiihtämään läheiselle pellolle ja kilometrin matkalla kaaduin neljästi. Ne sukset on edelleen siinä kohdassa varastoa, johon mä ne silloin laitoin. Okei, suksilla pääsee kai tietynlaisella lumella joissain kaltevuusasteissa nopeammin kuin kävellen, mutta suksien ohjaaminenhan on miltei mahdotonta tai ainakin selvästi hankalampaa kuin jalkojen. Mun on tosiaan mahdotonta ymmärtää, miksi joku vapaaehtoisesti mieluummin hiihtää kuin kävelee, juoksee tai pyöräilee. Jos kyse on siitä, että haluaa kädet mukaansa liikkumiseen (ja siis eihän toi nyt oo mikään hyvä perustelu, en hyväksy), niin voi sauvakävellä tai työntää/kantaa jotain kävellessään. Eihän hiihtämistä voi pitää edes järkevänä liikennemuotona, kun ei voi kantaa mitään tavaraa mukanaan. Eihän toki uidessakaan voi kantaa tavaraa mukanaan, mutta uiminen voi olla liikennemuotona pakollinen, koska harvempi osaa kävellä vetten päällä (moni kyllä osittain veden alla, siitä osoituksena useammankin tämän blogin lukijan vesijuoksuharrastus).

Oonpas mä nyt negatiivinen. Ehkä kylmyys tekee musta ärtyvän.

Pimeälle puolelle

Mä päätin viime keväänä, että vuodenvaihteeseen 09/10 mennessä pitää olla tiedossa, mihin mä erikoistun. Mieli muuttui viikon välein, vakavia vaihtoehtoja oi 2-3 (yleislääketiede, naistentaudit ja välillä sisätaudit). Kaikissa oli hyviä puolia, huonoina puolina lähinnä potilaat ja gynessä myös pakko asua pari vuotta periferiassa. Eipä ollut päätöstä vuodenvaihteessa, tämä vähän stressasi. Onneksi töissä on toinenkin samassa tilanteessa oleva (joka on vieläpä mua vanhempi, hurraa!), joten en ollut ehtinyt vielä vaipua murheen laaksoon. Vähänpä olisin arvannut, että päätös syntyi yhtäkkiä eilen ja yllättäen. Kirkkaan taivaan salaman tavoin vastaus iski synapseihin: radiologia. Pari kertaa mä oon vuosien aikana leikkinyt ajatuksella ryhtyä radiologiksi, mutta mua on estänyt lähinnä tieto siitä, että pitää mennä fysiikankokeeseen ja pieneltä osalta myös se, että oon epäillyt pitäväni ihmisistä liikaa tehdäkseni komerotyötä. Nyt mä oon niin kypsynyt ihmisrotuun, että pimeässä tietokoneen ruutua tuijottaen istuminen kuulostaa parhaalta työltä EVER. Täytetty erikoistumisoikeushakemus on jo postimerkillä varustetussa kirjekuoressa. Olo on vapautunut ja lähes riehakas. Upeeta! Käytännössähän mä siis aloitan pimeän huoneen työt aikaisintaan syyskuussa, koska mulla on sopimus nykypaikassa elokuun loppuun saakka. (Ja joo, mä oon ihan tietoinen, että n. 2 kk radiologin työtä tehtyäni kaipaan terveysasemalle. Mä oon tuuliviiri.)

Mun tuli Handymania vähän ikävä kun se oli leirillä (nyt se on onneksi jo kotona hiphei!). Yleensä mä viihdyn yksinkin, jos Handyman on työmatkoilla, mutta nyt oli kurjaa. Mä tarviin seuraa ja/tai tekemistä ja nyt ei ollut kumpaakaan (paitsi sunnuntaina kun käytiin Långstrumpin kanssa ostoksilla. Ei ollut turha reissu, sain vihdoinkin ostettua itselleni talvikengät, jotka oli edulliset ja melkein sopivat). Yleensä on tosiaan jopa ihan hauskaa olla yksin, kun saa puuhailla omia turhuuksia ja hoitaa asiat just niinku ite haluaa, mutta ehkä tää kylmyys vei kiinnostuksen kaikesta ja toi känkkäränkän paikalle. Nyt on kuitenkin tilanne jälleen harmoninen, kun Handyman on uudessa ihanassa paidassaan mun seurana.

Tää on niin liikkis - se on niiden yhteinen muna!

Ygsin

Handyman toteutti sairaan haaveensa lähteä partsikaleirille. Eilen se pakkasi rinkkaan kaikki rumat vaatteensa ja lapion ja lähti Kirkkonummelle. Ilmeisesti sen lapsuudessa oli ihan tavallista leireillä uudenvuoden ja loppiaisen välillä jossain puskassa. Vaikka Handyman on väittämänsä mukaan eronnut partiosta jo monta kertaa, se silti saa joka kesä, pääsiäinen ja talvi oudon kaipuun leirielämään. Nyt oli ilmeisesti tarpeeksi kylmä (tätä kirjoittaessa Kumpulassa -20,8°, Kirkkonummen lukemat puuttuvat), joten pakko oli mennä. Mä oon tästä melko kirpeenä, koska nyt on viimeinen lomapäivä ja mut on jätetty yksin, mikä ei todellakaan sopinut mun lomasuunnitelmiin. Lisäksi ulkona on tosiaan aavistuksen vilakkaa, joten mä oon lähinnä kykkinyt kotona. Eilen pistäydyin kaupassa ihan pikapikaa ohuehkoissa sisähousuissa ja palellutin polvet ja posket. Mun mielestä on outoa, että kädet ei palele, vaikkei hanskoja ookaan kädessä, mutta polvet jäätyy aina. Mut mä en valita. Jos asuu täällä, pitää kestää pakkasta. On sitten sisällä, jos ei kestä.

Huomenna mä meen siis takas töihin. Mulla on sopimus elokuun loppuun ja tietysti oon jo ruvennut miettimään, mihin vaihtaisi seuraavaksi. Kyllä mä tuollakin saisin jatkaa niin pitkään kuin vain tahdon, mutta mulle ei sovi pitkäaikainen tk-työ samassa paikassa. Eikä sairaalatyökään varmaan. Jos sais järjestettyä esim. kuukausittaisen vaihtelun kahden paikan välillä, niin se sopisi mulle todennäköisesti melko hyvin. Valitettavasti tuollaista on vain melko hankala järjestää ainakin lomarahojen ym. suhteen. Kun vielä lisäksi muistaa, että kriteerinä olisi tietenkin myös se, että työpaikalle pääsee kävellen, niin mahdotontahan se on. Kamelin unelma.

Periaatteet

Periaatteet vaikeuttaa elämää. Esim. mun fb-feedissä on tosi hiljaista, koska periaatteideni vuoksi mä oon joutunut poistamaan useita frendejä feedistä, jos niillä on toistuvasti rasittavia statuksia tai jos ne jatkuvasti pyytää mua FarmVilleen tai muuhun applikaatioon. Niinpä feedissä on vain kourallinen kavereita ja ei-koskaan-statusta-päivittäviä-ihmisiä eikä se päivity ikinä ja Facebook on tylsä.

Kuukauden päästä mennään Handymanin serkun häihin. Se pelottaa mua ihan hirveesti, koska sinne pitää mennä autolla ja se on 3,5 tunnin päässä. Busseja ei kulje ja raiteita ei oo. Mä inhoan kumipyörillä matkustamista pakkasessa. Mä pelkään olla Handymanin kyydissä, pelkäsin jo ennen Hondan kuolemaa. Tää ei helpotu sillä, että mä en itekään halua ajaa liukkaalla. Lisäksi mitä enemmän mä mietin ilmastonmuutosta, sitä enemmän mä vastustan yksityisautoilua. Mulla on hirmuiset tunnontuskat Berliinin-matkailusta ja oon vähän miettinyt että korvaan tän omatunnolleni olemalla ajamatta. Ja sit pitää perskuta lähteä puoleensuomeen autolla. Melkein pitäis saada mahatauti ettei joudu periaatteitaan pyörtämään.

Kylmiö

Muutaman päivän loman aikana kämppä on muuttunut kylmiöksi. Talossa tehdään patteriremonttia ja tämän vuoksi Handyman on ilmannut patterit joka ilta kolmen viikon ajan paitsi tietty nyt kun oltiin lomalla. Ja siis kun tultiin takas, oli sisäilma hyytävää. Vanhan talon iloja...

Matka oli onnistunut, tavoitteet saavutettiin. Tärkein tavoite oli ottaa uusi taustakuva Kameliin ja - tadaa! - siinä se on. Aika klassinen ja harmaa, mutta mun mieleen. Lisäksi rauhallinen tausta helpottaa huomattavasti blogin luettavuutta (joka on yhtä kolkko määre kuin auton ajettavuus). Puhumattakaan ihanan sosialistisesta tunnelmasta, jonka Fernsehturm sydämessä herättää.

Tehtiin paljon ostoksia Berliinissä. Mä ostin Queen in Montreal -blurayn, Pushing Daisiesin kaudet 1-2 DVD:llä (upea TV-sarja!), Falke-sukkia, pesuharjan uintikertoja varten, tukun kirjoja, Creationaryn ja Stasi-DVD:n. Handyman löysi itselleen tosiaan parit juoksuhousut ja legendaariset pitkikalsut. Enemmän oli tavaraa siis tulo- kuin menomatkalla, kuitenkin ruumabägi painoi vain 18 kg. Lentsikkakentältä ostettiin vielä Hariboa ja Moëtia. Aika tyytyväinen voi olla. Lisäksi on tuomisina 230 valokuvaa ja rutkasti pyykkiä. Oli mukavaa tulla kotiin.

Apostolinkyytiä

Berliini on mahtavan käveltävä kaupunki. Ei oo kovasti korkeuseroja, tiet on hyvässä kunnossa ja muu liikenne kunnioittaa jalankulkijaa. Lisäksi melkein kaikki näkemisen arvoinen on kävelymatkan päässä. Näin ei ole kaikkialla - esim. Rooma on kaiken edeltävän vastakohta. Mun mielestä on kivaa tutustua kaupunkiin kävellen, koska niin saa paljon paremman käsityksen etäisyyksistä ja rakennuksista kuin kumi- tai rautajalalla. Tietysti silloin kun on järkevää mennä julkisilla, niin silloin mennään julkisilla. Tämän pohdinnan kirvoitti jalkojen hellä tilanne - tänään on jonkin verran kävelty. Käveltiin mm. Vossstrassella, jossa aiemmin sijaitsi Führerbunker ja lisäksi vähän ostoskeltiin (mm. Handymanille pitkät kalsarit ja mulle Queen-bluray).

Handyman on erinomaista matkaseuraa. Se on helppo pitää tyytyväisenä (kunhan käy Lego-kaupassa ja KaDeWen kakkusella, niin se on onnellinen) ja se tykkää käveleskellä ja katsella. Lisäksi sillä on reilu unentarve, joten illalla mennään ajoissa nukkumaan ja aamulla herätään ihmisten aikaan. Nyt sillä on vähän huolta, kun se on huomannut ostavansa vain pehmeitä tuotteita eikä Lego-kaupassakaan keksinyt mitään kivaa itselleen. Pelkää tulevansa vanhaksi.

Täällä on siis ihan maa mustana. Luin tänään jotain paikallista lehteä, jossa voivoteltiin, että ei tullut valkeaa joulua (olkaa onnellisia, pöntöt!), mutta hätä ei ole tämän näköinen - uutenavuotena on lumipeite! Lehdessä kerrottiin myös, kuinka Etelä-Saksassa on ollut myrskyisää säätä ja laviineja ja näissä on kuollut useita ihmisiä. Ja huom. tää ei suinkaan ollut mikään otsikko vaan ihan säähän liittyvä kommentti vain. Suomessa jos joskus joku kuolisi sään takia, niin sitä murehdittaisiin iltapäivälehdissä monta viikkoa, täällä vain todetaan, että kyllähän meitä piisaa laviineihinkin kuolemaan.

Berliini-fani -80

Berliini ihastuttaa taas. Kieltä on hauskaa puhua. Saksalaiset eivät vaikuta lainkaan kyllästyneiltä, vaikka kieltä puhuu väärin - päinvastoin he ovat erittäin pitkämielisiä ja jopa mielissään, että joku viitsii puhua saksaa. Se tuntuukin paremmalta kuin englannin puhuminen - onhan se nyt järkevää, että edes toinen keskustelijoista puhuu äidinkieltään. Toki turistimestoissa (esim Starbucksissa, ikävä paikka) silloin tällöin myyjä vaihtaa englantiin, mutta mä vastaan vakaasti saksaksi. Tukholmassa menee hermo kun ne ei millään anna edes yrittää puhua ruotsia.

Tänään mentiin aamupalan jälkeen pirteälle aurinkokävelylle. Homis ja Katjn halusivat mennä katsomaan Monet'n (ja ehkä Manet'nkin?) maalauksia ja Handyman oli viluissaan, joten ne menivät Alte Nationalgalerieen. Mä kaipasin ulkoilmaa ja jäin pyörimään museosaarelle. Jälkeenpäin ajateltuna oli ihan fiksu valinta - aikalaiskuvausten perusteella Katjn oli saanut aikamoisen museohepulin (siitä varmastikin tarkemmin Hepuliblogissa pikimmiten!). Mä säästyin hepulin todistamiselta ja sain siltä osin viettää rauhallisen sunnuntaiaamun.

Alte Nationalgalerie

Museosaarelta me käveltiin Brandenburger Torille ja otettiin tietty turistivalokuvia. Kuvien loistoa himmentää tietty tuhannet ja taas tuhannet espanjalaisturistit, joita on kaikkialla. Lisäksi Brandenburger Torin viereen rakennettiin lavaa uudenvuodenbileille, joten alue oli pitkälti suljettu, mistä syystä vahingossa vähän eksyttiin toisistamme ja ajauduttiin hippasille puistoon. On muuten aika erilainen tunnelma joulukuisessa kuin huhtikuisessa puistossa, eikä välttämättä pahassa. Päivän ehkä paras hetki mulle oli se, kun käytiin Lego-kaupassa ja mä ostin Creationary-pelin! (Niinku Pictionary mutta vihjeet toteutetaan Legoista, loistoidea.) Yllättäen Handyman ei löytänyt sieltä mitään. Onneksi mun hankinta pitää perheen Lego-tasapainon yllä.

Brandenburger Tor. Handymanin BTTS-takki (brighter than the Sun) on noussut arvoon arvaamattomaan, kun jätkä on se päällä helppo nähdä kaikkialla

Katjnilla ja Homiksella on aikamoinen ordeal, kun Helsinki-Vantaan syömä matkalaukku ei oo vieläkään saapunut ja siellä on siis kaikki Homiksen tavarat. Tämän vuoksi tänään jouduttiin sitten kaupoille. Ostoksilla käyminen ei täällä olekaan ihan yhtä vaivatonta kuin koto-Suomessa näin sunnuntaina, kun ainoat avoinna olevat kaupat sijaitsevat rautatieasemilla. Onneksi Hauptbahnhofilla on Rautatientorista poiketen muitakin vaatekauppoja kuin Anttila, että Homis sai kelpo kuteet.

Etualalla vasemmalla East Side Gallery (muuria oikealla paikallaan), taustalla Fernsehturm

Uuvutus

Niin se vain matkailu väsyttää, että seitsemältä paikallista aikaa on jo ihan tutikunnossa. Osansa on varmaan silläkin, että mulla on taas lieviä vatsataudin oireita. Mä en ymmärrä, miksi mä sain taas Delhi bellyn Berliinissä. Täähän on ihan niinku Helsinki. Mä oon yrittänyt kovasti miettiä, mikä täällä ois erilaista, mutta mieleen tulee vain se, että täällä mä juon Coca-Cola lightiä ja kotona Pepsi Maxia, se ei voi olla se. Eikä se vedestäkään voi johtua, kun muu seurue säästyy siltä. Stressimasu?

Vaikeudet eivät pääty tähän: mun puhelin on hajalla. Ajoittain se vastaanottaa ja lähettää puheluita, mutta kertaakaan se ei oo löytänyt dataverkkoa (paitsi kerran wlanin, mutta se on eri asia). Mä oon ihan kädetön, en voi latitudettaa enkä feisbuukata! Siinä ei toimi myöskään iPod-ominaisuus eikä matkaa varten hommattu Lonely Planet Berlin. Himpura soikoon. Asiaa ei kuulemma saa täällä korjattua vaan täytyy odottaa kotimatkaa. Toivottavasti se ei ihan tyyten hajoa.

Jotain positiivistakin sentään on tapahtunut, nimittäin Berliinissä on hauskaa ja tuplasti hauskempaa nyt kun Katja ja Homis liittyivät joukkoon! Tietenkään tämäkään ei sujunut ihan oppikirjan mukaan, vaan Katjan ja Homiksen matkalaukku jäi toimimattomalle hihnalle Helsinki-Vantaalle. Saksalaisella tehokkuudella kuitenkin Tegelin lentokentällä laukkua ei saanut ihan vaivatta julistettua kadonneeksi vaan piti juosta ympäri kenttää erilaisilla luukuilla ja tullissa ja uudelleen samalla luukulla. Ja yllättäen tosiaan laukkua ei sitten etsinnöistä huolimatta löytynyt, kun se tosiaan oli siellä Helsinki-Vantaan lähtöaulassa. Ja on todennäköisesti edelleen, ellei joku pulsu oo sitä talteen korjannut.

Lasku, kiitos

Tässä hurjaa menoa Homiksen makuun! 1,50 e/lasku, neljä laskua vitosella.

Sukutekemistä

Handymanin suvulla on tapana tehdä ja jakaa toisilleen joululehtiä, joissa on tehtäviä. Perinteisesti näitä sitten tehdään joulunpyhinä. Meille sattui toinen näistä lehdistä (nimittäin Läpi-lehti) mukaan ulukomaille ja toki nyt on sitten tehty tehtäviä. Vähänkö hermo menee, kun en millään keksi, kuka kirjailija piiloutuu anagrammin Tarmo Revarinne taakse ja mikä hänen teoksistaan taipuu anagrammina muotoon Odota Velluu. Melkein meni Berliini pilalle.

Aikalainen järkytys, muuten, kun KUKAAN Kamelin lukijoista ei ole kommentoinut mitään viimeiseen kalenteriluukkuun. Hirvee taustatyö tehty eikä kukaan valitse itsellensä sopivaa juhlaa. Mä oon tyrmistynyt.

Jouluphuggi kävi täällä! Se toi mulle Up-blurayn, Jari Tervon Koljatin (jee!) ja Sinikka Nopolan Eila, Rampe ja elämän tarkoitus (üüberjee!!). Handymanille Phuggi toi pitkähihaisen Nike-juoksupaidan ja Lego-kirjan (joka on vielä matkalla). Hüwwee lahjaa. Nyt kyl uuvuttaa, kun on gamala jetlaaki.

Luukku 24: Joulunkorvikkeet

Nyt on kohkattu joulua jo viikkotolkulla ja onkin aika siirtyä muihin asioihin. Mun mielestä jenkit on ymmärtäneet tän ihan mahtavan hyvin, kun jokaisella on oma holiday seasonin juhla, jota voi viettää haluamallaan tavalla.

Hanukkaa vietettiin tänä vuonna 11.-18. joulukuuta, ajankohta vaihtelee vuosittain. Ideana on sytyttää kynttilöitä menoraan kahdeksana iltana peräkkäin, koska holiday armadillon mukaan maaginen öljytilkka riittikin jopa kahdeksan päivää. Hanukkana koulut ovat kiinni ja voidaan antaa lahjoja, erityisesti rahaa (oikeita ja suklaakolikoita). Silloin syödään erilaisia friteerattuja ja paistettuja ruokia, esim. perunapannukakkuja ja hillomunkkeja, mutta myös juustoa. Lapset pelaavat rahapelejä nelisivuisella hyrrällä.

Kwanzaata vietetään lähinnä Yhdysvalloissa. Kyseessä on lähinnä tummaihoisten juhla, jossa juhlitaan afrikkalaista syntyperää. Kwanzaata on vietetty vuodesta 1966 lähtien, se on viikon mittainen juhla vuosittain 26.12.-1.1. Kwanzaan juhlijat sytyttävät kynttilöitä kinaraan, joka on eräänlainen kynttilänjalka, lisäksi annetaan juomauhreja (sic). Kwanzaaviikko huipentuu juhlaan, jolloin annetaan lahjoja. Kyseessä ei ole uskonnollinen juhla, monet yhdysvaltojen kristityt tummaihoiset juhlivat kwanzaata joulun lisäksi. Mahtava konsepti!

Festivustakin on vietetty vuodesta 1966 alkaen. Alun perin festivusta vietettiin helmikuussa, mutta nyt sen paikaksi on vakiintunut 23. joulukuuta. Festivuksen idea on loistava - ensin syödään kalkkunaa tai kinkkua (käsittämätöntä - miksei mitään hyvää?!) ja valmiskaakkua ja sen jälkeen pahoitellaan sitä, kuinka on tullut muita vuoden aikana loukattua ja millaisia pettymyksiä on muille aiheuttanut. Vähän sama tunnelma kuin jouluisin siis paitsi että joulunvietossa kukaan ei muistuta aiheuttamistaan pettymyksistä vaan ne muistuvat mieleen muistuttamattakin, kunhan pyhiä jatketaan. Murheiden jakamisen jälkeen painitaan perheen pään kanssa ja juhla loppuu vasta kun perheen pää on selätetty. Juhlan kruunaa alumiininen festivussalko. Festivus - a holiday for the rest of us!

Lyhtyjuhlaa vietetään kiinalaisessa kulttuurissa, se lopettaa kiinalaisen uuden vuoden. Lyhtyjuhlassa kannetaan paperilyhtyjä, katsotaan täysikuuta, syödään kuukakkuja ja sinkut katsastavat toisiaan.

Emmätiiä. Ehkä on parasta keksiä oma tai jatkaa tällä kevytjoululla. Festivuksen painimatsikin kyl kiinnostais. Hyvää kaikkea kaikille!

Luukku 23: Joulunpyhät

Varoitus! Käytän nyt termiä "pyhät" hieman laajennetussa merkityksessä.

Joulu alkaa perinteisesti tuomaanpäivästä, joka oli toissapäivänä. Se on hieno päivä, silloin on talvipäivänseisaus ja pimeetä. Lisäksi Tuomas viettää nimipäiväänsä ja sehän on tietysti hyvä juttu.

Tuomaanpäivän jälkeen joulua jatketaan Lettipitkon päivällä, eilen nimittäin tuo oman elämänsä cake wreck täytti 29 vuotta! Elämyskameli onnittelee.

23. päivä eli tänään on pyhistä pyhin, nimittäin häideni muistopäivä. Viime vuonna satoi räntää ja morsian oli hermostunut ja hihittäväinen. Ilmatieteenlaitoksen ennusteen mukaan tänäänkin sataa räntää (mistä mä sen tietäisin tässä vaiheessa? Kello on vasta kuusi!) ja Elämyskamelin ennusteen mukaan rouva on tänään hyvällä tuulella siihen asti, kunnes joutuu Handymanin ajaman auton kyytiin.

Jouluaattokin on nyt kamelikalenterissa pyhäpäivä, vaikkei nyt niin pyhä olekaan. Silloin voi ostaa viimeiset joululahjat (tai ensimmäiset, jos on hätääntynyt kyttyräeläin, joka ei ole ostanut miehelleen vielä juuri mitään), koska esim. Ruoholahden Citymarketin pakkauspalvelukin on auki klo 12:een saakka. Liittyykö tämä uuteen aukioloaikalakiin? Ennenhän kaupat oli auki 13:een aattopäivinä? Oli miten oli, mä fanitan tätä uutuutta, miksi niiden kauppojen pitäisikään mennä kiinni niin outoon aikaan kuin klo 13?

Joulupäivä on päivistä turhin. Se on vähän nyt nostanut profiiliaan, kun esim. leffateatterit saa olla auki, vielä joskus 10 vuotta sittenhän se oli kiellettyä. Joulupäivä on jotenkin niin ankee etten millään muista, mitä silloin yleensä tehdään. Paitsi että viime vuonna silloin oltiin lentokentällä ja Berliinissä. Ehkäpä tänäkin vuonna? Paitsi ei ehkä kentällä.

Tapaninpäivänä jotkut tanssii, me todennäköisesti vietetään hurlumheitä Berliinissä Katjnin ja Homiksen kanssa.

Ja siihen loppuivat joulunpyhät.

Luukku 22: Joululeivonnaiset

Joululeivonnaisten suhteen mä oon aika puritaani, mikä yllättää muakin. Perustortut on ihan hyviä, pipareita en leivo, koska niistä en juurikaan pidä. Kaiken maailman kakkuset jää sukaattiasteelle.

Pipareiden leipominen on tuskallista. Jo pienestä taikinasta tulee neljäsataa piparia. Osa aina palaa, mutta silti ei henno heittää niitä pois, koska ne on kuitenkin itse tehnyt. Niinpä olen jo vuosia huoletta tyydyttänyt piparitarpeeni kaupassa. Tämä on näppärää siksikin, että (tietenkään) mä ja Handyman ei tykätä samanlaisista pipareista: Handymanille pitää olla paksua Töysäläistä ja mä tykkään ohuista Annan pepparkaakkoreista. Kun ostaa yhden pakkauksen, niin se riittää mulle erinomaisesti piparikaudeksi ja pidemmäksikin aikaa. Handymanin piparimoraali on löyhempi ja se syö pipareita joskus kesälläkin, mutta vain Töysäläistä.

Joulutortut on tosiaan mun mielestä parhaita joululeivonnaisia ja lisäksi mua viehättää niiden helppous. On ilahduttavaa saada niin nopeasti valmista lämmintä pöytään. Kuitenkin mä otan paljon mieluummin esim. karjalanpiirakan, koska vaikka tortut on joululeivonnaisista parhaita, niin ei ne mitään mun lempparileivonnaisia oo. Menee joulunaikaan parina iltana, mutta muutoin ei tulisi mieleenkään tehdä mitään samankaltaistakaan. Ja näitä en syö kylmänä.

Kaikenlaiset joulukakkuset ja -leivät on mun mielestä karmeita. Niissä on aina piilotettuna jotain imeliä yllätyksiä, esim. rusinoita tai säilykekirsikoita ja ne maustetaan siirapilla yäh. Sormetkin tulee ihan tahmeiksi semmoisista. Jätän nää suosiolla muille, esim. Handymanille, joka toki tykkää imelistä leivistä, koska mä en tykkää niistä.

Ja juu, tosiaankin eilen käytin kaksi (2) kertaa sanaa inha. Se oli väärin (kuulin myöhemmin). Handyman nimittäin soitti mulle töihin sanoakseen, että ei saa käyttää sanaa inha. Tää on ilmeisesti todella väärin, koska Handyman ei soita mulle ikinäkoskaan töihin. Eli suurpahoittelut nyt vaan kaikille.

Zamboni

Zambonit on upeita. Ja ei, kyseessä ei oo tamponit. Läheisellä urheilukentällä on talvisin luistelujää ja sitä jäädytetään Zamboneilla. Niitä on kaksi ja ne tanssii. Oikeesti. Se on lumoavaa. Aina kun kävelen siitä ohi oikeeseen aikaan, jään tuijottamaan niiden tanssia suu auki. Upeaa. Mä näin joskus telkkarista ohjelman, jossa kerrottiin Zamboneista ja niiden tekemisestä paljon ja turns out ne on ilmeisesti Ameriikassa suosituinta imitation cheesen jälkeen. En ihmettele. Ne on satumaisia.

Enää kolme yötä Berliiniin! Tänään alkoi huolettaa, kun Katjn kertoi pelkäävänsä, että sää estää lennot sinne. Voi hyvänen aika, sehän tästä puuttuisi. Onneksi kuitenkin siellä on torstaina ennusteen mukaan +2 ja sunny. Kyllä tulisi suru puseroon, jos tyhmä sää ja tyhmä lumisade estäis matkan. Se ois liikaa tältä typerältä säätilalta.

Elämyskameli suosittelee
Cake Wrecks -blogi, ihan mahtavan hauska blogi, jossa esitellään lähinnä todella kamalan rumia ja epäonnistuneita leipomoissa (sic) tehtyjä kakkuja (ja sunnuntaisin hienoja kakkuja), esim. melkein onnistunut hääkakku. Todellakin nää on niin hauskoja, että mä nauran ääneen lähes joka toisen kohdalla.

Luukku 21: Joulupukki

Siis mä oon koko eilispäivän miettinyt, että mitä mä voisin kirjoittaa Joulupukista tähän ja mitään ei tuu mieleen. Äijä on niin mitäänsanomaton, ettei mulla oo siitä juuri mitään sanottavaa. Paitsi että semmoiset heroinisteilta näyttävät laihat pukit on jotankin inhoja. Ja mä vastustan tiedemiehiä, jotka on asiasta mun kanssa eri mieltä.

Jos mies itse onkin tylsä, niin sillä on kuitenkin aika kova duuni. Vieressä kuva melkein kaikista niistä paketeista, joita se saa tänä vuonna raijata meiltä sidosryhmille. Pari pakettia puuttuu, koska niissä on paketointiongelma (=sopivan paperin puutos). Ongelma on pikaisesti selvitettävä, sillä ensimmäinen näistä paketeista on toimitettava poikkeuksellisesti jo huomenna.

Vielä asian vierestä: mä todella vastustan paitsi Joulupukin painonvartijoita, myös lunta. Siis todella, koko sydämestäni. Sitä on nyt joka paikassa eikä aurauskalusto oo ehtinyt kotikadulle vielä. Käveltiin kauppaan ja sukat on ihan märkänä (ok, osittain mun vika, kun oon vieläkin peruskävelykengissä). Tästä vois vielä selvitä - esim. käydä ostamassa ensimmäiset nilkkurit 15 vuoteen. Mulla on kuitenkin lumen kanssa syvempi ongelma - kokemuksesta tiedän, että se muuttuu loskaksi ihan pian (viimeistään neljän kuukauden päästä). Sit on jatkuvasti koko ajan märkää ja sit tulee liukasta ja inhaa ja kauheeta. Tänään kauppaan tarpoessa oli Handymanin kanssa puhetta että muutetaan ulkomaille heti kun meille ois siellä jotain töitä tarjolla. Saakuta.

Luukku 20: Joululahjat

Nyt on joululahjat hankittu. Yhtään en tehnyt itse, sillä kukaan lahjottavistani ei ole villasukkien tarpeessa (jos Polaah'n jälkikasvulla on sukkapulaa, niin kantapää-isovarvasmitta ja jalanympärys kommentteihin). Pääsee ilottelemaan pakkausmateriaaleilla! Pakkaaminen on lahjoissa parasta, paitsi että mua surettaa pakkauspapereiden biohajoamattomuus. Joskus Handymanilta salaa bruukasin pakata lahjoja sanomalehteen, mutta nyt kun ei edes niitä tule, niin sitäkään ei voi enää tehdä. Joskus käytän lahjakasseja, mutta siinä menee just se paketoimisen ilo sit.

Tänä vuonna paketoidaan mm. legosia, Hello Kitty -muistipeli, disainia ja makeisia (suklaata, herrinjee). Eniten paketoijalle päänvaivaa aiheuttanee Krtek-pehmokontiainen monine muotoineen, siitä ei tule kaunista. Onneksi sen saaja arvioinee pakkauspaperia joka tapauksessa tarkemmin oraalisesti kuin visuaalisesti.

Itse odotan joululahjoja vähän kaksijakoisin tuntein - tiedän etten saakaan hartaasti toivomaani roskista, koska se on loppu. En saa myöskään toivomiani kirjoja, koska ne olivat Handymanin mielestä tylsiä. Toisaalta saatan saada yllätyksen, ja se on lahjoissa parasta. Niin ja sainhan mä jo jalkahoitolahjakortin ja seuraa jalkahoitoon, ja tää on loistavaa.

Luukku 19: Joulusää

Valkea joulu on kaukaa haettu konsepti. Lumi ei liity sen enempää jouluun kuin itsenäisyyspäiväänkään, miksi pitäisikään? Usein on ollut lunta hiihtolomalla ja jos todella haluaa hiihtää, niin ehkä lumi auttaa. Jouluna sitä vastoin ollaan sisällä, mitä väliä lumella on? Lumi ja jää vie hermot. Jo kahtena peräkkäisenä työaamuna olen liukastunut polanteisella jalkakäytävällä kaatuen polvilleni ja nyt on kaikki polvet ihan mustelmilla ja kipiät. Lumesta menee hermo. Saa olla pakkasta, jos on pakko, mutta lumi on ihan turhaa, kun se jää paikalleen. Vesisateen jälkeen ei jää lammikoita muistoksi viikkokausiksi. Lumi myös huonontaa kovasti fanaamieni jouluvalojen kontrastia ympäristöön. Mun mielestä paras joulusää Helsingin korkeudella olisi n. +2° ja vähän kosteaa. Sade ei haittaa, ellei se aiheuta oikosulkuja omakotitaloalueiden pihakasvien sähkökynttelikköihin. En mä täysin kuitenkaan tyrmää lunta, mun mielestä on ihan ookoo, että sitä on jossain, esim. Lapissa ja Murmanskissa, koska ymmärrän, että se on tärkeää poroille. Enempää en kuitenkaan voisi olla ilahtunut siitä, että aatonaatosta lähtien Berliiniin luvataan n. +5° ja light rain.

Luukku 18: Joulukuusi

Kuten commentseissa jo todettu, joulukuusi on aika outo ilmiö. Kannetaan sitten miehenkorkuinen puu sisään parhaalle paikalle. Puut kasvavat ulkona, mihin on syynsä, esim. ne vievät paljon tilaa. Kuusi asetetaan hampusta tehdyn kuusimaton päälle, matossa on kuva piirissä tanssivista tontuista ja mattoa säilytetään koko muu vuosi tupaten täydessä kellarissa. Kuusenjalka haisee epäilyttävältä, koska siihen on jäänyt desi edellisvuotista vettä, nokare pihkaa ja kourallinen neulasia. Sitten groteskilla tavalla valaistaan puu sähkökynttilöin, lasipalloin, enkelein, rusetein ja pöllöpalloin että se näyttää ihan transvestiitilta. Hiukset tehdään lameesta, joka on lameista lamein joulukoriste. Juhlavaksi kruunuksi latvaan pingotetaan vielä muovinen tähti, paperinen Sauli Niinistö tai englantilaiseen tapaan jouluhomo. Tämän jälkeen perheen lapset ja lapsenmieliset pilaavat hameväen joulutunnelman poukkailemalla kiiltäviä palloja niin, että joku putoaa ja särkyy sokerikiteen kokoisiksi lasimurusiksi, jotka piiloutuvat parketin viiluihin ja tuhoavat lakkauksen. Kaikki unohtavat kastella kuusen, mistä syystä neulasia löytyy korvakäytävästä, upslaakeista ja päällystakin taskusta ystävänpäivään saakka. Joulutunnelma on viimeistään katossa siinä vaiheessa, kun pikkuveli kaataa kuusen päällensä ja se outo eno, jonka kukaan ei oikein olisi halunnut tulevan, haukkaa koristeena olevaa lasiomenaa.

Luukku 17: Jouluherkut

Ruokakauppojen herkullisen joulun toivotukset kuulostaa aina vähän väkinäisiltä. Joulusta kun tulee mieleen lähinnä harmaa liha, punajuurenväriset perunat ja eri oksennuksen sävyissä viettelevät laatikot. Tämä on kuitenkin vain harhaa ja oikeasti jouluna ja sen ympärillä on mahdollisuus vaikka minkälaiseen herkutteluun. Mandariinit ja klementiinit ovat makeimmillaan marraskuun jälkeen. Tummia luumuja tuodaan Unkarista tai jostain ja ne ovat erinomaisia. Punainen, mausteinen lämpimänä juotava mehu tuo vaihtelua maidon, veden ja Pepsi Maxin pyhään kolminaisuuteen. Joulunaikaan on myös pienissä kaupoissa saatavilla valmista porkkanasosetta sämpylöitä varten. Joulusiideritkin on ihan hyviä, yleensä juon vähintään puolikkaan pullon kaudessa (ja yleensä se toinen puolikas heitetään viemäriin hiirenkorvien aikaan).

Luukku 16: Joulukukat

On omituista, että jouluun liittyy jotain kukkasia. Kuten todettu, joulu on joulukuussa, joka on kuitenkin melko perinteinen talvikuukausi, onhan se jopa aiemmin ollut nimeltään talvikuu. Eikä talvella kasva kukkia, lähinnä talventörröttäjiä vain. Jos kaiken muun pitää olla niin perinteistä suomalaista, niin miksi kukat kannetaan Välimereltä? Amaryllis on ruma. Hyasintti on epästabiilin näköinen ja epämääräisen haisuinen. Joulutähti on melkein yhtä kiinnostava kuin pelakuu eikä sekään ole yhtään kiinnostava. Viime vuosina perhoskämmeköitä on yritetty myös lanseerata joulukasveiksi, mutta sehän nyt on vain väärin. Miksei voi tyytyä kanerviin? Sypressi on myös ihan rehellinen vaihtoehto ikkunalaudalle. Kaikenlaiset jouluasetelmat käpyineen, huopatonttuineen ja foliopaketteineen on vastenmielisiä. Leikkokukat on yleensä kauniita, kunhan ammattitaitoinen floristi on kimpun sitonut, ne mä ymmärrän. Muut joulukukat ei käy mun oikeustajuun.

Luukku 15: Joulukortit

Mä suhtaudun jouluperinteisiin kuten 90-luvun alussa Kauniisiin ja rohkeisiin: haukun mutta nautin silti. Jälleen löytyi jouluperinteistä guilty pleasure nimittäin joulukortit. Mun mielestä on tosi hauskaa metsästää "salaa" tuttavien osoitteita ja etsiä just niitä täydellisiä joulukortteja. Niitä on niin mukavaa kirjoittaakin! Ois kiva keksiä myös jotain nasevaa sanottavaa siihen korttiin, mutta en keksi. Sitä pidän kuitenkin kunnia-asiana, että rauhallisuutta en lähde toivottamaan vaan mieluummin hauskuutta ja iloa. Seuraavalle vuodelle voin toivottaa onnea, mutta onnellisuuskin on mulle liian new age -meininkiä.

Joulupostimerkeistä mä en tykkää, ne on aina kammottavan rumia. Toivoisin, että osaisin olla niin viileä ja itsenäinen, että antaisin itselleni luvan käyttää normaaleja postimerkkejä myös joulukuoriin, mutta pelkään kortin saajan pitävän mua jonain tuhlarina, joten lammasmaisesti tyydyn rumiin ja ankeisiin joulumerkkeihin. Ihan naurettavaahan se on - hintaero joulu- ja perusmerkin välillä on 20 senttiä eli mun käytöllä 6 euroa vuodessa. Senhän hukkaa päivässä, kuten Isi sanoisi (sanoi ainakin silloin, kun mä pyysin 85 markkaa ostaakseni funktiolaskimen kasiluokalla).

Joulukorteissa on kyllä se ongelma, että vaikka niitä on mainion hauskaa lähettää ja ihan kiva saadakin, niin mä oon niin biaatch, että en halua säilöä niitä vuosikausia vaan haluan heittää ne pois. Siitä saan omantunnontuskia, koska en tiedä, onko joulukorttien hävittäminen esimerkki asosiaalisuudesta. Tätä mä sit kärvistelen ensin monta kuukautta, kunnes pääsiäisenä saan epätoivon puuskan ja heitän ne kaikki pahvinkeräykseen. Sitten elän tyytyväisenä puoli vuotta, kunnes ensimmäiset kortit tulee ja alan uudelleen tehdä surutyötä korttien pois heittämisen vuoksi.

Jep, hullu se on, ei se esitä.

Luukku 14: Jouluostokset

Lahjojen antaminen on kerta kaikkiaan riemastuttavaa. Mä oon ihan innoissani, kun pääsee suunnittelemaan lahjoja ja koska osaan itse tehdä ainoastaan villasukkia ja vaippahousuja, on suurin osa lahjoista ostettava kaupasta. Mä en juurikaan tykkää ostaa itselleni tavaraa (paitsi ehkä leffoja), mutta muille se on mukavaa. Tavaran ohella on kivaa ostaa palveluita. Kerran esim. ostin yllätykseksi Handymanille hoitoja Day Spassa, kun se oli niistä niin paljon puhunut. Pakettiin kuului kookosmaitokylpy ja joku kanervakuorinta, mutta ei se kanalja sitten uskaltanutkaan mennä. Niinpä se ei saa mitään palvelulahjakorttia (edes Vaasankadun hoitoloihin). Palvelujen ostamisessa ilahduttaa erityisesti työllistyttävä vaikutus sekä ehkä vielä enemmän tarpeettoman tavaran välttäminen. Mä tykkään kyllä tarpeellisista joululahjatavaroista (esim. mun viime vuonna saama kamera oli huippu), mutta sitten jos ei keksi ja käsi hamuaa Stockan pyyhehyllyä, on syytä jättää lahja ostamatta. Kirjoista mä ilahdun, koska tekemistä aina tarvitaan. Joskin mä mielelläni valitsen itse lahjakirjani, koska en halua välttämättä lukea kauden must read -klassikkoa vaan esim. aikalaiskuvauksen Saksojen yhdistymisen jälkeisestä ajasta zwickaulaisessa haarukkatehtaassa.

Jouluostoksissa negatiivinen puoli on ahdistava ihmistungos ja kuumuus kaupoissa. Joulu sattuu usein kylmään vuodenaikaan, jolloin kuitenkin on takki päällä ja ehkä hanskat ja kaulaliinakin, mutta kaupoissa on toki tavallinen sisälämpötila. Vähemmän höösi muija ehkä ottais takin pois päältä, mutta sehän ei mun mieleen tule. Lisäksi mua ärsyttää ihmiset, jotka seisoo mun edessä keskellä kulkuväylää miettien, että mihinkäs sit menis. Ja semmoiset ihmiset kans, jotka kailottaa jotain ultimate tylsää juttua julkisissa tiloissa! Tietty mäkin teen sitä (uneksin läpikulkuväylällä siis) mut se ei ärsytä mua. Nettikaupathan ois kuin tehdyt mulle, mutta ne on liian helppoja. Pakko siis uhmata ärsytystä. Onneksi on korvalappustereot.

Luukku 13: Jouluhanu

Tänään on Handymanin synttärit, onneksi olkoon pikkuinen Lucia! Suuren päivän kunniaksi tänään käsitellään joulukalessa Handymanin sukutermiä "jouluhanu".

Jouluhanu ei liity mitenkään hanukkaan tai hanuriin (tai näin mä oon ymmärtänyt). Jouluhanu on jonkinlainen rangaistus / rauhoittumiskehotus tohkeilevalle Joulupukin odottajalle (tai näin mä oon ymmärtänyt). Ilmeisesti Handymanin lapsuudenkodissa oli tapana nostaa liian innokas joulutohkeilija (yleensä joko Handyman tai Lankomies, harvemmin kai Anoppi) hattuhyllylle tai ovenpäällyskaappiin hetkeksi ajattelemaan vauhtiaan ja tekosiaan ja kutsua hyllyltä kyttäilijää jouluhanuksi. Meidän asunnossa ei ole oikeaa hattuhyllyä (vaan Sovella-ritilä) eikä ovenpäällyskaappeja, saati sisäovia, joten jouluhanuilu ei meillä oikein onnistu. Kuitenkin Handyman ajoittain varoittelee Jouluthibua liiasta innokkuudesta, koska jouluhanun pilkkanimi on edelleen annettavissa tarpeen tullen.

Ja koska lukijoita kuitenkin kiinnostaa (paitsi ehkä materialismista luopunutta Långstrumpia): Handyman sai lahjaksi Applen Magic Mousen. Valitettavasti monimutkaisista ja polveilevista syistä hiiripaketti piti avata jo viikko sitten (hyvä että avattiin - Apple ei ollut tehnyt pakettiin edes yhtään happireikää hiiroselle!), joten Handyman ei suoranaisesti saanut vaimoltaan yhtään lahjaa syntymäpäivänään. Ehkä Handymanille voisi kuitenkin myöntää merkkipäivän kunniaksi Jouluhanun arvonimen? Mitäs jos me muutettais näillä puheilla jouluhanuilu positiiviseksi voimavaraksi?

Luukku 12: Joulusiivous

Ikkunat tekisi mieli pestä. Toisaalta mun teki mieli pestä ikkunat jo toukokuussa, kun tänne muutettiin enkä oo vielä niitä pessyt. Ei siis suoranaisesti joulusiivousta. Ikkunanpesu saa kylä odottaa itseään ainakin, jos nyt tulee pakkasta kuten lupasivat. Ehkä sitten pääsiäisenä.

Joulusiivous on puuhaa asiasta kiinnostuneille. Mähän en suoranaisesti ole mikään siivousihminen, joskin joskus saan tarmonpuuskia, jolloin pitää ehdottomasti hangata suihkutilan lattia tai järjestää vaatehylly. Jouluun ei sinänsä mun mielestä erityisesti kuulu siivous, edes Äiti ei siivonnut mitenkään hysteerisesti jouluna - ainoa ero normaalisiivoukseen oli ovenpielet, joihin tuli virittää kultanauhat eikä ne pysyneet paikallaan, jos oli kovasti pölyistä. Toinen asia oli tietty joulukattauksen vaatima aluslautasten kiillotus, joka oli kuulemma välttämätöntä, mutta ei siivoamista.

Lienee tullut lukijoille selväksi, että mä oon aika aggressiivinen hössötyksen ja pakkoperinteiden vastustaja. Siivoamista mä en kuitenkaan vastusta, kunhan sitä ei tehdä jouluna vain siksi, että se kuuluu asiaan. Siivoaminenhan on itse asiassa aika positiivinen voimavara ja pirteä harrastus ihmiselämässä, siitä tulee hyvä mieli. Jotkut elementit siivoamisessa (esim. imurointi) on mun mielestä ihan kamalia ja turhia mutta jotkut (esim. pöntön, uunin ja lattian kuuraus) ihan ykkösiä. Nainen ja salattu rakkaus törkyiseen mikrokuituliinaan!

Luukku 11: Joulustressi

Moni jouluihminen kokee joulustressiä. Joskus myös ei-jouluihmiset stressaavat joulusta (vrt. Jouluperinteet-postaus). Koulussa opetettiin, että stressi on sopivassa määrin positiivinen kokemus, joka parantaa toimintakykyä ja tehokkuutta. Tästä on esimerkkinä Handymanin stressimasu, joka häiritsee Handyman-ressukkaa aina ennen tärkeitä palsuja tms. Toisaalta stressi liiallisuuksiin mennessään huonontaa toimintakykyä ja tehokkuutta. Tästä on esimerkkinä Handyman Tukholmassa kolmipäiväisessä konferenssissa, jonka aikana normaalityöt jäävät tekemättä ja tän päivän tärkeä puhelinpalsu on täysin valmistelematon. Tässä tilassa Handyman-parka on ahdistunut, ärtynyt ja kiukkuinen.

Joulustressin aiheuttaa yleensä stressaaja itse. Kaikilla on jouluna joitain tavoitteita ja pelko näiden tavoitteiden saavuttamattomuudesta aiheuttaa stressiä. Lapsilla tavoitteet ovat selkeitä: Lego-komentotorni tai just se oikee Hello Kitty -pehmolelu ois saatava, muuten on masu ollut sekaisin turhaan. Vanhemmat yleensä stressaa vähän turhemmista ja abstraktimmeista asioista: oikeasta valaistuksesta, oikeasta ruoasta, oikeasta seurasta, lasten onnesta ja rauhan tunteesta. Ja sori nyt, nää ei oikeestaan parane stressaamalla. Valaistus, ruoka ja seura on helpolla valittu, lapset on onnellisia, jos ne saa sen komentotornin ja joulurauha tulee sydämeen, jos ei ole täynnä stressiä.

Mä aion ottaa stressiä tänä jouluna vain siitä, että lomalle varatut rahat riittävät mukavaan lomaan Berliinin rauhassa ja että en saa siellä vatsatautia. Muuten hyvä suunnitelma, mutta stressi aiheuttaa mulle(kin) vatsataudin oireet.